Tämä on tapahtunut minulle usein. "Herään" mukamas keskellä yötä omasta sängystä ja kaikki on niin kuin oikeastikin ja aivan samannäköistä, kuten viime yönä ystävä oli yötä luonani ja tässä unessakin hän nukkui vieressäni. Se miten nämä minun uneni eroavat tavallisesti unihalvauksesta on se, että pystyn liikkumaan mutta en kovin hyvin. Olo on kuin äärettömässä humalassa, että kaikki pyörii päässä ja on vaivalloista esim. nousta istumaan. Unessa on erittäin painostava tunne ja pelko on läsnä. Tuntuu kuin joku paha olisi tulossa ja pitäisi herättää itsensä hyvin pian. Pystyn kyllä yrittää huutamaan, mutta ääni on pelkkää pihinää ja tässä unessakin yritin saada ystävääni hereillä tönimällä tätä, kun nojasin häntä vasten. Pystyn herättämään itseni siitä unesta, mutta tämä uni toistuu vähintään viisi kertaa ennen kuin herään aivan oikeastikin. Joka kerta uni alkaa alusta ja fiilis on sama. Kolmannessa yritin jopa rukoilla Isä meidän-rukousta ja tällä kertaa ääntäkin tuli ja huusin aivan älyttömän lujaa, että jospa huutaisin ihan oikeastikin ja ystäväni heräisisi ja herättäisi minutkin. Olen nähnyt näitä "unia" 15-vuotiaasta asti ( olen nyt 22-vuotias ) ja joskus nuorena näissä unissa, joku on heitellytkin minua ympäri huonetta. On erittäin henkisesti raskasta kun sama uni toistuu ainakin sen viisi kertaa ja joka unen alussa luulee, että nyt minä olen oikeastikin hereillä mutta ehei, sama painajainen jatkuu.
En vaan voi käsittää, että miten minä pystyn kuitenkin liikkumaan, joten kuten kun yleensä noissa unihalvauksissahan olo on kuin halvaantuneella ? Eräässä unessa olen jopa päässyt seisomaan, mutta joutunut ottamaan seinästä tukea, koska on tuntunut, että koko huone pyörii. Kuvitelkaa sellainen ääretön humala kun ei pysty edes pahemmin kävelemään. Ja ennen kuin joku vitsailee, että olenko kännissä mennyt nukkumaan kun olo tuollainen unissa niin en ole.
Joka unessa vielä etenen enemmän. Ensimmäisessä olen yleensä vielä sängyssä, että en pääsee siitä poies mutta jo kolmannessa olen seisaalteen ja pyrin pääsemään poies huoneesta seiniä pitkin ennen kuin se paha saapuu ja tekee jotain pahaa.
Onko jollakin samanlaista kokemusta tälläisistä unihalvauksista ilman sitä halvaantumisoloa ?
14 Vastausta
205 Lukukertaa
Pelko on niin valtavaa ja ahdistavaa ettei hereillä sellaista ole kokenut, mutta pelon voittamalla tilanne ratkeaa lopulta parhain päin.
Ei elämässä ole oikeasti mitään pelättävää jos ei sitten ole paatunut pahan tekijä, jolloin omatunto kolkuttaa ja sekoittaa pään.
Minä en ole kärsinyt unihalvauksia, mutta joskus harvoin nähnyt kanssa painajaisia, tuntenut pahan läsnäolon ja Jeesusta huutaen herännyt unesta. Jostain syystä sisimmässä on tunne, että vain Jeesus voi auttaa, liekö tässä sitten kyseessä kristinuskon kulttuurin vaikutus vai todellakin Raamatun huima totuus. Pelästynyt tunne unen jälkeen on kyllä kamala näin aikuisenakin.
Kerro täällä mitä tuon jälkeen tapahtuu.
Toivoisin, että tällä palstalla olisi uskovaisia selittämässä tätä asiaa ilman Raamatulla päähän hakkaamista. Monia ihmisiä oikeasti kiinnostaa nämä asiat ilman ahdasmielistä uskonnollisuutta.
En tiedä ovatko ne henkimaailman juttuja vai lieviä sairauskohtauksia.
Mahdollisesti painajaisia.
Ehkä pitäisi kertoa terveyskeskuslääkärille.
Teoriassa voisivat johtua esim. jonkun käytetyn lääkkeen sivuvaikutuksista, tai sitten kyseessä olevasta sairaudesta.
Olen nähnyt samanlaisia unia noin 17v asti ja olen nyt jo yli 30. Välillä näen niitä useammin, välillä harvoin.
