Ilmestyskirjan peto on länsimainen kapitalismi

KTS (Ei kirj.)

...joka pakottaa ihmiset mammonan valtaan ja orjuuteen. Sen hedelmiä ovat imperialismi, rasismi, sota ja moraalinen rappio.

Älkää kompastuko. valvokaa!

67

302

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ilmestyskirjan peto

      on islamin kymmenen maan valtioliitto, mukana voi kenties olla muitakin, mutta ei tarvitse olla. Mahdolliset muut Kiina, Venäjä, Iran, Pakista. Näittäisi ainakin Iranin olevan siinä ja Irakin olevan johtamassa ja Babylon on sen pääkaupunki ja johtajana sen johtaja esikuvanaan Nebukadnessar.

      Öljyllä on ihmeellinen vaikutus kun alkavat painostaa maita valtaansa ja Jerusalemia vapauttavat ajallaan ja on 200 miljoonaa jihadissaan, ja väki kuin Saulus vainotessaan Jeesusta ennenkuin kohtasi Herran Damaskon tiellä.

      Islamin hedelmä on väkivalta ja valheet Isästä ja Pojasta Jeesuksesta ja Totuuden Hengestä, sillä kieltävät Pojan olevan Immanuel ´Jumala kanssamme´. Väkivalta on selvä ja kuolemantuomio tulee joissain maissa islamista vesikasteelle Jeesukseen menevälle, mutta paljon paljon pahemmaksi menee ajallaan.

      Islam tahtoo yhteiskuntahallinnan ja sopii pedon merkkiin kaupankäynnissä ja pedon kuvan kumartamisen kuten kultainen kuvapatsas Nebukadnessarilla. Valvotaan ja rukoillaan ja rakastetaan Jeesusta Jumalan Hengen voima elämässämme ja rakkaus kaikkia kohtaan siunaten ja hyvää hedelmää kantaen.

    • KTS (Ei kirj.)

      Islam ei tule koskaan valloittamaan maailmaa, joten em. kuupon jutut voidaan unohtaa.

      Varokaa länsimais-kristillisen rappiokulttuurin kapitalismia:

      Ilm
      13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä,

      Siis KAIKKI.

      Mitä ketjun aloittaja kumartaa?

      Ei islamia, vaan länsimaista kapitalismia.

      • yksin armosta

        Nyt meillä, KTS, on potentiaalinen messias tiedossa. Kannattaa katsoa, keitä asetetaan ehdolle, ja kuka lopulta nousee tähän virkaan. Maailmantalous saa kuolinhaavan, ja kas kummaa, messias palauttaa siruineen kaiken ennalleen. "Kaikki seurasivat ihmetellen petoa..."

        http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2012/02/maailmanpankki_aikoo_valita_uuden_johtajan_huhtikuuhun_mennessa_3269052.html

        Maailmantalous on pedon valtakuntaa. Se on ulottanut lonkeronsa jo lähes joka kansakuntaan saaden ne riippuvaisiksi toisistaan. Näin saadaan ne pakotetuiksi ottamaan sama pankkihallinta ja pedon systeemit.

      • asdfasdfasdfe

        "Islam ei tule koskaan valloittamaan maailmaa, joten em. kuupon jutut voidaan unohtaa."

        Paraikaa käynnissä on ns. sisäsiittoinen valloitus. Muslimiperheelle tulee lapsia kun pipoa joten hyvin pian, ennen pitkää on meijänkin maamme islamilaistunut.

        Islamilaiset on todennäköisesti mukana suuressa armageddonin taistelussa Venäjän ja Kiinan ohella.

        Ilm. peto taas viitannee muinaisen kreikan alueelle syntyvään valtioliittoon.

    • onko näin.

      Kapitalismi on siis peto, ja sosialismi on taivas, sillä sielä kaikki jaetaan tasan (Kuuba, P-Korea, DDR)

    • kumartamiset eivät

      kuulu kristinuskoon maan päällä mutta islamiin kuuluvat. Jokainen voi sen ymmärtää, samoin nuo muutkin sharian eli yhteiskunnan kautta, mutta kristinuskossa ei lainkaan uskonto edes pyri hallitsemaan yhteiskuntaa ja jälkeen sopii vain islamiin eikä kristinuskoon. Pedon kannattajat tappavat vastustajansa ja sopii jälleen pelkästään islamiin ja ihan konkreettisesti eikä kukaan usko sitä että Jeesus olisi opettanut tappamaan vastustajiaan, sillä opetti kääntämään toisenkin posken vastustajille ja yhdelle lyöville. Islamin muhamed sen sijaan ihan konkreettisesti soti miekalla, mutta Jeesus paransi ja opetti olemaan miekkaan hukkumatta.

      Tietysti maailmallistunut kristllisyys voi seurata islamin johtajaa, kun taloudella panistaa öljyn kautta tai muun vallan ja rahan mahdin kautta. Yksittäisellä islam-valtiolla ei ole niinkään valtaa, mutta kymmenen saa jo öljykriisin aikaan pelkästään uhkaamalla hallita sen avulla. Vielä emme näe tuota ajanjaksoa, mutta tulee helposti kuin paula ja myös läntinen maailma on hallinnassaan kun ei ole varaenergialähteitä riittävästi vielä.

      Ei eksytä ihan selviin merkkeihin.

    • Jo nykyään

      murhan isä toimii ja uhkaa niiden henkeä, jotka tunnustaa Isä ja Pojan Jeesuksen ja menee kasteelle nimessään islamin joissakin maissa, eikä tämä ole mikään salaisuus ja hedelmät kertoo lahjomattamasti tuon antikristuksen hengen Jumalan Pojan Vastustajana. Ei eksytä vaan nähdään asiat totuudellisesti ja rakastetaan Jeesusta palavasti!

      • totuus.

        Koraani tunnustaa Jeesuksen Kristuksena ja Jumalan poikana

      • Älkää eksykö
        totuus. kirjoitti:

        Koraani tunnustaa Jeesuksen Kristuksena ja Jumalan poikana

        valheisiin. Islamin Jumala ei ole Herran Jeesuksen Isä ja Jumala vaan aivan toinen pimeyden herra, joka sotii Israelia ja Jeesuksen todistusta ja kasteita vastaan. Toki monet voivat pelastua Jeesuksen omina ja myös ihan vilpittöiä tulee sieltä elävään sydämen uskoon. Myöskin nimikristityt, jotka sotivat Jeesuksen omia vastaan, tarvitsevat samoin pelastuksen ja uudestisyntymisen elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä. Ei eksytä!

      • JihadAttack
        Älkää eksykö kirjoitti:

        Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen kristukseksi on Jumalan lapsi. Koraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi (=hepr. messias)

      • KTS (Ei kirj.)
        JihadAttack kirjoitti:

        Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen kristukseksi on Jumalan lapsi. Koraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi (=hepr. messias)

        Tämä pitää paikkansa. Mutta se on kova pala näille islamofobikoille...

      • Tunnustaako
        JihadAttack kirjoitti:

        Jokainen joka tunnustaa Jeesuksen kristukseksi on Jumalan lapsi. Koraani tunnustaa Jeesuksen kristukseksi (=hepr. messias)

        Koraani Jeesuksen Muhamedin Herraksi ja Kuninkaaksi ja Messiaaksi ja Kristukseksi? Jos ei niin ei ole sama Herra ja Jumala Muhamedilla kuin minulla vaikka mitä sanoisi Jeesuksesta, sillä minun Herrani on Jeesus, enkä usko että Muhamed tunnusti Jeesusta Herrakseen ja Kuninkaakseen. Tietysti näitä erinäisiä todistuksia ja esilletuojia täälläkin on, mutta eksytykset ovat väkevät eikä kaikki rakasta totuutta vaan mielistyy valheisiin myös monet.

