moikka

uneton seatlessa

Olen 54-vuotias ja ollut työttömänä 3 vuotta. Olen hakenut moneen työpaikkaan mutta ei ole onnistunut (alkaa kai toi ikä olla suurin syy työttömyyteen).
Nyt tarjoavat minulle palkkatuettuatyötä, joka ei vastaa mitään hakemaani työtä. Toimin aikaisemmin yrittäjänä 15 vuotta. Olen siis alusta alkaen saanut vain työllisyystukea. Verovelkaa jäi firmasta ja jos otan tuon työn vastaan vie verottaja suuren osan palkasta. Jos otan työn vastaan, voinko liittyä ammattiliittoon ja kuinka kauan pitää olla liitossa, että olisi oikeutettu ansiosidonnaiseen päivärahaan.
Ei asiattomia viestejä kiiitos. Muutenkin on yöunet jäänny vähiin miettiessä em. juttuja.

12

576

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • uutta matoa

      Voit liittyä ammattiliittoon. Tai oikeastaan sinun kannattaa liittyä ainoastaan 'Loimaan kassaan' eli Yleiseen työttömyyskassaan (YTK). Tuskin tarvitset ammattiliittojen muita palveluita tilanteessasi. YTK tulee paljon halvemmaksi kuin ammattiliittoon kuuluminen. Saat kuitenkin sen saman ansiosidonnaisen sitten. Ota kuitenkin huomioon että palkkatuettua työtä ei lasketa ansiosidonnaisen työssäoloehtoon päivä päivältä, vaan poikkeuksellisesti puoli päivää päivältä. Sinun pitää siis tehdä palkkatuettua työtä kaksinkertainen määrä päiviä verrattuna normaalisti palkattuun työhön. Tällä hetkellä joutuisit tekemään 68 viikkoa palkkatuettua työtä, jotta pääsisit ansiosidonnaiselle.

    • 11

      http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130608114148ML

      ""Ota kuitenkin huomioon että palkkatuettua työtä ei lasketa ansiosidonnaisen työssäoloehtoon päivä päivältä, vaan poikkeuksellisesti puoli päivää päivältä""

      Toi puolen päivän juttu koskee ainoastaan KORKEINTA MAHDOLLISTA PALKKATUKEA.

      Aloittaja ei kerro, että olisiko se tarjottu työ esim. 6h/vrk jollain huonoimmalla mahdollisella kunnan palkalla.(siitäkin kertyisi kyllä se ehto)
      Miksi sen ehdon pitäisi täyttyä (puolison tulot, vai muu syy?)
      Jos aloittaja asioi nyt sosiaalitoimistossa, niin joutuuko asioimaan siellä vaikka saisikin ansiosidonnaista...

      Aloittajalle: Kyllä sinulla on kontakteja (kavereita) jotka palkkaavat sinut ainakin siksi ajaksi, että saat sen ehdon täyteen. Saavathan ne yrittäjä kaverisi osan palkkakustanuksista työllistämistukena valtiolta.

    • uneton seatlessa

      Kiitos vastauksistanne
      Tarkennan vielä tuota asiaa jos joku tietäisi neuvoa lisää. Puolisoni jäi myös firman kaaduttua työttömäksi. Tarjottu palkkatuettutyö on 20H/viikko, joten mitään ei jää kyllä käteen verovelan maksun jälkeen. Puolen vuoden jälkeen kuulema tarkistetaan sopiiko tarjotulle alalle, luulempa vain, että paikalleni otetaan 6 kk:den päästä taas pitkäaikatyötön.
      ei hyvältä näytä.

    • 35

      Aloittaja ei tee sillä ammattiliitolla mitään, eikä kyllä kassallakaan.
      Päivärahan saa kassasta/kelasta työssäoloehdon täytettyään. (500 työpäivää)
      Puolison tulot eivät vaikuta päivärahaan.
      Jos on saanut työmarkkinatukea vuoden YHTÄJAKSOISESTI, niin työllistyessään saa pitää asumistuen 3kk

      Itse olen 5kk työssäoloehdossa (töitä kyllä olisi, mutta puoliso on työmarkkinatuella)
      Nyt sain raha-asioitani vähän paremmalle tolalle (lue sossusta ei saa mitään)
      Menen työkokeiluun muutamaksi kuukaudeksi (9e orjatöihin kaverin firmaan)
      Tähän kokeiluun menen sen takia, että saan jostain jotain ja puolisoni ehtii työllistyä. Mainitsinhan, että itselleni kyllä löytyy töitä tarvittaessa.

      Miten tämä aloittajaan liittyy:
      Jos nyt oletetaan vaimon pääsevän töihin, niin silloin miehellä pitää olla päiväraha. (ja toisin päin) Jos miehellä ei ole päivärahaa, niin miehen pitäisi päästä johonkin kurssille tai suostua 9e/työpäivä orjatöihin.

