Miksi kilpailette?

Hyvin sanottu. Minäkin menen mielelläni anoppilaan, vaikka emme lähiystäviä ollakaan. On mukavaa jutella päivän kuulumisia ja vaihtaa mielipiteitä, vaikka elämämme ovat aivan erilaiset, eikä mummukerhon tapahtumat välttämättä kosketa läheisemmin minua. Anopin mielipiteetkin ovat tietysti vanhakantaisia ja joskus jyrkkiä, mutta annan olla, ei haittaa minua. Kuunnella voin myös erilaista elämänkatsomusta kuin omani. On meillä erilaisia arvojakin, ja sukupolvien tavat on tottakai erilaisia. Saa olla, ja on tavallaan mielenkiintoistakin

Suhtaudun niin että kunnioitan hänen tapojaan mutta myös omiani. voidaanhan me olla erilaisia ja silti välittää toisistamme. meillä on yksi tärkeä yhteinen asia: hänen poikansa. Rakastammmeillä siis yhteistäkin. Arvostan häntä myös siksi että hän on miehelleni rakas ja läheinen. Kyllä tapaamiset tuottavat minulle iloa, ja muutakin yhteistä löytyy. Kun kerron perheemme asioista, tiedän että häntä oikeasti kiinnostaa ja hän haluaa parastamme, vaikka neuvot ja apu ei aina oikeaan osukaan.

Ohjeeni on: huomatkaa anoppisuhteen mukavat puolet ja päästäkää vähemmän mukava ohi, Ihan niin kuin muittenkin ystävienne kanssa.

Teillä on nähtävästi käynyt säkä. Ette edes tajua, mitä kauheaa kohtelua monet joutuvat kokemaan, ja vuosikymmenienkin ajan joskus.

Esimerkki:
Ei paljon naurata jos anoppi esim. kiekaisee suoraan jossain sukuvierailulla parinkymmenen ihmisen kuullen että kylläpä tuo meidän matti otti kamalan vaimon, joka ei ole hänelle tarpeeksi hyvä. Ja seuraavalla tapaamisella tiuskaisee vaikka että älä sinä kuori niitä perunoita kun meidän Pekka kuorii ne niin hienosti ettei kukaan muu osaakaan jne.

Jos tuollaisia ilkeitä kiekaisuja kertyy joka ikinen kerta kun tavataan, ja on siis aihetta epäillä, että selän takanakin ilmaistaan tyytymättömyys tuohon malliin, niin eipä siinä ihan luonnostaan huvita ruveta anopin kanssa juttusille ellei ole aivan pakko. Saati minkään tasoista ystävyyttä ruveta rakentelemaan.

On päin vastoin luonnollista, että miniä välttelee tuonkaltaista anoppiaan niin hyvin kuin kykenee.

Miltähän kuulostaisi oma äänenne kellossa jos teille olisi sattunut meikäläisen tapainen anoppi.... ette takuulla horisisi mistään "kilpailusta" miehestä!

Ikävää jos sattuu kohdalle tuonkaltainen anoppi. Hän ei liene mieleltään terve koska tuo käytös kielii jostain suuremmasta ongelmasta.
Siinä valossa voit laskea toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Yksi vaihtoehto on kokeilla huumoria...jos pinna kestää. Voithan tokaista jotain leikkimielistä anopin hourailuista, voi olla että joskus huumorikin laukaisee tilanteita.
Pidä mielessäsi kuitenkin että sinun elämäsi on omaasi ja anoppisi ei pysty sitä määrittelemään. jos vahvasti olet omien sanojesi ja mielipiteittesi takana, etkä anna ikävien kommenttien murentaa itsetuntoasi, pärjäät paremmin.
Sukulaisetkaa eivät varmasti ole niin tyhmiä että uskoisivat anoppisi arvostelut, kyllä tuollaisissa tilanteissa se joka nolaa itsensä on anoppi ihan itse.
Mikäli et kertakaikkiaan kestä häntä, älä mene kylään, eihän sinun pakko ole sietää ketään ihmistä elämässäsi jos et tahdo. Sinä määrittelet omat rajasi.
Olen minäkin joskus alkuaikoina saanut anopilta teräviä kommentteja, en vain noteerannut niitä. Pikkuhiljaa ne loppuivat ja olemme ihan hyvissä väleissä.