        Islamin uskoset korottaa Muhamedin Jeesuksen yläpuolelle joten ei ole mitään tekemistä Totuuden kanssa Jeesuksessa islam-opin tunnustajilla. vähän sama asia kuin joku kristillinen kirkko oman henkilönsä korottaisi Jeesuksen yläpuolelle ja toivottavasti ei näin ymmärtämättömiä ole missään kuin islam-uskossa vaikka kavalasti asettaakin Jeesukselle jotakin jumalallista. Pysytään totuudessa eikä lahgeta väkeviin eksytyksiin, niinkuin näyttää täälläkin jotkut niitä puolustelevan ja tukeaan antavan.

        Tietysti on hyvä keskustella totuudellisesti ja näin ymmärtää paremmin toisen näkemyksiä, mutta varoa antamasta vääriä todistuksia ja petollista valheoppia.

      • ei ole fobiaa vaan
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Tämä pitää paikkansa. Mutta se on kova pala näille islamofobikoille...

        Jeesus Kristus on Tie ja Totuus ja Elämä, eikä ole muuta tietä Jumalan valtakuntaan. Islamin kautta ei päästä Jumalan vatlakuntaan vaan ainoastaan Jeesuksen kautta.

      • asdfasdfasdfe
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Tämä pitää paikkansa. Mutta se on kova pala näille islamofobikoille...

        Ei riitä se. Pelastus Jeesuksessa pitää myös vastaanottaa.

        Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." ( Joh 3:3 )

        Islamisteilla on ajatus siitä, että jos he tekevät ne harjoitukset 5krt päivässä, he pääsevät Jumalan luo. Tämä on täysin ristiriidassa kristinuskon opetuksen mukaan siitä, että vastaanottamalla Jeesuksen pääsemme Jumalan luo ja saamme yhteyden hänen kanssaan.

        Jompi kumpi näistä asioista ei siis voi olla oikein.

      • asdfasdfasdfe
        Tunnustaako kirjoitti:

        Koraani Jeesuksen Muhamedin Herraksi ja Kuninkaaksi ja Messiaaksi ja Kristukseksi? Jos ei niin ei ole sama Herra ja Jumala Muhamedilla kuin minulla vaikka mitä sanoisi Jeesuksesta, sillä minun Herrani on Jeesus, enkä usko että Muhamed tunnusti Jeesusta Herrakseen ja Kuninkaakseen. Tietysti näitä erinäisiä todistuksia ja esilletuojia täälläkin on, mutta eksytykset ovat väkevät eikä kaikki rakasta totuutta vaan mielistyy valheisiin myös monet.

        Islamin uskoset korottaa Muhamedin Jeesuksen yläpuolelle joten ei ole mitään tekemistä Totuuden kanssa Jeesuksessa islam-opin tunnustajilla. vähän sama asia kuin joku kristillinen kirkko oman henkilönsä korottaisi Jeesuksen yläpuolelle ja toivottavasti ei näin ymmärtämättömiä ole missään kuin islam-uskossa vaikka kavalasti asettaakin Jeesukselle jotakin jumalallista. Pysytään totuudessa eikä lahgeta väkeviin eksytyksiin, niinkuin näyttää täälläkin jotkut niitä puolustelevan ja tukeaan antavan.

        Tietysti on hyvä keskustella totuudellisesti ja näin ymmärtää paremmin toisen näkemyksiä, mutta varoa antamasta vääriä todistuksia ja petollista valheoppia.

        Jep, Jeesus pitää tunnustaa

        - Lihaksi tulleeksi
        - Kristukseksi
        - Jumalan pojaksi

        Ja jos Islamilaiset asettaa M:n Jeesuksen yläpuolelle, niin siinähän toimitaan jälleen R:n opetuksia vastaan.

        Matt. 10:37

        "Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.

        KTS:llä on hyvä tyyli keskustella, vastaa pro-islam viesteihin äläkä kiinnitä huomiota pro-Jeesus viestihin.. :D

    • Aukino

      "Ette voi palvella Jumalaa ja Mammonaa".(Jeesus) Voi olla, että koko ajatus maksuvälineestä, jolla kaikki saadaan helposti itselleen, ei ole ihmisestä lähtöisin, vaan jostakin avaruudesta, jossa samantapaista asiaa on käytetty "humanoidien" välillä vaihdon välineenä.
      Myös niille, jotka ovat materiaalisen köyhyyden vallassa on Jeesus sanonut lohdutukseksi:"Ei ihminen voi rakentaa elämäänsä rahan varaan, oli sitä kuinka paljon tahansa!". Ensisijainen syy siihen, miksi ei saisi tehdä lapsi, EI OLE SIIS RAHATILANNE, vaan se onko ihminen puolisoineen hengellisesti niin köyhä, ettei lapset peri mitään hyvää vanhemmiltaan.... Kuitenkin varoitetaan eräissä apokryfeissä Jeesuksenkin sanomana siitä, ettei pitäisi kenenkään siittää ja synnyttää lapsia kauheaan köyhyyteen, koska sellaisen asian Jumalakin tuomitsee.... En tiedä kumpaa köyhyyttä Jeesus siinä tarkoitti, materiaalista raha-köyhyyttä ja omaisuutta, vai hengellistä köyhyyttä. Mutta tietysti tapa rikastua on ollut köyhissäkin maissa ollut lapsen saaminen, ja varma tapa Suomessakin saada enemmän avustuksia on tehdä lapsia. Mutta jos olet huonosti koulutettu ja tiedät olevasi tyhmä ja idiootti, älä tee itseäsi vielä typerämmäksi sillä, että hankkisit maallisia lihalapsia, jollaisia tietysti itsekin olemme, enkä tiedä, olisiko ollut parempi minullekin jäädä vain taivaaseen.....

      Mutta kapitalismi on pikemminkin ehkä vain yksi Ilmestyskirjan pedon päistä, ei koko se peto.....

    • islamin imperialismi

      Islamin pyhä sota 600-luvulta alkaen oli lähinnä ristiretkeksi naamioitua imperialismia.

    • 776567575765756776

      Arabit miehittää edelleen laittomasti suurinta osaa Pohjois-Afrikasta ja Lähi-idästä.

      Vilpittömästi kannatan ajatusta 'Arabia arabialaisille', eli arabit Saudi-Arabiaan.

      • KTS (Ei kirj.)

        Ensin kuitenkin Amerikka takaisin amerikkalaisille eli intiaaneille. HÄHÄHÄÄÄ!

      • 776567575765756776
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Ensin kuitenkin Amerikka takaisin amerikkalaisille eli intiaaneille. HÄHÄHÄÄÄ!

        Hirveää meteliä pidetään siitä että juutalaiset miehittää muutamaa neliökilometriä Jordanin länsirantaa. Vertaapa Pohjois-Afrikan pinta-alaa siihen.

    • Totuudellisesti

      KTS on eksyttäjä ja riivattu.

      • Totuudellisesti

        täällä esiintyy yksi riivattu monille eri nimimerkeillä.

      • Jumala tahtoo
        Totuudellisesti kirjoitti:

        täällä esiintyy yksi riivattu monille eri nimimerkeillä.

        vapauttaa tämän onnettoman henkilön tästä tilasta Jeesuksen nimessä.

      • selitykseksi tuosta
        Jumala tahtoo kirjoitti:

        vapauttaa tämän onnettoman henkilön tästä tilasta Jeesuksen nimessä.

        riivattu on sidottu ja lievennettynä eksynyt ja lievennettynä ei Jumalan valkeudesssa eli totuudesssa ja lievennettynä ihminen ilman Jumalan Pojan Jeesuksen Henkeä.

