Mamukriitikkojen Homma on lässähtänyt. Alun innostus on laimennut. Alussa innostuneet hommalaiset haaveilivat Suomen ja mahdollisesti koko Euroopan suuntaa muuttavasta kansanliikkeestä - massiivisine mielenosoituksineen - , mutta nyt hommalaiset ovat kuin varjoja entisestään. Mielenosoituksista siellä puhutaan kait enää vitsailumielessä. Edes pientä, jo vuosia suunnittelupöydällä ollutta mainoslehtistä eivät ole saaneet kasaan.
Hommalaisten kannattaisi ottaa mallia Amerikasta. Siellä perustettiin 1990-luvun lopulla ultrakonservatiivien asiaa ajava Fox-uutiskanava. Fox onkin ahkerasti promotoinut islamvihaa ja rasismia. Ja pisteenä i:n päälle, se loi kansan syvät rivit liikkeelle saaneen teekutsuliikkeen mainostamalla teekutsulaisten mielenosoituksia: http://www.youtube.com/watch?v=_jfffjkTieo
Ilman Foxia USA:n roturealistit olisivat jääneet siihen missä Homma on tälläkin hetkellä; kiljunhuuruisiin pubitapaamisiin parin skenehullun kesken.
Siksi ehdotankin hommalaisille, että he perustavat Fox Newsin kaltaisen kanavan Suomeen, näin he saavat liikkeensä sellaiseksi kuin sen piti olla. Kyllä Suomesta ainakin pari sataa tuhatta katsojaa löytyy ultrakonservatiiviselle propagandatorvelle...
;)
Isäm maalliset tarvii Foxin Suomeen
9
126
Vastaukset
- Satu Rovolainen
...mutta savolaisjurpot voisivat jatkossakin pysyä siellä korpikuusen kannon alla.
- LOLOLOL
Ehkäpä he voisivat väsätä korpikuusen latvaan jonkinlaisen lähettimen tälle uudelle kanavalleen?
- Ruskea Mu-Tu
Liian myöhäistä. Savolaisuus on levinnyt maamme kuin Ruskea Syylämuodostelma. Fundalistisin savolaisjurpo saastuttaa tällä hetkellä Turkua.
- Totuus esille
Meillähän on jo Fox ja Suomi tv, parasta kansallismielisyyttä tulee Usasta ja muista logiikan syntypesäkkeistä.
- Reino Breivik
Kiitos Fox-kanavan, Amerikassa on vahva mainstream-vaihtoehto liberaalille ja vasemmistolaiselle propagandalle. Suomesta sellainen puuttuu tykkänään. Kyllä, tarvitaan valkoisten lihaa syövien suomenkielisten heteroiden oma media, hiljaisen enemmistön - ja moraalisen enemmistön - ääni.
- 11111122
Fox omistaa jo SuomiTV:n, joten ei muuta kuin sinne suuntaan ohjelmapyyntöjä ja -ideoita.
- - mutta
Foxhan on kosherkonservatiivien propagandatorvi. Kukaan aidosti isänmaallinen ei edes pieraise jutsu-Murdochin medioita kohti.
- Päällikkö, Tampere
jaa että hommalaiset perustaisivat jotain?
BUAHAHAHAHHAHAHAHAHAAA!!!
Jos niiden pitäisi nyt perustaa oma foruminsa uudestaan, niin taitaisi perustamatta jäädä!!
BUAAHAHAHAHAHHAHAHAHAHAHAAAAA - FASISMI EJAKULOITAVA
PUNAISEN VELJET JA SISARET NOUSUUN !!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole472498Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742487Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.572145Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321877Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841695Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211153Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56896