      Parasta olisi tietysti jos molemmat pääsisivät vakituisiin töihin saman kuukauden aikana.

      Aloittaja miettii verovelkaa, mutta se nyt vaan on olemassa oleva asia.
      Oleellisempaa on miettiä työllistymistä ja sitä mahdollisuutta, että toinen työllistyy ja toinen ei. (tarkoitan sitä, että sillä työssäoloehdolla ostaa itselleen sen 2v aikaa)

      ÄLÄ HANKI KARENSSIA TAI 5KK PÄÄTTYMÄTÖNTÄ....(jos eläisit yksin, niin oliis ihan sama haetko rahasi kelasta vai sossusta, nyt joudut miettimään perheenne yhteisiä raha-asioita)

    • 27

      """"Tarjottu palkkatuettutyö on 20H/viikko, joten mitään ei jää kyllä käteen verovelan maksun jälkeen""""

      Aloittajan ongelmaa ei hahmota, kun ei tiedä aloittajan varallisuudesta mitään.
      Saako aloittaja asumistukea.
      Asioiko alittaja sossussa.

      Se nyt on ilmeistä, että noin vähäinen työ ei vaikuta asumistukeen eikä puolison saamiin KELA rahoihin.

      Aloittaja ilmeisesti kuvittelee, että työstä pitäisi jäädä jotain käteenkin. Näinhän asia on ainoastaan siinä tapauksessa, että töitä tehdään 40h viikossa ja molemmat tekevät. Se verovelka on sivuseikka.....

    • tosi ku vesi

      ei muutakun sinne vaan palkkatuella, kohta ne keksii sulle muuta joka voi olla sitäkin hyödyttömämpää, kuten työelämävalmennukset, kuntouttavatyötoiminta.


      HOKS!
      vuoden kun olisit siellä palkkatuella 20h/vko niin sen jälkeen jättäisivät sinut rauhaan 500 päiväksi kunnes olet taas palkkatukeen oikeutettu.

    • awesomefantastik

      ja koko palkkatuki jonka saa siis työnantaja, (onko se jotai 1200 ekee tj) lasketaan sulle kelalla tuloiksi asumistukea haettaessa, vaikka et saisikaan ku esim 900 brutto/kk :D.. its awesome

    • miten on

      Kuinka kauan pitää olla Loimaan liiton jäsen, että alkaa saada korvausta lomaututtuaan toistaiseksi?

    • Huijausta

      Oman käsitykseni mukaan, palkkatuetussa työssä ei liitot auta onglematapauksissa.
      Työ mahdollistaa työehtosopimuksen kiertämisen. Koskaan et voi olla varma mitä tulee rahaa käteen. Eikös se verotuskin ole aika rankka? Huijausta koko homma sanoisin, jolla vaan halutaan saada asiakas kohti palkatonta työtä. Kielto orjatyönmuodoille vaadit suunnitelmatekstiin, joka käynnillä ja nauhoita vaatimuksesi, pommita vielä sähköpostilla vaatimukset. Eihän tuo työssäoloehtokaan täyty palkkatuetussa työssä, niinkuin normaali palkkasuhteessa? Tulosta tietosuojavaltuutetun sivuilta rekisterinkorjausvaatimuslomake.

      • bonustaVaan

        Siitä ne ongelmat alkavat, kun lyöt nimesi palkkatukityöhuijauslappuun, irtisanomisesta voi tulla kovempi sanktio, kun irtisanot itsesi normaali työsuhteesta.
        Korjatkaa jos olen väärässä. Ainiin ja virkailijahan saa bonuksen, kun vedät lappuun nimmarin tai suostut noihin huijauksiin. Orjuuttamisestahan he palkkansa saavat.


      • 20+10=2010?

        "Oman käsitykseni mukaan, palkkatuetussa työssä ei liitot auta onglematapauksissa."
        Väärä käsitys, paskapuhetta!!

        Mulle maksoivat palkkatukityössä niin pientä palkkaa ettei sitä löytynyt edes työehtosopimuksen palkkataulukosta. Taitaa olla aika yleistä tuollainen. Sain rahat aika äkkiä työsuhteen loppupuolella kun liiton juristi soitti työnantajalle. Elleivät olisi maksaneet niin olisi joutuneet maksamaan palkkatuet takaisin. Oli varmaan n. 20 henkilöä palkkatukitöissä, takisinperintä olisi ollut sen työpaikan loppu.


    • No huh huh

      Huh huh mitä touhua. Hyvä että sait rahasi takaisin. Pitäisi itsekkin ottaa juristiin yhteyttä, jos tulee työkkärin kanssa ongelmia, esim. asioidessa. Mahtaako olla kallista. Pitää ottaa selvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2536
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2529
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1221
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      955
    Aihe