Miksi tämä kuulostaa niin monen ruotsinkielisen mielestä loukkaavalta:
Koulussa opiskellaan paljon muutakin kuin kieliä, resursseja kieltenopiskeluun ei ole rajattomasti. Ihmisten on Suomessa saatava vapaammin valita opiskeltavat kielet, aivan kuten tehdään useimmissa muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa ja meillä Ahvenanmaalla.
Perheiden ja nuorten tarpeet ja tavoitteet kieltenopiskelussa ovat erilaiset. Monella on jo juuret ja/tai aktiiviset yhteydet Pohjoismaiden ulkopuolella ja tarve panostaa näihin itselle tärkeisiin kieliin. On kaikkien etu, että maahan syntyy laaja kielivaranto. Yhä useammassa perheessä ollaan myös kaksikielisiä jollain muulla kieliyhdistelmällä kuin suomi-ruotsi, itse asiassa Suomessa lapsia syntyy jo nyt enemmän perheisiin, joissa heitä ei rekisteröidä suomen- tai ruotsinkielisiksi, kuin ruotsinkielisiin perheisiin. On kaikkien etu, että monikielisiä perheitä tuetaan niiden omien kielten ylläpitämisessä.
Elinkeinoelämä tarvitsee monipuolista kielitaitoa. Erityisesti Itä-Suomessa tarvittaisiin esimerkiksi venäjää. Ruotsin opiskelu Suomessa jatkuisi riittävissä määrin vapaaehtoisenakin.
Virkamiesruotsin opetus vie yliopistojen kieltenopetuksesta leijonan osa. Suurin osa valmistuneista ei kuitenkaan hakeudu virkamiehiksi eikä useimpien virkamiesten kohdallakaan todellisuudessa ole ruotsintaidolle tarvetta. Turha kielitaitovaatimus vain hidastaa opiskelua ja on haitaksi erityisesti matemaattis-teknisesti suuntautuneille. Virkamiesruotsin vaatimus estää usein pätevän ulkomailta muuttaneen ammattilaisen palkkaamisen koulutustaan vastaavaan tehtävään.
Missään maailmassa ei ole vastaavaa pakollista kieltä, joka ei ole maailmankieli, jota puhuu vain viitisen prosenttia maan väestöstä (ja heistäkin suurin osa puhuu hyvin maan pääkieltä) ja joka ei ole koskaan ollut edes enemmistön esivanhempien puhuma kieli.
Pakollisuus tuottaa vain vahinkoa ihmisten suhtautumiselle ruotsin kieleen ja ruotsinkielisiin.
Eikö tämä jo voisi olla aivan selvää. Mikä tässä loukkaa?
Miksi vapaamman valinnan kannatus loukkaa?
4
66
Vastaukset
- skevola
Nyt on kansalliskielen, ja perustuslain ja kielilain merkitys tullut kaikille selväksi. Kielilakia voidaan muuttaa normaalisssa lainsäädäntöjärjestyksessä ja opiskeltavia kieliä ilmeisesti hallinnollisilla määräyksillä (tuntijako) jne. Siis lakeja voidaan muuttaa normaalisti, jos on muutoshalukkuutta. Ei muuta, kun hommiin kansanedustajat, kansa enemmistön mielipiteen mukaan.
- Hurriko?
Paitsi rantatattareille ei asia ole tullut selväksi. Mutta sillähän ei ole mitään merkitystä.
- vallankäyttöä
"Loukkaantuminen" on vallankäyttöä. jotta suomalainen tuntisi syyllisyyttä siitä,
että ei enää nosta ruotsin kieltä jalustalle.
Jos on ollut jalustalla vuosisatoja, ei hetkessä voi sopeutua kansalaiseksi kansalaisten joukkoon.
"Koko politiikan olemushan on loukkaaminen. Politiikka on loukkaamista alusta loppuun asti. Poliitikkojen päätökset loukkaavat aina jonkin ryhmän oikeuksia. Niinpä he loukkaavat suuria kansanryhmiä oikein työkseen. Eduskunta on säätänyt suuren määrän lakeja, jotka loukkaavat esimerkiksi minua sikamaisesti. Tärkeää olisikin erottaa toisistaan tunteiden loukkaaminen, joka on aina vain koettua, subjektiivista ja imaginääristä (eli kuviteltua tai mielikuviin perustuvaa), ja niitä paljon tärkeämpi objektiivisten oikeuksien tai etujen loukkaaminen."
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2009/05/politiikan-olemus-on-loukkaaminen.html - 27
Esittämällä loukkaantunutta tietyt tahot ovat estäneet koko julkisen keskustelun aiheesta, kukaan virallisessa asemassa oleva ei uskalla puolella sanalla puuttua ruotsin pakollisuuteen, pelkästään toistella, että onhan meillä pakkomatematiikkaakin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56896