Kilpailulla tarkoitin ihan kumpaakin, sekä anoppia, että miniää. Tietysti itse miniänä en voi anoppien suulla vielä kirjoittaa...sekin tilanne kyllä pian on edessä.
Vaikka anoppi olisi tämä "kilpailun" aloittaja, ei siihen tarvitse mennä mukaan. Siksi tästä aiheesta halusin puhua kun huomasin että miniät provosoituvat helposti anopin sanomisista. Anopit taas ehkä vanhempina kokevat olevansa vahvemmassa asemassa ja näin ollen eivät niin paljon piittaa mikäli tilanne on toisin, eli miniä hankala tapaus.
Sanoinhan myös että voi minulla olla hyvä tuurikin, mutta olen kyllä tietoisesti pyrkinyt välttämään kaikenlaista kahnausta anopin kanssa. Ei ole hyvä lapsillekkaan jos välit isovanhempaan on huonot.
Ei sille mitään tietysti voi jos jompikumpi osapuoli on kertakaikkisen kykenemätön normaaliin kanssakäymiseen. Halusin vaan sanoa että omalla käytöksellään useimmiten pystyy vaikuttamaan tilanteeseen. Ei aina tietenkään.
Tämä nyt oli tarkoitettu lähinnä niille jotka selkeästi takertuvat jokaiseen riidan siemeneen ja eivät pysty ohittamaan mitään tilannetta ns. toisesta korvasta ulos ja toisesta sisään.
Ymmärrän hyvin ettei kaikilla henkilökemiat käy yhteen mutta esim. työpaikoilla ym. on hieman pakko jotenkin pärjätä kaikkien kanssa. Tätä voisi enemmän soveltaa kotioloihinkin.
Kuten sanoin, hulluudelle ei voi mitään, mutta ei siitä tarvitse omaa mieltään pahoittaa. Tämä koskee puolin ja toisin, voihan se miniäkin olla vaikka miten hankala tapaus. Itse ajattelen tilannetta jolloin miniä astuu kuvaan...en voi valita pojalleni kumppania. Minun on hänen valintansa hyväksyttävä ja poikani parasta ajatellen ainakin yrittäisin tukea heidän suhdettaan. Mikäli miniäni ei pitäisi minusta ja asiat eivät puhumalla selviäisi, en ainakaan menisi heidän väliinsä sorkkimaan, enkä ohjailemaan.
Aikuiset ihmiset tekevät niinkuin haluavat, välillä virheitä...mutta niitäpä tulee tehtyä itsekin.

Niin, ehkä tuntevatkin, mutta kuinka hyvin? Entä sinä, tunnetko hyvin lapsenlapsesi muutaman tunnin tapaamisilla? Eivätkö lapsenlapsesi edes pyydä että saisivat jäädä yökylään? Valitettavasti aistin kirjoituksestasi jonkin asteista
välinpitämättömyyttä lastesi perheitä kohtaan, olet sen vain verhonnut huomaavaisuuden kaapuun.
"Miten voisin mennä "sorkkimaan tai ohjailemaan" aikusia ihmisiä, omaa elämäänsä eläviä!"

No aloittaja kuvailee aika optimaalista tilannetta ja tämän tapaisesti asiat useimmissa anoppi-miniä ja muissakin ihmissuhteissa hoitunat. Kyllä tiedetään, että ihmiset ovat erilaisia, tavat poikkeavat, sukopolvilla on erilaisia näkemyksiä ja painotuksia. Kannattaa olla suurpiirteinen ja joustava. Kyllä - olen aloittajan kanssa täysin samaa mieltä

Kilpailu? Kai sitäkin voi olla. Tiedostamatonta varmaan, mutta itseään tutkistelemalla sen voi löytää ja silloin toki aloittajan neuvot ovat käypiä.

Mutta luulisiin, että oikeasti hankalissa ja usein kipeissäkin vaikeuksissa on kyse syvemmistä ja monimutkaisemmista asioista. Mielenterveyden sairaudet ja häiriöt laitan vielä omaan lokeroonsa. Niiden miettimiseen ja käsittelemiseen olen kykenemätön ja kokematon.

Olen sekä miniä että anoppi - tosin vasta kokelas. Nuorillamme on seurustelukumppaneita ja tytär asuu toista vuotta avoliitossa. Minun mielestäni välit nuoriin - omiin ja kumppaneihin - ovat kunnossa. Meillä on periaate, että täysi-ikäisiä ei päsmäröidä eikä tyyräillä. Yritetään säilyttää hyvä yhteys ja keskusteluyhteys ja ollaan sanottu, että kysyä saa ja neuvotaan jos osataan. Aika moneen asiaan on mielipiteitämme kysyttykin. Nyt on seesteistä ja aika näyttää miten onnistumme jatkossa.

Anopinkin kanssa on nyt ok välit, mutta pitkä ja kivinen tie on kuljettu. Hän on ihmisenä mitä mukavin ja kunnollisin. Ahkera ja aikaansaapa. Tarkka taloudenpitäjä ja hyvä ruuanlaittaja. Hän on terävä-älyinen ja hyvämuistinen ja tietää nytkin 80 vuotiaana tasan tarkkaan, mitä maailmassa ja Suomessa tapahtuu. Aika hyvä ihmiseksi enkä minä itsekään pöllömpi ole vaikka itse sanonkin. Yleensä olen tullut ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa.

