Miksi narsulle ja läheisriippuvalle on niin tärkeää tuntea hallitsevansa sinua ja kaikkia sinulle läheisiä ihmisiä? Miksi mustasukkaisuus ei näy muille?
Miksi yrittää päästä heille levittämään perättömiä ja erottamaan heidät sinusta esim Facebookin välityksellä? Miksi hän esittää heille täysin toista naamaria kuin sinulle? Eikö hän huomaa kaksinaamaisuuttaan?
Lähipiirin hallinta
20
393
Vastaukset
- nisse ja nasse
Kyllä se jonkinlaista sokeutta on itsensä suhteen puolin ja toisin, joskus valhe on vaan helpompi uskoa, ehkä se on jonkinlainen yhteinen harha. (ajatus katkesi)
- Kas vain sanoi
Narsun lähinen on narsun omaisuutta johon vain narsulla on hallintaoikeus. Jos narsun läheisellä on läheinen niin narsu haluaa senkin hallintaansa tai sitten se pitää karkottaa. On narsulle kiusallista jos läheinen saa ajatuksia ja vaikutteita muilta ihmisiltä, ajatuksia ja vaikutteita jotka eivät ole linjassa narsun maailman kanssa. Lisäksi narsun pitää olla läheiselle se tärkein ihminen, muita oikeasti läheisiä ei saa olla. Tämä kaikki siksi että narsun minuus on niin heikko että hän tarvitsee ihmisiä yksinoikeudella kokeakseen olevansa olemassa. Hänen minuutensa ei riitä kantamaan häntä. Hänellä täytyy olla tunne (luulo usein) että joku on vain häntä varten. Narsun täytyy kokea että vain hänellä on merkitystä. Tästä seuraa se suuri mustasukkaisuus joka ulottuu omiin lapsiin saakka. Edes sylivauvan tarpeet eivät saa mennä narsun tarpeiden edelle.
Narsu pyrkii eristämään läheisensä muusta maailmasta rajoittamalla harrastuksia ja muuta menemistä. Narsu mainipuloi läheisiään ajattelemaan pahaa muista, pitämään heitä epäluotettavina ja arvottomina. Sellaisten ihmisten kanssa narsu sallii kanssakäymisen joista ei ole vaaraa tai hyöty menee vaaran edelle. Uuden kumppanin ystävät ja läheiset narsu heti luokittelee hyödyn mukaan. Hyödylliset hän pyrkii valloittamaan mutta aloittaa myös uuden kumppanin vähättelyn saadakseen nämä uudet tuttavuudet puolelleen heti alussa. Narsun täytyy olla ykkönen tässäkin seurassa. Narsun maailmassa hän on tärkeämpi kumppanin ystäville ja perheelle kuin kumppani itse. Narsu ei ymmärrä etteikö voisi kävellä vuosikymmenien lujan ystävuuden tai verisiteiden yli.
Hyödyttömistä hankkiudutaan eroon, samoin niistä joiden valloitus ei onnistu. Aina väliilä tulee vastaan ihmisiä jotka näkevät narsun läpi. Nämä vastenmieliset otukset pitää karkottaa ja mielellään mustamaalata mahdollisimman laajasti.
EIkä tuo kaikki sitten näy ulkopuolisille? Näkyy kyllä, jos osaa katsoa. Narsu on oppinut ettei voi toteuttaa maailmaansa kovin suoraviivaisesti koska se pilaisi hänen tarkoin suojellun julkisuuskuoren. Sanoissaan narsu uhrautuu lastensa takia, ja teoissaankin näytösluontoisesti, mutta kun kukaan ei näe, kuule ja todistajatkin on vaiennettu tapahtuu jotakin ihan muuta. Narsun perhe suojelee narsua: näyttelee mukana, valehtelee ja vaikenee. Monet muutkin kieltäytyvät näkemästä pahaa ja elävät mukana näytelmässä, elleivät sitten vain kaikkoa kaikessa hijaisuudessa. On paljon ihmisiä jotka ihailevat suureen ääneen keisarin uusia vaatteita koska eivät uskalla paljastaa etteivät oikeasti näe niitä. Pelkureita riittää ja heitä narsisti haalii ympärilleen.- Iso ego mut herkkä
Omakin kokemus että tarkasti varjellaan omaa huumorintajuista, muka vaatimatonta ja miellyttävää julkikuvaa ja jos joku vähänkin raapaisee pintaa syvemmältä alkaa kostaminen... eli jos näkee miten yrittää manipuloida ja ei ole oma itsensä.
Iso ego, herkkä nahka.... - 21
juuri Näin. This is my life. Jo lähes 20 vuotta. Kaikki mitä tuossa kirjoitettuu on kuin minun elämästä. Yhtä selviytymistä päivästä toiseen tällä hetkellä.
