Mikä diagnoosi minulle

Ainakin sinulla vaikuttaisi olevan heikko itsetunto.
Kirjoitat aivan hyvin, ja pystyt kuvailemaan itseäsi selkeästti.
Oliko kenties jotenkin erikoinen lapsuus?
Perheessä väkivaltaa tms.?

Kiitos vastauksestasi. Itsetuntoni tosiaan on melko heikko.
Lapsuuteni oli aivan normaali. Perheessäni ei ollut väkivaltaa, alkoholismia yms. Minulla on aina ollut hyvät välit vanhempiini.

1. Estynyt persoonallisuus
2. Sosiaalisten tilanteiden pelko
3. Autisminkirjo?

Kykenetkö normaalin tointaan ilman jännitystä? Sotkeeko jännitys siis kaiken?

Onko sinulla ollut kavereita?

Onkos sinulle sattunut jotain ennen syntymääsi?

Kiitos teille muillekin vastanneille ja anteeksi, että vastaan vasta nyt.

Kävin muutamia vuosia sitten psykiatrian poliklinikalla juttelemassa sairaanhoitajan kanssa. Kävin siellä ehkä puoli vuotta 1-4 kertaa viikossa. Lopetin siellä, kun en ikinä puhunut mitään. Sairaanhoitaja oli vielä sellainen, että hän tapasi monesti istua hiljaa ja odottaa, että sanon jotain. Olin siellä mm. siksi, että en puhu vieraille, joten ahdistuin vain lisää ekä saanut enää sanaakaan suustani ulos. Joten tämän takia on jäänyt vähän kammo terapioita kohtaan.

Voin tehdä monia asioita normaalisti, jos ei tarvitse puhua. Olen nykyään tullut sen verran rohkeammaksi, että olen kyennyt olemaan jopa ulkomailla yksin. Teen paljon asioita yksin, mutta kaikki ihmisiin liittyvä on vaikeata.

Minulla oli kavereita ala-asteella, mutta yläasteelta lähtien ei ole ollut. Olin silloin myös koulukiusattu ja syrjitty.

Sitä en tiedä, onko minulle sattunut jotain ennen syntymääni.

Ehkä kannattaisi mennä psykiatrin/ psykologin juttusille, josta saa vieläpä KELA- korvauksen. Jos asut pääkaupunkiseudulla niin voisin suositella Veli-Pekka Aventoa, joka on erittäin kokenut psykiatrian erikoislääkäri ja hänelle on helppo kertoa asioista, joihin saa myös hyviä neuvoja ja apua. Turha niitä asioita on itsekseen liikaa miettiä.

Kiitos vastauksestasi ja neuvosta. En asu pääkaupunkiseudulla, mutta kiitos kuitenkin suosituksesta. Mietin jp silloi psyk. poliklinikalla vaihtoa toiseen henkilöön, mutta se sitten jäi. Täytyy ottaa selville, mistä löytäisi psykiatrin tai psykologin.

Mielestäni vaikutat ihan aspergerille.

Veli-Pekka Avento taitaa olla myös erittäin kokenut itsensä mainostaja.

Minimerkki_,

täältä keskustelupalstalta ei kannata hakea diagnoosia. Jos haluat alkaa ratkaista ongelmiasi, hakeudu psykiatrille, jolta voit saada lausunnon psykoterapiaa varten, saat Kelalta tukea siihen. Sitten sinun kannattaa etsiä esim. kognitiivinen prykoterapeutti, jonka kanssa voit paneutua ongelmiisi. Jos sinulla on tosiaan halu alkaa ratkoa ongelmiasi, niin panosta nyt alussa toimintaan, joka tähtää rohkeasti ongelmien ratkaisemiseen. Se kannattaa!

Oireet osuu yksi-yhteen Aspergerin syndrooman diagnoosikriteerien kanssa. Itselläni on suuri osa samoista oireista ja olenkin miettinyt koko elämäni, että mikä helvetti minussa on vikana. Mietin vuosia olenko skitsofreenikko, psykopaatti vai tuleva sarjamurhaaja. Kun luin Aspergerin syndroomasta, niin palaset loksahti paikalleen. Varsinaista diagnoosia minulla ei ole, koska en ole ainakaan toistaiseksi tutenut tarvetta hakea sellaista. Silti helpottaa kun voi antaa jonkun nimen

Heh, olen lähes samanlainen kuvaukselta, kuin aloittaja, ja elämän tarinatkin lähes identtisiä. Eikä minulle koskaan saatu mitään kunnollista kaikenkattavaa diagnoosia määriteltyä. Psykiatri pyöritteli päätänsä ja kaiveli paksua mielenterveys"raamattuansa", sanoen, että mikään ei täsmää kunnolla, mutta lähiten osuu "Skitsotyyppinen häiriö". No, se sitten tuli diagnoosiksi, vaikka ei se ole kovinkaan varmasti oikea diagnoosi.

Itse olen jälkeenpäin pohtinut, että suurin syy on vain heikko itsetunto, varsinkin muiden ihmisten (tuntemattomien ja puolituttujen) läsnäollessa. Menen lukkoon, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Nykyään omat asiani ovat jonkin verran paremmin, ei ole paniikkikohtauksia ja pystyn näennäisesti kommunikoimaan muiden kanssa, vaikkakin keskusteluista tuntemattomien kanssa ei jää juuri mitään päähän, varsinkaan henkilön nimi. Sekä sanon asioita usein "väärin", eli jälki käteen ihmettelen: "miksi nyt noin sanoin, kun tiesin, että mun piti sanoa näin?". Myös eläytyminen keskusteluissa tuntemattomien tai puolituttujen kanssa todella vaikeaa. Suolapatsastelua. Toki tuttujenkaan kanssa en uskalla tuoda tunteitani helpolla esiin.

Muisti pätkii, lähimuisti varsinkin. Tämän olen liittänyt johtuvaksi pakkotarkistelusta. Oletan, että se tylsistyttänyt lähimuistia.

Heikko itsetunto ollut niin pitkään, että monesta asiasta tullut osa omaa käyttäytymistä. Oppinut reagoimaan väärin, vaikka olen nykyään itsevarmempi.

Toki olen alusta pitäen ollut hieman erilainen kanssaeläjiini verrattuna, varsinkin herkempi, henkisesti, että fyysisesti. Voisi kai viitata jonkinlaiseen aspergeniin?

paniikkihairio ja agorafobia