Näillä palstoilla useikin miniät äkäilevät pikkujutuista, että kun se anoppi sitä ja tätä sanoi. Ja muut kommentoivat, että kyllä on pikkumaista touhua.

Minä ymmärrän noita "herkkänahkaisia" miniöitä. Nimittäin oma pinnani paloi useinkin juuri aika pienten anopin taholta tulleiden juttujen kohdalla. Takana ja taustalla oli kuitenkin paljon paljon muuta, ja sitten se kuppi meni lopulta nurin pikkujutun kohdalla.

Anoppini on huolehtiva ja välittävä ihminen. Hän tarkoittaa ja tahtoo pelkkää hyvää pojalleen ja poikansa perheelle. Tämä olen tiennyt ja tiedostanut aina. Ei hän ilkeyttään heitellyt kokkareita niskaan. Tilanne olikin siis kovin vaikea ja ristiriitainen. Ilkeä ihminen olisi ollut helppo sivuuttaa ja jättää omaan arvoonsa.

Ehkä kaikki olisi mennyt toisin, jos emme olisi asuneet niin lähekkäin. Asuimme näkö- ja kuuloetäisyydellä ja se oli suuri virhe. Hän oli pojassaan kovasti kiinni eikä ikäänkuin luottanut hänen kykyynsä tehdä hyviä valintoja ja ratkaisuja. Tai vaikka huonoja, mutta ihminen ei ole oikasti aikuinen ellei hän ole vapautunut ja irrottautunut vanhempien talutuksesta.

Minä olin irtautunut omasta lapsuudenkodistani jo vuosia sitten, joten oli rähähdysherkkä tilanne asua vahvan kontrollin ja puuttumisen alla. Joka asian maailmassa voi tehdä toisin ja jopa usealla eri tavalla. Anoppi näki joka jutussa mitä me teimme, sen toisen tavan eikä hän epäröinnyt tuoda kantaansa julki. Olimme ja elimme siis jatkuvassa ristiriitatilanteessa ja se jos mikä syö voimia.

Kenen syytä ne huonot välimme olivat? En minä tiedä. Hän eli ja toimi oman persoonansa mukaisesti ja minä omani. Jos olisin ollut räväkämpi yhteenotto olisi tullut hyvinkin pian miniäksi tultuani. Välimme olisivat voineet tervehtyä kertalaakista tai olisimme päätyneet ikuiseen välirikkoon. Ei voi tietää.

Mutta minä olin kiltti tyttö (vaikka en ihan tyttönen ollutkaan) ja luovin ja väistelin ja yritin sopeutua. Silti en ollut mikään lälly, joka olisi alistunut toisen määrättäväksi ja ohjailtavaksi. Jupisin itsekseni, voin huonosti ja uuvuin tilanteeseen. Tällainen nettipalsta olisi ollut iso apu ja oivallinen väline .

Eipä tässä voi perusteellisesti valottaa kaikkia puolia ja yksityiskohtia. Sanonpa vain, että ymmärrän kitiseviä miniöitä. Taustalla voi olla niin paljon muuta, joka ei pienessä avautumisessa tule esiin.

hyvin kerrottu ankeatäti... plussat rehellisestä kuvailusta!

Sulle No prpleemia
Ihan noin minäkin ajattelen, minulla ei liioin ole mitään pakotuksia olla se joka aina sanoo viimeisen sanan anopille. Vaikka tosiaan ei aina olekkaan samaa mieltä asioista niin joustava sitä voi olla siitä huolimatta. Taistelu näiden anoppi/miniä asioille on hyödytöntä, ja vaan viisas ihminen sen ymmärtää, jos voi tuottaa anopilleen iloa kompromisseilla niin sen tekee , vaikka ei itse aina tykkääkkään asiasta niin kamalasti.
Ja lapsetkin saavat kiertyneen kuvan mummosta josta puhutaan aina negatiivisesti illallis pöydässä,lasten tulisi saada olla oikeutettuja lapsuus aikaan silloin kun ovat lapsia eikä kuuntelemaan miniä haukkuja sinisen langattoman toisessa päässä jossa "ystävätär" saa kuulla millaista tällä miniällä on ressulla, kun anoppi on vaikka ehdottanut että tehtäisiin huusholli tehtävät yhdessä.
Joten anopit kunniaan miniät, sillä heitä saa kiittä siitä että teillä on mies jota sanotte rakastavanne---moni ei edes tiedä mitä rakkaus on .

SIKSI