Eli tarvisin "ohjeita", vinkkejä sellaiselta, joka hallitsee painonpudotuksen salat. Eli olisko täällä ketää jolla kenties jopa ammatti laihdutusalalta..?
Ei nyt tarvitse tieten mikään ammattilainen olla, mutta jos nyt vain joku osaisi sanoa kuinka toimia minun tilanteessani niin olisin kiitollinen!
Olen siis 10kk ikäisen tytön äiti, joka on nyt laihtunut 10 kuukaudessa 24kg.
Olisi vielä siis loppu rutistus edessä jos haluan laihtua kesäksi rantakuntoon.
Pituutta minulta löytyy 166cm ja painan 67kg.
Tavoite olisi 60kg vähintään.
Oon tammikuusta asti koittanut jos minkälaista dieettiä, mutta aina menny poskelleen kun huomaan miten hitaasti se alkaa vaikuttaa. Turhaudun siis! Olen tosi kärsimätön ihminen, sen myönnän kyllä.
Lenkillä käyn kahesti päivässä kun vauva nukkuu (työntelen siis vaunuja ja noin tunnin lenkillä käyn per kerta koska tyttö ei sen pidempiä pätkiä nuku ja valveilla ei rupea vaunuissa olemaan).
Tarvitsisinkin paremminkin tietoa siitä, kuinka paljon saisin kaloreita per pvä syödä. Itse suunnittelin, että söisin korkeintaan tuhat kaloria päivässä. Onko ihan hullua? Olen jo kerran ollut pari viikkoa joskus joulun aikaan tehnyt niin, että olen syönyt 900-1000kcal/pvä eikä ne kilot ole tulleet takaisin.
Kalorilaskuri.fi:n mukaan kalorinkulutukseni on 2515kcal/pvä, joten aika paljon tulisi vajetta. Toisaalta haluankin että paino putoaa nopeasti.
Huhtikuussa tulee vielä lisää liikuntaa kuvioihin, kun poljen pyörällä joka arki pvä n. 5km töihin ja 5km töistä kotiin=10km siis per/pvä.
Miltä siis kuulostaa tuo 1000kcal/pvä? Eli 7000kcal/viikko ja eikös 7000kcal vastaa yhtä kiloa..?
Vastailkaahan :)
Laihdutus experttejä?
45
247
Vastaukset
- elämäntapa muutos
Minusta kuulostaa, että se on liian vähän kun vielä liikutkin noin ahkerasti. Oletko käynyt Kiloklubin sivuilla? Suosittelen myös tutustumaan Patrig Borgin kirjoihin. Facebookissa hänellä on sivusto pöperöproffa. Yuotubestakin löytyy videopätkiä esim. laihdutuksen hutkitut ja tutkitut tiedot.
Ei riitä että laihduttaa jollain dieetillä ja sitten palaa entisiin tapoihin, kilot tulevat sitten takaisin. Elämäntapa kannattaa muuttaa sellaiseksi että sitä jaksaa jatkaa vuosikausia tai mieluummin koko elämänsä. Säännöllinen ateriarytmi on tärkeä, samoin runsas kasvisten käyttö.
Minä olen sun painosta jopa vähän kateellinen. Painan 68 kg ja olen vain 159 cm. Sulla ei varmaan ole montaa ylimääräistä kiloa? Mulla on viisi kiloa ylipainoa, joten olisin tyytyväinen jos painaisin 63. Mutta en jaksa ottaa paineita. Sinä olet laihtunut todella nopeasti ja paljon, voit olla ylpeä saavutuksestasi.
Minä en jaksaisi jos söisin vain 1000 kaloria päivässä, vaadin ainakin 1700-2300 välilltä. Nälkää en oikein pysty kestämään. Yritän syödä säännöllisesti ja sen verran ettei tarvitse kituutella odotellen seuraavaa ateriaa. Syön aika runsaasti, mutta kasviksia, hedelmiä ja marjoja meneekin ainakin 600 grammaa päiväsä.- elämäntapa muutos
ja sitten mikään kalorilaskuri ei ole täysin luotettava. Se saattaa heittää jopa 200 kaloria suuntaan tai toiseen. Ruokakaan ei imeydy aina sataprosenttisesti. Esim. leipäviipale ei paina justiinsa sen verran mitä paketissa lukee, vaan se on keskiarvo. Maissit,herneet tai jotkut muut eivät aina imeydy kun niitä tulee alapäästä ulos. Ei ole tarkkaa mittaria, vaan kalorilaskuri on suuntaa antava
. Pahimmassa tapauksessa voisit saada vain 700 kaloria ja sitten jos ajat kymmenen kilometriä pyörällä niin ei varmaan hyvää seuraa? Liikkuessa lihaksetkin tarvitsevat energiaa ja aivotoiminta vaatii 100 grammaa hiilihydraatteja päivässä.
- painodikse
Sinun painoindeksi on 24.3 joten ei sinun tarvitse laihduttaa kun olet jo normaalipainoinen!
- wnb laiha
Kiitti vastauksista!
Olen normaalipainoinen juu, mutta nämä kamalat löllö reidet ja hieman pömpöttävä vatsa olisi saatava kuriin.
Elämäntapa muutoshan olisi se oikea keino, ja nimenomaan se, että syö säännöllisesti ja terveellisesti. MUTTA.. mulla onkin nyt tarkoitus päästä KESÄKSI 2012 rantakuntoon =) tuolla turvallisella ja varmalla menetelmällä olen rantakunnossa hyvällä tuurilla kesänä 2013.
Kyllähän tuo 1000kcal/pvä kuulostaa vähältä.. mutta tuolla menetelmällä pitäisi kilo lähteä viikossa (sekin kuulostaa minusta hitaalta, mutta tiedän kyllä että paras tapa laihduttaa on laihtua o,5-1kg viikossa).
