Herkät miehet, älkää menkö maksulliselle

Ja miksei naisetkin, vaikka tämä kyllä koskee enempi miehiä. Se on oikeasti kuin maan ja taivaan välinen ero jos huomaat vähänkään toisen osapuolen odottavan koska asiakas on tyytyväinen. Molempien olisi tarkoitus nauttia seksistä, ja epäilemättä varmaan moni ammattilainen nauttiikin, uskon kävijöiden sanaan. Kävin itsekin eräällä, vain hieronnassa mikä oli toki mukavaa, mutta ette halua kokea sitä tunnetta. Jotkut asiat on ihan oikeasti parempi jättää muille jos on vähänkän saumaa löytää sitä muualta. Tiedän että jotkut ammattilaiset tarjoavat GFE:tä (girlfriend experience) kiireettä ja mikäs sen parempaa munkaltaiselle, mutta.

Ei kannata tyytyä siihen jos parempaakin on tarjolla. Tsempatkaa itseänne, laskekaa ulkoisia krieereitänne älkääkä silti olko epätoivosia. Jutelkaa kavereiden kanssa naisten iskemisestä, havainnoikaa muiden iskemisiä, pankaa mieleen hyvät jutut, huomatkaa ne. Olkaa oma itsenne mutta löytäkää se dangerous flirt man puolenne, se naistennaurattaja ja istuttaja. Selvänä, vaikka muut olisi päissään.Tämä on niille joita naisen puute vaivaa samoista syistä. Kyllä tekin pystytte siihen. Se on prosessi jossa parannatte omaa elämänlaatuanne ja itseänne säilyttäen oman itsenne. Ei se ole edes vaikeaa... monilta puuttuu lähinnä usko omaan itseen ja sen oman flirttipuolen tehoon. Olette naisen kanssa kuin kenen tahansa tutun kaverin seurassa näillä mausteilla. Ja pipari ei ole pääasia vaan että molemmilla on hauskaa ja molemmat nauttii jos saatte. Eli muistakaa lämmitellä ja tarjotkaa kielihoitoa. Olkaa rohkeita ja huomoikaa toista.

57

1099

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täysin

      typerää hakea maksulliselta jotain GFE:tä, joka on täysin teeskennelltyä rahalla saatavaa feikkipaskaa. Maksullinen esittää "tyttöystävää", voiko enää idioottimaisempaa olla? Kiimaiset idiootit vielä maksaa tästä feikkipaskasta. Ketä siinä maksaja huijaa eniten? Itseänsä! Maksullinen vaan nauraa, kun kassa kilahtaa ja valmistautuu seuraavan pukille tulijaan ja astujaan.

      • --------------------

        "täysin"

        Niin ja tähän voisi todeta ettei tunneköyhä ja "täysin typerä" hiffaa edes GFE kuvion todellista ideaa...yksinkertaisille elämä esittäytyy yksinkertaisena...kielenkäyttöä ja käyttäytymistä myöten.

      • GFE?
        -------------------- kirjoitti:

        "täysin"

        Niin ja tähän voisi todeta ettei tunneköyhä ja "täysin typerä" hiffaa edes GFE kuvion todellista ideaa...yksinkertaisille elämä esittäytyy yksinkertaisena...kielenkäyttöä ja käyttäytymistä myöten.

        Täysin typerä lyhenne ja asia. Käytännössä toimii niin, että läski ukkomies tai muu epätoivoinen ylijäämämies menee maksulliselle. Maksullinen antaa läskin suudella ja nuolla, lätisee paskaa ukkomiehen korvaan, kujertaa ja kehuu läskin nysää ja kymmenen minuutin panoa maasta taivaaseen.Maksullinen suutelee ja kujertaa feikkipaskaa vielä läskin lähtiessäkin varmistaen samalla, että ääliö tulee uudestaankin lompakon kera.
        Tätä se käytännössä on. Teeskenneltyä feikkipaskaa, josta epätoivoiset maksavat sitä kuullakseen ja saadakseen nuolla ja imeskellä maksullista jota monta sataa muutakin läskiä käy pitämässä maksusta "tyttöystävänä" , nuolemassa ja imeskelemässä. Likaisen yököttävää.
        Joku vielä maksaa tästä likaisesta , tautivaaraisesta feikkipaskasta.

