siivousalan yritys kyseessä. Asiakkuus on kestänyt 5 kk (lyhyt ja se on nyt ohi), 3 laskusta olemme saaneet rahat periaatteessa vaan toistuvasti muistuttamalla ja kahta laskua asiakas ei suostu maksamaan. työohjeet on jatkuvasti muuttunut, aina on valittamista (vaikka työ on tehty hyvin ja hän on ainoa asiakas joka valittaa), sovitusta ei pidetä kiinni jne. Alunperin oli puhetta, että työ tehdään tunti perusteella, koska hän ei halunnut könttösummaa. nyt hän väittää jotain muuta ja hänen mielestä kaikki laskut ovat kiistanalaisia ja hän maksaa vaan naurettavan summan niistä 2 kuukaudesta (vaikka työ on suoritettu sopimuksen mukaan). paperilla valitettavasti ei ole sopimusta, mutta mielestäni laskut eivät ole kiistanalaisia, koska sovimme, että laskutamme tunti perusteella. Voimmeko laittaa kaksi viimeistä laskua perintään? Pelkän, että jos muutan laskut ns hyvityslaskuiksi ja summan naurettavan pieneksi, sitten hän väittää taas, että ne on kiistanalaisia ja hän ei maksa ja omapa on moka, että annoit periksi. Toisaalta en jaksaa tommoista tappelua ja haluaisin tehdä ne hyvityslaskut. Meidän puolelta olemme hoitaneet työmme hyvin, kokemus on jo opettanut, että kannattaa hoitaa asiat hyvin ja täsmällisesti. Voisitteko neuvoa?
Asiakas ei maksa
7
173
Vastaukset
- ...
Riitautettua laskua ei voi perintätoimiston kautta periä, mutta ilman mitään kirjallista reklamaatiota sen kyllä laittaisin perintätoimistolle joka tapauksessa.
Älä mitään hyvityksiä laadi jos siihen ei ole aihetta, jollei perintä onnistu niin pyydä perintätoimisto siirtämään se oikeudelliseen perintään. Maksaa muutaman satasen ja voi olla että rahatkin tulevat asiakkaalta. Jos kovasti vastustaa niin en ehkä lähtisi saliin asti riitelemään ilman kirjallista sopimusta tai tilausta, mutta kokeilisin kyllä haasteelle asti. - yrittäjä2009
Hän on laittanut kirjallisen reklamaation, montakin. se on ollut à la - miksi ette tehneet sitä? koska emme ole siitä sopineet ja alussa oli puhetta, että sitä ei tarvi tehdä. Ja taas - miksi ette tehneet tätä? Koska emme sopineet siitä ja oli puhetta että tätä ei tarvi tehdä. asiakas - kyllä haluaisin nyt sitä ja tätä, laskuttakaa tunti perusteella, koska en halua könttösummaa. Eli - hänen ohjeet ovat muuttuneet jatkuvasti ja hän on valittanut asioista, joista emme ole sopineet ja joista hän on sanonut, että niitä EI tarvi tehdä. reklamaatio on tullut ennen ohjeita.
Vahvasti vaikuttaa siltä, että heillä on rahat vähissä, mutta on aika halpamaista hyökätä sillä tavalla. Koska meidän käytäntö on, että teemme mielummin enemmän kuin vähemmän.
Mitä sitten, jos hän on laittanut kirjallisen reklamaation?- Ba
Uskon, että ainoa tapa saada rahat on antaa perintä tälläiselle ei niin lailliselle yritykselle rahat saat varmasti takasin mutta hintakin on aika suolainen.
- 1+1
Huono on periä sellaista saatavaa, josta ei ole olemassa kirjallista saatavan oikeaksi todistavaa dokumenttia. Ei tule perintä onnistumaan. Suullisia sopimuksia ei pitäisi tehdä ollenkaan.
Reklamaatioon pitää aina reagoida vastineella tai oma virhe pitää korjata.
Voisit kokeilla pankin trattaperintää aluksi. - Kans perintään
Riittääkö sellainen dokumentti ,esim lähete suoritetusta työstä/materiaalista, jossa on asiakkaan kuittaus, jolla hän on hyväksynyt palvelun suoritetuksi .
- 1+1
Asiakkaan kuittaus lähetteessä riittää, kunhan lähete on päivätty ja siitä käy ilmi toimituksen sisältö riittävän tarkasti.
- 20
Tarjoa kohtuullisesti alennusta reklamaatiosta, jos se on jotenkuten aiheellinen, ja sovi loppusumma sillä vähennettynä uudelle laskulle. Sen jälkeen muistutuslasku viivästyskorolla ja sitten suoraan perintään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole422475Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211108Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40969Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864