Ja itse yritän pyrkiä tuohon kilo per viikko.. tänään aloitin nyt tämän, on hullua miten paljon niitä kaloreita kertyy! Aamulla söin yhden kaurapuikulan (päällä vähän vähä rasvaista oivariinia), kevyt maitoa (1dl) ja jogurttia 100g(=80kcal muistaakseni) ja noista kertyy siis yhteensä noin 210 kcal! Ihan älytöntä :D ja nyt on vasta aamupala syöty.. hu hu.
Mulla on vaa niin huono itsekuri et saas nähä kui kaua taas tää kuuri kestää.
Nyt oon kyllä saanu miehenkin tueksi, tätä enne en ole hänelle kertonu koko laihdutus operaatiosta koska mua on hävettäny tää mun paska itsekuri, joten en ole kehdannut kertoa koko asiasta koska oon aina epäonnistunu nii hänkin olisi silloin tietoinen näistä epäonnistumisista.
Ja siis tammikuusta eteenpäin oon laihduttanut "salaa".
Mutta nyt en enää. Wish me luck! :P- ent. anorektikko
Miksi kysyt täältä neuvoa, kun et kuitenkaan ole valmis kuulemaan järjen ääntä?
Minä olen entinen syömähäiriöinen, joten tiedän laihduttamisesta yhtä sun toista.
Tuo sinun "alle 1000 kaloria päivässä" tulee tekemään sinulle vain huonoa. Jos tarkoitus on NAUTTIA siitä rannalla olemisesta, eikä vain nuokkua siellä huonovointisena, sinun pitää syödä enemmän! Noin vähällä ravinnolla sinun ruoansulatussysteemisi voi kärsiä ja pahimmillasi voit saada aikaan pysyvää vahinkoa. Välittäjäaineet aivoissasi heittävät häränpyllyä (oikeesti: onko kukaan tavannut iloista anorektikkoa?) ja hormonit menevät sekaisin. Ei sillä väliä, vaikka lähtöpaino ja rasvaprosentti olisi miljoona, vain tietty määrä rasvaa saadaan irroitettua käyttöön ja alle 1000 kalorilla päivässä on kyse nälkiintymisestä.
Huomaat itsekin kohta, että 1000 kaloria on liian vähän, viimeistään silloin kun pöyrryt keittiön lattialle aamusella. Mutta jos tarkoituksesi onkin vain todistaa itsellesi ja miehellesi, kuinka jumalaton tahdonvoima sinulla on, senkus pöyrit pitkin lattioita sitten. Huolta ja murhetta sinä sellaisella saat vain aikaiseksi, et ihailua.
Ja muistahan nyt, että minä tiedän mistä puhun!
Suosittelisin sinulle ehdottomana alarajana 1500-1800 kaloria. Jos vaunuilet, syö enemmän. Silloin paino tippuu parhaimmiten ja lopputulos ei näytä sairaalta. Vähemmällä kalorimäärällä hiuksesi ja ihosi kärsivät. 1000 kalorilla päivässä ET ole rantakunnossa ensikesänä, jos siis on tarkoitus näyttää sporttiselta ja hehkeältä, eikä siltä, että on juuri päässyt sairaalasta lomalle ...
Oma olo on paras mittari, sen olen saanut karvaasti itse kokea. Jos sinulla on huono ja heikko olo, homma ei toimi. Tähtää siihen, että olo on kevyt, voimakas ja energinen. Syö proteiinia ja hitaita hiilihydraatteja. Karsi sokerista. Suo itsellesi pieniä herkkuja, sillä ehdoton kieltäytyminen johtaa vain lipsumisiin.
Minä tiedän,että tuskin kuuntelet neuvojani. Toivon, että siinä vaiheessa kun alat voimaan huonosti, ymmärrät, että se on kehon viesti kertoa hätätilasta ja vaarasta.
- elämäntapa muutos
Auttaiskohan lihaskuntoharjoittelu vaikka kuntosalilla? No kesäksi ei ehdi rantakuntoon silläkään tavalla. Mutta suosittelen lihaskuntoharjoituksia ja vaikka omaa personail traineria jolta voit saada myös vinkkejä dieeteistä sekä oman kunto-ohjelman. Voithan kertoa että haluat saada mahan pienemmäksi ja kiinteyttä reisiin, vaikka ei sielläkään voida mitään ihmeitä tehdä. Ja kyllä rannalle mahtuu niitäkin jotka eivät ihan rantakunnossa olekaan.
.Silloin kun painoin 54 kiloa viisitoista vuotta sitten niin mahani oli kuitenkin pömpöttävä. Eikä silloin ollut varaa laihduttaa. - Kiinteäksi
ÄLÄ LAIHDUTA ENEMPÄÄ!!
Maintsemiisi "löllö reisiin" ja "pömppömahaan" ei laihduttaminen tehoa, vaan KIINTEYTYMINEN.
Syö monipuolisesti kasviksia, hedelmiä, kalaa, kanaa jne. tiedät varmasti itsekin mikä on terveellistä.
Kotonakin voit kiinteyttää itseäsi, kunhan saat osaavalta henkilöltä jumppaohjelman. Osaavia kunto-ohjaajia löydät tietysti kuntosaleilta, netistäkin voit saada kiinteytysvinkkejä.
Kun kiinteydyt, painosi ei välttämättä putoa, vaan huomaat muutoksen mittanauhaa käyttämällä.
Kyllähän meistä useimmat ovat kärsimättömiä, mutta nyt suunnittelemaan kunto-ohjelmaa.- Sitä minäkin
Kun luin tuon aloituksen, niin olin ihan että mitä ihmettä, "166cm ja painan 67kg"...
