Omalle sukupolvelleni työ ei voi muodostua elämän sisällöksi samalla tavoin kuin vanhemmille, johtuen työurien rikkonaisuudesta. Olisi psykologisesti kestämätöntä rakentaa identiteettinsä työn varaan, kun työnantaja ei arvosta, kohtelee huonosti, palkkaa vain harjoitteluun jne. Tätä psykologista asennemuutosta ei valitettavasti ole otettu huomioon missään laskelmissa!
En aio pyytää anteeksi sitä, että työ ei merkitse sukupolvelleni juurikaan mitään. Haen itsetuntoni ja rakennan identiteettini muiden paljon pysyvämpien asioiden varaan.
Työ ei voi muodostua elämän sisällöksi
4
95
Vastaukset
- Vapaus Luovuttaa
Y-sukupolvelle on tarjolla vain harjoittelu- ja muita ei-palkkatyöpaikkoja, tai sitten näitä puhelinmyyntityöpaikkoja joissa täytyy oman leivän eteen huijata toisia ihmisiä ostamaan roskaa ylikalliilla hinnalla. Nimi vain paperiin ja hups, olet elinikäinen vakioasiakas vaikka missään ei ole moista puhuttu, paitsi pienellä tekstillä jossain alareunassa. Tällaista siis täytyy tehdä työkseen.
Ja sitten vielä ihmetellään missä motivaatio ja sitoutuminen työelämään. - Vapaus Luovuttaa
Koko työurani ajan olen ollut epäreilujen työnantajien armoilla. Aivan ensimäiseksi vuosia palkatta harjoitteluissa, sitten kovaa työtä vuokratyöläisenä pikkupalkalla. Sen jälkeen työtön sitten taas jotain huijaus hommaa jossa yritetään huijata ihmisiä ostamaan ylikallista roskaa puhelinmyyntinä. No ainakin sitä kutsutaan työksi. Vaikka ei siitä mitään hyötyä ole maailmalle. Puhelinmyynti firman omistaja on yksi Suomen rikkaimpia ihmisiä. Hänen kassaansa kerrytän huijaamalla ihmisiä hankkimaan itselleen turhan sopimuksen tai palvelun.
Pian taas puhelimessa raikaa sadoille suomalaisille ystävällinen nuori ääneni "Onneksi olkoon, olette voittaneet lehtitalomme arvonnassa pälä pälä". Valinnan mahdollisuudet on isot kun pitää valita huijaamisen tai palkattomaan työharjoittelun väliltä. Sanovat se on sukupolveni edustajan etu käydä ilman palkkaa siirtelemässä kaappeja Työvoimatoimiston nurkassa nyhjäämässä. - Vapaus Luovuttaa
Elämän viisauksia Y-sukupolven edustajalta:
Markalla saa markan tavaraa. Sama pätee työntekijöihin, jos tonni on palkka niin ei siinä hirveesti aleta puskeen.
Palkka on niin pieni, että kohta pitää alkaa varastaa, että pärjää.
Oikeisiin töihin, niitä ei täällä olla vielä nähty.
Näillä viisauksilla rämmin elämässä eteenpäin, kohti vapautta luovuttaa. - Vapaus Luovuttaa
Pätkätöitä.
Sitähän on ollut tarjolla jo pitkään.
Siihen on totuttu ja sillain edetään.
Kiitos kaikille työnantajille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa5914042HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2012137Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?191719- 1181551
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1261390Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3401290Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101093- 12955
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P73886- 99763