PETROSKOIN LENTOLINJA SUOSITTU

RUSOPSERVER

Tämän vuoden alussa aloitti toimintansa suora Petroskoin ja Helsingin välinen lentolinja. Se on edullinen sekä Suomen että Karjalan asukkaille ja ennen kaikkea siksi, koska se antaa mahdollisuuden säästää paljon aikaa. Jos linja-autolla matkaan kuluu aikaa 13 tuntia, niin lentokoneella matka kestää ainoastaan tunnin. Asiasta kertoi tarkemmin Petroskoin lentoaseman johtaja Aleksei Kusnitski.

- Lentoja on neljä kertaa viikossa – maanantaina, keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina. Lipun hinta on 86 euroa, joka ei ole korkea, jos sitä verrataan linja-auton lippuun, jonka hinta on 50 euroa. Lentokoneessa on 50 matkustajapaikkaa.

Petroskoin lentokenttä oli jo aiemmin valmis ottamaan tämän lentoreitin lentoja vastaan. Liikenteen aloittamista jarrutti ainoastaan erinäisten teknisten laitteiden puuttuminen, jotka nyt on asennettu.

Uskomme, että lentolippujen kysyntä on pysyvää, koska Karjalan ja Suomen väliset yhteydet laajenevat vuosi vuodelta. Joillakin karjalaisilla on sukulaisia Suomessa. Muutamat matkustavat sinne miltei päivittäin työhön. Suuri prosentti matkustajista on nuorisoa. Kysymys on siitä, että suomalaiset opiskelijat osallistuvat aktiivisesti Petroskoin yliopiston tieteellisiin projekteihin. Erityinen merkitys on myös kulttuurivaihdolla. Pitkään tiiviissä yhteistyössä ovat olleet teatterit. Usein järjestetään yhteisiä taidefestivaaleja.
Petroskoin lentokenttä ottaa vastaan lentolippujen tilauksia osoitteessa http://www.rusline.aero.

8

850

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kävellen olisit jo p

      Paljonko maksaa petroskoissa matka lentokentltä keskusta ja samoin helsingissäkin nämä lisätään lipun hintaan. . sitä paitsi se 13 tuntia on bussissa matkustamista on kyllä ylimitoitettu , hinta on varmaankin oikein!
      Mitenkähän olisi matkustajia vaikkapa Kuopioon tai Jyväskylään ??
      Junallakin pääsisi Joensuusta Petroskoihin jos vaan olisi halukkuutta muodostaa matkustaja juna yhteys kun raidekin on jo valmiina!

    • babaja

      Juna juna, sehän olis paras, suoraan Petroskoin keskustaan. Kyllä nykyään jo Joensuusta reittitaksitkin vievät sopuhintaan, eikä oman auton vaivoja tarvi kärsiä.

    • Helsinki-Petroskoi

      Helsingin ja Petroskoin välillä on säännöllinen reittibussiyhteys.

      Yleensä olen astunut kyytiin Kesälahdelta. Hinta on edullinen. Tie Impilahdelta Petroskoihin on hyväkuntoinen ja nopea. Maisemia on mukava katsella ikkunasta.

      Kun Petroskoin lentokentällä vielä asennellaan järjestelmiä ja opetellaan teknisten laitteiden käyttöä, on tämä bussiyhteys varteenotettava vaihtoehto.

      Reitin varresta voi mennä kyytiin melkeinpä mistä vain, joskus tämä onnistuu lyhyelläkin varoitusajalla, kun ilmoittaa paikan suoraan bussiin::

      http://incoming.fi/transport/helsinki-petrozavodsk

    • Lähimatkalle

      Alkaisipa Rusline lentämään Joensuun ja Petroskoin väliä.
      Yllätys saattaisi olla melkoinen, kuinka paljon lennoille tulisi vaihtomatkustajia Estonian Airin lennoilta ja väli Suomesta.
      Itse etsin koko ajan mielenkiintoisia kulttuurikohteita ja niitähän löytyy.
      Ainoastaan lentovuoroa odottelen, sillä Onttolaan ajaa kätevästi auton parkkiin.

    • Jäämeren rata

      Rusline lopetti suorat lennot Petroskoin ja Helsingin välillä alkukeväästää 2012.

      Yhtiö ehti lentää reittiä vain muutaman kuukauden. Matkustajamäärä jäi vaatimattomaksi, vaikka Karjalan tasavalta subventoi lentoyhteyttä tuntuvasti. Oliko markkinatutkimus tehty asianmukaisesti, oliko aloitusajankohta (marraskuu) oikea, tehtiinkö tarpeeksi töitä oikeissa kohderyhmissä, jne.?