      • 12 12
        GFE? kirjoitti:

        "Teeskenneltyä feikkipaskaa"

        Laatu riippuu tietenkin seksialan ammattilaisen osaamisesta samalla lailla kuin hieronnan laatu riippuu hierojan osaamisesta.

        "tautivaaraisesta "

        Seksialan ammattilaiset käyttävät kondomeja useammin kuin tavikset.

        "kujertaa ja kehuu läskin nysää ja kymmenen minuutin panoa maasta taivaaseen"

        Seksissä positiivisesta palautteesta on hyötyä. Jos nainen antaa pääasiassa negatiivista palautetta ja on vielä niin typerä että erehtyy kommentoimaan miehen ulkonäköä ja sukukalleuksien kokoa negatiivisella tavalla niin kyseinen nainen kärsii tästä itse. Seuraavalla kerralla miestä ei enää kiinnosta tai miehellä lerpahtaa kesken kaiken ja seuraa haetaan sitten muualta. Seksitaitojen haukkuminen esimerkiksi riitatilanteessa on todella, siis TODELLA typerää mikäli tarkoituksena ei tosiaan ole lopettaa suhdetta siihen paikkaan.

      • Älä jauha
        12 12 kirjoitti:

        paskaa. Sinä maksat horolle että se esittää kiimaista ja kehuu sinun nysääsi ja kymmenen minuutin panoasi. Horo ei oikeasti pidä sinua kiihottavana tai seksikkäänä. Horon kiima on liukkarissa, jota se vetää haaroväliin ennen tuloasi ja täydestä menee pölvästeihin muun kujerruksen ja feikkipaskan ohella.

        Täyttä potaskaa on väitteesi, että ei horoilta saa suojaamatona seksiä. Höpö höpö.
        Suojaamatonta suuseksiä ja nuolentaa tarjoaa tsekkkihorot poikkeuksetta ja suuri osa suomihoroista. älä tule yleisille palstoille jauhamaan paskaasi ja pitämään ihmisiä tyhminä, jos itse olet.

        Taviksilla ei tule suojaamattomia seksikontakteja koko elämänsä aikana niin paljon kuin horolla jolla satoja tai tuhansia kontakteja. Höoö höpö sun jutuillessi.
        Täyttä paskaa.

      • 12 12
        Älä jauha kirjoitti:

        "Sinä maksat horolle että se esittää kiimaista ja kehuu sinun nysääsi ja kymmenen minuutin panoasi."

        Juuri näin, tosin itse en onneksi joudu seksistä maksamaan ja sukuelimeni ovat aika tarkalleen suomalaista keskikokoa.

        Ostoseksissä maksetaan siitä, että nainen aktiiviesti suostuu seksiin, ei makaa tylsistyneen näköisenä kattoon tuijottaen tai kuten sinä usein palstalla teet kommentoi aktin aikana tai sen jälkeen ivallisesti sukuelinten kokoa sekä miehen vajavaista seksuaalista suorituskykyä, ulkonäköä, ikää jne. Nämä jutut ovat ihan parisuhteen perusasioita, jotka tuntuvat muutamilta naisilta unohtuneen liian pitään esimerkiksi miehen paremman palkan vuoksi jatkuneen avioliiton vuoksi. Ivaamalla saa seksihalut tehokkaasti sammutettua vain ivaajan itsensä osalta, jonka seurauksena ivattu mies lähtee etsimään seuraa muualta.

        "Täyttä potaskaa on väitteesi, että ei horoilta saa suojaamatona seksiä."

        Täyttä potaskaa on väitteesi, että olisin noin väittänyt. Toisessa keskustelussa kirjoitin siitä, että seksiammatia harjoittavat käyttävät asiakkaidensa kanssa kondomia keskimäärin yleisemmin kuin mitä tavikset tekevät uusien satunnaisten seksikumppaniensa kanssa. Ammatin harjoittaminen kärsii ja rahan hankkiminen vaikeutuu jos taudit tarttuvat. Prostituoidun ammatissa ei työterveyshuoltoa ole, kuten siinä toisessa viestissä http://keskustelu.suomi24.fi/node/10475834#comment-54329145 työterveyslaitoksen pääjohtaja kertoi.

