Luvut tulivat: http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F9015267D433F41EC225799500443630?OpenDocument&lang=FI
Lopullista kuolleiden lukua ei ole, vaikka ennakkotiedoissa oli.
Kastettujen määrä on kasvanut paljon, liittyneiden määrä vähentynyt. Luvut suurin piirtein täsmäävät, mikä ei liene sattumaa (mutta tuskin tietoista valehteluakaan). Tämän perusteella aiempi huomioni kastettujen osuuden putoamisesta alle kirkkoon kuuluvien osuuden oli ennenaikainen.
Eronneiden määrä kasvoi ennakkotiedoista paljon vähemmän kuin oletin.
Mutta avioliitot!
"Kirkollisia vihkimisiä toimitettiin vuonna 2011 yhteensä 15 125 ja avioliittojen siunauksia 841. Vastaavat luvut vuotta aiemmin olivat 16 618 ja 866."
Tiputushan on hurja. Minulla ei ole tietoa kaikista liitoista, mutta jos niiden määrä olisi vuoden 2010 tasolla, niin kirkollisesti olisi vihitty 50,4%. Jos näin on, niin tänä vuonna tapahtuu ensimmäinen 50% alitus.
Tilastojen ihmettelyä: 50% vihitty kirkollisesti
11
127
Vastaukset
Melkoisia lukuja! Kirkkoon kuuluvien osuus laski viime vuonna tasan prosenttiyksiköllä ja lapsikasteet 1,4 prosenttiyksiköllä. Liittyneiden määrä ei loppujen lopuksi kasvanut kuin vähän yli 300:lla, vaikka täälläkin jo luultiin ennakkotietojen perusteella määrän olevan jotain 800. Ja sitten tosiaan tuo avioliittojen määrän romahtaminen. Jos kyyti jatkuu näin kylmänä, ei kirkosta ole parissa vuosikymmenessä jäljellä kuin rippeet vain :)
- Matti Möttönen
Heheh, YLE värittää otsikoinnissaan totuutta samaan malliin kuin tämän palstan pahimmat trollit :) http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/01/kirkosta_erotaan_aiempaa_vahemman_3217756.html
On aika kova väite sanoa, että "kirkosta erotaan aiempaa vähemmän", ja tehdä vertaus täysin epätavalliseen edellisvuoteen. Ihan kuin erojen väheneminen olisi joku pidempiaikainen trendi. Muutenkin on näemmä taas mukisematta ja kritiikittömästi julkaistu kirkon asioita kaunisteleva tiedote:
"Kirkollisten toimitusten suosio hiipui vuodessa vain kuitenkin hieman. Kirkollisia vihkimisiä toimitettiin vain noin 1 500 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Seurakunnat kastoivat viime vuonna yli 46 000 lasta, mikä oli noin 3 prosenttia vähemmän kuin toissa vuonna."
Vain noin 1 500? Jaahas.
"Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu edelleen 77,2 prosenttia suomalaisista."
Eikö kokonaisen prosenttiyksikön pudotuksesta tietenkään sanaakaan.No tuo Ylen otsikointi on kuitenkin lievää jos sitä vertaa Iltasanomien uutisen otsikkoon: "Luterilainen kirkko sai tuhansittain uusia jäseniä viime vuonna"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/luterilainen-kirkko-sai-tuhansittain-uusia-jasenia-viime-vuonna/art-1288445695994.html
Tuohan on osatotuus kuin suoraan erään palstan matematiikan desantin viestistä. Kyllä, on totta että kirkko sai kourallisen uusia jäseniä, mutta samaan aikaan se menetti neljä kertaa enemmän jäseniä, joten lopputulema on se että kirkko menetti kymmeniä tuhansia jäseniä. Tarkoitan vain että olisihan tuon voinut totuudenmukaisestikin otsikoida, mutta Iltis näemmä haluaa mielummin painottaa puolitotuutta.- Go IS!
Whitewash kirjoitti:
No tuo Ylen otsikointi on kuitenkin lievää jos sitä vertaa Iltasanomien uutisen otsikkoon: "Luterilainen kirkko sai tuhansittain uusia jäseniä viime vuonna"
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/luterilainen-kirkko-sai-tuhansittain-uusia-jasenia-viime-vuonna/art-1288445695994.html
Tuohan on osatotuus kuin suoraan erään palstan matematiikan desantin viestistä. Kyllä, on totta että kirkko sai kourallisen uusia jäseniä, mutta samaan aikaan se menetti neljä kertaa enemmän jäseniä, joten lopputulema on se että kirkko menetti kymmeniä tuhansia jäseniä. Tarkoitan vain että olisihan tuon voinut totuudenmukaisestikin otsikoida, mutta Iltis näemmä haluaa mielummin painottaa puolitotuutta.Voi elämän kevät, mitä uutisointia :DD
- oisko näin
Kirkollisten vihkimisten osuus kaikista maassa solmituista avioliitoista oli 53 %. Kirkollisia vihkimisiä oli 15 125 ja solmittuja avioliittoja koko maassa 28 558*. Kirkollinen vihkiminen on 2000-luvulla menettänyt suosiotaan merkittävästi. Vuonna 1995 aviopareista 78 % vihittiin kirkollisesti.
- semmost se on
ja yli 10 000 paria erosi vuoden 2011 aikana, joten vihittyjen parien lukumäärässä on mukana paljon niitä, joita vihitään jo toisen, kolmannen, neljännen, viidennen tais ties kuinka monennen kerran.
Kirkon kannattaisi varmuuden vuoksi kastaa vielä toiseen kertaan ne, jotka menevät rippikouluun. Saataisiin kastetilastokin näyttämään paremmalta. - Jori Mäntysalo
Kas joo. Ei tuo sitten ole tippunut niin nopeasti kuin luulin. 50% raja ei tule vielä tänä vuonna vastaan tätä vauhtia.
Mitenkähän nuo liitot... Tilastokeskuksen mukaan
2007: 29 497
2008: 31 014
2009: 29 836
2010: 29 952
2011: 28 558
Minusta tuossa on merkillisen iso heittely. Miksi jokaista vuoden 2010 sataa avioparia kohti oli vain 95 paria vuonna 2011? Vaikuttaako taloustilanne? 2008 oli nousukautta, senkö takia silloin oli enemmän liittoja?
- sdefujhaed
seurakunnat kastoivat niin ja niin monta lasta, joka on niin ja niin monta % syntyneistä. Mutta onko tuossa kastettujen lapsien luvussa mukana myös esim. maahanmuuttajien lapsia, jotka ovat syntyneet jo aikaisemmin kuin viime vuonna?
No, tuskin se paljon vaikuttaa kastettujen osuuteen syntyneistä. - MunSilmin
Kastettujen määrä on vähentynyt n. 1600, eikä kasvanut paljon.
- statisasda
Kovin vaivihkaa kirkko tiedottaa eroista. Vain ihan pakollisia lukuja, eikä ollenkaan pidemmän aikavälin trendejä. Kirkon vuosikertomuksesta saadaan ehkä lisää tietoja mm. kirkollisten vihkimisten osuuden vähenemisestä.
- !
http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/sp?open&cid=Content3D45B8
Kirkon luvut tippuivat siis 9% kun koko maassa luvut laskivat 7,6% ja siviilivihkimiset 5,3%.
Avioliitot ja avioerot hiippakunnittain 2011
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192176Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281970Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698