raastava tarina pakolaisesta

jo on

pohjolan sanomissa 27.2 kertoo turvapaikanhakija kummia. naisen vanhemmat sekaantuu hänen perhe elämään, kehottavat tekemään työtä. mieskin on joutunut terrorin kohteeksi on viety pakolla millon kirkkoon, millon moskeijaan. mies oli vienyt eukon sairaanhoitajakouluun ja nyt on suhteet poikki koko perheeseen. työ eikä opiskelu kelvannut, joten paras ratkaisu oli lähteä pakolaiseksi. tietysti mies tulee sitten, kun eukko on saanut asiat kuntoon. sillä lailla.

11

540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PIKKUHAUKKA

      Näin se menee ja ME maksetaan.Voi v.ittu tätä maata.

      • vitalis1

        Olen samaa mieltä...


    • kunniakansalainen

      toistakymmentä vuotta sitte oli posarissa säälittävä juttu kurdipakolaisesta jota oli vainottu ja ammuttukki jalkaan. pääsi suomeen asumaan ja oli kiitollinen suomalaisille kun sai turvapaikan.no nyt kaveri istuu monen vuoden tuomiota huumeiden salakuljetuksta, että näin.

    • föstår inte!

      En tajunnut minäkään naisen logiikkaa! Kaikkein helpointa lienee lähteä pakolaiseksi, jos ei työ eikä opinnot maita! Miksi mies ei tullut mukaan? Tännehän pääsee kaikki, kun noin hepposin perusteinkin.

    • maas maan taval...

      Itsepähän ollaan päättäjät valittu, ja tämä on tulos, hallitsematon maahanmuutto. Ihmetyttää miten vasemmistoliittokin työväen edunvalvojana, hyväksyy tällaisen veronmaksajien rahojen holtittoman tuhlaamisen.

      Pakolais / maahanmuutto touhussa on osa aivan ok, mutta kyllähän kaikki tietää, että väärinkäytöksiä on valtavasti, niistä vain ei saa puhua. Mielipidettä et saa sanoa, jos sanot, olet rasisti.
      Vihreille hallitsematonkin maahanmuutto on hieno asia ja vasurit komppaa.....ei helkkari.

    • sreds

      Ei kyllä tajua olleskaan? Mitä tässä jutussa nyt oikein haetaan?

      • anoppi minullakin...

        Jos anoppi kiusaa, voi hypätä koneeseen ja tulla elämään Suomalaisten piikkiin. Täällä kun eläminen ei maksa mitään eikä anopit kiusaa


    • Jouten

      Mitenkä tämä tapaus sitten päättyikään? Karkoitettiinko, vaiko onnistuiko keräämään säälipisteitä ja saamaan oleskeluluvan?

      • Junanviemä

        Ei ole lapista ketään pakolaiskriittistä Helsingissä kun Persutkin valitsi sen junan tuoman. Tauriainen pitäisi lapin puolta tässäkin asiassa. Raatasin tuossa Itälappilaisten kanssa ja selvisi, että junantuoma persu karisti lapin pölyt ja muutti kokonaan lapsineen kaikkineen helsinkiin. Eipä ole lapissa persuedustajaa enää.


      • Persutolalle
        Junanviemä kirjoitti:

        Ei ole lapista ketään pakolaiskriittistä Helsingissä kun Persutkin valitsi sen junan tuoman. Tauriainen pitäisi lapin puolta tässäkin asiassa. Raatasin tuossa Itälappilaisten kanssa ja selvisi, että junantuoma persu karisti lapin pölyt ja muutti kokonaan lapsineen kaikkineen helsinkiin. Eipä ole lapissa persuedustajaa enää.

        Aijjajajajai! Jäikös nyt merimies yksin Siikaselälle rannalle ruikuttamaan vai mistä on kysymys?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      38
      3565
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      34
      2325
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      80
      2253
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      54
      2150
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      23
      1570
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      57
      1499
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      75
      1405
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      983
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      69
      967
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      37
      833
    Aihe