21 kirjoitti:
juuri Näin. This is my life. Jo lähes 20 vuotta. Kaikki mitä tuossa kirjoitettuu on kuin minun elämästä. Yhtä selviytymistä päivästä toiseen tällä hetkellä.
Voisiko olla myönteinen asia, että olet asian oivaltanut, nyt viimein?
Kannattaa muistaa, että pakko ei ole mitään. Jos et ole valmis sitä käsittelemään, niin se on sinun päätettäväsi. Mutta jos olet, on ihmisiä, jotka jakavat kokemuksiasi. Kuuntelevat tuskaasi.
Et sinä turhaan ole kulkenut pitkää matkaa.- 21
elisakettu kirjoitti:
Voisiko olla myönteinen asia, että olet asian oivaltanut, nyt viimein?
Kannattaa muistaa, että pakko ei ole mitään. Jos et ole valmis sitä käsittelemään, niin se on sinun päätettäväsi. Mutta jos olet, on ihmisiä, jotka jakavat kokemuksiasi. Kuuntelevat tuskaasi.
Et sinä turhaan ole kulkenut pitkää matkaa.asian myötäminen itselle ja muille läheisille oli jo kova paikka. Mä olen sen 20 vuotta ollut hiljaa ja kärsinyt. Nyt olen alkanut puhumaan ja puhun Kyllä kaikille jotka kuuntelee.
Sekin on tullut koettua kuinka narsu saa puolelleen yhteisiä perhe tuttuja jotka uskovat häntä eikä minua.
Minä olen kokenut kaiken väkivallasta lähtien. Ja edelleen vain häntä siedän. Ja nyt on alkaneet lapset kärsiä ja oireilla. Tämän takia jo minun pitäisi saada se voima lähteä ja alkaa elämään normaalia elämää jossa saisi olla ystäviä ja omiakin menoja. 21 kirjoitti:
asian myötäminen itselle ja muille läheisille oli jo kova paikka. Mä olen sen 20 vuotta ollut hiljaa ja kärsinyt. Nyt olen alkanut puhumaan ja puhun Kyllä kaikille jotka kuuntelee.
Sekin on tullut koettua kuinka narsu saa puolelleen yhteisiä perhe tuttuja jotka uskovat häntä eikä minua.
Minä olen kokenut kaiken väkivallasta lähtien. Ja edelleen vain häntä siedän. Ja nyt on alkaneet lapset kärsiä ja oireilla. Tämän takia jo minun pitäisi saada se voima lähteä ja alkaa elämään normaalia elämää jossa saisi olla ystäviä ja omiakin menoja.Pitkän ajan saatossa olet normalisoinut tilanteen, vaikka hetkittäin olet oivaltanut sen etteihän tämä näin voi mennä. Se on yleistä kaikissa kaltoinkohtelevissa suhteissa, riippuen tietysti vastaanottajan tarpeesta miellyttää, olla kiltti tai mitkä ovat kasvatukselliset, kultturelliset tekijät.
Kun alat käsitellä asioita, huomaat että miten tuonkin olen voinut hyväksyä? Miten se voi olla mahdollista? Olenko, olinko minä tuo lapanen tuossa maassa, joka antoi tapahtumille mahdollisuuden.
Syyllisyyden voit heittää järbveen. Yritä ensin käydä läpi kaiki tapahtuneet voimavarojen puitteissa. Järjestä asiasi kuntoon. Suojaa itsesi, lapsesi ja tilasi. Kerää mahdollisimman suuri tukiverkosto, jossa jokaisella on paikkansa auttajana, kuuntelijana, luotettuna, fyysisenä ja sosiaalisena apuna. Älä jää yksin. Käytä kaikki vertaistuki hyväksesi ja hanki tarvittaessa ammattiapua.
Kipeät asiat täytyy elää läpi. Se on vaikea paikka, mutta veipä se sitten aikaa kuinka paljon hyvänsä, älä jää idättämään muistoja syvyyksiin. Itke. Tunne. Elä.
Ajan kanssa tulee nauru. Olet ansainnut kaiken hyvän minkä tulevaisuus voi sinulle tarjota, minkä itse voit löytää.
- kysyjä X
Mitä toi "kostaminen" käytännössä oikein tarkoittaa?
- 14+14=28
Noh, "kostaminen" voi käytännössä tarkoittaa vaikkapa sitä, että jos et pysy ruodussa ja erehdyt kertomaan, että loukkaannuit narsistin käytöksestä/puheista...niin hän "hyllyttää" sinut hetkeksi...
Myöhemmin sitten "kostaa" monin eri tavoin hienovaraisesti mitätöimällä sinua niin ettet sitä heti huomaakkaan ...käyttäen sitä kaksossidosviestintää...