Minä olen 162cm ja painan 75kg! Enkä silti taatusti ole lihava. Vähän maha kyllä pömpöttää ja yläreisissä on löllöä, mutta muuten kaikki on niin tiukkaa ettei kiinni saa. Teen ruumiillista työtä, en syö ikinä mitään karkkia, pullaa, valkoista leipää ym. höttöä, vain kunnon ruokaa. Sitä en tosin kauheasti laskeskele, niin kauan kuin vaatteet mahtuvat mukavasti päälle ja on hyvä olo.
- Vettä!
Ei sinun todella tarvitse laihduttaa! Kiinteytyminen on eri asia, niinkun täällä on jo sanottu.
Syö terveellisesti, liiku ja juo vettä! Oikeesti! Ihmiset juo niin vähän vettä nykyään että ihan hirvittää!
Se että laihtuu nopeasti ei ole keholle terveellistä. Paikat menee vaan rikki, kun ei kroppa pysy mukana laihduttamisessa.
Nauti liikkumisesta! Jos retkahdat älä jää itsesääliin vaan jatkat siitä mihin jäit!
Näillä pääsee todella pitkälle!
Hyvää kevättä :) - wnb laiha
"Mutta jos tarkoituksesi onkin vain todistaa itsellesi ja miehellesi, kuinka jumalaton tahdonvoima sinulla on, senkus pöyrit pitkin lattioita sitten."
Tarkoitukseni on kylläkin laihtua nopeasti eikä todistella kenellekään mitään..
"1000 kalorilla päivässä ET ole rantakunnossa ensikesänä, jos siis on tarkoitus näyttää sporttiselta ja hehkeältä, eikä siltä, että on juuri päässyt sairaalasta lomalle ..."
Millän kalorimäärällä sitten?? Laihempi ainaski oon kesään mennessä jos en kiinteempi.. Mä en oikeasti voi mennä tän näköisenä rannalle! Viime kesäkin meni siten, että rannalle vasta illalla kun ei ole enää ketään paikalla. Ja ei siis aurinkoa ottamaan vaan uimaan.. Ja muutenkin synnytys just takana ja kiloja oli 75-80kg tuolloin muistaakseni.
Kyllä mä tiedän, että jos syö liian vähän niin voi tulla syömishäiriö, mutta jos alan tekemään tuota vähintään 1500kcal päivässä niin laihdun niin hitaasti!
Haluankin ottaa spurtin, en syödä lopun elämääni 1000kcal/pvä.
Joku tuolla sanoi että miksi kysyn edes täällä kun en suostu kuuntelemaan järkeä. No teidän järkipuheissanne on järkeä, tiedän, mutta sillä järjellä en laihdu tarpeeksi nopeasti.
Anteeksi kun kuulosta typerältä mutta olen vain niin epätoivoinen :(
Olen koko ikäni ollut pulska, en tosi lihava mut pyöreä kuitenkin. En enää suostu olemaan sellainen, vaan haluan kerrankin olla LAIHA. Olinpa sitten kiinteä tai en.. Kapeammaksi pitää reidet ja vatsa saada.- 15+9
No voi herran jumala. Osta paketti jotain nutrilettia tai allevoa ja vedä parinviikon kuuri. Sitten paluu johki 1200-1500 kcal TERVEELLISTÄ HYVÄÄ RUOKAA ja sillä jatkat siihen että oot tavoitteessas. Sen jälkeen muokkaat kalorimäärän tarkalleen sihen että kulutat ja vedät yhtä paljon.
Ja onnea sit vaan laihana läskinä eloon..\o/ Mikä on todella paljon vastenmielisemmän näköistä kuin terveet muodot.
Noh luojan kiitos tuut huomaamaan peiliin kattoessas joku päivä et ei saatana mitä tuli tehtyä, sitten alat ottaa vakavasti ja todella muokkaat sun lihaksia (urheilulla) sen sijaan et tuijotat kiloja. Samalla saat lisää massaa muutamat kilot ja kauniin kropan ja mietit häpeillen et olimpa säälittävä sillon pari vuotta sitten.
Virheistä oppii.
- itsetunto
Kuulostaa siltä että et ole tyytyväinen itseesi. Suosittelen menemään sinne rannalle silloin kun siellä on muita niin huomaat ettei se niin kamalaa ole. Kyllä siellä rannalla on muitakin ihmisiä jotka eivät ole niin kiinteitä, mutta he hyväksyvät itsensä sellaisena kuin ovat.
- kAIKKEA SITÄ
Herranen aika..sulla on pienen pieni tyttö... Itse olin samassa kunnossa vyötärön ympärystä katsomalla, vasta kun eka lapsi oli 1v 10kk! Ja ihan vaan sillä että mun kroppa palautui kaikesta..Liikuin ja söin ihan tavallisesti, en ole koskaan ollut mikään himojumppaaja siis.. ja paino ei noussut tai laskenut..ajattelinkin jo että noniiiiin, nyt sitä onl ihottu mutta ei... tottakai vatsa pömpöttää vielä, kun vatsalihakset on missä sattuu ja lantionpohjan lihaksetkin on tod näk löystyneet (oletko tullut ajatelleeksi että niiden kunto vaikuttaa myös vatsan pömpötykseen). Kun nyt jatkossa lähdet vaunukävelyille, niin vedä hartiat taakse ja vatsa sisään..näin treenaat huomaamattasi sisempiä vatsalihaksia..
Kukaan rannalla ei katso sun hieman pömpöttävää vatsaa ja jos katsoo niin tod- näk ymmärtää sen johtuvan raskaudesta... - wnb laiha
Kyllä mulla lihasmassaa löytyy.. et ei oo pelkkää läskiä.
Reisissä varsinkin on lihasta (mutta sisäreidet ovat ne ongelmat kun hankaavat toisiaan kun ovat niin löllöt) ja näkyykin aika selkeesti. Myös pohkeet. Aikoinaan harrastin tosi paljon uintia ja iltaisin tuli käytyä juoksemassa urheilukentällä, mutta vastapainona sitten söin pizzaa yms..
