Itse valmistuin sosionomiksi muutama vuosi sitten. Ja töitä kyllä on (sijaisuuksia), mutta ei oikein sellaista omaa paikkaa työelämässä. Sosiaalialan töihin vaaditaan aina ylempi Sosionomi (AMK) tutkinto ja palkat aivan sairaan huonoja koulutukseen ja työtehtäviin nähden.
En suosittele tätä tutkintoa kenellekään. Kyseessä kuitenkin AMK-tutkinto ja työstä maksetaan n. 2200 e kk. Olen tehnyt sijaisuuksia sosiaalityössä ja ihan lähihoitajan töitäkin, joihin taas olen epäkelpo kun ei ole sitä hoitoalan osaamista.
Työt ovat rankkoja ja syrjimistä työpaikoilla paljon.
Olen ajatellutkin, että vaihdan alaa ja palaan takaisin kaupan alan töihin, koska siellä ansaitsin paljon paremmin, ilman tätä stressiä ja vastuuta. Enää ei nimittäin huvita lähteä opiskelemaan ylempää tutkintoa, koska kuulemani mukaan se on samankertausta ja tehtävien tekemisen ja taas uuden opinnäytön kirjoittamisen vuoksi ei ainakaan minun voimani riitä taas siihen samaan diipadaapaan ja pilkkujen oikeille paikoille laittamisen miettimiseen.
Sosionomi (AMK) alempi
6
596
Vastaukset
- Opiskellut
Ite opiskelen sosiaalityötä, ja monet opiskelijakaverit on juurikin valmistuneita sosionomeja. He saa hyvityksiä opinnoista edellisen tutkinnon myötä.
- Riinuskainen-
mitä järkeä ensin opiskella 3,5 vuotta sosionomiksi ja sitten lähtee lukee yliopistoon sosiaalityötä.??? Itse sitä mieltä, että Sosionomi (AMK) alempi osaa kyllä ihan samat asiat kuin sosiaalityöntekijä yliopistosta valmistuneena. Sosionomilla ehkä vaan paremmat valmiudet toimia ja enemmin sympatiaa.
Tuo ylempi sosionomi-tutkinto on aivan naurettava. Muutama oma tuttavani opiskellut sen tai juuri opiskelemassa ja se on kuulemma ihan saman toistoa kuin Sosionomi alempi- koulutus. - Hannemaija
Riinuskainen- kirjoitti:
mitä järkeä ensin opiskella 3,5 vuotta sosionomiksi ja sitten lähtee lukee yliopistoon sosiaalityötä.??? Itse sitä mieltä, että Sosionomi (AMK) alempi osaa kyllä ihan samat asiat kuin sosiaalityöntekijä yliopistosta valmistuneena. Sosionomilla ehkä vaan paremmat valmiudet toimia ja enemmin sympatiaa.
Tuo ylempi sosionomi-tutkinto on aivan naurettava. Muutama oma tuttavani opiskellut sen tai juuri opiskelemassa ja se on kuulemma ihan saman toistoa kuin Sosionomi alempi- koulutus.Sosionomi amk on alempi korkeakoulututkinto, joka ei anna pätevyyttä samoihin työpaikkoihin kuin ylempi tutkinto (maisterin tutkinto sosiaatyössä). Sosionomi amk-tutkinnon jälkeen kestää vain 2 vuotta suorittaa sosiaalityöntekijän pätevyys yliopistossa (maisteriohjelmat erillishaussa). -Yliopistossa opinnot eivät ole saman toistoa, koska kyse on aivan eri tutkinnosta ja opintojen syventämisestä ylempään tutkintoon.
- kentältä...
Riinuskainen- kirjoitti:
mitä järkeä ensin opiskella 3,5 vuotta sosionomiksi ja sitten lähtee lukee yliopistoon sosiaalityötä.??? Itse sitä mieltä, että Sosionomi (AMK) alempi osaa kyllä ihan samat asiat kuin sosiaalityöntekijä yliopistosta valmistuneena. Sosionomilla ehkä vaan paremmat valmiudet toimia ja enemmin sympatiaa.
Tuo ylempi sosionomi-tutkinto on aivan naurettava. Muutama oma tuttavani opiskellut sen tai juuri opiskelemassa ja se on kuulemma ihan saman toistoa kuin Sosionomi alempi- koulutus.Minä taas sos.puolen kanssa vuosia yht.työtä tehneenä tiedän, että ei osaa sosionomi samaa kuin yliopistosta valmistunut sos.työntekijä.
- huhu
No hyvät on kaupan alalla palkat!
- ei se kaupallinen...
Itse olen kaupan alalla enkä kyllä oikein tätäkään suosittele. Mutta it's your choice. Stressaavia ja vähemmän stressaavia töitä löytyy joka alalta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi792598On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512570Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.682523Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä742433Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl391947Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051779Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko271287Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve121283Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r81069Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411065