Kun tarkastellaan kaikkia niitä asioita, joita naisen ja miehen täytyy olla ja tehdä voidakseen löytää itselleen seuraa, niin luulisi olevan melko ilmeistä, että naisen on huomattavasti helpompi löytää seuraa kuin miehen.
Toisaalta naisten asenteessa on paljon sellaisia seikkoja, jotka pahentavat tilannetta vähäosaisten miesten kannalta.
Nainen ei esimerkiksi sulata kumppanissaan vikoja samoin kuten mies, nainen haluaa että mies on häntä pidempi, omaa vähintään yhtä hyvän työpaikan, tai on vähintään yhtähyvin koulutettu.
Tämä tietysti tarkoittaa, että työttömien, lyhyiden tai huonosti koulutettujen miesten on vaikeampi löytää seuraa kuin vastaavassa tilanteessa olevien naisten.
Tämän lisäksi aktiivisuutta vastakkaisen puolen parissa arvostetaan naisten taholta, mutta enemmänkin paheksutaan miesten taholta. Se taas taas tarkoittaa että miehen joka ei ole löytänyt seuraa, on yksinäinen, kokematon jne. on huomattavasti vaikeampi löytää seuraa kuin naisen vastaavassa tilanteessa. Naisen aktiivisuuden paheksuminen ei sinänsä ole niin paha, koska ovathan he ainakin löytäneet seuraa.
Naisen tavassa valikoida kumppania on egotistisia ja narsistisia piirteitä, hän haluaa tulla imarrelluksi ja arvottaa itseään epäsuoraan kumppaniehdokkaidensa valinnanvaran kautta. Mies, jolla on paljon valinnavaraa, ja josta aistii että hän on itsevarma naisten suhteen, imartelee naista paljon enemmän lähestymisyrityksillään, kuin muunlainen mies.
Toisaalta kuitenkin kyse on myös tottumuksesta, jotkut miehet käsittelevät naisia taitavasti, antavat ymmärtää että arvostavat heitä, ovat ystävällisiä, hienovaraisia, puhuvat nätisti heille.. Tämä on varmasti naisten mielestä myös mukavaa, huono puoli on siinä että sellaista käytöstä saattaa oppia odottamaan kaikilta miehiltä, koska miesten täytyy nykyään kilpailla monella eri tavalla seuraa löytääkseen.
Kaiken kaikkiaan monen yksinäisen miehen tilanne on sellainen, että jos he olisivat naisia ja eläneet täsmälleen saman elämän kuin ovat eläneet, he löytäisivät seuraa.
Nainen voi myös jäädä yksinäiseksi, tähän vaikuttaa paljon pienempi määrä tekijöitä kuin miesten yksinjäämiseen, siitä yksinkertaisesta syystä, että miesten vaatimukset ovat alhaisemmat kuin naisten vaatimukset. Miehet siis jäävät yksinäiseksi useammista syistä kuin naiset, koska heiltä vaaditaan enemmän.
Minusta tilanne on kaiken kaikkiaan aika epätasa-arvoinen, ainakin noiden huonompi osaisten näkökulmasta.
Objektiivinen "Tee se itse" -vertailu
Objektiivisesti kun asiaa tarkastelee niin minun mielestäni on kuitenkin päivän selvää, että naisten on helpompi löytää seuraa kuin miesten. Minkälaista jonkun miehen elämä olisi, jos ympäristön naiset reagoisivat häneen samoin kuin keskimäärin ympäristön miehet reagoivat naisiin? Entä naisen, jos ympäristön miehet reagoisivat häneen suunnilleen samoin kuin keskimäärin naiset reagoivat miehiin?
Minkälaisia toiminnan mahdollisuuksia kullakin osapuolella tuossa tilanteessa silloin olisi seuran löytämiseksi? Kumman osapuolen tilanne tämän muutoksen seurauksena paranisi, kumman heikkenisi?
Ps. Yhteyttä voi myös ottaa [email protected]
Sukupuolten epätasa-arvo seuran etsimisen suhteen
1
76
Vastaukset
- Kumppanuus5547
Elämä menee ihan väärään suuntaan suomessa. Olen ihmetellyt jo kauan sitä, miten koko valtamediassa ja kaikissa lakeja säätävissä ja säännöksiä laativissa elimissä ja muutenkin kansan keskuudessa on hiljaa vaiettu homojen ja lesbojen riemuksi heidän yhteiskuntaa nakertava elämänkatsomuksensa. En oikein jaksa uskoa, että suomalaiset oikeasti haluavat että heidän lapsensa harrastaisivat homoseksuaalisia suhteita. Jotkut sairaat hengeltään köyhät ihmiset kyllä saattaisivat niin tehdäkin, mutta suuri enemmistö varmasti sen kieltäisi vaikka lailla, jos ei muu auta. Kun olen katsellut tuotakin telkkarin ohjelmistoa, niin siellähän on melkein järestään homoja niissä ohjelmissa toimittajista näyttelijöihin. Kyllä kansan pitäisi ottaa haltuunsa nämä mediat ja vaatia sinne johtaville paikoille ihan oikeita heteroita ja homovastaisia ihmisiä. Vain tällä menettelyllä voidaan estää homojen negatiiviset vaikutukset meidän nuorisoomme ja samalla yhteiskuntaamme. Lakeja pitäisi muuttaa niin, että ne suojaavat sitä kansanosaa joka on kaikkein herkin erilaisille luonnottomille vaikutteille, elikkä lapsiamme. Meidän maamme tulevaa eliittiä. Ei ole ollut koskaan hyväksi yhteiskunnalle jos homot ja muut seksuaalisesti kieroutuneet ovat olleet vallassa tiedotusvälineissä ja muualla vaikuttamis- ja päätöksenteko elimissä kuten hallituksessa ja eduskunnassa.
Nyt jos koskaan Suomen ja suomalaisten pitää näyttää homoille ne heidän kaappinsa paikat ja pistää julistaa laittomaksi sellainen julkihomostelu jota esim Haavisto ja eräät tanssijatkin suurin elein ovat esittäneet. Suomeen pitäisi nopeasti saada laki joka kieltää homojen ym. perverssien pääsyn julkisiin virkoihin ja tehtäviin. Tähän on melkeimpä pakkokin mennä, koska nämä pervertikot eivät itse enää näytä häpeävän taipumuksiaan ja ovat niitä koko ajan mainostamassa ja esille tuomassa myös nuorisotapahtumissa, mukamas sillä verukkeella että maailmassa pitää hyväksyä erilaisuutta. Ei homous ole sellaista erilaisuutta jota pitäisi kenenkään hyväksyä, saatikka sitten harrastaa. Samalla voisi hyväksyä pedofilian ja muut sellaiset kieroutumat ihmisen mielessä normaaliksi käyttäytymiseksi. Hieman erilaiseksi vaan. Mielestäni homous on niin lähellä pedofiliaa, että sen tiedon jo pelkästään pitäisi tehdä siitä laitonta toimintaa suomessa ja muualla maailmassa. Perustelen sitä esim. sillä että homot enimmäkseen houkuttelevat seksikumppaneikseen nuoria murrosiän kynnyksellä olevia lapsiamme. Sopivia tilanteita on rippikoululeirit ja muut esim erämaaleirit ja muut patikointimatkat ja tapahtumat ym. rok tapahtumatkin. Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt, siellä Haaviston Pekka väijyy sekä selkääsi hyppii kun vanhemmilta silmä välttää. Miksi näistä asioista ei puhuta oikeasti mediassa. Eikö Suomessa kukaan uskalla enää puolustaa nuorisoa??
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211143Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886