        Kannattaa etsiä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta, jos tahtoo hyvää vapautta synnistä ja valheista.

        Jumala pyhittäköön meitä kaikki totuudessa pois kaiksta valheiden uskomisesta ja levittämisestä Jeesuksen nimessä.

      • Vain Herra tietää
        selitykseksi tuosta kirjoitti:

        riivattu on sidottu ja lievennettynä eksynyt ja lievennettynä ei Jumalan valkeudesssa eli totuudesssa ja lievennettynä ihminen ilman Jumalan Pojan Jeesuksen Henkeä.

        Kannattaa etsiä Jumalan valtakuntaa ja vanhurskautta, jos tahtoo hyvää vapautta synnistä ja valheista.

        Jumala pyhittäköön meitä kaikki totuudessa pois kaiksta valheiden uskomisesta ja levittämisestä Jeesuksen nimessä.

        Todella vakava syytös syyttää jotakuta riivatuksi! Ylläolevan kirjoittajan kannattaa kyllä olla varma jutussaan, koska 'myös JOKAISESTA sanasta teidät ja meidät tuomitaan.'

        Mietipä tätä, ennenkuin KETÄÄN riivatuksi syyllistät!

        Siunausta!

      • Olet oikeassa
        Vain Herra tietää kirjoitti:

        Todella vakava syytös syyttää jotakuta riivatuksi! Ylläolevan kirjoittajan kannattaa kyllä olla varma jutussaan, koska 'myös JOKAISESTA sanasta teidät ja meidät tuomitaan.'

        Mietipä tätä, ennenkuin KETÄÄN riivatuksi syyllistät!

        Siunausta!

        itsekin sitä tuossa lieventelin. Eri asia lienee riivaus kuin uskoa tai esille tuoda valheita vaikka Jeesus Pietariakin kutsui Saa-tanaksi vaikka Isä oli ilmoittanut Hengessään Jeesuksen olevan Messias ei kovin kauan tästä.

        Taitaa olla turha näistä "riivauksista" mitään esille tuoda vaan pysyä totuudessa valheiden sijaan. Toki valheet on sammakon riivaajahengistä ja valhettelevat ja pyrkviät vihaa Israelia ja juutalaisia kohtaan aikaan saamaan, ja kylllä KTS osoittaa ahkeruutta noissa, joten kyllä henki vaikuttaa siihen suuntaan selvästi.

        Ei kaikki riivaajat ole väkivaltaisia vaan myös tietäjä-tyyppiä valheita levittäviä lienee myös. Nykyään ei tätä riivaattu termiä käytetä vaikka voisi henget vaikuttaakin sen kaltaista huonoa hedelmää ja toisaalta ihan hyvä niin.

        Pidetään kuitenkin totuutta esillä noiden onnettomien valheiden sijaan sen mukaan kuin Raamatun pyhät kirjoitukset Herran armossa sen meille suovat.

        Kiitos muutoin ihan hyvästä palautteesta. Jumalan siunausta Jeesuksen nimessä sinullekin.

      • Kun Babylonia
        Olet oikeassa kirjoitti:

        hävityksen kauhisuksessa ja sen murhissa ja valheissa saa aikaan Israel-vihaa ja vihaa juutalaisia ja Jeesuksen pyhiä ja Jumalan käskyjen pitäviä kristittyjä ja muita Jumalaa rakastavia kohtaan, niin on kirjoitettu:

        ´Sen jälkeen minä näin toisen enkelin tulevan taivaasta alas. Hänellä oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan. Hän julisti kovalla äänellä: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon!

        Siitä on tullut riivaajien asuinpaikka, kaikenlaisten saastaisten henkien tyyssija ja kaikkinaisten saastaisten ja vihattavien lintujen olinpaikka (Angry Birds aikakausi). Sen haureuden vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet. Maan kuninkaat ovat harjoittaneet haureutta sen kanssa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet sen hekuman runsaudesta (Sodoman aikakausi)."

        Minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi sen synteihin osallisiksi ja saisi tekin kärsiä sen vitsauksista. Sen synnit ulottuvat taivaaseen, ja Jumala on muistanut sen rikokset. Rangaiskaa sitä sen tekojen mukaan ja antakaa sille kaksinkertaisesti sen teoista. Siihen maljaan, johon se on kaatanut, kaatakaa sille kaksin verroin. Niin paljon kuin se on hankkinut itselleen kunniaa ja hekumaa, niin paljon antakaa sille vaivaa ja surua. Se sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena, en ole leski enkä ole näkevä surua (Sodoman henki)'.

        Sen tähden sen vitsaukset tulevat yhtenä päivänä: kuolema, suru ja nälkä. Se joutuu tulessa poltettavaksi, sillä väkevä on Herra Jumala, joka on sen tuominnut." Maanpiirin kuninkaat, jotka ovat harjoittaneet haureutta sen kanssa ja eläneet hekumallisesti, itkevät ja parkuvat sitä, kun näkevät sen palon savun.

        He seisovat loitolla kauhistuen sen vaivaa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!" Maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat sitä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa, kaupaksi tuotua kultaa, hopeaa, jalokiviä, helmiä, pellavakangasta, purppuraa, silkkiä, helakanpunaa, kaikkinaista hajupuuta, kaikenlaisia norsunluuesineitä, kaikenlaisia kalleimmasta puusta, vaskesta, raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä, kanelia, hiusvoidetta, suitsuketta, hajuvoidetta, suitsutuspihkaa, viiniä, öljyä, lestyjä jauhoja, viljaa, karjaa, lampaita, hevosia, vaunuja, orjia ja ihmissieluja. Hedelmät, joita sinun mielesi himoitsi, ovat sinulta menneet, kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä. Kauppiaat, jotka olivat rikastuneet tästä kaupungista, seisoivat loitolla ja kauhistuivat sen vaivaa. Itkien ja surren he sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan, purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla, jalokivillä ja helmillä, kun sellainen rikkaus tuhoutui yhdessä hetkessä!"

        Kaikki laivurit, kaikki rannikkopurjehtijat, merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla. Nähdessään sen palon savun he huusivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?" Heittäen tomua päänsä päälle he huusivat itkien ja surren: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se tuhoutui yhdessä hetkessä!"

        Riemuitse siitä, taivas, ja te pyhät, apostolit ja profeetat. Jumala on tuominnut sen ja rangaissut sitä teidän puolestanne (Hallelujah!).

        Väkevä enkeli otti kiven, kuin suuren myllynkiven, heitti sen mereen ja sanoi: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä." Sinussa ei enää kuulla kitaransoittajien ja laulajien, huilun- ja torvensoittajien ääntä. Sinusta ei enää löydetä minkään ammatin taituria, eikä sinussa enää kuulla myllyn jyrinää. Sinussa ei enää loista lampun valo, eikä sinussa kuulla enää huutoa yljälle ja huutoa morsiamelle.

        Sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikkia kansoja. Siitä on löydetty profeettojen ja pyhien verta ja kaikkien maan päällä murhattujen verta (Mammonan ja rahan halu on kaiken pahan alku ja juuri).´

        (Ilmestyskirja 18)

        Vielä tulevat laivat runsaina kulkemaan persianlahdessa ja Eufratin joella ja Babylon tulee nousemaan riivaajien tyyssijaksi niinkuin sieltä ne neljä pahuuden valtaa myös tullaan vapauttamaan ja 200 miljoonainen armeija nousee hävityksen kauhistuksen tekemään. Kenellä on korvat kuulla, se kuulkoon. Kenellä on silmät, anokoon silmävoidetta nähdäkseen.

