Pikaista apua kaivataan!

Säikähtänyt

Olen ollut pienimuotoisessa pikavippikierteessä, josta olen kuitenkin pikkuhiljaa pääsemässä kuiville, ja maksusuunnitelmien mukaisia eriä on suoritettu ajallaan. Tarvitsisin nyt mielipiteitä seuraavasta.

Olen aikanaan ottanut Easy Credit-lainan, jossa takaisinmaksu oli kahdessa erässä. Kun ensimmäinen lasku siirtyi perintään, tein Onecapital-perintäyhtiön kanssa maksusuunnitelman, joka jaettiin kolmeen erään. Myös seuraava lasku siirtyi heille perittäväksi, mutta he eivät voineet tehdä siihen maksusuunnitelmaa, koska minulla oli jo toinen maksusuunnitelma voimassa.

Minulle sanottiin myös, niin sähköpostitse, kuin puhelimitsekkin, että niin kauan kuin toisen laskun maksusuunnitelma pysyy voimassa ja maksetaan pois, voi sen jälkeen tehdä myös toiseen laskuun maksusuunnitelman. Tässä uskossa minä sitten olin, ja tänään oli siis ensimmäisen maksusuunnitelman viimeinen eräpäivä, jonka maksoin pois alta, kuin myös 20€ erän toisesta laskusta ilmaistakseni maksuhalukkuuden, että voitaisiin tehdä myös toiseen laskuun maksusuunnitelma.

Lähetin heille sähköpostia kuittikopioiden kera, ja ilmoitin, että haluaisin tehdä toisen maksusuunnitelman, kuten sähköpostissa on käyty keskustelua.

Varsinaiseen viestiini ei tullut vastausta, vaan viestissä sanottiin, että "Easy Credit saatavat lähtevät nyt käräjäoikeuteen", ja maininta, jossa sanottiin että voit ehkä välttää tämän soittamalla seuraavana päivänä asiakaspalveluun.

Kieltämättä tällainen viesti säikäyttää, ja vielä kun se lähetetään sopiasti juuri asiakaspalvelun sulkeuduttua, ettei pääse ottamaan heti yhteyttä takaisin.

Miltä tämä näyttää? Onko pelini menetetty nyt näin pikavippikierteen loppusuoralla, ja voiko tästä pamahtaa nyt maksuhäiriömerkintä? Ja aiheuttaako itse saatavien siirtäminen käräjäoikeuteen merkinnän? Voiko tässä vaiheessa vielä maksaa kaiken pois?

Jos tämä siirtyy käräjäoikeuteen, niin minun mielestäni heidän puheensa ovat olleet hyvin harhaanjohtavia, koska minulle on nimenomaan sanottu että uusi maksusuunnitelma voidaan tehdä, kun toinen on maksettu pois, ja sillä välin toinen lasku ei siirry käräjäoikeuteen.

Onko muilla vastaavaa tilannetta?

10

826

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jaajo578l

      Kuulostaa omituiselta.Mielestäni pitäisi ottaa mahdollisimman pian PUHELIMITSE yhteyttä kyseiseen perintäfirmaan.Pidä puolesi,ja kerro,mitä sinun on annettu ymmärtää.

      Toivottavasti asia järjestyy!

      • Säikähtänyt

        Joo puhelitse tarvitsee ottaa yhteyttä. Lähinnä nyt mietin sitä, että jos he nyt aikovat siirtää tuon käräjäoikeuteen, niin onko vielä tässä vaiheessa mahdollista maksaa tuo vaikka sitten kokonaisuudessaan pois, ilman että maksuhäiriömerkintä tulee. Ymmärtääksenihän maksuhäiriömerkintä tulee vasta käräjäoikeuden päätöksellä, mutta mistäs näistä tietää.


      • Kokemusta on
        Säikähtänyt kirjoitti:

        Joo puhelitse tarvitsee ottaa yhteyttä. Lähinnä nyt mietin sitä, että jos he nyt aikovat siirtää tuon käräjäoikeuteen, niin onko vielä tässä vaiheessa mahdollista maksaa tuo vaikka sitten kokonaisuudessaan pois, ilman että maksuhäiriömerkintä tulee. Ymmärtääksenihän maksuhäiriömerkintä tulee vasta käräjäoikeuden päätöksellä, mutta mistäs näistä tietää.

