Viihdyttekö 3D virtuaalimaailmoissa?

todellisuudenpakoftw

Minä aikoinaan löysin IMVU- nimisen virtuaalimaailman ja se helpotti todella paljon yksinäisyyden tunnettani. Sosiaalista elämää kun ei ollut edes nimeksi, niin päätin luoda itselleni uuden, virtuaalisen elämän. Tuunasin avatareni sellaiseksi miltä olen aina halunnut näyttää. Aluksi olin sielläkin yksinäinen, mutta parin viikon sisällä löysin kavereita ja muodostin tiiviin ystäväpiirin. Olimme kuin pieni perhe, kaikki olimme online noin 12 tuntia päivässä jutellen ja roolipelaten ja omaa hahmoa ja kotia tuunaillen. Ne olivaat hyviä aikoja. Eikä minua kiinnostanut se, että se ei ollut todellista. Koska se oli parempaa kuin todellisuus.

Nyt en pysty kyseistä ohjelmaa enää käyttämään nettiyhteys ongelmien takia, joten olen siirtynyt pelaamaan world of warcraftia. Todella mukavaa puuhaa ja kanssa lievittää kunnolla yksinäisyyttä, kun on se oma hahmo jolla on paljon tehtäviä ja oma kilta. Kuuluun siis johonkin sosiaaliseen piiriin, eli en ole täysi hylkiö. Vaikken varsinaisia kavereita ole saanut, vaan kuten oikeassakin elämässä tykkään puuhailla yksin, se että kuulun kiltaan tuntuu hyvältä.

Virtuaalitodellisuus on myös eräänlainen todellisuus ja suosittelen sitä kaikille yksinäisille. Voit olla juuri sellainen mitä olet aina halunnut olla, eikä kenenkään tarvitse tietää totuutta. Virtuaaliystävyydet ovat ihan yhtä arvokkaita kuin aidot ystävyydet, ja niitä voi helpommin solmia jos on ujo/sosiaalisesti ahdistunut.

14

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oletko addikti?

      Sori, mutta taidat olla koukussa nettiin ja peleihin. Ei ole tervettä, vaikka se juuri nyt hyvältä tuntuukin. Kannattaa ihan oikeasti rajoittaa tuota touhua ja mahdollisesti jopa hakea apua, jos sulla ihan oikeesti menee 12 tuntia päivässä tuohon.

    • 34534353454

      Virtuaalimaailmassa on niin hyvät kuin huonot puolensa. Sitä voisi verrata jonkin sortin huumeeksi josta ei jää oikein mitään jäljelle mutta toisaalta se piristää oloa kummasti. Varsinkin kun ulkopuolinen maailma on varsin tyly niille joilla ei ole kaikki asiat kohdillaan.

      Toisaalta tuo virtuaalimaailma on vain "virtuaalimaailmaa" ja sillä tavalla siihen pitäisi suhtautuakin.

      Sitä ei tarvitse "hylätä" mutta siitäkin huolimatta jos se hylkääminen on ainoa keino aktivoitua todellisuudessa niin se on kannattava päätös.

      Pidemmän päälle ihminen ei selviä pelkästään virtuaalitodellisuudessa vaan tarvitaan mukaan jotakin konkreettistakin. Jossakin vaiheessa alkaa itseäkin ahdistaa kaikki asiat kun kyllästyy siihen virtuaalisuuteen. Eikä tällöin oikein tiedä miten suhtautua ympäröivään maailmaan (vihamielisyys ei ole kadonnut minnekkään vaan päinvastoin vain lisääntynyt).

      Todellisuuksiakin on silti useanlaisia ja kuten sanonta kuuluu niin "toisen roska on toisen aarre". Tällä lailla pitäisi suhtautua myös ympäröivään todellisuuteen eli vaikka olisi vihattu lähes kaikkien ihmisten mielestä niin silti pitäisi ainakin jossakin syvällä sisimmässään ajatella että pystyy olemaan jonkun ihmisen kanssa väleissä.

      Kuitenkin tuo yhdessä oleminen päihittää moninkerroin yksinäisyyden (siis jos on sellaisen henkilön kanssa tekemisissä jonka kanssa tulee hyvin toimeen).

      Sen takia suositeltavaa olisikin yrittää tutustua rohkeasti myös muihin ja panostaa siihen todella paljon. Koska se tuntuu pidemmän päälle paremmalta kuin hetkellinen "hyvänolon tunne".