        Ei eksytä näihin valheisiin ja eksytyksiin vaan rakastetaan Jeesusta ja kaikkia, jotka uskoo Israelin pyhään Herraan ja Kuninkaaseen, sillä Herra on hyvä Paimen, totisesti ja Jerusalemin Golgatalla antoi henkensä.

        Rakastetaan Juutalaisten Kuningasta, totisesti! Siunataan Israelia ja Herran kansaa!

    • .Lohikäärme

      Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.

      Mihin valtakuntiin/alueisiin tuo Ilmestyskirjan lohikäärme viittaa, mm. tuo yllä oleva kohta? Onko kenelläkään näkemystä asiasta?

      • Isän Ilmestyskirjast

        Lohikäärme on Babylonian kuningas eli Saa-tana ja Per-kele ja se alkuperäinen Käärme eli pimeyden ja valheen herra Mammona, joka hallitsee tämän maailman Jeesuksen Herrauden kieltäjiä ja sotii uskovia vastaan kaikkialla nimenomaan islamin ja myös muiden uskontojen kautta. Vain Jeesukseen uskovat ovat Herran omia lampaita, ja Paha heitä vihaa ja valheilla pyrkii eksyttämään.

        Tuo kymmenvaltioliitto tulee muotonsa ottamaan ja on ottamassa näissä nykyisissä islamin veljeskunnan nousuissa ja hedelmänsä ovat nähtävissä vaikka ei voi mitään tehdä, jos ja kun Isä Jeesuksessa ei mitä salli.

        Pahalle kuitenkin annetaan valta sotia pyhiä vastaan ja Israeliin ja Jerusalemiin hyökätään ja hävitysken kauhistukset tulevat ihan konkreettisesti, kuten on kirjoitettu, eikä ole leikkiä eikä pelottelua vaan totuudellista profetiaa Jeesuksen Isältä Ilmestyskirjan kautta annettuna.

        Autuaat ne, jotka Ilmestyskirjan lukevat ja vaarin siitä ottavat, sillä aivan pian (ehkä 2016) alkavat tämän maanpiirin viimeiset seitsemän vuotta ja sinetit ja pasuunat ja maljat avataan ja puhalletaan ja vuodatetaan.

        Herätys kaikille vielä nukkuville!

      • Aika on
        Isän Ilmestyskirjast kirjoitti:

        Alku tälle Pedon iljetyksille on nähtävissä jo Suomessakin. Jumalattomuus ottaa valtaa länsimaissa mm. homouden kautta. Yhä enenevässä määrin ihmiset suosivat kaikkea sellaista menoa, mihin Jumala ei mielisty. Ihmiset, jotka haluavat elää Jumalan lakeja vastaan, nostavat arvojaan edustavat ihmiset pikkuhiljaa valtapaikoille, jolloin aletaan myös lakeja muuttamaan, tästäkin Raamattu kyllä puhuu. Nytkin on jo pienimmästäkin asiasta vedetty oikeuteen, kun on kysymys siitä, että kristityt sanovat mielipiteensä, esim. tästä taannoisesta "homoudesta voi vapautua" kampanjastahan nostettiin oikeusjuttu. Tällä kaikella on vain ja ainoastaan se tarkoitus, että "Jumalaan uskovat tunnustavat kristityt suut suppuun, mutta muut kyllä saavat mielipiteensä ilmaista". Kaikki kristityt eivät varmaan edes tajua, missä ajassa liikumme ja kuinka nopeasti asiat loppujen lopuksi etenevät.

        Jo nyt ja lähitulevaisuudessa vielä enemmän vaatii todellista rohkeutta Jumalan lapselta uskaltaa avata suunsa ja puolustaa arvojansa.

      • KTS (Ei kirj.)
        Aika on kirjoitti:

        Ai homousko se nyt onkin kauhee petoasia...:O

        No sitten sun täytyy alkaa kannattaa islamilaista sharialakia, jossa homous on kielletty...:O

    • Peto lähtee

      Eufrat joen varrelta: ´Ja kuudes enkeli puhalsi pasunaan; niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä, ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuna: "Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella".´ (Ilm 9:13-14)

      Pahuuden joukot tulevat Eufratin itäpuolelta: ´Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille. Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä. Katso, minä tulen niinkuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.´ (Ilm. 16:12-16)

      Islamin jihad tulee nostamaan suuren ahdistuksen Israelia ja Jerusalemia vastaan ajallaan ja öljy Jeesuksen opetuslapsilla viisaina on hyvä kaikilla Herraa odottavilla olla, sillä ajat lähenevät viimeistä 7-vuotis jaksoa (ehkä 2016-2023).

      Islam tulee olemaan se yhteiskuntaa hallitseva uskonto, niinkuin sen osoittaa tänäänkin ja pedon merkki ja kumartamiset ja Jeesukseen kastettavien vainot ja itsemurhat ja Israelia kohtaan oleva viha ja tuhoamisyritykset ovat selvästi kaikille osoittaneet.

      Ei eksytä valheisiin vaan turvataan Jeesukseen ja keskitytään tärkeimpiin asioihi eli Raamatusta ja Jeesuksen Hengestä saatavaan hengelliseen hyvää armoon ja totuuteen. Ei rakasteta maailmaa eikä syntiä vaan pidetään Jumalan vanhurskautta yllä ja pyhitetytään kaikessa totuudesssa. Anoville annetaan ja kiitetään ja valvotaan ja rukoillaan Israelin ja sukukuntien jälkeläisten ja pyhien puolesta niinkuin on opetettu Jumalan vanhurskauden sateista ja hengellisestä hyvästä ja Jumalan vattakunnan menestymisestä ja Isän Jumalan tahdon tuntemisesta ja tapahtumisesta täällä maan päällä Jeesuksen nimessä.

      • Hyvä tämä huomata

        meidän kaikkien ja ei ole taaskaan mitään vertauskuvallisuutta toisista joista vaan ihan stä ihteessä Babylonian meininkiä. Sieltä tulee nuo edeltä ilmoitetut ja idästä eli Iran-Irak,ja kenties kauempaakin Kiina ja Pakistan, mutta lähivuodet näyttävät, mitkä kymmenen hyökkää Israeliin ja Jerusalemiin asettaa hävityksen kauhistuksen eli Ilmestyskirjassa esitetyn kuvapatsaan ja kumartamislain kuten Nebukadnessar kuninkaana aikoinaan.

        Asia lienee monille selvä, eikä kannata etsiä länsimaista sellaista, joka on Raamatussa esitetty Israelin itäpuolelle ja myös maantieteellisesti esitetylle alueelle kuten tässä Sinearin maahan asetetaan jumalattomuus eli nainen eefa-mitassa, kuten Sakarjassa on kerrottu.

    • ttkk

      Ilmestyskirjan selityksiä
      Niinkuin Ilmestyskirjan 13. luvussa kerrottuna
      Hitlerin valta kesti päivälleen 42 kuukautta(3.5 v.), eli hyökkäyksestä Puolaan 31.8.1939 on päivälleen 42 kuukautta itärintamalla kukistumiseen 1.3.1943!
      Hakaristi on pedon merkki, sillä 'Mystiikan maailma-kirjan' todistuksen mukaan tuo Hitlerin käyttämä hakaristi on pahan tunnus. Idän kansat käyttävät sitä toisinpäin, joka on hyvän tunnus.
      Saksalaisten rohkeus perustui sukellusveneaseeseen, jota voi kuvata pedoksi, joka nouseen merestä!

      Ilmestyskirjan 17.luvun peto on kommunismi. Seitsemän päätä oli seitsemän kommunistivaltiota Keski-Euroopassa ja itse peto oli kahdeksas ja lähtöisin nuiden seitsemän alueelta ja oli Neuvostoliitto.
      "Karitsa oli voittava heidät" ja tuo oli muutos v. 1990 kristinuskon hyväksyvään hallitusmuotoon.

