Kreikassa potkitaan julkisen sektorin henkilökunta pellolle. Työttömyys nousee ja verotulot supistuu. Noustaanko tällä tavalla ahdingosta? Minusta ei.
Miksei pidetä porukka töissä ja korotetaan veroja? Jos nyt keskimääräinen tulovero olisi vaikka 50% (progressiivinen kyllä) ihmisillä olisi töitä, työttömyyskorvauksia olisi vähemmän ja verotustulot nousisivat.
Olenko tyhmä?
Näin Kreikka nousee ahdingosta
6
123
Vastaukset
Vain pikkuporvarillinen maallikko luulee, että miljardöörit suostusivat maksamaan puolet tuloistaan veroja!
- pitäisi päättää
Sen työn pitää olla tuottavaa, eli tuoda valuuttaa ulkomailta omaan maahan.
Ei auta mitään, vaikka pyörittävät maassa jo olevaa varallisuutta, sillä he velkaantuisivat vain lisää, koska niillä varoilla pitää kuitenkin ostaa tarvikkeita ulkomailta. Koska vientitulot eivät riitä, maa velkaantuu tehtiinpä siellä tuottamatonta työtä miten paljon hyvänsä. Kreikan kohdalla eivät auta avustuspaketit, vaan ne köyhdyttävät avustusten ja lainojen antajat, koska Kreikka ei pysty niitä maksamaan takaisin. Se on loputon avustuskohde, koska tehtiin se virhe, että alunperin lähdettiin tälle tielle siirtämään ja kasvattamaan ongelmaa.
Me täällä säästämme ja velkaannumme suureksi osaksi juuri tästä syystä. Kreikka lypsää yksinkertaisista EU -poliitikoista täyden hyödyn.- bofor
Kreikan tasavallan kauppataseen alijäämä on ongelma, mutta se ei ole valtiovallan ainoa taloudellinen ongelma. Toinen ongelma on VALTION lähes tyhjä kassa, ei yksityisten. Kauppataseen alijäämän korjaus vaikuttaa vasta erittäin monen vuoden päästä kun taas valtion kassaan vaikuttaa paljon nopeammin verotulot / erilaiset kulut.
Kreikassa vähennetään taas rajusti julkisia työpaikkoja, sen sijaan, että nostettaisiin veroja. Olen edelleenkin sitä mieltä, että operaatio pienentää verotuloja ja kasvattaa valtion erilaisia kuluja. Lisäksi haluan painottaa että mainitsemani vaihtoehtoratkaisu ei huononna kauppatase
Kirjoitat, ”ei auta mitään, vaikka pyörittävät maassa jo olevaa varallisuutta”
Kyllä vaikuttaa. Rahan pyöritys omassa maassa siirtää rahaa yksityisiltä ja yrityksiltä valtiolle verotulojen muodossa.
Älä sinä pikkuporvari jauha pas kaa, sillä eihän rikkaimmat kreikkalaiset suostu maksamaan enempää veroja.
- bofor
Kielenkäyttösi on vajaakehittynyt.
Olenko väittänyt, että rikkaat kreikkalaiset suostuvat maksamaan enemmän? Lue kirjoitukseni uudelleen, jos sivistyksesi riittää kirjoituksen ymmärtämiseen.
Minä kirjoitin millä konstilla luulen että Kreikalla olisi paremmat edellytykset nousta suosta. bofor kirjoitti:
Kielenkäyttösi on vajaakehittynyt.
Olenko väittänyt, että rikkaat kreikkalaiset suostuvat maksamaan enemmän? Lue kirjoitukseni uudelleen, jos sivistyksesi riittää kirjoituksen ymmärtämiseen.
Minä kirjoitin millä konstilla luulen että Kreikalla olisi paremmat edellytykset nousta suosta.He, joilla on Kreikassa valtaa, eivät maksa veroja juuri ollenkaan. Ei sille ulkomaalaiset
mitään voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886