Koulukiusatun pelko

Kirjoitan nyt tämän tänne, kun en parempaa paikkaakaan löydä. En voi puhua asiasta edes parhaalle ystävälleni, en ole koskaan sanonut näitä juttuja ääneen tai edes pystynyt kirjoittamaan paperille.

Minua on kiusattu ekaluokasta saakka. Kun olin pieni (80-luvun lopulla), isäni joutui lähtemään kodista alkoholiongelman vuoksi. Äiti ja minä muutimme toiselle puolelle kaupunkia ja aloitin pian ekaluokan. Pian koulun aloittamisen jälkeen luulin että samalla luokalla oleva poika olisi ystävä, sillä olin edellisessä asuinpaikassani ystävä naapurin samanikäisen pojan kanssa. En siis siinä iässä kokenut mitään outoa siinä, että olisin pojan kanssa hyviä ystäviä.

Pian tämä uusi poika tekikin ikävän tempun. Kouluni vieressä oli pieni villiintynyt koivikko, jossa lapset leikkivät joskus koulun jälkeen, mutta harvoin siellä kukaan kävi. Poika vei minut mukanaan koivikkoon. Siellä poika kaatoi minut selälleni ja veti housut jalastani, sitten huusi kavereilleen, jotka oli pusikon takana piilossa. Muistan kuinka pojat nauroivat ja huusivat minulle, kun pistin housut jalkaan ja juoksin itkien pois.

Kun seuraavina päivinä kävin koulussa, useampi ja useampi poika tiesi tapahtuneesta ja minulle huudeltiin välitunneilla. Koulun jälkeen minua seurattiin kotimatkalla, ja erityisen hauskaa pojilla tuntui olevan silloin, kun he hyppäsivät jostain piha-aitojen takaa ja tuuppasivat minut kumoon. Reppuani heiteltiin ja leviteltiin ajoteille ja ojiin.

Äidilleni en koskaan mitään kertonut, koska hän teki kahta työtä ja nukkui iltaisin. En saanut häiritä. Kun kerroin asiasta opettajalleni, hän kohautti olkapäitään ja sanoi, ettei voinut asiaan puuttua, koska koulumatkalla tapahtuneet asiat eivät kuulu kouluun. Opettaja ei halunnut puuttua asiaan, joka tapahtui hänen työaikansa ulkopuolella. Muutaman vuoden kuluttua pelkäsin kouluun menoa jo niin paljon, että pinnasin jatkuvasti koulusta. Äitini sai kuulla pinnauksesta ja vei minut sen jälkeen joka päivä kouluun, mutta siksi, että todella menisin kouluun, ei siksi, että hän tietäisi kiusaamisesta. Ja silloinkin jouduin kulkemaan yksin koulusta takaisin kotiin. En koskaan kulkenut samaa reittiä kahdesti, kiersin vaikka kilometrejäkin kiertoteitä.

Seuraavat viisi vuotta minun perääni huudeltiin missä vain ja kimppuuni hyökättiin missä vain. Eräs muutamaa vuotta vanhempi poika seisoi kerran bussipysäkillä ja alkoi huudella minulle ajaessani pyörällä ohi. Pysäkillä oli muitakin ihmisiä ja muistan vielä, miten minua hävetti, vaikka puheissa ei ollut mitään perää. Muistan miettineeni sitäkin, miksi ne muut ihmiset eivät voineet sanoa mitään, vaikka poika ihan selvästi kiusaa nuorempaa lasta.

Toinen poika yritti potkaista minua päähän, kun kävelin kotiin kaupasta. Hän tuli pyörällä minua vastaan ja jos ei olisi etukäteen alkanut huudella minulle, en olisi ehtinyt väistää.

Yksi taas soitteli minulle iltaisin. Hän pyysi minua aina "treffeille" johonkin etäiseen ja hiljaiseen paikkaan. Kieltäydyin ja muutaman minuutin päästä minulle soitti tyttö, joka teeskenteli olevansa sama poika, ja kysyi uudestaan. Kun sanoin tunnistavani hänen äänensä viereisluokan tytöksi, sain naurut ja luurin korvaan.