      • Meinaako ttkk

        että Harmagedonissa pedot on jo tuhottu?

    • Jochanan (Ei kirj.)

      Hut män! Länsimainen kapitalismihan on kaatumassa, mutta peto ei ole vielä edes noussut.

      • Jochanan (Ei kirj.)

        Jos tää kapitalismi täst viel nousee, niin sithän se vois melkeen peto ollakin. Vaan pelkäänpä pahoin, et se on menoo nyt...

      • KTS (Ei kirj.)
        Jochanan (Ei kirj.) kirjoitti:

        Jos tää kapitalismi täst viel nousee, niin sithän se vois melkeen peto ollakin. Vaan pelkäänpä pahoin, et se on menoo nyt...

        Kapitalismihan elää kriiseistä. Lue Marxin Pääoma. Taloutta tukkivat ylijäämät kulutetaan pois joko tuottamalla jotakin jonninjoutavaa: Kivikaudella Megaliittimusitomerkit, nykyaikana Tosi Teevee -sonta tai sitten sodalla jossa köyhät laitetaan kyykkyyn ja vuotamaan verta.

    • Mikä neuvoksi?

      Katsopas KTS tuo elokuva jota muslimit tuottaa ja levittää omilleen! Olen kanssasi monesta asiasta samaa mieltä, esim länsimaiden öljynryöstöretkistä, mutta ei nuo vallan viattomilta vaikuta muslimienkaan suunnitelmat!

      ps. Sid Roth haastattelee ketä tahansa, en tykkää siitä, enkä kaikesta suurentelusta, mutta tuo elokuva on nyt asian ydin!

      • Sori, uhohdin

      • Ei katsomisen arvoin
        Sori, uhohdin kirjoitti:

        Anteeks, siis linkki tässä: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=16399

        Tuli hätäiltyä, tuo ohjelma oli todellinen fiasko! Ei siinä näytetty muslimien suunnitelmaa, siis sitä elokuvaa, vaan ihan sontaa jauhoivat, siis tyypillinen Sid Rothin ohjelma!

    • halebob (ei kirj.)

      Amen. Olet oikeassa, pedon profeetta eli vääräprofeetta vaikuttaa talouden piirissä niinkuin on kirjoitettu: " ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki...." (Ilm. 13:17)

      Dan Steinbock on jo yli kaksikymmentä vuotta ennustellut talous asioita aina eduskunnan tulevaisuusvaljokuntaa myöten (googlelta löytyy). Dan Steinbock on ilmestyskirjan vääräprofeetta josta jo Jaakob sanoi: " Daan on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan." ( 1. Moos. 49:17)

      • halebob (ei kirj.)

        Kun Steinbock astui julkisuuteen 80 - luvun alkupuolella, solloin m.m. maan suurilevikkisin sanomalehti eli Helsingin Sanomat tituleerasi Stainbockia profeetaksi.

        Kirjassaan 'Sisäistetty herruus' Steinbock samaistaa itsensä 'huutavan ääneksi erämaasta' ja mehän tiedämme kuka oli ja on "huutavan ääni erämaasta".

        Steinbock kirjoittaa itsestään: " huutavien äänet eivät enää juuri kuulu. Välinpitämättömyys, syyllisyyden ja vastuun kierto ovat muotittuneet hillityn barbarian pahanilkisiksi tavoiksi." Dan. Steinbock. Sisäistetty herruus. Keuruu. 1980 s. 11

        " Ja tama on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: " Kuka sinä olet " ? Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: " Minä en ole Kristus ". Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten ?" Oletko sinä Elijas ? " Hän sanoi: " En ole ". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En". Niin he vastasivat hänelle: " Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi ? " Hän sanoi: " Minä olen huutavan ääni erämaassa: ' Tehkää tie tasaiseksi Herralle ' niinkuin profeetta Esaias on sanonut. Joh. 1: 19-23

      • halebob (ei kirj.)
        halebob (ei kirj.) kirjoitti:

        Kun Johannes kehiittamaanbalentamaan kaikki vurt ja korottamaan kaikki laakso, ei sunkikaan kehoits repimää alas vuoria vaanlakkauttaman vanhan vertikaaliisen työnjon.

      • halebob (ei kirj. )
        halebob (ei kirj.) kirjoitti:

        Kun Johannes kehiittamaanbalentamaan kaikki vurt ja korottamaan kaikki laakso, ei sunkikaan kehoits repimää alas vuoria vaanlakkauttaman vanhan vertikaaliisen työnjon.

        Kuka oketkin, joka minuna esiinnyt? Ei haittaa sillä tdellakin vuorien alentaminen ja laaksojen kohottaminen merkitsee työdemokratian palauttamista ja vertikaalisen työnjaon lakkauttamista. "Tehkää tie tasaiseksi Herralle"

      • halebob (ei kirj.)

        "niin että ratsastaja syöksyy selin maahan." merkitsee samaa kuin on kirjoitettu ilmestyskirjassa :"..saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden." Ilm.13:13

      • eihän tuossa ole
        halebob (ei kirj.) kirjoitti:

        "niin että ratsastaja syöksyy selin maahan." merkitsee samaa kuin on kirjoitettu ilmestyskirjassa :"..saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden." Ilm.13:13

        yhteydessä ole mitään logiikkaa. Antikristuksella on pahuuden henkivallat ja saavat ihan konkreettisesti salamansa alas taivaasta Jumalan sen salliessa.

        Ei eksytä vaan tunnetaan Herra Jeesus ja pyhät kirjoituksensa elävän veden kautta.

      • halebob (ei kirj.)
        halebob (ei kirj.) kirjoitti:

        Kun Steinbock astui julkisuuteen 80 - luvun alkupuolella, solloin m.m. maan suurilevikkisin sanomalehti eli Helsingin Sanomat tituleerasi Stainbockia profeetaksi.

        Kirjassaan 'Sisäistetty herruus' Steinbock samaistaa itsensä 'huutavan ääneksi erämaasta' ja mehän tiedämme kuka oli ja on "huutavan ääni erämaasta".

        Steinbock kirjoittaa itsestään: " huutavien äänet eivät enää juuri kuulu. Välinpitämättömyys, syyllisyyden ja vastuun kierto ovat muotittuneet hillityn barbarian pahanilkisiksi tavoiksi." Dan. Steinbock. Sisäistetty herruus. Keuruu. 1980 s. 11

        " Ja tama on Johanneksen todistus, kun juutalaiset lähettivät hänen luoksensa Jerusalemista pappeja ja leeviläisiä kysymään häneltä: " Kuka sinä olet " ? Ja hän tunnusti eikä kieltänyt; ja hän tunnusti: " Minä en ole Kristus ". Ja he kysyivät häneltä: "Mikä sitten ?" Oletko sinä Elijas ? " Hän sanoi: " En ole ". "Se profeettako olet?" Hän vastasi: "En". Niin he vastasivat hänelle: " Kuka olet, että voisimme antaa vastauksen niille, jotka meidät lähettivät. Mitä sanot itsestäsi ? " Hän sanoi: " Minä olen huutavan ääni erämaassa: ' Tehkää tie tasaiseksi Herralle ' niinkuin profeetta Esaias on sanonut. Joh. 1: 19-23

        Se vielä Dan Steinbockista, että hän on se "illuminaattien" ja vapaamuurareiden Baphomet.

    • verkkom.

      Monenlaisilla pakotteilla voidaan toimia.
      Kuten tässä:

      Venäjä on katkaissut kaasutoimitukset EU-maihin. Syyksi on ilmoitettu kylmä sää, jonka takia Venäjä tarvitsee kaasunsa itse.
      Riikka Söyring 3.2.2012 Verkkomedia.org
      Venäjä katkaissut kaasun toimittamisen EU:hun
      Venäläinen energiajätti Gazprom on katkaissut kaasutoimitukset EU-maihin. Syynä on kylmän sään takia kasvanut kotimainen kysyntä.