Mä ymmärrän kyllä teidän pointin. Haluaisin vain niin kovasti laihtua..
Varsinkin kun miehen mielestä toi 1000kcal/pvä kuulostaa hienolta, en enää kehtaa nostaa tuota kalorimäärää. Hän kyllä aina sanoo että oon hyvä näinkin, mutta hänen sanansa ja tekonsa viittaavat ihan muuhun. Teen tämän siis itseni ja hänen vuokseen. En kehtaa rannalla olla jos rannan kaikki muut naiset ovat mua paremmassa kunnossa. Joo mulla on huono itsetunto ja senpä takia kiirus onkin laihtua että tuntisin itseni seksikkääksi, kauniiksi..
Oon kuullu kyllä tosi, tosi paljon kehuja ihmisiltä miten olen laihtunut ja kuinka hyvältä näytän ja että en saisi enää laihduttaa, mutta eivät he ole nähneet minua ilman vaatteita.. vaatteilla saa piilotettua ongelmakohdat, joten eivät he tiedä miltä oikeasti näytän.
En ole ajatellut syöväni epäterveellisiä ruokia. Aamun esim aloitan kaurapuurolla, päivällä syön vähän hernekeittoa, välipalana jonkun hedelmän ja illalla syön jos syön. Vettä kiskon koko päivän =)
Ehkä mä sit ku painan 60kg nii näytän vielä pahemmalta, en tiedä ennenkun painan sen 60g. Kadonneet sentithän ne tietysti ovat tärkeämpiä, koska mulla vissiin tuo paino on noinkin "paljon" juuri sen takia että lihasta tullut kun liikkunut toukokuusta asti kovasti ja joskus aikoinaan tuli tosiaan noihin jalkoihin tuota lihasta kerättyä.. Lihaksen päällä on kuitenkin jokun verran tätä läskiä jonka haluan pois.- ent. anorektikko
"Kyllä mä tiedän, että jos syö liian vähän niin voi tulla syömishäiriö, mutta jos alan tekemään tuota vähintään 1500kcal päivässä niin laihdun niin hitaasti!"
Ei sinulle tule syömishäiriötä, vaan voipi tulla ihan oikea, FYYSINEN häiriö! Siis: kipeä masu, joka ei paranekaan heti. Voi mennä hormonikierto sekaisin. Voi mennä välittäjäaineet sekaisin, jolloin tulee kroonisesti PAHA MIELI.
- nimim. kokemusta on.
Vaan tärkeätähän se on olla rannalla laihempi, kuin viereinen täti.
Jos aiot tuota 1000 kaloria pitää, niin pidä sitten ihan jumalattoman lyhyt spurtti, mikäli spurtti tarkoittaa sitä, että hommasta tehdään ihan helvetin vaikeeta heti alkuunsa.
Laihdutuksessa on tärkeää, että pysyy ns. "koneet käynnissä". Että kroppa luottaa siihen, että ravintoa tulee. Muuten kroppa tarraa niihin rasvarippeisiin entistä tiukemmin kiinni, koska luulee, että nyt iski nälänhätä - halla vei tou'on taik kalat loppu vee'stä. Ja sitten kun ihminen alkaa syömään enemmän, kroppa varastoi kaiken, minkä kykenee: vastaisuuden varalle. Kun eihän sitä tiedä, milloin taas tarvitsee kituuttaa.
Siitä tulee ne laihat läskit. Ja minä olen ollut laihin läski ja läskein laiha ikinä :D hyi yäk.
Jos miehesi mielestä tuo 1000 kaloria on ihan huippu idea, hän ei tiedä laihduttamisesta mitään. On luultavasti vastannut vaan, että "sepä hienoa, kulta". Tajuaako hän, kuinka vähän ruokaa 1000 kaloriin sisältyy? Kerropa se vielä ja kysy sitten, onko tämä hyvä idea. - 7+16
Mitä jos vaan menisit siellä rannalla jonkun über läskin viereen..
- elämäntapa muutos
Ei ole oikotietä onneen. Tuosta laihduttamisesta on tullut pakkomielle sinulle. Olen huolissani sinusta.Suosittelen että käännyt ammattiauttajan, vaikka ravitsemusterapeutin puoleen. Mutta et taitaisi ottaa hänenkään sanaa todesta.
Oletko koskaan katsonut ohjelmaa dieetit vaihtoon? Siinä lihava ja laiha vaihtavat viikoksi ruokavalionsa. Katsomostakin näkee noita ohjelmia.iiallinen laihuus on yhtä epäterveellistä kuin lihavuus. Aliravittukin voi saada vakavia tauteja ja jopa kuolla! Sinulla on pieni lapsi, miksi kidutat itseäsi? Millaisen esimerkin annat myöhemmin lapsellesi jos ihailet vain laihuutta? Et kai aio ajaa lastasi anoreksian tielle? - IsoKarju
Kuulkaas ny neitoset. Mun mielestä sun ei kannata enää yhtään laihduttaa! Kun et syö nii sulta menee elämänilo. Ja kyllä naisessa pitää olla jotain mistä ottaa kiinni. Kamalan näköisiä semmoset luuviulu-näyttelijät jne. Ei me miehet semmosista tykätä yhtään. Minun emäntä on kuule lyhyempi kun sä ja painaa enempi. Ja niin on hehkeä rouva että.
- Ihan tavis
Kirjoitit kivasti, sinä "IsoKarju". Kunpa ap. ymmärtäisi tuon.
- Kaikkea sitä!!!
NOSTA ITSESI JALUSTALLE NAINEN!!!
SINÄ et laihduta MIEHESI vuoksi vaan oman TERVEYTESI ja henkisen hyvinvointisi vuoksi! Jos miehesi sanoo että olet hyvä juuri tuollaisena niin USKO SE!