        "Taviksilla ei tule suojaamattomia seksikontakteja koko elämänsä aikana niin paljon kuin horolla jolla satoja tai tuhansia kontakteja."

        Tutkimusten mukaan elämänsä aikana suomalaisella naisella on nykyään noin kymmenen seksikumppania. Ne tulevat enimmäkseen aktiivisessa iässä mutta keskimäärin tuosta tulee yksi uusi kumppani per kahdeksan vuotta.

        http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/seksuaalisuus-ja-seksi/sopivasti-seksikumppaneita

        Oletan että osaat yhteen- ja vähennyslaskun sekä kerto- ja jakolaskun.

        Kun kumia käytetään vähemmän kuin joka toisen uuden seksikontaktin kassa niin kyllä niitä suojaamattomia yhdyntöjä kertyy. Suomessa on yli 2.3 miljoonaa yli 15 - vuotiasta naista eli ensikohtaamisia vuodessa kertyy taviksilla noin 2300000/8 = 290000 kpl. Ilman kumia niistä nussi.taan yli puolet eli enemmän kuin 145000 kumitonta panoa vuodessa. Päivää kohti tuosta tulee yli 400 kumitonta panoa.

        Anna Kontulan http://annakontula.fi/wp-content/uploads/2011/07/Punainen_eksodus.pdf mukaan Suomessa on pysyvästi asuvia prostituoituja päivää kohti noin 300 kpl ja heillä päivässä 1.....2 seksikontaktia. Vierailijoita on noin 200 ja heillä 3......5 kontaktia per päivä. Yhteensä siis seksin myyjät tekevät keskimäärin 300*1.5 200*4 = 1250 panoa per päivä. Näistä jos joka kolmas olisi ilman kumia niin siitä tulisi juuri se sama 400 kpl kuin taviksiltakin.

        Tossa oli siis oletettu että joka kolmas seksin myyjä panee AINA ilman kumia. Kun oikeasti joka kolmas seksin myyjä on JOSKUS pannut ilman kumia niin suomalaiset tavisnaiset vetävät tässä kisassa kyseenalaisen voiton.

        "Täyttä pas.kaa. "

        Väärä palsta. Eriteleikeistä kiinnostuneiden kannattaa mennä fetissipalstan puolelle tai ottaa yhteyttä sellaisiin seksialan ammatinharjoittajiin, jotka suostuvat myös kakkijuttuihin.

      • älä jauha

        potaskaa. Käytännön tasolla jokainen prostituutiosta tietävä voi 100 % varmasti sanoa, että tsekkimaksullisilta tarjaovat suuseksiä ja nuolemismahdollisuutta ilman suojaa, samaa tarjoaa suuri osa suomalaisista maksullisista.

        Et ymmärrä lukemaasi? Kumittomista panoista ei kirjoitettu, vaan suojaamattomasta suuseksistä ja nuolettamisesta. Näissä tautivaara on samalla tavalla kuin kumittomassa panossakin, vaikka maksullisia käyttävät miehet sitä mielellään vähättelevät.

        Laita linkki tutkimukseen tai faktaan, kun väität tietäväsi kumittomien panojen määrän siviiliseksissä. Täyttä potaskaa ovat sinun laskelmasi ja arvailusi.
        Höpö höpö juttuja mieheltä, joka kehuu, ettei käytä maksullisia.
        Mistä sinä tiedät käytännön, jos et käytä? Hölmö.

        Suojaamattomasta suuseksin tarjoamisesta voi lukea suoraan maksullisten ja maksullisia käyttävien omalta sivulta. Se, jos mikä on faktaa etkä sinä voi sitä muuksi muuttaa. Räikeää turvaseksistä lipsumista tapahtuu jatkuvasti, vaikka maksulliset mainoksissaan sitä lupaavat noudattaa.
        Asia on helppo testata myös soitto-tai sähköpostikierroksella maksullisille.
        Kyllä saa suojaamatonta suuseksiä ym.

        Se on fakta joka ei muutu sinun höpinöistäsi huolimatta. Valitettavasti.
        Räikeää turvaseksistä lipsuminen maksullisten rahanahaneuden ja asiakkaiden kalastamiseksi. Kiimasta seonneilta vaihtelunhaluisilta ja "pientä piristystä" hakevilta ukkomiehiltä on turha odottaa.