      Italia tiedottaa, että tuonti on pudonnut 10 %, mutta että sen kaasuvarastot ovat 65-prosenttisesti täynnä. Italia uskoo saavansa täydennystä Algeriasta, Hollannista, Norjasta ja nestekaasumarkkinoilta.

      Euroopan komission tiedottaja Marlene Holzener sanoi "kaasun saannin olevan toistaiseksi normaalia niissä EU-maissa, jotka ovat tuonnissaan riippuvaisia Venäjästä". Näitä maita ovat Unkari, Puola ja Slovakia.

      Itä-Euroopassa on lämpötila pudonnut alle -30 asteen, kylmän sään odotetaan jatkuvan.

      Tusinoittain kodittomia on kuollut, pääasiassa Ukrainassa, Puolassa ja muissa Balkanin maissa kuten Tsekin tasavallassa.

      Italian kaasukatko on muistutus EU:n riippuvuudesta Venäjän kaasutoimitusten suhteen. Kaasutoimitusten toivotaan jatkuvan parin päivän sisällä.

      Parhaillaan Venäjä ja Ukraina kiistelevät kaasutoimituksista ja niiden hinnoista.

      "Neuvotteluilla" on geopoliittiset ulottuvuutensa.

      EU ja Yhdysvallat pyrkivät vetämään Ukrainaa vaikutuspiiriinsä, Venäjällä on toiset ajatukset.

      Päivitys 3.2 2012 klo 11:21

      Kahdeksan muuta EU-maata ovat jäämässä vaille kaasua. Venäjä katkaisi kaasun toimituksen myös Itävaltaan, Slovakiaan, Puolaan, Bulgariaan, Kreikkaan, Tsekin tasavaltaan, Unkariin ja Romaniaan.

      http://euobserver.com/19/115125

      ***

      Toimittajan kommentti:

      Väistämättä tulee mieleen geopoliittiset ulottuvuudet myös Venäjän päätöksessä katkaista kaasun myynti EU-maihin. Päätös katkaista kaasu saattaa olla Venäjän kommentti EU:n päätökselle yhtyä Yhdysvaltain öljysaartoon Venäjän ja Kiinan liittolaista Irania vastaan.

    • naurettava ajatus

      että länsimainen kapitalismi toisi kuvapatsaan miekanhaavasta parantuneesta maasta nousevasta pedosta, joka on yksi noista viidestä ensimmäisestä Israelia sortaneesta pedosta, niinkuin on selvästi opetettu Ilmestyskirjan 17:11 (Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.)

      Tämä ei ole Rooma, sillä se oli kuudes ja Ilmestyskirjan 17:11 osoittaa, että kahdeksas peto on yksi noista ensimmäisestä viidestä!

      Peto ei tule länsimaista vaan Israelin ympäryskansat ovat Israelia vastaan sotineita ja järjestyksessä:

      1. Egypti

      2. Assyyria eli Syyria

      3. Babylon eli Irak, leijonan kita ja kuvapatsaan kultainen pää, lisäksi Hussein viittasi itseään Nebukadnessariin ja rakennutti Babylonin kaupunkia Eufratin varrelle ja selvästi Ilmestyskirjassa näemme että siellä ovat myös nuo langenneet sidotut henkivallat ja samoin Eufrat kuivuu ja idästä tulee hyökkäävät jihad-kuninkaat Israeliin ja Jerusalemiin noiden sammakkohenkien vaikutuksesta ja tuhoutuvat Harmagedoonissa. Ei eksytä.

      4. Meedo-Persia eli Iran, karhun jalat ja kuvapatsaan hartiat.

      5. Kreikka, mahdollisesti Turkki Istanbulin kautta, sillä on entinen Konstantinapoli ja entisen kreikkalaisen vaikutuksen keskus. Leopardi ja kuvapatsaan lantio.

      6. Rooma, kuvapatsaan jalat

      7. Kymmenen varvasta on hajanainen valtakunta ja sopii myös neljänteen valtakuntaan, jossa vaikuttavat varmaan myös nämä neljä petoa yhdessä, kenties. Kymmenen sarvea seitsemässä päässä ovat tämä merestä nousevan pedon tunnus ja mys leijonan kita ja karhun jalat ja leopardin muoto eli pedot 3.-5.

      8. Maasta nousevat peto on yksi noista viidestä ensimämisestä ja paranee miekan haavasta ja viittaa sotaan, jossa on tuhottu ja näin on Saddam Husseinille käynyt ja viittasi itseään myös Nebukadnessarina ja rakennutti Babylonin kaupunkia Eufratin varrella. Nimenomaan Nebukadnessar rakensi kultaisen kuvapatsaan ja sitä tuli kaikkien kumartaa valtakaupungissaan Babylonian kuninkaana.

      Näemme selvästi yhteyden tässä kahdeksannessa pedossa viitaukseet ja esikuvatn Nebukadnessarissa.

      Saddam nimestä heprealaisille kirjaimilla myös saamme luvun 666, sillä numeroarvot on heprean kirjaimilla :

      samek on 60
      alef on 1
      dalet on 4
      alef on 1
      mem lopussa on 600
      -----------------------------
      Yhteensä 666

      Raamatussa sanotaan kun 8. peto nousee niin kaikki ihmettelee ja Saddam on hirtetty ja kuollut, mutta kuka sitten hirtettiin ja tulee nousemaan "kuolleista" vai onko kaksoisolento likvidoitu. Kaikki ihmettelee kun nousee.

      Persianlahden sodassa Saddam pyrki sotimaan Israelia vastaan ja saamaan siten arabikansan johtajuuden ytheisen viholisen kautta.

      Israelia vastaan ovat sotineet monet noista seitsemästä pedosta myös ihan nykyisen Israelin itsenäisyystaisteluissa ja pyrkineet tuhomaan Herran Jeesuksen maan ja kansan ja yhteys tässä Iranin tukemassa Jihadissa on selvästi nähtävissä murhan ja valheen henkivallan tuotoksena ja yhteistä natsisaksan henkivaltaan on silmiinpistävä ja totuudellinen, joten ei ole yllätys kun tuo valtavat Jerusalemin vapautus jihadissaan saa vallan näissä arabikanojen nousuissa johajanaan tämä kahdeksas peto, joka tukeutuu seitsemänteen eli tuohon kymmenvaltioliittoon ja neljänteen valtakuntaan joka on erilainen kuin aiemmat ja sopii valtioliittoon, kun kaikki aiemmat kuusi ovat olleet lähtöisin jostakin yksittäisestä maasta.

      Hitler oli myös kolmas valtakunta ja perintönsä neljännelle on nähtävissä henkivaltojen vaikutuksessa noissa itsemurhaiskuissa ja terrori mielenlaadussa ja valheissa ja Israelin tuhopyrkimyksissä, sillä pahuuden henkivallat tietävät ettei Abba Isä ole hyljännyt kansansa Israelin Juudaa ja sitä osaa, eikä Israelin pohjoisiakaan vaikka saivat erokirjan.

      Näemme lähitulevaisuudessa Israelin Pyhän Herran Jeesuksen suuren takaisin paluun kuninkaana ja sotii Babylonian kunninkaan joukkoja vastaan, jotka suuria yrittävät Jerusalemin väkikiveksi nostamisen yhteydessä ja Jumalan viimeisen Ilmestyskirjassa esitetyn täyttyessa tuossa viimeisessä seitsenvuotisjaksossa, kenties 2016-2023, sillä siihen ovat perusteet nähtävissä tässä:

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9546945#comment-53064417-view

      • adora

        >>että länsimainen kapitalismi toisi kuvapatsaan miekanhaavasta parantuneesta maasta nousevasta pedosta, joka on yksi noista viidestä ensimmäisestä Israelia sortaneesta pedosta, niinkuin on selvästi opetettu Ilmestyskirjan 17:11 (Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.)