    • virtuaalisyrjäytynyt

      jaa no, tykkään kyllä pelata pelejä tietsikalla, mutta lähinnä yksinpelejä. mulla ei ole siinä mukana sosiaalista puolta, enkä edes halua sitä. oon toki pelannu moninpelejä, mutta se on yleensä ihan tuskaa joidenki randomeiden kanssa. niistä huomaa heti, ettei ne ole osa pelimaailmaa, ja se rikkoo mun immersion välittömästi. muutaman samanhenkisen tosielämän kaverin kanssa ois kiva pelata, sillon vois tiiminä sulautua siihen virtuaalitodellisuuteen eikä kukaan rikkois illuusiota. tämmösii kavereit mulla ei ole, joten vedän sit yksin. mä oon kans huono tutustumaan ihmisiin netisä, kun ei mulla oikeen oo mitään puhuttavaa kellekään. en kato leffoja, en kato telkkua, en käy tapahtumissa... ei mulla oo mitään juteltavaa kenenkään kanssa.

    • micizaur

      Kaikki pyytää IMVUssa keveriks: Micizaur

    • ahghjtyjyutj

      Mikä tämä IMVU oikein on? Onko se joku tietokonemaailma.

      • luiolp0öpä

        Juu Imvu on sellainen 3D-ohjelmisto jossa voit luoda oman avatarin..

      • uyiuiui
        luiolp0öpä kirjoitti:

        Juu Imvu on sellainen 3D-ohjelmisto jossa voit luoda oman avatarin..

        Millainen on ”avatar” onko se hyvä?

      • nbuioop
        uyiuiui kirjoitti:

        Millainen on ”avatar” onko se hyvä?

        Eh idiootti avatar on se sun hahmos!

      • erwrvvb
        nbuioop kirjoitti:

        Eh idiootti avatar on se sun hahmos!

        Eli mä siis teeskentelen siellä sellasella avatarilla?

      • hghjuiik
        erwrvvb kirjoitti:

        Eli mä siis teeskentelen siellä sellasella avatarilla?

        Ei hele... et teeskentele kun olet normaalisti! Tajuatko xD

      • normaali vain
        hghjuiik kirjoitti:

        Ei hele... et teeskentele kun olet normaalisti! Tajuatko xD

        jepjep, kaikkihan siellä on normaalisti ja juuri sellaisia kuin ovat oikeassakin elämässä

        eihän kukaan suunnitelmallisesti rakentaisi itselleen valheellista statusta tai täysin reaalimaailmasta poikkeavaa nettiminää

        toivottavasti et koskaan tapaa niitä ihmisiä oikeasti, järkytys voi olla melkoinen

      • addiktoiva
        normaali vain kirjoitti:

        Minä pelasin imvua n. 2 v. Se on ihana 3-d peli, jossa voi luoda sellaisen virtuaalimaailman kuin haluaa. Yritin kuitenkin luoda avattarestani hiukan samanlaisen kuin itse olen ja laitoin kaiken makuni myös siihen. Pyrin olemaan oma itseni. Tiedän, että moni luo siellä sellaisen todellisuuden, joka ei vastaa omaa todellisuutta, mutta tapasin siellä sellaisiakin, jotka jonkin verran vastasivat todellisuutta. Ihmisen sielu on siellä mukana. Joten siellä monet rakastuvat, koska pelistä saa hyvin romanttisen. Itsellekin kävi niin, että rakastuin siellä ja nyt olemme yhdessä reaalielämässä. Varoituksena kuitenkin! Peli on erittäin addiktoiva. Vietin siellä monia tunteja ja se oli pois reaalielämästä. Peli ei sovi pienten lasten äideille, koska silloin reaalimaailma jää kakkoseksi. Nyt kun en enää pelaa sitä, olen helpottunut, että elämäni on todellisuudessa eikä virtuaalimaailmassa.

      • addiktoiva
        addiktoiva kirjoitti:

        Jatkoa tekstiin...Niin moni ajattelee, että hullua rakastua avattareen. Ei ihminen rakastu avattareen vaan toisen ihmisen sieluun siellä. Tottakai se pitää testata reaalielämässä myös. Niin hullulta kuin se kuulostaakin. Tunne oli aito. Siis väitän, että ihminen voi rakastua toiseen näkemättä ensin,

      • iposiaosiaoisoa

        Ja toisaalta netissä treffaillessa suositellaan yleensä tapaamaan se vastapuoli mahdollisimman nopeasti, ettei ehdi luomaan virheellisiä melikuvia...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      48
      2509
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2497
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2382
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2155
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1877
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1695
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1153
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1034
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1015
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      896
    Aihe