Kun aikuinen tytär jota et ikinä tavannut ottaa yhteyttä

Sori, eivät miehet kaipaa lapsiaan. Turha luulo. No, kaipaan toki sitä jonka tein avioliitossa ja tarkoituksella.

Hetken hoitojakin on, jotka eivät sen enempää äpärineen vois kiinnostaa.

No tietysti sen, olenko mahdollisesti joskus ollut hänen kanssa ns. yhden yön jutussa.

Steve Jobs oli adoptoitu ja hänen syyrialainen isä yritti pari kertaa olla häneen yhteydessä

Hei olen itse tyttö joka on juuri saanut isään yhteyden, tavannut kaksi kertaa vain, ja tunnen oloni vähän ujoksi ja en tiedä miten voisi olla kun on iloinen siitä etttä hän on siinä. Yritä olla mukava ja vältä hiljaisia hetkiä jonkin verra, tai siis yritä olla mahdollisimman kiinnostunut hänen asioistaan, jotta homma lähtisi toimimaan, ja rupeaisitte tuntemaan toisenne. Itse olin vain hiljaa ja vastailin isäni kysymyksiin, sillä olihan se outoa mutta sisällä ajatttelin vain että toivottavasti tämä kestäisi ikuisuuden. Ole oma itsesi, älä valehtele ja kerro kaikki totuudenmukaisesti, vaikka olisikin jotain mitä et haluaisi hänen tietävän, hän on aikuinen ja ymmärtää.

Jos jostakin syystä olisin saanut aikaan lapsen, jota en sitten olisi ikinä nähnyt esim. olisin antanut adoptoitavaksi .. sydämeni aina kaipaisi ja ajattelisi tätä lasta lopun elämääni.

Olisin onnellinen ja hyppisin riemusta, jos tämä lapsi antaisi tekoni anteeksi ja haluaisi edelleen tavata minut, äitinsä.

Itse en arvosta ollenkaan ihmistä, joka ajattelee biologisesta lapsestaan.. enhän ikinä ole oppinut tuntemaan häntä -tyyliin.

Eihän kukaan vanhempi tunne lastaan vauvana.. vaan vasta aloittaa tutustumisen retken, joka kestää koko loppuiän. Teininä ne arvostelee meitä vanhempia ja voivat sanoa jopa vihaavansa.. mutta kuitenkin olemme niiden vanhempia!

Minä olen syrjähypyn tulos, ja en tule ikinä tietämään kuka oikea isäni on.

No äitihän ei kertonut elinaikanansa yhtään mitään. Asia kerrottiin vasta hänen kuolemansa jälkeen.
Elämä tietysti jatkuu, mutta kyllähän se välillä kaihertaa tuo asia. Asian pois mielestä saaminen on kuitenkin mahdotonta . Näin se vain on..

Tuo on aika hyvä juutu.. Itselläni on tosin toisin.. Isäni lähti kun olin 1v ja nyt 20 vuotta myöhemmin haluaisin tavata tämän.. Mitä ihmettä voisin kysellä jne. ettei tulisi kiusallista tilannetta??

http://avoinministerio.fi/ideat/isyystutkimus-miesten-kin-oikeudeksi#.T09wY1GMT1s.facebook

Itse olen surustellut miehen kanssa jolla oli 2v lapsi,sain tietää ulkopuoliselta lapsen olemassa olosta kymmenen vuoden kuluttua.Jälkeenpäin ihmettelin ettei tavannut säännöllisesti lastaan ainakan niin että olisin huomannut.Asia kun tuli näin tietoon ,luottamus ja kunnioitus meni ,ystävyys loppui siihen.

Mua kiinnostaisi vain se, kuka hän on, mitä hän tuntee, mitä hän haluaa elämässään. Tietenkin olisi kiva tietää myös lapsuuden tunteita ja fiiliksiä hyvässä ja pahassa.

Ompas hän rohkea että haluaa ottaa yhteyttä sinuun mutta se voi kyllä jäädä siihen yhteen kertaan koska sitten se uteliaisuus on tukahdettu ja se siitä. Jos sinulla ei ole haluja todella haluja oppia tuntemaan tytärtäsi niin ei se tarkoita että teille tulisi iän ikuinen suhde tämän tapaamisen jälkeen.
Ethän tiedä mitä hän sinusta haluaa mutta voin vain kuvitella kuinka tärkeää on haluta tietää oma isänsä koska minä menetin isäni eron jälkeen kun olin pieni ja siitä tuli minulle elinikäiset traumat.
En kyllä ikinä olisi uskaltanut ottaa yhteyttä häneen aikuisiässä kun hänkään ei minuun.
Sinuna ainakin tekisin oikein ja antaisin hänelle sen mahdollisuuden että ainakin näkisi ja puhuisi kanssasi kerran elämässään ja sitten voitte menna omia teitä niinkuin ennen. Sinuna antaisin hänen tehdä säännöt tavatessanne jos niin haluat ja jos olet kiinnostunut niin tietenkin kerro hänelle koska varmaan on tärkeää hänelle, älä vaan valehtele missään nimessä mistään.
Minä en voisi ikinä kuviltellakkaan että maailmassa olisi lapsi jonka olen tehnyt enkä tiedä hänestä mitään.