Eikä se reisiläski välttämättä edes lähde vaikka kuinka laihduttaisit! Mulla on aina ollut pulelat, yhteen hnakaavat reidet vaikka en himoläski olekkaan! Ja ystävällä on sellanen takapuoli ettei siitä lähe mikään läski millään vaikka kuinka laihduttaa! Ja toisella lähtee ensimmäisenä tissit kun vähän laihtuu!
älä ajattele niin monimutkaisesti, ei miehet tajua lähettää puheissaan mitään piiloviestejä niinkuin me naiset niin kovin usein ajatellaan..Aletaan analysoimaan että mitäköhän se nyt tälläkin asialla tarkoitti mutta todennäköisesti on tarkoittanut juuri sitä mitä on sanonut..."Olet hyvä juuri tuollaisena" ei tarkoita "ihan kiva mutta voisitko vielä laihduttaa noi sun läskireidet pois?"
tottakai miehesi vilkuilee hyvärunkoisia naisia, kääntyy se pää mullakin jos hyväkroppanen mies tulee rannalla vastaan, mutta ei se sitä tarkoita ettäkö vaatisin samanlaista runkoa omalle miehelleni (toki plussaahan se vain on ;D ) !! Vai miten miehesi "sanat ja teot todistaa muuta" ?
Ajatteletko sinä miehestäsi että "voisi tuokin laihduttaa tuon pizzamahansa pois, hyi kun mua ällöttää tuo sen orastava pälvikalju" ? Tuskimpa, huomaat ehkä että on jtn jos oikein alat tarkastelemaan mutta hyväksyt miehesi (ainakin toivottavasti!!) sellaisena kuin on, etkäoel vaihtamassa tätä kehenkään vain rungon perusteella..
Jos olen väärässä ja miehesi tosiaan arvostelee sinun, lapsensa äidin kroppaa niin sano sille että Morjes, lähden minua arvostavan miehen matkaan! omasta miehestä en ikinä voisi ajatella että arvostelisi mun kroppaa!! - Kaikkea kanssa!!
Kun katsoi esimerkiksi Julia Robertsia niin näytti aivan tuiki tavalliselta suomalaiselta kotiäidiltä, kalpea iho, selluliittia ja jos ap. katsoo Julian reisiä...eipä ollut kovinkaan kaunista katseltavaa..silti miljoonat ihmiset ihailee :) ja miksi? Koska ihmiseen mahtuu niin paljon muutakin kuin ulkokuori.. Seksikäs voi olla vaikkei näyttisikään Victoria's secretin mallilta! Seksikkyys lähtee sisältä, hymyile ja ole tyytyväinen itseesi! Hoida hiukset, ihot, kynnet,kasvot...silloin kukaan ei huomaa muutamaa olematonta ylimääräistä läskiä tai makkaraa...synnyttänyt äiti ei voi näyttää 16-vuotiaalta (ellei ole 16 ;) ) koska raskaus ja synnytys tekee kropalle niin paljon.
Ole ylpeä siitä että sinussa näkyy elämä ja äitiys, ole ylpeä jo kadotetuista kiloista ja lakkaa tavoittelemasta teinin tai supermallin vartaloa! - wnb laiha
"tottakai miehesi vilkuilee hyvärunkoisia naisia, kääntyy se pää mullakin jos hyväkroppanen mies tulee rannalla vastaan, mutta ei se sitä tarkoita ettäkö vaatisin samanlaista runkoa omalle miehelleni (toki plussaahan se vain on ;D ) !! Vai miten miehesi "sanat ja teot todistaa muuta" ?
Ajatteletko sinä miehestäsi että "voisi tuokin laihduttaa tuon pizzamahansa pois, hyi kun mua ällöttää tuo sen orastava pälvikalju" ? Tuskimpa, huomaat ehkä että on jtn jos oikein alat tarkastelemaan mutta hyväksyt miehesi (ainakin toivottavasti!!) sellaisena kuin on, etkäoel vaihtamassa tätä kehenkään vain rungon perusteella.."
No tuopa juuri kun mulle mies kelpaa täysin noin enkä kääntyile ketään muita miehiä katselemaan.. Mutta mies toki katsoo muita naisia, luulee etten huomaa.. Olen päätellyt että syy on se, että he ovat paremman näköisiä.
Ja ovathan ne minustakin paremman näköisiä, ainakin laihempia jos ei muuten.
En mä epäilekään et mies mua on vaihtamassa, mutta haluaisin vain olla upeimman näköinen nainen hänen elämässään.
Mullahan on tässä mukavan vakava ongelma, johon auttaa vain se että saan itseni upeaan kuntoon. Hiukset ja meikit laitan joka pvä, ei mulla ookaa naamassa nyt valittamista, mut kropassa kyllä.
Ikää mulla on 22 ja mies on mua 15v vanhempi.
Joku tuolla kysyi että aijonko opettaa lapselleni arvoja joissa laihat ovat "parhaita". EN. En minä pidä laihoja parempina tai arvokkaampina, mutta itse nyt vain haluan olla laihempi kuin nyt.- 9+19
Ennemmin tolla ikäerolla ois syytä pelätä että se vaihtaa sut nuorempaan jahka ite lähestyt kolmeakymppiä!
- Kaikkea kanssa!!
Ehkei kyse olekkaan siitä että mies ajattelisi että ne naiset on "paremman näköisiä", hyvännäköisiä varmasti, mutta tuskimpa mies tekee vertailuja...
Jos minä katson vaikka öööh..Brad Pittiä niin en minä vertaile samalla onko hän paremman näköinen kuin mieheni mutta hyvännäköinen on ja siksi katson. Ja pah, sinäkö et muka KOSKAAN katso komeata miestä? Käännätkö pääsi pois jos sellainen tulee vastaan ;) en suinkaan tarkoita että pitäisi niskoja sijoiltaan kääntää..