        Saat käräjäoikeudesta kirjeen. Tällöin maksat velan pois samantien ja soitat perintäyhtiöön. Kerrot heille että maksoit velan pois ja pyydät että vetäisivät haasteen pois käräjiltä. He pyytävät sinua maksamaan jonkun maksun joka heille on tullut siitä että asia on viety käräjille. Muistaakseni 40-50 euroa. Kun maksat tämänkin maksun he ilmoittavat asian käräjäoikeuteen ja haaste perutaan etkä menetä luottotietojasi. Maksuhäiriömerkintä voi tulla tosiaankin suomenasiakastieto oy nimisen huorafirman listoille, mutta tämä ei liity luottotietoihin.


      • 3+12
        Kokemusta on kirjoitti:

        Saat käräjäoikeudesta kirjeen. Tällöin maksat velan pois samantien ja soitat perintäyhtiöön. Kerrot heille että maksoit velan pois ja pyydät että vetäisivät haasteen pois käräjiltä. He pyytävät sinua maksamaan jonkun maksun joka heille on tullut siitä että asia on viety käräjille. Muistaakseni 40-50 euroa. Kun maksat tämänkin maksun he ilmoittavat asian käräjäoikeuteen ja haaste perutaan etkä menetä luottotietojasi. Maksuhäiriömerkintä voi tulla tosiaankin suomenasiakastieto oy nimisen huorafirman listoille, mutta tämä ei liity luottotietoihin.

        Olin juuri kirjottamas samanlaista vastausta mut ehdit ennen. Tosiaankin sinulle säikähtänyt: ei kannata vielä säikähtää että luottotiedot on menny. Jos rahaa löytyy silloin kun käräjäoikeuden kirje saapuu niin ehdit tilanteen vielä pelastaan.

        Toivottavasti saat homman hoidettua, minulla ollut mokailujeni takia samanlaista tilannetta vippeihin liittyen.


    • Säikähtänyt

      Nimimerkille Kokemusta on: Eikös maksuhäiriömerkintä Suomen Asiakastiedon rekisterissä ole yhtä kuin luottotietojen menetys, se kun sattuu olemaan Suomessa ainoa luottotietoja ylläpitävä yritys? Ja kyseiseen rekisteriin en missään nimessä halua merkintää.

      Toivoisin että he eivät ole kerinneet mitään tekemään vielä, kun viestissä sanoivat että jos soitan huomenna, voin välttyä tältä. Inhottaa vaan kun putoaa pommi juuri sillein ettei pääse selvittämään asiaa, kun asiakaspalvelu kerkesi juuri menemään kiinni kun viestin lähettivät.

      Onko teillä kokemusta juuri tästä nimenomaisesta firmasta?

    • 14+1

      Mulla on vuonna 2009 otettu Easy credit vippi. Ja eivät ole antaneet merkinnän (monet muut tietysti). Luule että One Capital kuuluu näihin firmoihin joka uhkaievat mutta tekevät kaiken ettei niiden tarvitsee lähettää eteenpäin. Olen odottanut että lasku löytyisi uo:lle asti, mutta ei. Niin tuskin sulla on hätää. Tsemppiä!!

      • bjihgkk

        Elkää sotkeko easy credit ja ecredit
        200 lisäkulut tulee haasteen mukana ja ptoimisto onne joutunu maksamaan
        että tuskinne niitä sun laskusta peruu


    • Säikähtänyt

      Laitetaan päivityksenä tähän sen verran, kun asia alkoi selviämään, että tämä oli heiltä automaattinen ilmoitus jossa ilmoitettiin että saatava on siirtymässä eteenpäin, jos asialle ei tehdä mitään. Kunhan maksu on heille kirjautunut edellisestä maksusuunnitelmasta, pystyy tekemään maksusuunnitelman toiseen laskuun.

      Turhaan siis säikähdin, viesti vain tuli just sopivasti päällekkäin oman lähettämäni viestin kanssa heille.

    • No niin, hyvä. Ja kun olet tämän asian hoitanut, pidät huolta, ettet ota enää ikinä pikavippiä tai muuta riistoluottoa. Jopa tavallisen luoton kanssa kannattaa olla varovainen, sekin voi lähteä kädestä.

      Muista kertoa myös kavereillesikin, että pikavipit ovat huijausta.

    • ounecupitul

      kuluttaja asiamieheen yhteys vaan , perintä toimisto onecapital=easycredit sama luikero vastaa puelimeen molemmista ilmiannettu on , tulevat viälä kuulemaan

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      47
      2498
    2. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      74
      2477
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2372
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      57
      2145
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1867
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      84
      1685
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      1143
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1024
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1005
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      56
      886
    Aihe