Odottavatko juutalaiset olevansa uskottavia?

9

Palstan keskustelijoita seuraamalla voi todeta venkuloinnin, kiemurtelun, vääntelyn ja ohittamisen olevan päällimmäiset vaikutelmat juutalaismyönteisistä kirjoittajista.
Tällä periaatteellako te keskutelette kaikesta muustakin, ja kehutte olevanne "maailman keskustelevin ja väittelevin" uskonto?
Ja mitähän ovat ne aiheet, joista te kestätte keskustella ja väitellä?
Arvelen seuraavia aiheita:

1. juutalaisuus kirjoitetaan Suomessa pienellä kirjaimella
2. juutalaiset ovat juutalaisia (ai, jopas sattui)
3. ei-juutalaiset ovat ei-juutalaisia (hämmästyttävän yksinkertaista)
4. umpimielisyys on hyväksi, kyseenalaistaminen pahaksi
5. ulkopuoliset ovat pihalla
6. juutalaiset eivät ole pihalla (juutalainen toteaa tämän rehvakkaasti ja kertoo miten ihminen on ollut vasta 6000 vuotta olemassa ja dinotkin tallustelivat maan päällä tänä aikana)
7. juutalaiset uskovat monoteistiseen jumalaan, juutalaisten jumala on yksi. (ei sitten keskustella siitä, että juutalaisetkin palvoivat muita jumalia ennen eksiiliä)
8. tanak on jumalan henkeyttämä (eikä sitten mainita mitään siitä, että se on täynnä ristiriitoja)
9. messias ei ole tullut vielä (monet ovat yrittäneet ja monet ovat epäonnistuneet, onkohan vaatimuksissa jotain korjattavaa?)
10. Jeesus ei ole juutalaisten messias (eikä sitten puhuta siitä mitään, että Jeesus oli juutalainen)
11. suullisen lain käskyt on pidettävä, sapattinakaan ei saa parantaa, ei vaikka henki menisi. ( eikä sitten kannata tähän laittaa mitään hätätilalakia, joka ohittaa muun lain)
12...
13...

100. natsikortti (saa käyttää vain ei-juutalaisten torjumiseen)

10

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 14+15

      Miksi kirjoitat juutalaisMYÖNTEISISTÄ aivan kuin ne olisivat juutalaisia ?

      Onko juutalaisten syy sekin, että juutalaismyönteiset ovat vajaita .

      • 23

        "Miksi kirjoitat juutalaisMYÖNTEISISTÄ aivan kuin ne olisivat juutalaisia"

        Tarkoitat siis sanoa, että juutalaiset eivät ole juutalaismyönteisiä?

        "Onko juutalaisten syy sekin, että juutalaismyönteiset ovat vajaita"

        En osaa vastata tuohon.


    • 11+15

      " Palstan keskustelijoita seuraamalla voi todeta venkuloinnin, kiemurtelun, vääntelyn ja ohittamisen olevan päällimmäiset vaikutelmat juutalaismyönteisistä kirjoittajista.
      Tällä periaatteellako te keskutelette kaikesta muustakin, ja kehutte olevanne "maailman keskustelevin ja väittelevin" uskonto?"

      siis......
      Juutalaismyönteisistä kirjoittajista voi havaita, venkuloinnin, kiemurtelun, vääntelyn, ohittamisen, tällä periaatteillako keskustelette kaikesta muustakin ja kehutte olevanne " maailman keskustelevin ja väittelevin" uskonto.

      Siis mikä uskonto kehuu olevansa ? Mikä on juutalaismielinen uskonto ?

      • 24

        Voi voi, surkeaa venkulointia, lapsikin ymmärtää ettet halua keskustella.

        "Juutalaismyönteisistä kirjoittajista voi havaita, venkuloinnin, kiemurtelun, vääntelyn, ohittamisen"

        Kyllä

        "Siis mikä uskonto kehuu olevansa"

        Juutalaisuus kehuu olevansa maailman keskustelevin ja väittelevin uskonto.


    • 2+6

      Onko ihminen tosiaan ollutkin vasta 2012 vuotta , kylläpä juutalaiset ovat erehtyneet.

      • 32

        Tuota, mitenkäs sen alkon kanssa sujuu?


    • 1+19

      Alkoi, alkoi....joku alkoi... vai oppivatko ne puhumaan kaksituhatta vuotta sitten, kun Jeesus tuli sanaksi ja kaikki katselivat , että mikä se tämä on ?

      Muistelen kyllä, että juutalaiset osasivat kirjoittaakin paljon aikaisemmin.

      • 23

        "Muistelen kyllä, että juutalaiset osasivat kirjoittaakin paljon aikaisemmin."

        ... niin ... .. kuka on väittänyt, että juutalaiset ovat oppineet kirjoittamaan kaksituhatta vuotta sitten?


    • häirikköääliö

      12,sta ja 13 sta.puuttuu teksti

      • 25

        Aika sattuvat aiheet, vai mitä :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2519
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2507
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      61
      2175
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1887
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      103
      1739
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      1185
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      57
      922
    Aihe