Todennäisesti olet miehesi mielestä kaunis juuri tuollaisena ja niinhän se on, että kun ihmisen kanssa on, unohtaa sen ulkonäön kun rakastaa sitä ihmistä eikä vartaloa..eikö niin? Ja ovatko nämä sinun mielestäsi kauniimmat ja laihemmat naiset osa miehesi elämää kun kävelevät ohi? ;) Hyväksy se että maailmassa on muitakin ihmisiä ja todennäköisesti myös sinua kauniimpia ihmisiä etkä voi kieltää iestäsi katsomasta niitä..
Noh,kuten joku jo sanoikin, oikotietä onneen ei ole ja vain treenamalla ja syömällä oikein, saat kropan kuntoon ja se ei ole nopeaa mutta kolmessa kuukaudessakin kerkeää tekemään aika paljon :) Onnea siihen :)
Suosittelisin sinulle myös vakavaa keskustelua miehesi kanssa, en tiedä mistä huono itsetuntosi johtuu, onko miehesi pettänyt joskus (tai ju mies)ja koetko ettei mies arvosta sinua? Oletko kenties masentunut?
Itse olin masentunut ja silloin olin todella epävarma itsestäni ja mies koki sen nahoissaan juuri tuollaisena ininänä siitä ettei muita ihmisiä saa katsoa :)
Nyt kun masennus on ohi niin olet sinut itseni kanssa vaikka 10 kg onkin ylimääräistä. Toki välillä koen ahdistusta kiloistani mutta olen ymmärtänyt sen, että mies rakastaa minua kiloistani huolimatta niinkuin minäkin häntä :) - wnb laiha
"Ja pah, sinäkö et muka KOSKAAN katso komeata miestä? Käännätkö pääsi pois jos sellainen tulee vastaan ;) "
No en tietenkään pois katso, mutta en nyt käänny erikseenkään katsomaan. Ja puhun ihan totta. En kai vain osaa ajatella että "kas onpa komea mies" kun ei ole se "tutka" käynnissä kun ei ole mies enää hakusessa. Kai olen sitten vähän outo =)
"Todennäisesti olet miehesi mielestä kaunis juuri tuollaisena ja niinhän se on, että kun ihmisen kanssa on, unohtaa sen ulkonäön kun rakastaa sitä ihmistä eikä vartaloa..eikö niin?"
Mutta muiden vartaloa sitten katsellaan ihaillen?? :O kyllä minä rakastan miestäni täysin ja rakastan myös hänen vartaloaan- kunnioitan koko miestä niin paljon, etten osaa kuvitella tuijottavani muita miehiä sillä silmällä. Tulipa muuten mieleen, kerran ystävän luona olin ja hän katsoi jotain miesten kuvia ja käski munkin vilkaista, mut mä tosiaan taisin sanoa että ei mua pahemmin kiinnosta.
"Hyväksy se että maailmassa on muitakin ihmisiä ja todennäköisesti myös sinua kauniimpia ihmisiä etkä voi kieltää iestäsi katsomasta niitä.. "
En tietenkään voi kieltää, mahdoton tehtävä olisi. Mutta ehkä ei niin hirveesti katselisi jos vierellä seisoisi vielä "kuumempi" emäntä..? - pelkoa?
Kuule, tuskinpa on katsomatta vaikka mitä tekisit, jos on sen sorttinen että katselee.
Et sinä voi kahlita miestäsi. Et taida kuitenkaan luottaa mieheesi vaan pelkäät menettäväsi hänet? Se pelko ei poistu sittenkään kun painat 60 kg.
Kaikki me joskus pelkäämme menetyksiä, mutta olet tehnyt itsellesi siitä kahleen.
Puhu avoimesti miehesi kanssa. Kirjoita vaikka kirje jos et uskalla sanoa ääneen asiaa.
Toista ihmistä ei kuitenkaan pysty muuttamaan, kannettu kaivo ei vedessä pysy niin kuin sanotaan.Se on vaan hukkaan heitettyä energiaa. Tietenkin voi aina esittää toiveita toiselle ja kertoa avoimesti mikä pelottaa.
Kyllähän jotkut hoitajatkin haluavat esim.mieskalenterin työpaikalle ja ihailevat sitä, mutta ei kukaan varmaan ajattele että oma mies ei kelpaisi. Teini-iässä kyllä on normaalia sellainen, että on niin ihastunut idoliinsa ja unelmoi hänestä ja/tai kuvittelee aikuisena olevansa maailman napa. Aikuisuuteen mennessä se yleensä helpottaa ja ihminen alkaa hyväksymään itsensä sellaisena kuin on.Ehkä se asia tulee sitten iän myötä. Minäkin olen hyväksynyt omat puuteeni vasta kolmekymppisenä (en tarkoita fyysisiä, vaan esim.luonteenpiirteitä) - wnb laiha
No en minä oikeastaan pelkää, että menettäisin hänet. En vain halua, että hän vilkuilee muita naisia vaikka kuinka viatonta olisi, kun en minäkään tee niin (en siis vilkuile miehiä). Ehkä minusta tuntuu niin pahalta juuri siksi että itse en moista harrasta ja odotan kumppanilta samaa arvostusta ja kunnioitusta.