Yhtäältä olet ihana, muttet kuitenkaan kelpaa kenellekkään, että sinun pitää olla kiitollinen hänen/narsistin huomiosta, että hän sentäs huolii sinut.
- jaakob.,
Ja jos ei kostaminen toimi, häipyykö vain kuvioista?
- 5+6=11
En tiedä...mutta tässä linkki aiheeseen..
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html
"Jos narsisti uskoo lujasti (mikä tapahtuu hyvin harvoin), että ex-puoliso ei nyt eikä enää koskaan anna minkäänlaista Narsistista Lähdettä, olipa se kuinka vähäistä ja marginaalista hyvänsä, ja mitä lajia hyvänsä (ensisijaista tai toissijaista) - häntä ei liikuta tippaakaan mikään mitä tämä tekee, eikä kukaan kenenkä kanssa tämä liikkuu."
- Hile_n83
Olen ollut narsistin hallittavissa jo lähes 3 kuukautta ja tunnistan yhteneväisyyksiä kirjoittajien "kas vain sanoi", "iso ego mut herkkä" ja " 14 14=28" kanssa. Oman tarinani nimi on ollut se, että tämä kyseinen narsistinen persoona ei kestä ystävyyttäni ja seurusteluani vähän kauempana asuvan kanssa, vaan on saanut minut tekemään ja lähettämään poikaystävälleni mitä inhottavan tyylisiä viestejä uhkailusta, seksistisiin kirjoituksiin. Ensimmäisen kerran tapasin tämän narsun opiskelujeni kautta tammikuussa samalla oppitunnilla ja sen jälkeen hän on viihtynyt aina koulussa ollessaan tiiviisti seurassani. Suoraan sanottuna hän on ollut opintojensa osittaisen suorittamattomuuden takia samassa ryhmässä itseni kanssa. Onko vinkkejä miten selviytyä vahvana ja omana itsenä opiskeluista ilman, että hän keksii uusia metkuja minun ja poikaystäväni pään menoksi? Vinkkejä toivon lähetettävän minulle suoraan osoitteeseen [email protected]
- LK
Miten se on käytännössä saanut sinut niitä laittamaan? Luulisi että tuon estäminen ei olisi mitenkään ylivoimaista.
Kannattaa muuten olla varonainen sitten senkin kanssa mitä kaikkea me pistetään sinut tekemään ;) - jokujostain
LK kirjoitti:
Miten se on käytännössä saanut sinut niitä laittamaan? Luulisi että tuon estäminen ei olisi mitenkään ylivoimaista.
Kannattaa muuten olla varonainen sitten senkin kanssa mitä kaikkea me pistetään sinut tekemään ;)Kuule LK te ette pysty laittamaan mua tekemään mitään mitä en halua.
jokujostain kirjoitti:
Kuule LK te ette pysty laittamaan mua tekemään mitään mitä en halua.
Vaatiko joku sinua tekemään jotain sellaista mitä et halua tehdä?
Kuka ja missä tilanteessa ja miksi ?- jokujostain
elisakettu kirjoitti:
Vaatiko joku sinua tekemään jotain sellaista mitä et halua tehdä?
Kuka ja missä tilanteessa ja miksi ?Kuuleppa vastaukseni oli vain vitsi edeltävän LK itsevarmuuteen .En ole narsisti
katselen muuten vain joskus tätäkin huumori palstaa. jokujostain kirjoitti:
Kuuleppa vastaukseni oli vain vitsi edeltävän LK itsevarmuuteen .En ole narsisti
katselen muuten vain joskus tätäkin huumori palstaa.Minä käsitin LK:n heiton vitsinä myös...
Tuossa kun joku väitti naurettavasti, narsistin pakottaneen hänen laittamaan uhkailuviestejä poikaystävälleen...Ei ketään voi tuollaiseen pakottaa.- LK
jokujostain kirjoitti:
Kuule LK te ette pysty laittamaan mua tekemään mitään mitä en halua.
Äläpä sano. Pystyyhän sekin.
- LK
dizel kirjoitti:
Minä käsitin LK:n heiton vitsinä myös...
Tuossa kun joku väitti naurettavasti, narsistin pakottaneen hänen laittamaan uhkailuviestejä poikaystävälleen...Ei ketään voi tuollaiseen pakottaa.Se oli jos nyt käydään sitä syvemmin analysoimaan, niin tietenkin vitsi, mutta ehkä se syvällisempi sanoma oli se, että:
- Ei voi pakottaa toista tekemään tuollaisia asioita
- Minusta oli hauska ristiriita siinä kun juttu vaikutti siltä että 'en tahdo tehdä niinkun muut sanovat, sanokaa miten teen'. Jos haluat itse ottaa vastuun tekemisistäsi, älä aloita sitä kyselemällä muilta.
- siis..
kuka ja kenelle...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512560Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672220Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl371932Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251254Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve51242Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054