      • 12 12
        älä jauha kirjoitti:

        ZZZ: "Laita linkki tutkimukseen tai faktaan, kun väität tietäväsi kumittomien panojen määrän siviiliseksissä."

        Mainitsin jo kerto- ja jakolaskun osaamisen tarpeen.

        Tutkimustulos Osmo Kontulan kirjasta Seksin trendit Suomessa ja naapurimaissa:

        http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/10/1047852/seksin-trendit-suomessa-ja-naapurimaissa

        "Kondomin käyttö oli vähentynyt Suomessa 1990-luvulla ehkäisyä tarvitsevilla. Myös satunnaisissa suhteissa kondomia oli käytetty aiempaa harvemmin. Viime yhdynnässä sitä oli käyttänyt tilapäissuhteissa vajaa puolet molemmista sukupuolista. "

        Taviksilla vähintään joka toinen pano uuden kumppanin kanssa on siis kumiton.

        Tuon jälkeen riittää, että tiedetään kuinka monta uutta kumppania suomalaiset naiset ottavat vuodessa. Siitäkin löytyy tutkimustulos samasta kirjasta. Kirja löytyy lähikirjastostasi todennäköisesti hyllystä eli voit itse käydä asian tarkistamassa.

        Jos naisella on koko ikänsä kuluessa kymmenen uutta seksikumppania ja keskimääräinen elinikä on 80 vuotta niin uusi kumppani tulee keskimäärin 8 vuoden välein. Tällöin naista ja vuotta kohti vuodessa tulee keskimäärin 1/8 uutta kumppania. Vastaavasti Suomen kaikkia 2.3 miljoonaa naista kohti vuodessa yhteensä 290000 uutta kumppania. Niistä puolet on kumittomia eli se tekee 145000.

        Jos et ymmärrä tai halua ymmärtää kerto- ja jakolaskua niin en voi auttaa. Sinun ymmärtämättömyytesi ei ole tiedon mitta.

      • yhä

        tyhmemmiksi menevät kirjoituksesi. Oletko sinä ollut jokaista siviilipanoa vahtimassa, että käytetäänkö siellä kumia vai ei. Sinun "laskelmasi" ovat tyhjänpäiväistä paskanjauihantaa, joka ei perustu minkäänlaiseen todellisuuteen.
        Jos olet joka siviilipanon makkareissa ollut valvomassa, sen jälkeen laskelmasi muuttuvat faktaksi. . Oletko siis ollut kaikki siviilipanot valvomassa??

        Et vastannut kysymykseen miten tiedät maksullisten turvaseksin käytön, jos et maksullisia käytä?

        Miksi maksulliset mainostaa turvaseksiä, jos ne ei sitä käytännössä toteuta?

        EDELLEEN: YMMÄRRÄ LUKEMAASI. TÄÄLLÄ EI KIRJOITETTU KUMITTOMISTA PANOISTA VAAN SUOJAAMATTOMASTA SUUSEKSISTÄ JA TOOSAN NUOLETTAMISESTA, JOTA MAKSULLISET TARJOAVAT.

        Etkö tosiaan osaa lukea?? Vai onko järjetön kiihko maksullisten puolustamiseen niin kova, että se sumentaa jo näön ja järjen? Siinä et poikkeaisi tavallisisista maksullisten käyttäjistä, niilläkin järki ja näkö sumenee, kun seisovat maksullisen oven takana.

      • 12 12
        yhä kirjoitti:

        ZZZ: "TÄÄLLÄ EI KIRJOITETTU KUMITTOMISTA PANOISTA VAAN SUOJAAMATTOMASTA SUUSEKSISTÄ JA TOOSAN NUOLETTAMISESTA, JOTA MAKSULLISET TARJOAVAT. "

        Suosittelen ihan oikeasti opettelemaan lukemista. Se on nyky-yhteiskunnassa perin hyödyllinen taito. Mainitsemassani työterveyslaitoksen pääjohtajan kirjoituksessa kerrottiin kyselystä, jonka mukaan "Kymmenen vuoden takaisessa Pro-tukipisteen kyselyssä kolmannes prostituoiduista on tehnyt seksityötä ilman kondomia. "

        Suomessa suuseksi on seksityötä siinä missä yhdyntäkin eli luvussa oli mukana myös suojaamaton suuseksi. Siksi ilman kondomia joskus seksityötä tehneiden lukumäärä oli niinkin korkea. USA:ssa on joskus ollut presidenttitasolle asti epämääräisyyttä sen suhteen onko suihinotto seksiä mutta täällä Suomessa sen tiedetään olevan seksiä.

