Olemme kaksi eriarvoista kansaa

kansan jako

Todellisuudessa emme ole yhtenäinen kansa vaan kaksi eriarvoista kansaa. Kansojen välinen ero on paikoin räikeä. Siinä on totuus. Kaikki muu on poliittista liturgiaa, jolla pyritään vain huijaamaan suomenkielistä kansaa. Perustelut on esitetty tälläkin palstalla tuhansia kertoja. Viimeisin osoitus nähtiin varuskuntien lakkauttamispäätöksen yhteydessä. Vain suomenkielisten tulee osallistua säästöihin. Ruotsinkielisten ei lainkaan. Ruotsinkieliset ovat vapaamatkustajia. Samoilla nuoteilla ajetaan säännönmukaisesti niin YLE:n ja valtion muissakin säästötoimissa. Ja tällaista linjaa ajavat suomenkielisten puolue Kokoomus sekä SDP. Ilman niitä kahta kansanosaa kohdeltaisiin tasapuolisesti kaikessa. Kokoomus ja SDP eivät ole suomalaisen Suomen asialla. Painetaan ne sinne marginaaliin, jonne ne kuuluvatkin yhderssä RKP:n kanssa ajamaan ruotsinkielisten asiaa.

13

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amrc fit

      Unohdit kuntauudistuksen jossa Sottungan Atlantikseen ei kajottu.

      • kansan jako

        En unohtanut. Lueteltavaa olisi niin pitkälti, ettei kannata siksi, koska niistä on kirjoiteltu sankasti täällä.


    • alzheimer

      Olet oikeassa että Kokoomus ja SDP ovat tämän kaiken kärsimyksen takana.

      Sinä päivänä kun Kokoomus ja SDP muuttavat kantansa ongelmaa ei enää ole.

      Mutta miksi äänestäjät eivät toimi? Ehkä me ollaan väestötasolla tosi tyhmää kansaa. Sanoihan Lipponenkin että kaikki sivistys on ruotsinkielistä...

      Tyhmästä päästä saa kärsiä koko kroppa...koko kansa...

      • paine kasvaa

        Kyllä äänestäjät toimivat jo. Siinä määrin, ettei Jungner eikä Katainenkaan hyväksyneet RKP:n edustajien valhetta Draksvikin säilyttämisestä sovitun jo hallitusneuvotteluissa. Kyllä SDP ja KOK ovat huolissaan kansan kielimielipiteistä, mutta eivät vielä tarpeeksi. Kohta ovat.


      • huusianna

        Kun pakkoruotsi muutaman vuoden jälkeen poistuu, joutuvat ne poliitikot jotka ovat tähän asti olleet pakkoruotsin takuumiehiä suuren halveksunnan kohteiksi. Kansa ei unohda vaikka suuri osa kansasta ei vielä välitä tai ole tietoisia pakkoruotsin haitoista.

        Kataisen tapaiset pakkoruotsin takuumiehet unohdetaan poliitikkojen hautausmaalle aivan kuten Lipposelle kävi.


        Pakkoruotsin kannattajia:

        Keskusta

        Mari Kiviniemi, puoluejohtaja
        Paula Lehtomäki,
        Seppo Kääriäinen, kansanedustaja
        Risto Autio, kansanedustaja
        Hannakaisa Heikkinen, kansanedustaja
        Antti Kaikkonen, kansanedustaja
        Oiva Kaltiokumpu, kansanedustaja
        Katri Komi, kansanedustaja
        Jari Leppä, kansanedustaja
        Juha Mieto, kansanedustaja
        Klaus Pentti, kansanedustaja
        Lauri Oinonen, kansanedustaja
        Tuomo Puumala, kansanedustaja
        Pertti Salovaara, kansanedustaja
        Mirja Vehkaperä, kansanedustaja
        Mikko Alatalo, kansanedustaja
        Kokoomus

