Suomessa on hyvä asua. Paras paikka suomalaiselle, muistan erään kunnioitetun , jo edesmenneen Johtajan, isolla alkukirjaimella, sanoneen. Totta myös, että Suomen on oltava eturintamassa euroopassa, paikalla siellä missä asioista päätetään. Ettei tietämättämme tehdä päätöksiä joiden hinnan joudumme maksamaan. Jotenkin on yhteiskunnallinen vastuunkanto saatava heräämään, kaveria ei saa jättää. Suomessa asuu tätä nykyä monia eri kansallisuuksia, joilla on jo Suomen kansalaisuus, hekin kuuluvat joukkoomme. Halusimme sitä tai emme. Lähimmäisen rakkauden nimessä kaikkia on autettava. Myöskään maaseudun, syrjäseutujen eläjiä ei saa unohtaa. Elinvoimainen maaseutu on ollut Suomen elinehto niin sodassa kuin rauhassa. Nykyaikaisten kriisien etenemisnopeus huomioiden on entistä tarkeämpää maaseudun ja maaseutukeskuksien elinvoimaisena pitäminen.
Näistä asioista voidaan keskustella ja on tarpeen mielestäni keskustella, koska olemmehan Suomalaisia. No toisaalta joka tietoa lisää se tuskaa lisää, mutta kun nyt vaan on niin hullusti ettei ole sitä elävää maaseutua siinä määrin kuin on oletettu. No onhan ihmisillä mökit joissa voivat asua jos on pakko, ei läheskään kaikilla ole mihinkäs ne ihmiset sitten menee, Kotonaanhan he kaikki yleensä asuvat niinkuin muutkin.....
Jos ei kuulu mielestänne tämän keskustelupalstan teksteihin niin heittäkää sitten sinne minne se edellinenkin
Suomessa
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole202242Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi762185Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä412069Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma521438- 741366
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46893Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?63892Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8781- 52753
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi33744