Ne alkoivat samalla tavalla, olin täysin lamaantunut sänkyyni (tai siihen paikkaan mihin menin nukkumaan) ja tiesin että sivulla, tai selkäni takana (tai missä tahansa mihin en pystynyt katsomaan) on jotakin. En käyttäisi sanaa pahaa, mutta jotakin. En koskaan pystynyt liikkumaan, tai kääntymään, olin täysin lamaantunut. Useasti kuulin myös jotain sekavaa ääntä ja yritin aina ravistella itseni hereille.
Vähitellen aloin kyllästyä uneen ja tietoisesti yritin liikkua siinnä. Ensin liikuin vain vähän, heilutin vaikka kättäni sitten vähitellen nousin sängystä ylös ja lähdin eteenpäin. Liike oli raskasta ja kävely kuin lumihangessa kahlaamista. Koko ajan sama painostava tunne siitä että jotakin on läsnä.
Olen useasti yrittänyt myös huutaa unessa, mutta se on tosiaan vain pelkkää pihinää.
Uni on aina hyvin realistinen ja saatan myös "herätä" vaikka kuinka monta kertaa ja sitten tajuan taas olevani yhä unessa. Kun herään on silmäni aivan punaiset.
Uni on nykyään hieman muuttanut muotoaan, pystyn aika hyvin jo liikkumaan mutta välillä lamaannun täysin. kumppanini on kertonut minun ääntelevän ja purevani hampaita yhteen tällaisen unen aikana.
Joka kerta uni alkaa hyvin todentuntuisesti kunnes yhtäkkiä ymmärrän taas näkeväni tuota unta.
Muut kirjoitelkoot tai uskokoot mitä haluavat, mutta on oikeasti todella mielenkiintoista jos todella näet samankaltaista unta.
En usko mihinkään henkimaailman juttuihin, eksyin tälle palstalle vain huvittamaan itseäni. Pidän tuota unta jonkinlaisena valveunena, unihalvauksena tai jonain vastaavana.Nykyään se ei enää häiritse minua niin paljon että olisin asiaa enempää tutkinut.
Olisi mielenkiintoista vaihtaa ajatuksia ja kokemuksia?
Ensimmäinen unihalvaus tuli minulle n. 2v. sitten. Aivan yllättäen. Olin yksin kotona, väsynyt ja kärsin kohtalaisesta masennuksestakin silloin, (vieläkin minulla on siihen lääkitys). Mutta ihan selväpäisenä kuitenkin pidän itseäni muuten.
Ensimmäinen kohtaus tapahtui näin: heräsin aamulla huonon unen jälkeen, mutta pakko oli nousta kun koira vaati ulos. Puin vaatteet päälle mutta ajattelin että kun niin vielä väsyttää niin otan 5 minuutin tirsat soffalla, ei se koira siihen hätäänsä varmaan kuole. No, siihen kellahdin. En tiedä olinko siinä 1, 2, 3, tai 4 minuuttia kun yllättäen tunsin jonkin "pahan" olemassa olon. Siis jonkun todella pahan olemassa olon, siis ikään kuin demonin tms. joka lamautti minut täysin! Yritin avata silmiäni jotta se lähtisi, mutta silmäni eivät auenneet, ei vaikka miten yritin! ja tämä "paha" tuli aina vaan pelottavammaksi! Yritin kaikkeni että olisin edes saanut kättäni liikkumaan mutta ei, ei saanut! Silmäni eivät auenneet vaikka miten yritin. Olin varma että olen kuoleman oma!
Se mikä minut sai siinä mielessäni rukoilemaan Isä meidän rukousta -on utopiaa koska en ole mikään uskonnollinen ihmimen mutta sen mielessäni tein. Eli ns kiihkouskovainen en ole, ihan tavallinen pulliainen jolle rukous koulussa opetettu. Sitä mielessäni hoin. En edes tiedä kuinka kauan. Lopulta sain silmäni auki, olin aivan sokissa! Meni puoli tuntia että sain miehellenikään ilmoitettua mitä on tapahtunut, hänkin tietysti aivan kuin puusta pudonneena langan toisessa päässä että mitä höpisen! Selitin mitä oli tapahtunut. Kyllä hän lopulta luullakseni uskoi.
Tämä oli siis ensimmäinen kerta. Toinen kerta tapahtui omassa sängyssäni, jälleen täysin vastaavasti. Tunsin että se tapahtui juuri ennen nukahtamista ja tällöin oli aviomies vieressä. Nyt pystyin jo suht rauhallisesti "rukoilemaan", ja taas Isä Meidän-rukousta, yritin herättää miestä mutta kun raajakaan ei liikkunut, eikä katse. Rukouksen jälkeen pääsin liikkumaan.Ei siis sillä pompahtamalla pystyyn, vaan että ikään kuin pikkuhiljaa, sitten "se" meni ohi.
Mutta jälleen se todella pahan olemassa olo oli niin vahva että sai minut halvaantuneeksi. Mutta huomasin että alan jo aavistaa mitä tahatuu tuon poliisitytön kanssa.
