Kaupunginjohtaja haluaa rakentaa itäisen ohikulkutien.
Hankkeeseen Salon pitää ottaa lainaa 9 miljoonaa euroa, ainakin aluksi. Salon kustannukset tulevat lopulta olemaan ainakin kaksinkertaiset. Lähes kaikissa rakennuskohteissa(kaupungintalo pois sulkien) ovat kustannukset nousseet ainakin kaksinkertaisiksi.
Mitä tällä saadaan.
Kilpailutuksen vuoksi tänne tulee suuri joukko ulkomaalaisia työntekijöitä.
Kiitos EU:n
Salolaiset työttömät jäävät nuolemaan näppejään, muutamaa kuorma-autoilijaa lukuunottamatta.
Ohikulkutiestä uusi Nokia.
Kauppiaat saavat myydyksi pakastepizzoja sanoo Mannervesi.
Rakennetaan samalla lentokenttä, että kaupunginjohtaja pääsee Vietnamiin hakemaan työväkeä huutavaan työvoimapulaan.
Kentän viereen rakennetaan, totta kai Guggenheim museo. Näistä hankkeista tuleekin mukava summa 1% taiteelle, ja Salo pelastuu.
En jaksa ymmärtää.
Ohikulkutiehen 9 miljoonaa
10
258
Vastaukset
- Saigon Shakes
Ei voi kuin ihmetellä Rantapallon järjen(?) juoksua taas..
SSS:n toimittajan kysyessä rahoituksesta hän vastaa: "Älä esitä noin vaikeita kysymyksiä". Osoittaa vahvaa asiaan paneutumista.
Loistava ajoitus aloittaa taas ohitustien lobbaaminen!
Valtiolta mahdollisesti saatavalle elvytysrahalle ei juuri tärkeämpää käyttöä nyt olisikaan kuin tuo täysin tarpeeton tiehanke!
Eikö nyt voitaisi jo aloittaa kampanja joka tähtää Kusirakon erottamiseen?- muuttajat
"Järjenjättiläinen,kyllä hävetti tirehtöörin "esiintyminen televisiossa.Hänellä ei ole minkäänlaista visiota työstään! Aivan tyhjäntoimittaja mutta toivottavasti huomaa liikemiesten kanssa että vietnamilaisia ei tarvita? Mistähän noita ilmestyy kaupungin johtoon?Kuten kaupungintalokin sen rakensi ja muuttohommat tekivät
vieraspaikkakuntalaiset!
- määjuu
Juupa juu, tietyöthän tämänkin kylän pelastaa.Eiköhän se nyt kuitenkin ole niin että ensin pitäisi saada tähän kylään jotakin tärkeää/tarpeellista toimintaa mikä sitä tietä tarvitsee.Kyllä nuo nykyisetkin tiet riittävät kun ei niitäkään oikeen ole varaa hoitaa ja kunnostaa! Mitä seuraavaksi herra Johtaja ehdottaa?Syväsatama Salonjokeen? Siitä se vienti lähtisi vetämään ja saisi kätevästi laivattua niitä Vietnamilaisiakin paluu kyydissä.
- tyhjäntoimittajia
ensin liikennettä ja toimintaa saloon...
.."ei hätiä mitiä,taimela äänestää tyhjää"!
työtä ei ole ja rantakakolle kenkää.. - haaveissani vainko o
Kun tämä pitkään kaivattu tie lopulta tehtäisiin,muistakaa suunitteliat liikennevalot
on viime vuosi tuhannen keksintö.
2 tuhatta luvulla on ruvettu käyttämään KIERTOLIITTYMÄÄ risteyskohdissa,jotka toimivat, eivät kaipaa jatkuvaa korjausta kunhan ovat riittävän isoja esim:erikois-
kuljetuksiin ja liikenne määrään kasvuun.
Salossa nykyinen ohikulkutie, liikenne kulkisi paljon joustavammin jos nämä (3) kolmet
liikennevalot olisi korvattu kiertoliittymällä (tilaa olisi ),kaikkien olisi pakko hiljentää
auton alle jäisi korkeintaan ihmiset jotka oikaisevat ohikulkutie yli.- haaveita riittää
Rantakokon suunnitelmista löytyy lisää mielenkiintoista.
www.tapioarjo.com
Mitä helve---tiä sen pölvästin päässä liikkuu, meinaan Rantakokon. - pelottavanäköinen
haaveita riittää kirjoitti:
Rantakokon suunnitelmista löytyy lisää mielenkiintoista.
www.tapioarjo.com
Mitä helve---tiä sen pölvästin päässä liikkuu, meinaan Rantakokon.Pelottavan näköinen tyyppi, mutta kirjoittaa asiaa.
Kannattaa selata blogia aimo askeleen taaksepäin. - kaivataanko tietä+
pelottavanäköinen kirjoitti:
Pelottavan näköinen tyyppi, mutta kirjoittaa asiaa.
Kannattaa selata blogia aimo askeleen taaksepäin.Tällä foorumilla joku huutaa jo Nallea avuksi ohikulkutien rahoittajaksi.
Mitä koko tiellä tehdään, rahoittaa sen kuka tahansa?
Ohikulkutien pitäisi jo nimensäkin perusteella mennä Salon ohi, ei läpi, keskeltä persaukista kylää
Rakennustyömaa tuo vaan itäeuroopan varkaita lisää seudulle,työkalut häviävät pienemmistäkin rakennuskohteista.
- RAMPIT ENSIN
AINOA mitä tarvitaan on moottoritie RAMPIT! Liittymät "Salaisiin ja Tupuriin" esimerkiksi? Kunhan johtajat heräisivät notta vanhat tiet ja liittymät ENSIN KUNTOON! MUUTA EI TARVITA?
Tuo on täysin totta! Pelkästään rampit vaan tarvittaisiin niin Salon "vetovoimaisuus" kasvaisi kohisten. Hyvät kulkuyhteydet on kaiken ao. En oo ikinä ymmärtänyt sitä minkä takia yksityinen autoilu pitää tehdä niin hankalaksi ja hitaaksi. Oman auton käyttö on kuitenkin välttämätöntä "maaseudulla". Milläköhän nuo Salon päättäjät saisi tietoisiksi asiasta, että rampit pitää saada mahdollisimman nopeasti, jotta ihmiset voivat kulkea töihin muualle kuin Saloon esimerkiksi Turkuun, Lohjalle ja pk-seudulle! :) Nokia kun ei oo lisäämässä työntekijöitään Salossa!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772558On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512550Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732412Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672210Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl351922Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251234Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59975