        Jyrki Katainen, ministeri, puoluejohtaja
        Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies
        Henna Virkkunen, ministeri
        Alexander Stubb, ministeri
        Jan Vapaavuori, ministeri
        Paula Risikko, ministeri
        Timo Heinonen, kansanedustaja
        Kimmo Sasi, kansanedustaja
        Raija Vahasalo, kansanedustaja
        Merikukka Forsius, kansanedustaja
        Marjo Matikainen-Kallström, kansanedustaja
        Sari Sarkomaa, kansanedustaja
        Hanna-Leena Hemming, kansanedustaja
        Eero Akaan-Penttilä, kansanedustaja
        Sirpa Asko-Seljavaara, kansanedustaja
        Leena Harkimo, kansanedustaja
        Harri Jaskari, kansanedustaja
        Sanna Perkiö, kansanedustaja
        Ilkka Viljanen, kansanedustaja
        SDP

        Jutta Urpilainen, kansanedustaja, puoluejohtaja
        Erkki Tuomioja, kansanedustaja
        Maarit Feldt-Ranta, kansanedustaja
        lkka Kantola, kansanedustaja
        Miapetra Kumpula-Natri, kansanedustaja
        Jacob Söderman, kansanedustaja
        Marko Asell, kansanedustaja
        Eero Heinäluoma, kansanedustaja
        Sinikka Hurskainen, kansanedustaja
        Johannes Koskinen, kansanedustaja
        Antti Kalliomäki, kansanedustaja
        Saara Karhu, kansanedustaja
        Anneli Kiljunen, kansanedustaja
        Reijo Kallio, kansanedustaja
        Matti Saarinen, kansanedustaja
        Sirpa Paatero, kansanedustaja
        Tuula Peltonen, kansanedustaja
        Päivi Lipponen, kansanedustaja
        Johanna Ojala-Niemelä, kansanedustaja
        Katja Taimela, kansanedustaja
        Satu Taiveaho, kansanedustaja
        Pauliina Viitamies, kansanedustaja
        Pia Viitanen, kansanedustaja
        Tuula Väätäinen, kansanedustaja
        Antti Vuolanne, kansanedustaja
        Vihreät

        Anni Sinnemäki, ministeri, puoluejohtaja
        Tuija Brax, ministeri
        Heidi Hautala, europarlamentaarikko
        Ville Niinistö, kansanedustaja
        Pekka Haavisto, kansanedustaja
        Janina Andersson, kansanedustaja
        Oras Tynkkynen, kansanedustaja
        Jyrki Kasvi, kansanedustaja
        Alanko-Kahiluoto Outi, kansanedustaja
        Järvinen Heli, kansanedustaja
        Sumuvuori Johanna, kansanedustaja
        Ojansuu Kirsi, kansanedustaja
        Karimäki Johanna, kansanedustaja
        Vasemmistoliitto

        Paavo Arhinmäki, kansanedustaja, puoluejohtaja
        Annika Lapintie, kansanedustaja
        Jaakko Laakso, kansanedustaja
        Veijo Puhjo, kansanedustaja
        Pentti Tiusanen, kansanedustaja
        KD

        Päivi Räsänen, kansanedustaja, puoluejohtaja
        Bjarne Kallis, kansanedustaja
        Sari Palm, kansanedustaja

        lisää listalla:
        http://web.archive.org/web/20110724003321/http://www.pakkoruotsi.net/musta_lista.php


    • Huomautus.

      Kyllä asia on niin, että SDP on pikemminkin se ainoa vastavoima hallituksessa sevkopuolueille eli KokoomusRKP, Vihreät ja Vasemmistoliitto. KD on siinä välissä.

      Jukka Gustafsson sentään yritti nousta svekoja vastaan surujen opiskeluetuisuuksissa.
      Demarien johtokolmikko on myös taipuvainen kielivapauden lisäämiseen.

      Pitää muistaa, että demarien vahva mies Heinäluoma AINOANA vasemmiston kansanedustajana kannatti Suomalaisuuden Liiton valtionavustusten palauttamista.