Ei hän paljoa muita vilkuile, mutta kyllä joskus näkee kun autolla ajetaan (hän ajaa) ja jos vastaan kävelee joku hehkeä blondi niin kyllähän hän sinne päin tuijottaa.. varsinkin jos on sama menosuunta niin persettä takuulla ihailee :(
Mun pitäis kai olla tyytyväinen kun mies ei ole pettänyt eikä pettäjä tyyppiä ole muuteskaan, ei hae netistä tms itselleen aikuisviihdettä yms.. Niin ja jos telkkarissa on myöhään illalla joku leffa jota katsotaan ja jos siinä näytetään paljonkin paljasta pintaa niin kääntyy pois päin katsomaan. Ainakin minun seurassani. Vaikka kuinka väittää, en usko että tekisi niin jos minä en olisi paikalla. Minä taas en katso ikinä jos telkkarissa näytetään joku intiimikohtaus, jotenkin tulee kiusallinen olo jos sellaista katselee.. Pakko kääntyä pois päin =)
Kun painan sen 60kg ja näytän paremmalta kuin nyt, niin jos ei mies ala kunnioittaan mua samallai ku minä sitä, niin saa kohta itse pelätä että jätän hänet. Nyt ymmärrän häntä koska on paljon parempi kroppaisia tällä planeetalla, mutta jos sama meno jatkuu kun/jos minäkin kuulun näihin parempi kroppaisiin yksilöihin, niin mun ei yksinkertaisesti tarvitse sietää sellaista. Onnettomampi oon tällaisessa parisuhteessa kuin sinkkuna.
No tytön takia olisi tietysti paras pitää perhe ehjänä, mutta se olisi kyllä pelkkää kulissia. Molemmilla meillä tällä menolla on 5v päästä salarakkaat kun omasta suhteesta puuttuu se toisen kunnioitus, arvostus..
Joo ihan hölmön kuulosta puhetta, tiedän =) enkä nyt ihan tosissani ollutkaan kun tuon äskeisen kappaleen kirjoitin. En mä oikeasti ole noin pinnallinen. Tuolta vaan aina joskus tuntuu mutta en mä oikeasti noin tekisi.
Onnellinen en kyllä olisi mutta en mä noin tyhmä olisi että rikkoisin perheen siksi että maailmassa on seksikkäämpiä naisia.- 19+13
Sun iän niin huomaa sun jutuista!
- paineita?
näköjään sun mies on huomannut ettet tykkää koska katsoo välillä pois päin. Ja ajaessa kyllä pitääkin katsoa ympärilleen, ettei aja toisten päälle. Kattoako ja maata miehesi saisi katsoa? Eikö miehesi voi sanoa edes päivää toisille naisille?
Vaadit aivan liikaa itseltäsi ja mieheltäsi. Kyllä miehen tulee kunnioittaa naista vaikka tämä olisi lihava. Itsehän on valintansa tehnyt.Ei hän varmaan olisi sinua valinnut, jos se täydellinen kroppa olisi tärkein asia? Aika huteralla pohjalla suhde on jos se perustuu vain siihen kuinka kaunis toinen on ja onko hänellä komea takapuoli.
Minun mieheni on ylipainoinen, mutta hän on silti hyvä isä ja puoliso. Hölmöä olisi ajatella vain ulkonäköä. Joku sanoi, ettei kauneus takaa hyvää keittotaitoa.- wnb laiha
" Kattoako ja maata miehesi saisi katsoa? Eikö miehesi voi sanoa edes päivää toisille naisille?"
No tottakai pitää katsoa liikennettä mutta kun sen näkee selvästi jos nyt tarkkaillaan jotain ihan muuta kuin sitä liikennettä :D
Ja tottakai saa sanoa, itseasiassa minä en saisi tervehtiä ketään miestä/poikaa. Mies on se mustasukkaisempi meistä. Mulla oli ennen häntä paljon kavereita, jotka ovat vastakkaista sukupuolta, mutta annas jos tulee kaupassa vastaan ja ees moikkaan niin hirvee valitus seuraa et "miks sä tota tervehit, vieläkö pidätte yhteyttä" yms.
"Vaadit aivan liikaa itseltäsi ja mieheltäsi. Kyllä miehen tulee kunnioittaa naista vaikka tämä olisi lihava. Itsehän on valintansa tehnyt.Ei hän varmaan olisi sinua valinnut, jos se täydellinen kroppa olisi tärkein asia? Aika huteralla pohjalla suhde on jos se perustuu vain siihen kuinka kaunis toinen on ja onko hänellä komea takapuoli.
Minun mieheni on ylipainoinen, mutta hän on silti hyvä isä ja puoliso. Hölmöä olisi ajatella vain ulkonäköä. Joku sanoi, ettei kauneus takaa hyvää keittotaitoa.
No ei tää suhde kaadukaan siihen miltä toinen näyttää. Ei me olla kumpikaan pinnallisia. Mua vaan risoo se miks miesten pitää olla tommosia elukoita et kaikkea jolla on tissit niin pitää kytätä.. En mäkään kyttää kaikkia munallisia sankareitamme kun vastaan tulee. Ja miksi naisten pitää vain hyväksyä se? Ihan potaskaa se puhe että "miesten on vain pakko katsoa, se on yhtä luonnollista kuin syöminen", just, ovat taas puolustuksen kekanneet itselleen.
- wnb laiha
Tiedän että toi kuulostaa lapselliselta, mut en mä muuten oo ton kuulonen tai persoonaltani ollenkaan. Mun suurin osa kavereistakin on 30 vuotiaita, ja just sen takia kun oon niin "aikuinen" heidän mielestään, tai siis että ei uskois näin nuoreksi kun oon niin aikuinen just. Ja nää kaverit ei oo sit mitään ääliöitä, ihan normaaleja 30-vuotiaita äitejä/naisia :D
- paineita?
no nyt alan jotenkin ymmärtää sua. En minäkään tuollaista voisi sulattaa.
olet varmaan miehesi mielestä viehättävä, koska hän on vähän mustasukkainen? - wnb laiha
En tiedä miksi on noin mustasukkainen. Ikinä en ole pettänyt taikka muutenkaan antanut syytä epäilyille.. Yksi kaveri kysyi multa, että jos hän itse pelkääkin menettävänsä minut koska olen laihtunut ja olen upean näköinen (no en omasta mielestäni ole) ja olen niin paljon nuorempi, että ehkä mies on tajunnut että mulla saattais olla vientiä jos vaan kaveeraisin miesten kanssa taikka kävisin esim baarissa ilman miestä (en ole baari-ihmisiä joten siitä ei kyllä ole pelkoa).