        Tavisten kumittomien panojen määrä perustuu Osmo Kontulan tutkimukseen. Sen arvovaltaisempaa tai parempaa tietoa suomalaisten seksielämästä ei löydy. Jos sinulla on parempaa tietoa niin ole hyvä ja esitä se. Osmo Kontula http://www.kontula.fi/ on Helsingin yliopiston professoreita, tarkemmin "Research Professor, Population Research Institute, Family Federation of Finland Secretary General, European Federation of Sexology (EFS)".

        Ymmärrän että sinulla on omat syysi jatkaa länkytystä mutta tutkimusten mukaan olet väärässä. Isot kirjaimet ja muiden keskustelijoiden haukkuminen palstalla ei sitä miksikään muuta. Tavikset harrastavat Suomessa vuosittain enemmän seksikontakteja uusien tuttavuuksien kanssa ilman kumia kuin mitä prostituoidut samassa ajassa. Luvussa ovat siis mukana sekä suuseksi että yhdynnät.

        Jos sinulla on jotakin muuta TIETOA asiasta niin ole hyvä ja kirjoita se tieto näkyviin. Laita näkyviin myös se, mistä tuo tietosi on peräisin jotta voisin itse käydä asian tarkistamassa ja mahdollisesti muuttaa mieltäni jos tieto osoittautuu oikeaksi. "Kaikkihan sen tietävät" ja "ootsä vähän tyhmä" eivät ole kelvollisia perusteluita.

        "Jos olet joka siviilipanon makkareissa ollut valvomassa, sen jälkeen laskelmasi muuttuvat faktaksi.

        Tilastot perustuvat usein otokseen aineistosta eli kun on kysytty riittävän monelta niin tiedetään riittävällä tarkkuudella tutkittavan ilmiön esiintymisen keskiarvo ja keskihajonta. Kyselyiden tilastolliset hajonnat saat itse etsiä Anna Kontulan väitöskirjan aineistoista, Osmo Kontulan kirjan lopussa olevista liitteistä ja Työterveyslaitoksen pääjohtajan mainitsemasta kyselystä.

        Itse et ole esittänyt väitteellesi minkäänlaisia määrällisiä tai tilastollisia perusteluita joten oman argumenttisi perusteella voisin suoraan todeta väiteesi olevan perustelematonta höpölöpöä. Tyydyn kuitenkin toteamaan että esität perustelemattoman mielipiteen etkä faktaa.

      • Hahhha!

        Kontula ei ole seisonut joka makkarissa laskemassa tavisten kumittomia panoja enempää kuin sinäkään. Tavisten kumiton pano ja maksullisten suojaamaton suuseksi on kaksi eri asiaa. Täällä kirjoitetaan prostituoitujén tarjoamasta suojaamattomasta suuseksistä. Onko vaikea käsittää?

        Hölmölle on turha selventää asioiden eroja. Hölmö ei ymmärrä lukemaansa.

        Hölmöys prostukiihkoileva = Maksullisen asiakas. Yleensä isomahainen, irstaileva ukkomies.

      • 12 12
        Hahhha! kirjoitti:

        "Kontula ei ole seisonut joka makkarissa laskemassa tavisten kumittomia panoja enempää kuin sinäkään."

        Tuota argumentointivirhettä kutsutaan nimellä kaivon myrkyttäminen. Yrität väittää, että tilastolliset menetelmät eivät toimi ja että sen vuoksi niiden perusteella tehdyt päätelmät eivät päde.

        Jos kelvollista tietoa ei voi sinun mielestäsi hankkia kyselyiden avulla ja tilastollisin menetelmin niin siinä tapauksessa alkuperäinen väitteesi prostituoitujen suojaamattomasta seksistä on samalla lailla kelvoton. Et ole ollut katsomassa jokaisen prostituoidun panoja ja suihinottoja atkä ole edes nähnyt kaikkien prostituoitujen ilmoituksia. Et myöskään tiedä kuinka suuri osa suojaamatonta seksiä tarjoavista oikeasti tarjoaa suojaamatonta seksiä. Itse asiassa et ole ollut katsomassa yhtäkään seksin myyntitapahtumaa prostituoidun luona, joten oman päätelmäsi mukaan et tiedä asiasta yhtään mitään.