Minä olen isä, pian 50v. Nuoruuden seikkailuista jälkeläisiä on jäänyt sinne-tänne ympäri eurooppaa. Kaksi on ottanut yhteyttä, nyt n. 25-vuotiaita, tyttö täällä Suomessa ja poika Italiasta. Lisäksi tiedän että suomessa on yksi poika ja ymmärtääkseni tyttö ruotsissa. Keskieuroopassa on huhun mukaan kaksi, Itävallassa ja Saksassa lähellä Tanskan rajaa. Mutta näistä ei ole mitään varmaa, naiset eivät ole halunneet mitään asiasta kertoa. kymmenkunta vuotta sitten kartoitin tilannetta, mutta tulin torjutuksi näiden kahden osalta. Sitten tietämättömiä saattaa olla muitakin, harrastukset ja työ veivät ympäri eurooppaa. Vaki-tyttöjä oli 8-9, joista vain yksi, tämä pojan äiti, tuli raskaaksi.

Kun meno rauhoittui nelikymppisenä, perustin virallisen perheenkin tänne Suomeen ja asun suomalaisessa pikkukaupungissa yrittäjänä, vaimo, 2 lasta, omakotitalo, 2 autoa jne. Sitä perus-hommaa.

Yhtään en ole kiistänyt , jos on ollut mahdollista, että minun alta on. Kiva on toki nähdä miten lapset menestyvät, tämä nuorinkin, eli ruotsalaistyttö saa ylioppilaspaperit keväällä. En ole häntä tavannut enkä kuvaakaan nähnyt, kuulin vain nimen Wibeke, joka on keskieuroopassa ainakin naisen nimi. Ruotsalaisperhe ei halua, että olen yhteydessä tyttäreen. Olen antanut olla rauhassa, mutta netin kautta voi seurata hänen elämää aika hyvin.

Eli olen selvitellyt siemennysten itävyyttä, mutta annan jokaiselle tilaisuuden tutustua isäänsä, kenellekään en ole vielä ovea sulkenut.

Outo asenne sulla. Ootko ajatellu miten lapsen saaminen on muuttanu noiden naisten elämän kun sinä vaan oot pitäny niitä naisia tyydytysvälineinä? On voinut olla vaikeitakin toimeentulo-ongelmia ja sinä et ole halukas tietämään mitään autoinesi ja taloinesi.

Jos olisit isäni en haluaisikaan tuntea sinua.

On kamalaa lukea, että joillekin on käynyt huonommin kuin minulle. Itse olen "yhden illan jutun" seuraus ja sain tietää tästä asiasta tullessani täysi-ikäiseksi keskellä kirkasta kesäpäivää.
Olin shokissa viikkoja jopa kuukausi, en tarkalleen tätä muista kun asiasta on vierähtänyt jo vuosia. Sinä päivänä kun sain tietää, että oma isäni jota olen isänäni pitänyt ei ole minun biologinen näin syntymätodistuksen ja kaikki muut dokumentit, mitä minusta on silloin tehty. Ja yhden ainoan valokuvan isästäni.
Kaikkien tunteiden läpi käytyäni päätin lähteä syntymäpaikkakunnalleni ottamaan selvää, kuka on minun isäni.
Löysin isäni ja äiti tiesi että olin tapaamassa häntä. Kaikkien sekavien tunteiden jälkeen äiti syötti minulle asioita, että minä en ole haluttu lapsi ollenkaan. Jutellessani isäni kanssa kävi ilmi, että hän ei halunnut rikkoa minun äidin ja kasvatti-isäni suhdetta ja halusi tämän takia että en olisi syntynyt. Äiti ei suostunut aborttiin vaan piti minut. Syntymäni jälkeen biologinen isäni kävi minua katsomassa muutaman kerran ja hävisi maisemista.
Saimme puhuttua asiat halki, kunnes sain tietää että omistan pikku veljen ja siskon. Veljeni on samana päivänä syntynyt kuin minä mutta on muutaman vuoden nuorempi.

Olen tavannut isäni 2 kertaa enkä uskalla enää tavata, koska pelkään että rikon kasvatti-isäni kanssa välini kun tapailen biologista isääni. Pelkään että hän loukkaantuisi tai rikkoisi itsensä henkisesti siis.
Rakastan kasvatti-isääni ja pidän häntä isänäni, mutta tunnen sydämessäni suuren aukon. Haluaisin todella paljon tietää kuka olen ja löytää sen rauhan sielulleni, etten miettisi päivästä toiseen asioita.
Pahinta tässä on se, että äitini ei hyväksy tapaamisiani eikä biologisen isäni vaimo ymmärrä vaan kummatkin kokevat suurena uhkana tapaamisemme.
Ja yksi asia vielä.. pelkään pahoin, että sisaruksilleni ei ole koskaan kerrottu minusta. Tahtoisin todella paljon tutustua veljeeni ja siskooni, mutta en halua järkyttää heitä menemällä kertomaan itsestäni jos isäni ei minusta ole kertonut.