Tuntuu siis tosi kivalta kun mun on pitänyt luopua kavereista (jotka on poikia) mut toinen saa olla tuommonen "irstas" muitten naisten tuijottelija.
Aikaisemmin mua ei oo ikinä tuommoinen pahemmin haitannut, mutta nyt tässä suhteessa kyllä koska itseltänikin vaaditaan niin siveellistä käytöstä. - Laiha=kaunis??
Nyt, kirjoitettuasi enemmän tänne, huomaan että ei "ongelmasi" ole lainkaan painossasi. Sinun ongelmasi onkin ylempänä, pään sisällä *huokaus*.
- Ohjeita
Hei
pidä Vogelin mehupaasto, 4 tai 7 päivää, jonka jälkeen terveellinen kasvisruokavalio (ei kuollutta eläintä eli lihaa, kanaa, kalaa). Sokeria ehkä kerran viikossa, pois kaikki karppaushöpötys, ruisleipä ja peruna kunniaan, kohtuudella.Paljon vettä päivittäin, maitoa pari lasia päivässä. Vitamiinitabletti.Liikuntana pitkät lenkit, mieluiten juosten, 3-5 krt vkossa.Jumpat päälle vaikka kotona, ei tarvi salille välttämättä mennä, eikä edes siitätarvitse ottaa stressiä.
Paasto vuosittain. Välillä päiviä, ettei lämmintä ruokaa tarvitse, välillä voi surutta herkutella.Näillä opeilla matalat kolesterolit, hyvät veriarvot, hoikka ja terve runko.
t. 165 cm, 53 kg, hoikka, kiinteä, lihaksia näkyvissä, kaksi lasta- wnb fatso 99
Jos kuollutta eläintä ei saa syödä niin mites sitten elävää? saako sitä syödä??
- wnb laiha
Paljonkos sulla on tuolla mehupaastolla lähtenyt? Tuliko kilot takaisin?
Eli 4-7 pvä mehupaastoa ja sen jälkeen kasviksia, ruisleipää, perunaa? Kuinkas kauan näin? Vai pitääkö siis kokonaan luopua lihasta? =)
Pitääpä googelttaa toi Vogelin mehupaasto.. Kiitti vinkistä!- Ohjeita
Kannattaa tutustua paaston ideologiaan muutoinkin, se on osaltaan myös henkinen juttu, mutta tosiaan puhdistaa elimistön. Siihen kuuluu muutama valmistautumispäivä ja paaston jälkeen muutama totuttelupäivä eli totutellaan normaaliravintoon. Pointti on se, ettei oikeastaan enää haluamitään epäterveellistä. Painoa putosi minulla ehkä viikon paastolla 4 kiloa, jos oikein muistan, taisi tulla 2-3 takaisin. Se ei siis laihduta varsinaisesti, mutta sen jälkeen on helppoa noudattaa terveellistä ruokavaliota.
Itse tietenkin harkitset, luovutko lihasta, ei se paastosta riipu, kasvissyönti on oma valintani. Mutta paljon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä, plus muuta ruokaa kohtuudella, niin hyvä tulee.
- wnb laiha
Juu luinkin eilen paasto aiheesta paljonkin. Mies innostui paastosta enemmän kuin minä :D itse taidan jatkaa tällä 1000kcal/pvä :) yllätyin siitä et aikas paljon saa syödä vaikka on vaa 1000kcal/pvä. Melkein pelottavan paljon! Tekisi mieli hiukan vähentää tuota kalorimäärää.. Äitini piti eilen kamalan saarnan kun kuuli suunnitelmistani, että saarnausta on nyt saatu kuulla ihan tarpeeks =)
- ent. anorektikko
Sinä se näytät vain nauttivan siitä, kun ihmiset hätääntyvät puolestasi. Kun on heillä huolta ja murhetta, niin sitten sinua ainakin katsotaan! Onhan se rankkaa, kun vauvan tulon jälkeen katsotaankin vauvaa, eikä vain sinua.
Et sinä mitään laihduta, olet vain tavanomainen huomiota ja draamaa mussuttava keskenkasvuinen. Saarnaksiko sinä sitä sanot, että minä täällä olen pitkät pätkät naputellut vauva toisella käsivarrella hyviä neuvoja? No,kiitti ihan vitusti.
- noo
et voi ainakaan syyttää sitten toisia että sinulle ei olisi kerrottu kuinka voi huonosti voi käydä, jos jotain ikävää tämän takia sinulle tapahtuu.
- imetin 3v
Jos imetät ja laihdutat samaan aikaan, niin vauvasi saa kehostasi kaikki myrkyt.
- wnb
häh miten maitoni muuttuu myrkylliseksi jos laihdutan?? muutenkin olen imettämisen lopettamista jo alkanut pikku hiljaa työstämään. suunnitelmissa lopettaa ennenkuin täyttää 1v.
Ja oon perehtynyt nyt asiaan sen verran että mitään haittaa ei siitä ole jos pari viikkoa vedän tiukkaa ruokavaliota ja palaan sitten pikkuhiljaa sellaiseen 500 kalorivajeeseen per pvä ja sitten kun ihanne paino saavutettu niin sitten koitetaan olla lihoamatta taikka laihtumatta enenpää.
Kiitoksia joka tapauksessa kaikille vastaajille!! =)- imetin 3v
No, minusta vauvan hyvinvointi on tärkein, mutta olenko ainoana sitä mieltä tässä ketjussa, kun en pikasilmäyksellä huomannut yhtään vauvan puolesta puhujaa.
Imettäminen laihduttaa äitiä tehokkaimmin, joten hullua olisi lopettaa. Syö hyvin, kävele ja imetä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole432488Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742477Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732372Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.552134Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321867Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma841685Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211133Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71024Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411005Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56886