      Pitää myös muistaa, kuin RKP:n edustajat riemuitsivat äänekkäästi, kujn demarit marssivat ulos ensimmäisistä hallitusneuvotteluista. Ja senhän demarit kyllä muistavat.

      Eli peräti KOLME neljästä suuresta puolueesta enemmän tai vähemmän kannattaa kielivapautta.

      Ei pidä ehdoin tahdoin etsiä vihollisia sieltä, mistä voi saada ystäviä. Se on yksinkertaisesti typerää taktiikkaa.

      • pakkoruotsi hiertää

        Demarien johtokolmikko on myös taipuvainen kielivapauden lisäämiseen.>>
        Voisitko laittaa linkin, en usko tähän!


      • Haloo!
        pakkoruotsi hiertää kirjoitti:

        Demarien johtokolmikko on myös taipuvainen kielivapauden lisäämiseen.>>
        Voisitko laittaa linkin, en usko tähän!

        Oletko vasta tullut kielikeskusteluun, kun et tunne asioita?

        Urpilainen ennen vaaleja ilmoitti vaalikoneessa kannattavansa vaihtoehtoista venäjää ruotsin tilalle Itä-Suomeen. Hän jouti poistamaan kantansa nopeasti svekosaurusten vaatimuksesta, mutta kanta jäi kaikille selväksi.

        Richardson kirjoitti blogissaan kannattavansa kouluruotsin vapaaehtoistamista.

        Heinäluoman kannatus Suomalaisten Liitolle ei kai voi tulkita muuta, kuin pakkoruotsin vastustukseksi.

        Jukka Gustafssonin ulostulo surujen opiskeluetuisuuksia vastaan puhuu omaa kieltään. Vaikka hän joutuikin taipumaan hallituksen enmmistön edessä.

        Tottakai demareissa vielä svekojakin löytyy, mutta johto on kääntymässä/kääntynyt kielivapauden puolelle.

        Vanhat svekosaurukset Lipponen ja Ahtisaari ovat jo poissa päivänpolitiikasta. He ovat lähinnä rasite SDP:n nykyjohdolle.


    • Järki käteen

      Unohdatko tietoisesti Paavo Lipposen ? Sen äärioikeistolaisempaa ja sen RKP:läisempää en tiedä, rasistisine Freudenthal-mitaleineen.

      Eikä SDP ole sanoutunut vieläkään irti Paavo ja Päivi Lipposesta ja heidän politiikastaan, molemmat ovat lausunnoillaan häväisseet koko Suomen kansan.

      Siispä minunkin vuosikymmeniä kestänyt demarikannatukseni päättyi.

      • Huom!

        Lipponen ja Ahtisaari ovat menneisyyden eläkeläisiä, joiden aika kotimaan politiikasssa on ohi.

        Vaalitkin osoittivat, että SDP:n johto ei ollut kampanjassa täysillä mukana.


    • pakkoruotsi hiertää

      SDPon hävinnyt kaikki vaalit vuoden 2006 jälkeen..
      Syynä on suunnaton pakkoruotsitus.
      Kokoomuksen puoluekokous esitti pakkoruotsin poistamista,
      persut poistaisivat täysin ja kokonaan, keskustakin oli valmis joustamaan.
      Ainoat joustamattomat ovat Sdp (Lipponen) ja vasurit- ja RKP.
      Ja tietysti nyt hallitusohjelma.. mutta entä seuraavan hallituksen ohjelma ?

    • Suomi yksikieliseksi

      Jukka ei osaa kunnolla suomea. Hän on siis suru. Kuinka tällainen henkilö voi olla opetusministerinä suomenkielisille?

    • Suomi yksikieliseksi

      Onko Jukka pakkoruotsihuora?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      76
      2539
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      49
      2536
    3. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      73
      2402
    4. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      67
      2200
    5. Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään

      Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl
      Maailman menoa
      32
      1897
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      105
      1749
    7. Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista

      Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      1221
    8. Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %

      Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r
      Maailman menoa
      7
      1054
    9. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      41
      1045
    10. Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

      Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön
      Kemijärvi
      59
      965
    Aihe