Olen ollut nykyisen tyttöystäväni kanssa yhdessä vuoden, rakastan häntä ja välillä tuntuu että vähän liiankin paljon. Tyttöystäväni oli kuitenkin se joka ensimmäisenä sanoi rakastavansa minua (n. puolivuotta sitten)Ja sanoo sitä vieläkin. Hän on ollut se kehen on voinut turvautua ja hänelle on voinut kertoa ihan mitä vaan, olla oma itsensä, ihan rentona ja se on toiminut myös toisinpäin. Aivan ehdottomasti paras parisuhde missä olen koskaan ollut. Hänen kanssaan on vaan todella vaikea puhua esim. tunteista. Hän ei lähes ikinä osaa sanoa miltä hänestä tuntuu, ja sen takia kyselen sitä häneltä usein, koska haluaisin välillä tietää mitä hän ajattelee. Ja se ahdistaa tyttöystävääni ja teen sitä vaikka olen huomannut sen. Eilen hän kuitenkin avautui ja sanoi että hän on välillä teeskennellyt olevansa iloinen ja ahdistan häntä sillä että me näemme liian usein olen liian valmis sitoutumaan. kuitenkin edellisenä yönä ennen nukkumaan menoa hän kuiskasi korvaani että "älä lähde aamulla töihin vaan jää viereeni". nyt hän sanoi ettei tiedä mitä tehdä koska hän ei tunne enään mitään, ei iloa, ei surua, ei mitään. Minä en todellakaan haluaisi erota, hän ei tiedä mitä hän haluaisi. Tänään olisi tarkoitus keskustella asioista illalla enkä tiedä miten saisin asiat hänen kanssaan kuntoon, en halua menettää tätä ihmistä elämästäni. Sanoin että ainut tapa saada tämä suhde kuntoon on se että molemmat haluavat yrittää sitä. En vaan tiedä mistä alkaa yrittämään. auttakaa hädässä olevaa ja antakaa neuvoja ja vinkkejä.
Parisuhde pahimmassa kunnossa tähän asti, Tarvitsen neuvoja.
3
309
Vastaukset
- Ri5e
Ehkä tuo tunteiden kertomisesta painostaminen ei ole siis hyvä juttu? Sinä avaudut kyllä ja kenties tyttösi jaksaa sinua kuunnella, mutta se ei voi tarkoittaa sitä että hän toimisi vastavuoroisesti samoin. Eli voi olla, että hän tarvitsee aikaa ja kärsivällisyyttä, jotta asiat alkavat tulla ulos. Lähtisin nyt todella varovaisesti liikkeelle ja yrittäisin saada tyttösi avautumaan pikkuhiljaa ajatuksistaan. Ei mitään painostavia 3-4 tunnin filosofisia istuntoja juuri ennen nukkumaan menoa, vaan pieniä juttuja ja ennen kaikkea sitä ymmärtämistä häntä kohtaan. Kyllä hän sitten pikkuhiljaa kertoo, mikä on se todellinen syy miksi ei tunne iloa tai surua, jos sinä vaan jaksat rakastaa ja välittää hänestä.
- Assadaami
Kuuntele tyttoasi. Iloisuuden tai minkaan muunkaan teeskentely ei ikina ole hyvaksi parisuhteelle. Ja vaikka suhde olisi kuinka hyva, ala ripustaudu haneen. Olette ilmeisesti aika nuoria ja tyttoasi ahdistaa.
Mitapa jos alkaisitkin keskittymaan ihan muihin asioihin elamassasi? Alat olemaan enemman kavereiden kanssa jne. Totta kai koko ajan sitoutuen tyttoosi ja hanen tietaen ettet peta tms. mutta naytat etta sinulla on muutakin elamaa kuin han. Han saa samalla aikaa miettia omia tunteitaan ja todennakoisesti tulee ns. kuminauha-efekti eli menee ensin kauemmaksi, sitten ponkaisee takaisin lahelle.
Eli, omaan elamaan satsausta ettet tukahduta tyttoasi hengilta. Koska silloin han tulee pakenemaan, kukaan ei halua etta toinen varta vasten ripustautuu ja tukahduttaa. Tsemia! - aunt Inez
Samaa mieltä , että älä painosta ja tukahduta.
Muuten kyllä tuo mitä kuvaat; ei tunne iloa, ei surua ei mitään, se kuulostaa minun korviini sille, että hän kärsii masennuksesta?
Hän tarvitsisi apua myös tunteitten käsittelyyn, koska sanot ettei hän saa yhteyttä omiin tunteisiinsa, ei tunnista niitä. Masentunutta ihmistä on mahdoton yrittää piristää ja vaatia iloisemmaksi jne! Se vain ahdistaa lisnytää. Hän tarvitisisi Hän tarvitsisi nyt apua ulkopuolelta. Puhun omasta kokemuksesta, olin vuosia tietämättäni masentunut, kävin lääkärissä muusta syystä ja hän viittasi tuohon mahd. masennukseeni. Ohjasi psykologille ja siellä alkoikin sitten aueta! Olin niin tottunut siihen tyhjään oloon etten tajunnut olevani masentunut.
Aloin myös lievän masennuslääkityksen, ja vähitellen aloin nahdä elämän ja maailman uusin silmin. Enää ei ollut pelkkää harmaan eri sävyjä ja raahautumista päivästä toiseen, vaan myös elämäniloa ja energiaa alkoi tulla!
Mitään ihmeparannusta ei tullut eikä tule, elämässä on edelleen p-mäisiä asioita ja vastoinkäymisiä, mutta nyt on myös voimia ja energiaa ottaa ne vastaan.
Nyt en väitä, että näin on tyttöystäväsi kohdalla, mutta jotenkin kolahti vaan tuo kuvauksesi.
Nyt tarvitaan varovaista ja hienovaraista lähestymistä asiaan, ettet saa häntä pelästytettyä yhä enemmän kuoreensa. Itse tunnet hänet parhaiten joten mitään en voi enkä halua neuvoa, tämä oli siis vain minun näkökulmastani.
Onnea ja tsemppiä sinulle, ja hänelle myös! Parisuhteeseen kannattaa satsata jos se on muuten hyvä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k1544015On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412450Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742417Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732322Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512092Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl221816Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801643- 791576
Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?721142Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581101