        Tämä ei ole Rooma, sillä se oli kuudes ja Ilmestyskirjan 17:11 osoittaa, että kahdeksas peto on yksi noista ensimmäisestä viidestä!>>

        1) Peto 2) Peto 3) Peto 4) Peto
        1)Eg. 2)Ass. 3) Bab. 4) P/M 5) Kr 6) Ro-vk 7) uud.elp. Ro 8) =(1..7)

        6) Ro valtakunta, joka sitten hajosi/ jakautui v395 jKr.
        7) nyk. EU; eräällä nwo-sivuilla oli " the 10 nation western European Union".
        Ja Daniel 7:23-24: "Neljäs peto on NELJÄS VALTAKUNTA, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen. Ja ne 10 sarvea ovat 10 kuningasta, jotka nousevat SIITÄ valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu (8.) ja hän on erilainen kuinkuin edelliset ja hän kukistaa 3 kuningasta.

        Ro vk leikattiin miekalla ja se jakautui ja se elpyi, heräsi henkiin. Oli kuin fenix lintu. Se auttoi Israelin uud.syntymistä ja parantui itse myös.

      • adora
        adora kirjoitti:

        adoran viestiin.
        Tekstinkäsittely ei tunne välilyöntejä tekstin alussa, joten
        Pedot 1-4 väärillä kohdilla suhteessa alemmassa rivissä oleviin 1-8 petoihin /maailmanvaltoihin.
        Eli 1) Peto=Bab. 2) Peto=P/M 3)Peto= Kr 4)Peto= Ro-vk

      • Toki Rooma oli

        kuudes peto, mutta seitsemäs tulee lähitulevaisuudessa hyökkäämään ja on karhun eli Iran ja leijonan eli Irak ja leopordi eli Kreikka kaltainen. Tuleeko Kreikka Istanbulin eli Konstantinapolin kautta olemaan Turkki vai jopa voisiko Rooma olla mukana kuten kuvapatsaassa Nebukadnessrain näkemänä ja tulisiko tuo ottamaan vallan neljäntenä valtakunta, jossa olisi nuo kaikki neljä petoa, sen aika näyttää.

        Kuvapatsast tehdään ensimmäisestä viidestä ja Rooma on kuudes. Ensimmäinen leijonan kita ja kuvapatsaan kultainan pää viittaisi Irakiin selvästi. Ja Sadam Hussein on esittänyt tällaista palvonta menoa ja kuolleena miekanhaavasta. Tuleeko kaikkien ihmeltävänä nousemaan ja saamaan Babylonian kuninkuuden yliluonnollisessa sen aika näyttää, mutta nimestään saadaan tuo 666.

    • 00+00

      Yhden linkin päässä haastateltiin Venäläistä Juri Bezmekovia,ex- KGB:
      "How to brainwash a Nation":
      1) demoralisation, n. 1 sukupolven ikä
      2) disstabilisation, 2-3v
      3) crisis; 6viikkoa, väkivaltaa
      4) normalization, promise all good things on earth. NOW the situation......

      1) moraalinen rappio
      2) epästabiili, huojuva, epävakaus
      3) kriisi;
      4) normalisoituminen; luvataan kaikkea hyvää.Paratiisia maan päällä. NYT, kun tilanne on parantunut..

      Että sillai.

      Asiantuntijat vaikuttavat epävakauttavasti, luulevat myöhemmin pääsevänsä valtaan, mutta tietävät kuitenkin liikaa, joten "put to line all and shot".

      • 00+00

        vielä

        Kehuivat kuinka hienosti asiat ovat edistyneet jenkeissä.
        Nyt on kuulemma vaihe 3) käynnissä. En tiedä, oliko vain jenkeissä, vai maailman laajuisesti.

    • Kahdeksas peto on

      Antikristus ja on selvästi annettu:

      Ilmestyskirjan 17:11 ´Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.´

      Tämä on selvä osoitus että Rooma ei ole kahdeksas peto vaan yksin noista ensimmäisestä viidestä ja sopii Irakiin kultaisen kuvapatsaan päänä ja myös leijonan kitana.

      Ei kannata eksyä mihinkään muuhun kuin pysyä Raamatun totuudellisessa ilmoituksessa.

      Kymmenvaltioliiton pedoista on annettu Ilmestyskirjassa merestä nousevasta seitsemännestä pedosta että on leijona kita ja viittaa Irakiin, samoin on annettu karhun jalat ja viittaa Iraniin. Samoin on leopardin näköinen ja viittaa kreikkaan, mutta Istanbulin (Konstantinapoli) kautta voi nykyisyydellään tarkoittaa Turkkia.

      Näemme että pääosassa ovat arabimaat, ja ennenkaikkea Antikristuksena, sillä on kahdeksas ja yksi ensimmäisestä viidestä, joten ei voi olla Rooma eikä EU.

      Mikä osa on Roomalla eli EU:lla aika sen näyttää, mutta ei välttämättä ole lainkaan keskeisenä ainakaan mukana vaan kenties jopa vastustamassa.

      Aivan selvästi Israelia vastustavat kuninkaat tulee Eufratin kuivamisen mukaan idästä ja on kerrottu selvästi.

      Ketkä tulee olemaan mukana tuossa seitsemännessä kymmenvaltioliitossa, sopii hyvin arabiliiton maihin ja Iraniin ja Turkkiin (?).

      Hyvin lähitulevaisuudessa nämä näemme, sillä tämä liikehdintä muslimiveljeskunnassa arabimaailmassa ja näissä jihadin aalloissa Iranissa ja myös Pakistanissa ja Turkissa ja arabiliiton maissa on selvästi nähtävissä.

      Samoin kuvien kumartamiset ja yhteiskuntavaikutus uskonnon kautta ja pedon merkin kaupankäynnissä ja vastustajien tappamisessa jumalanpalveukseen ja paratisiisipaikan lupauksena sopii nimenomaan islamiin ja sharialakiin ja nähtvissä näykyisessä arabiliikehdinnässä ja Pohjois-Afrikan kansanousumaissa ja vallan siirtymisenä muslimiveljeskunnalle.

      Israelin viholliset eivät jätä ketään epäselväksi että osoittautuvat islamin maiksi ja Israelin ympärysmaiksi, kuten lähihistoria osoittaa, eikä sovi näihin länsimaihin lainkaan päinvastoin. Toki lähes kaikki maat voivat sopivassa kiristystilanteessa ummistaa sydämensä ja silmänsä aivan kuten natsiaikaan euroopassa. Toki Jumalan tuomiot tuli natsisaksalle.

      Samoin Jumalan tuomiot tulevat Israelin vihollisille, silä sotivat sitä vastaan sotiessaan myös sen kansan Herraa ja Jumalaa kohtaan, joka on uskollinen oman pyhän nimensä tähden myös uskottomalla liiton kanssaan tehneelle eikä hylkää eikä jätä omaansa. Tietysti Jumalan Hengen vuodatus tulee kun vaikeassa ajassa avukseen huutavat Lävistettyä Poikaa Yeshuaa, totisesti.

      Kaikkien kannattaa pitää huolta ettei sodi Israelin Herraa Yeshuaa vastaan, sillä Jumala ei salli itseään pilkata eikä sohia silmäteräänsä Jerusalemia, sillä on suuren kuninkaan kaupunki. Herra Yeshua on Kuningasten Kuningas ja Herrojen Herra, ja jokainen joka nimessään armoaan pyytää ja totuuteen tahtoo tulla, myös sen armon saa, siläl Herra on hyvä, ja tärkeää on kiittää ja kunnioittaa Isää nimessään, totisesti.