Elämäni on niin solmussa ajatuksien kanssa ja tunnen että en löydä enää ratkaisua tähän tilanteeseen.
Olen vuosia ollut kateellinen kaikille asioista ja pitänyt sisälläni suurta salaisuutta ja nyt haluaisin vaan ratkaista tämän ongelman.

Minua askarruttaa joskus se, kun kysellään esim. lekurissa sukusairauksia. Vaikea sanoa mitä isän puolella on, kun ei tiedä koko ihmistä.

Mikä helvetin isä? Sonni mikä sonni!

Jos minun ovelleni tulisi äpärä 25 vuoden jälkeen, niin käskisin painua hevon kuuseen.

Mikä oikeus kersalla on tulla pilaamaan äitinsä/isänsä uusi elämä?

Luulisi jokaisen ymmärtävän, että jos yhteyttä ei pidetä niin ei kiinnosta koskaan mitään äpärästä kuullakaan.

Nyt tietysti tulee kommentteja tyyliin, että "miksi et ole käyttänyt ehkäisyä jne jne", joskus vain raskaus on niin pitkällä, että aborttiakaan ei voi tehdä ja ehkäisy saattaa pettää.

Pitäisikö siitä huoranpenikasta sitten loppuikä kärsiä?

KAIKEN

Täällä yks äpärä joka vielä jatkanu äpärän saamalla.
Isäni ruumista otettiin DNA-näyte (mulle tuli käräjäoikeuden päätöksellä 500e uhkasakon uhalla tultava antamaan näyte)
Vasta menetettyäni isäni,sain papereihin isän.
Virallisesti isäni sukua <3
Poikani sai isänsä nimen heti kun isä tunnusti ekalla lastenvalvoja käynnillä :)
Epätietosuus on pahinta.

Tuntuu pahalta lukea, kuinka toinen vanhemmista on lähtenyt sanaakaan sanomatta joissain tapauksissa. Itselläni on veljeni kanssa samat vanhemmat ja he ovat yhdessä vieläkin. Joten en ala saarnaamaa tai voi vottelemaa sen enempää. Toivon vain, että jonain päivänä löydätte toisen vanhemmistanne ja saatte jutella rauhassa asioista. Joillekin saattoi olla joskus työ, jonka perässä on täytynyt lähteä toiseen maahan ja sitten vain unohtanu toisen puolen sinne jonnein.

Voimia teille!!

Ensinnäkin sen, onko hän todella lapseni.
Jos on, olisin silti varautunut, koska en häntä tuntisi.
Ensin olisi selvitettävä tilanne, miksi yhteyttä ei ole pidetty. Onko syy isän?
Jos on, miksi se nyt muuttuisi?

Tyttären on syytä pitää varansa myös. Ei ole sanottu, että läheisyys syntyy noin vain. Odotukset saattavat olla liian suuret.

Herkästi kallistutaan siihen, että isä ei halua lastaan, mutta kuinka moni osaa edes ajatella, että on äitejä, jotka kaiken uhallakin työntävät lapsensa isän pois kuvioista. Taidetaan pitää melkoisina madonnina naisia, eikä ymmärretä, että äideissäkin on erittäin epäkypsästi toimivia naisia- ei se raskaus ja synnytys, äitiys- itsessään ketään jalosta. Siitä vaan ei puhuta.

Itseeni liittyvässä tapauksessa mies tunnusti lapsen, olisi maksanut elatusmaksut kuten kuuluu, mutta äidiksi tullut kieltäytyi kaikesta. Jopa kunnan maksamasta elatusmaksusta nainen kieltäytyi, koska HÄN ei halunnut mitään keneltäkään, ei edes muistaa lapsensa saaneen alkunsa täysin maallisesta ja inhimillisestä sukupuoliyhdynnästä. Mykistyttävää itsekkyyttä: äitinä hänen olisi pitänyt vähintään avata lapselle tili, jonne isä maksaa elatukset. Ei naisen olisi tarvinnut niihin rahoihin puuttua, edes "tietää" tilin olemassaolosta ja saldomäärästä, vaan rahat olisivat olleet tervetulleet lapsen elämässä myöhemmin. Sensijaan nainen toivotti lapsen isän tervemenneeksi sinne missä ei aurinko paista, ei antanut miehen pitää mitään yhteyttä pelkästeen oman loukatun ylpeytensä takia.

Miehellä on varmastikin muitakin lapsia; hän oli kihloissa siittäessään lapsen sivusuhteelleen. Lapset on syntyneet vuoden 1967 jälkeen.

AP:LLE! Munaton mies olet. Kukaan ei kysele tälläaisia huvikseen, kyseessä siis aito tilanne jolevinaan "vitsinä" tämän heität?

Onneksi en ole tuo tytär! Tekisi oikeesti mieli ennemmin kuolla pois, kun tavata tuollainen luuseri, joka puskan takaa kyttää tapaaaamisella, millainen se ex-hedelmä on, mutta tod.näk. häipyy hippulat vinkuen ja tulee tänne palstalle etsimään myötätuntoa! Voih ja aih!