Varuskunnan lakkauttamisen myötä jää tyhjilleen Kontiorannan varuskunnan alueella 52 rakennusta. Nyt on sitten Kontiolahdella mahdollisuuksia keskittyä mamujen asuttamiseen toden teolla. Ei tarvitse enää ohjata asukkaita Lieksaan. Ely keskus maksaa alkuvuokrat varuskunnan asunnoista 3 vuoden ajalta. Muutoinkin mamu menot ovat ihan toista luokkaa kuin varuskunnan lakkautuksesta saatavat säästöt. Tämähän ei valtiota tietenkään kiinnosta, kun menot menevät eri momenteilta eikä kokonaisuus ole kenenkään käsissä. Varuskunnan työntekijät voisivat siirtyä mamu työntekijäiksi jne. Voisiko meille saa tulla liike kutsua avoimesti kaikki Hgin pakolaistaustaiset muuttajat Pohjois-karjalaan?. Lieksa voi nyt tässä tilanteessa huokaista ja ryhtyä kerryttämään tyhjillään olevaa asuntokantaansa.
Mamut armeijalta vapautuviin tiloihin
10
159
Vastaukset
- niukkuutta jaetaan
Lieksa siis menettää mumutkin ja väki vähenee 250 henkilöllä!! Paljonkohan on valtionosuuksissa? Tartteeko rakentaa päiväkotia? Montako opettajaa jää työttömäksi? Montako oppilaitosta sulkee ovet? Oliko city market laajennus turha? Meneekö Litteli Nseen jne. Montako hoitajaa jää työttömäksi? Puretaako kerrostalot, paljo purku maksaa?? Tarvitaanko vuokratalot yhtiötä? Montako sen myötä menettää työpaikkansa?
- 1 mielipide
Kyllä joutasivat lähtee! On epätervettä paikata taloutta mamuilla. Sama kun kusisit pakkasella housuun. Hetken lämmittää ja sen jäkeen on entistä kylmempi.
- ukulelew
ei haittaa, pois vaan
- hieman enemmän älyä
Mielestäni on myös epätervettä lakkkauttaa varuskunta. On myös epätervetä kustantaa kaikkile kantaväkeen kuuluville työn vieruksijoille toimeentuloa. Sinunkin koulutus on mennyt hukkaan ja sekin on kustannettu yhteiskunnan varoista.
- FRTF
Hyvästi unettomat yöt. Jippiiiiiiiii.
- suatte nähä
Igor ostaa kaikki Kontiorannan tilat roska Senaatilta muutaman vuoden päästä
- epäilyttävää on
Kuulin että juuri venäläinen sijoitusyhtiö on kiinnostunut varuskunnan tiloista. Varmaan virittelevät jotain tiedustelutoimintaa itäisen Suomen valtaamiseksi.
- Hunger
Minä oon valmis liittäytymään Venäjään, Itä-Suomi on jätetty oman onnensa nojaan.
Wallin ajetaan Ruotsiin, samoin Suomen hurrit.
'
Somaliongelma on ratkaistu. Somput ei halua asua Venäjällä.
- kysyä sopii
Onko kukaan kysynyt miten vaikuttaa raja miesten moraaliin
Virka apu kaukana - luudat käteen
Somali-armeija varuskunnan tiloihin. Entiset kapiaiset kouluttamaan oma yksikkö!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512560Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672220Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl371932Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251254Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve51242Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054