      • KTS (Ei kirj.)

        Islam ei koskaan tule valloittamaan koko maailmaa, kuten Ilmestyskirjan mukaan peto tekee, joten islam EI ole ilmestyskirjan peto.

      • Jochanan (Ei kirj.)
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Islam ei koskaan tule valloittamaan koko maailmaa, kuten Ilmestyskirjan mukaan peto tekee, joten islam EI ole ilmestyskirjan peto.

        Kallistun KTS:n linjalle tässä.

      • Raamatun profetiat
        Jochanan (Ei kirj.) kirjoitti:

        Kallistun KTS:n linjalle tässä.

        keskittyvät Israelin ympärille ja samoin pedot kuvaa sitä nimenomaan Israelia kohtaan.

        Maailmassa muutoin on tietysti samanlaisia kansamurhia ollut ja erinäistä kahinointia ihan nimikristyjenkin keskuudessa, mutta Ilmestyskirjasta näemme selvästi tämän Israel-keskeisyyden.

        Toki Jerusalemissa on myös islam-uskoisilla selkeä intressi näissä ja tämä maailma on Pahan vallassa ja islam sopii parhaiten tällaiseksi kumartamis-pakottamis uskonnoksi.

        Länsimaissa uskonto on sivuun työnnetty ja aikoja sitten mutta islamissa sitä ajetaan yhteiskuntien hallintaan kuin käärmettä kantapäähän iskemään. Tämänhän tulee olla selvää jokaiselle. Kukaan pappi ei länsimaissa ole kai edellyttämässä että uskonnosta tehtäisiin jonkin sortin lakiasia kuten selvästi on sharia-laissa islamissa ja nähdään ihan näissä nykyisissä kansanousuissa tuolla alueella.

        Kenellä on silmät nähdä, se nähköön, kenellä on sydän ymmärrystä saanut Jumalalta se ymmärtäköön.

    • Jochanan (Ei kirj.)

      >>> Mikä osa on Roomalla eli EU:lla aika sen näyttää, mutta ei välttämättä ole lainkaan keskeisenä ainakaan mukana vaan kenties jopa vastustamassa.

      • Tarkoitin selvästi

        Israeliin hyökkäämistä, sillä ainakin nykyään se tukee Israelia enemmän ja vastustaa Iranin ja muiden Israel-vastaisuutta YK:ssä ja muissakin asioissa.

        Silmäni ovat kyllä aivan avoinna näissä. Sen sijaan tällaiset vatikaani-syytökset voat ihan käsittämättömiä enkä taaskaan ole esittämissä että vatikaani olisi Jeesuksen edustaja täällä vaan nyt kirjoitetaan siitä onko se nostamassa sotaa Israelia vastaan niinkuin Iran ihan konkreettisesti sitä sotaa tukee sekä Gazan hamasissa ja Libanonin Hizbollahissa. Hedelmistään puut tunnetaan ja en ole kuullut että olisi vatikaani sotimassa tai valheita levittämässä tai vihasyytöksiä Israelia vastaan niinkuin Iran.

        Tästä on kysymys. Tiedän kyllä antisemitististä ja valheista myös euroopassa, mutta kyllä arabimaailman sodat ja nykiset ovat aivan omassa luokassaan verrattuna näihin puhetason asioihin euroopassa. Tietysti tärkeää olisi euroopassa silmien avautua näkemään nämä todelliset vaaratekijät ja pystyä rukousanomuksiin Israelin puolesta ja myös naapurimaiden puolesta ettei kukaan sinne Jerusalemiin hyökkäisi mutta ei tyhjään raukene kirjoitukset ja viha on nähtävissä selvästi Israelista itästä päin uhkaavana puheissa ja teoissa, toki viha-ainekset ovat ympäröineet Israelin myös etelästä ja pohjoisesta, ja lännessä on suuri meri.

    • Jochanan (Ei kirj.)

      >>> Aivan selvästi Israelia vastustavat kuninkaat tulee Eufratin kuivamisen mukaan idästä ja on kerrottu selvästi.

      • Isä antoi Ilmestys-

        kirjan ja ilmoitti Eufratista ja tarkoittaa sitä kirjaimellisesti myös nykytilanteessa ja sopii enemmän kuin hyvin nykyisiin.

        Jokainen voi nähdä nämä asiat toteutuvaksi meidän aikana kun Israel on joutunut taistelemaan sitä tuhoavia petoja vastaan.

        Älkää olko ihan sokeita näissä asioistaa, vaikka Englanti teki hyvää ja huonoa ja oli arabimyönteinen niin osoitti myös Israel-myönteisyyttä kun sitä verrataan noihin ympäryskansoihin, jotka pyrkivät heti Israelin tuhoamaan, toki se olisi saattanut joillekin englantilaisillekin sopia, mutta oli myös Israel-myönteisiä englantilaisia kuten koko euroopassa noin laajemmin. Toki vastustajiakin löytyy kaikkialta.

        Israel keskeisesti selvästi sitä uhkaavat pedot ovat arabimaailmassa, eikä tästä liene kenelläkään epäselvyyttä, vaikka onhan meillä ikioma KTS täällä :)

    • Jochanan (Ei kirj.)

      Sama koskee noita eläinten päitä. Niitä ei voi suoraan soveltaa tänä päivänä niihin maihin, joita ne tarkoittivat niiden kirjoitusajankohtana, vaan niihin, jotka TÄNÄ PÄIVÄNÄ MERKITSEVÄT samaa valtaa tai uhkaa suhteessa Israeliin.

      • Tietysti voidaan ja

        nähdän ihan konkreettisesti peto-omainaisuus Iranissa ja Irakissa ja myös Egyptissä ja Syyriassa, silllä eivät he sen takia Israelia pyrkineet tuhomaan, että olisivat auttaneet palestiinalaisia, sehän nähdään palestiinalaisten "auttamisessa" ja "sijoittamisessa" omiin maihinsa uskonveljinä. Sensijaan Israel vastaisuus tai kriittisyys ja kiitos Jumalalle myös rauhan sopimuksia on jotkut solmineet. Nykyiset nousuvoimat taitaa nekin pyrkiä poistamaan ja sekin kertoo noiden laadusta.

        Ihan kirjaimellista tulkintaa kannattaa harjoittaa näissä Raamattu asioissa vaikka anoa Pyhän Hengen antamaa hyvää hengellistä, sillä ilman sitä ei mitää voida oikein tulkita. Profetiat sinänsä on meille annettu ja kysymys on tulkinnasta ja Jumalan Hengen opetuksesta, sillä ei tarvita uusia kirjoituksia vaan Jumalan Hengen valoa eli totuutta, totisesti.

        Herra Jeesus on Ihmeellinen Neuvonantaja ja hyvä Paimen, totisesti.

      • KTS (Ei kirj.)
        Tietysti voidaan ja kirjoitti:

        Nousuvoimat sulla on housuissas. Kansainvälisistä sopimuksista aiotaan pitää kiinni. Korkeintaan joku Israelin rauhansopimus saatetaan alistaa kansanäänestykseen, mikä oikein onkin, että kansa saa vihdoin sanoa siihenkin diktaattorien solmimaan sopimukseen painavan sanansa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      32
      3503
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      23
      2279
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      79
      2218
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      42
      2081
    5. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      56
      1474
    6. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      74
      1386
    7. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      937
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      46
      903
    9. Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?

      Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat
      Kotimaiset julkkisjuorut
      9
      807
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      34
      780
    Aihe