      Taisi jälleen toteutua Venäjän edesmenneen pääministeri Viktor Tsernomyrdinin lentävä lause:

      ”Yritimme parhaamme, mutta kävi niin kuin aina käy”.

      Nyt Ruslane on siirtänyt Petroskoihin sijoitetun koneen takaisin Moskovaan.

      Junayhteys henkilöliikenteelle reitillä Joensuu-Petroskoi olisi tietenkin kätevä, mutta ei todennäköinen lähimpään 15-20 vuoteen. Kysyntä ei yksinkertaisesti riitä (niin kuin vielä vähemmän riittäisi vastaavassa lentoyhteydessä). Henkilöjunien kulku voi lisäksi vaatia radan parantelua siellä täällä sekä turvajärjestelmää.

      Lisäksi Karjalan tasavallan alueella on kannattavuusongelmia ihan omiksi tarpeiksi mm. paikallisjunayhteyksissä Lentieraan ja Jyskyjärvelle.
      Nykyisessä, laskevan väestömäärän tilanteessa tasavalta ei ole valmis ottamaan pienintäkään lisäriskiä budjettiinsa, mitä merkitsisi uuden junayhteyden kehittely ja avaaminen välille Joensuu-Petroskoi.

      Edelleen, Venäjän keskushallinnon ja VR:n näkökulmasta rautatietoiminnan painopisteet ovat nyt muualla.

      Suomi-Venäjä -junaliikenteen painopiste on toistaiseksi Allegro-yhteyden sisäänajossa ja kokemusten hankkimisessa siitä.

      Sen jälkeen projektivuorossa on ratayhteys välilä Oulu-Kajaani-Kuopio- (Jyväskylä) -Savonlinna-Parikkala-Käkisalmi-Pietari.

      Tähän kokonaisuuteen saattaa liittyä ja vaikuttaa Jäämeren rata, jonka alkupiste olisi Norjan Kirkkoniemessä, ja rata kulkisi Lapin halki Ouluun.

      • Ajatuksia vain

        Karjalan tasavallalla on rahaa kertaheitolla yhden Suomen ratahallinnon määrärahojen verran Joensuun ja Petroskoin välisen ratayhteyden peruskorjaamiseen ja modernoimiseen, jos vain Moskovassa niin päätetään!

        Tosiasia on se, että meillä Suomessa tehtiin Allegrolle rataa hitaammin, kuin mitä sitä tehtiin Venäjällä.

        Venäjä hyötyy suunnattomasti siitä, jos ratainfra välillä Joensuu - Petroskoi olisi moderni.
        Teollisuuden kuljetukset Venäjän rataverkkoon nopeutuisivat, teollisuuden alihankinta Venäjällä lisääntyisi ja matkailijavirrat kääntyisivät aivan varmasti kovaan kasvuun.

        Oli monia "epäileviä Tuomaita" silloin, kun Allegroa alettiin puuhaamaan.
        Kuulimme ja luimme siitä, että ei tule kannattamaan, kun ei riitä matkustajia.
        Toisin kävi ja Allegroon ei tahdo saada lippuja, sillä vuorot ovat loppuunmyydyt.

        Tietenkin joku viisas sanoo, ettei helsinkiläisiä ole niin paljoa menossa Petroskoihin.
        Täytyy muistaa se, että Helsinki on pikkukylä Pietarista syrjään ja että pietarilaiset matkailevat luontokohteisiin.
        Shoppailemaan he menevät Pariisiin!


    • Ei rahoiteta

      Radalle Joensuu-Petroskoi ei ole tarpeeksi henkilöliikennekysyntää eikä teollisuuden kuljetuksia.

      Petroskoissa on kyse perfeerisestä ratasuunnasta, johon ei ole syytä eikä kannata investoida ruplaakaan.

    • Myyräilijät palstall

      Tuo avausviesti on hyvä esimerkki Tehtaankadun lehdistöavustajan kirjoituksesta. Kirjoituksella yritettiin vaikuttaa lentolinjan suosioon.

      Jokainen talous- ja oikeassa työelämässä oleva tajuaa, ettei asiat noin mene.
      Jo otsikko valehteli.
      Suosiota ei koskaan tullut.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      86
      3841
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      38
      2401
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      72
      2373
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2272
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      37
      2029
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      77
      1618
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1517
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      58
      1081
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      1054
    10. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      6
      994
    Aihe