Kiitos!
Kolmas kerta ( ja toistaiseksi viimeinen) on sellainen jossa jo tiesin mitä on tulemassa, en hätääntynyt, vaan mielessäni pusersin taas Isä meidän-rukousta, ja lopulta se hellitti.
Järkyttäviä kokemuksia nämä ovat, siinä pelästyy niin totaalisesti.
Minulla on ollut masennusta ja stressiä. Otin yhteyttä erääseen perin kiitettyyn psykiatriin ja toisella käynnillä kerroin näistä kokemuksista. Kauhistuttavaa oli ettei kyseinen psykiatri tiennyt että mistä edes puhun, "siis mistä unihalvauksista"?! kysyi läääkäri!!! Se hoitosuhde jäi lyhyeksi kun tajusin ettei tiennyt näistä asioista hönkäsen pöläystä.
Nyt olen piristynyt, minulla on lääkitys ja tukea. Enkä enää pelkää unihalvauksia niin paljon, uskon että pystyn sen jollain lailla hallitesemaan kun tiedän mistä on kyse. Mutta aina on mielessäni Isä meidän ja uskon että se on asia jolla saan taas raajani liikkeelle ja sydämentykytyksen hieman laantumaan.
Nimittäin tekstissä on kohta jossa lukee näin: Mutta huomasin että alan jo aavistaa mitä tapahtuu tuon POLIISITYTÖN kanssa. Kiitos! " TÄTÄ EN OLE KIRJOITTANUT! En ees tunne ketään poliisityttöä tai poikaakaan. Sitäpaitsi en ikinä kirjoittaisi "tahatuu", kirjoittaisin "tapahtuu".
KOITIN SITÄ JO YHEN KERRAN POISTAA JA SE ON SIINÄ TAAS! Mistä tuollainen lause sinne tulee???!!
Enkä tunne ainuttakaan poliisityttöä, enkä kiitellyt tuossa kohtaa ketään!
Menee niin mutkaiseksi että taidan mennä unta odottelemaan! Minua kiusaa taas. Eikä viestejä "väsymys tekee tepposet" kelpaa. Jotain outoa on!
Järkyttävin tapahtuma tapahtui sen jlkeen kun meillä alkoi tömistä ja tapahtumaan muitakin ilmiöitä. Katselin koneeltani Nordic-tv:ltä leffaa ja sitten alkoi unettaa. Käännyin vatsalleni ja vedin peiton korville. Puolisoni oli nukahtanut tv-tuoliin.
Säpsähdin hereille, tai puolihereille, kun tunsin että peitto liikkuu... tai ainakin olin tuntevinani niin... tai sitten näin valveunta. Kuulin samalla takaa ääniä ja kun olin kääntymässä, niin näin jotain tummaa liikettä, ja samantien mut painettiin patjaa vasten ja tuntu myös kuinka joku kaivo sormilla mun kylkeä niinkuin olis yrittäny kutittaa, mutta paljon väkivaltaisemmin. Yritin ponnistaa käsilläni itseni ylös mutta en saanut pahasti liikuttua. Ajatuksissa oli etäisesti unihalvaukset yms. joita olen sillointällöin pienestäpitäen kokenut. Mutta sitten heräsi ihmetystä, kun mietin että hetkinen mähän yritän nostaa itseäni ylös. Yritin huutaa puolisoani apuun mutta ääntä ei saanut. Sitten sain karjastua että "painukaan nyt vittuun siitä", ja samantien säpsähdin täysin hereille. Oli ihan paniikkiolo kun se tuntu niin todelliselta. Menin hikisenä herättämään avokkini ja kerroin ton tapahtuman. Menin sit vessaan kepilliselle ja tuli päähäni katsoa selkään peilistä. 4 tai 5 punasta läikkää, eli heti tuli ajatus, että ei jmlauta se oli totta. Huusin puolisolleni että tuu äkkiä vessaan. Hän tuli salamana ja kysyi et mikä mulla on hätänä. Sanoin et kato mun selkää. Hän sanoi että ihan ku käden jälkiä. Mä en ole ikinä ollut niin kananlihalla ja sit kerroin unesta. Pahin kammofiilis tuli siitä, että kyljessä oli punasia sormenpään kokosia läikkiä siinä kohtaa missä tunsin että joku kaivaa kylkeä.
Nyt on ollut jonkun aikaa hiljasta mutta silti uutta asuntoa ollaan etsimässä kun nämä tapahtumat täällä riitti.
En itse ole unihalvaantunut koskaan ilmeisesti, mutta unissakin pahan läsnäolo on rankka, jos painajaisia näkee. Missä menee mielikuvituksen, unennäön ja todellisuuden raja?