        Kaivon myrkyttäminen pilaisi siis myös omat väitteesi. Oletko ihan varma että haluat lähteä tälle tielle?

        Olepa hyvä ja koeta perustella löpinääsi oikeasti tiedolla ja tutkimustuloksilla. Muuten löpinäsi todellakin jää pelkäksi höpinäksi ja jatkossa hikoileva-vanha-ukkomies-nysäkulli - viesteihisi muistutan tästä nyt käydystä keskustelusta, jossa sinulla ei ollut mitään perusteluita väittellesi.

        Uskottavuutesi rippeet ovat nyt liukenemassa itse tuottamaasi kusilammikkoon.

      • mene hölmö

        Suomen yleisimmälle maksullisten ja niitä käyttävien sivulle ja lue. Ai ethän sinä osaa lukea. Voit lukutaidottomuutesi vuoksi myös tehdä soittokierroksen tai s-postikyselykierroksen maksullisille, totuus selviää. Soita aluksi vaikka kymmenelle maksulliselle. Näin ovat tehneet monet toimittajat ja ym. asiasta kiinnostuneet tehneet. Totuus selviää silläkin tavalla, kun et osaa lukea.

        Fanaattisen paljon sinä jaksat vaahdota ja jauhaa paskaa, vaikka et maksullisia käytä omien sanojesi mukaan. Veikkaan, että kuulut suurimpaan n. 90 % maksullisten käyttäjäryhmään, keski-ikäinen kaljuuntuva läskittynyt ukkomies, joka pelkää kuollakseen, että irstailumahdollisuuksia tullaan rajoittamaan ja tarkkailemaan.

        Hölmö, joka pitää muita hölmöinä.

      • hupakoimaton
        12 12 kirjoitti:

        ZZZ: "Laita linkki tutkimukseen tai faktaan, kun väität tietäväsi kumittomien panojen määrän siviiliseksissä."

        Mainitsin jo kerto- ja jakolaskun osaamisen tarpeen.

        Tutkimustulos Osmo Kontulan kirjasta Seksin trendit Suomessa ja naapurimaissa:

        http://www.mtv3.fi/helmi/seksi/artikkeli.shtml/2011/10/1047852/seksin-trendit-suomessa-ja-naapurimaissa

        "Kondomin käyttö oli vähentynyt Suomessa 1990-luvulla ehkäisyä tarvitsevilla. Myös satunnaisissa suhteissa kondomia oli käytetty aiempaa harvemmin. Viime yhdynnässä sitä oli käyttänyt tilapäissuhteissa vajaa puolet molemmista sukupuolista. "

        Taviksilla vähintään joka toinen pano uuden kumppanin kanssa on siis kumiton.

        Tuon jälkeen riittää, että tiedetään kuinka monta uutta kumppania suomalaiset naiset ottavat vuodessa. Siitäkin löytyy tutkimustulos samasta kirjasta. Kirja löytyy lähikirjastostasi todennäköisesti hyllystä eli voit itse käydä asian tarkistamassa.

        Jos naisella on koko ikänsä kuluessa kymmenen uutta seksikumppania ja keskimääräinen elinikä on 80 vuotta niin uusi kumppani tulee keskimäärin 8 vuoden välein. Tällöin naista ja vuotta kohti vuodessa tulee keskimäärin 1/8 uutta kumppania. Vastaavasti Suomen kaikkia 2.3 miljoonaa naista kohti vuodessa yhteensä 290000 uutta kumppania. Niistä puolet on kumittomia eli se tekee 145000.

        Jos et ymmärrä tai halua ymmärtää kerto- ja jakolaskua niin en voi auttaa. Sinun ymmärtämättömyytesi ei ole tiedon mitta.

        käväiseppäs ilolintujen sivustolla.. lue asiakkan kirjoitus kuppa tuli.. montakohan sataa tulee vielä... Jäävuoren huippu vasta...karmaisevaa....

      • Sie se tollo olet
        hupakoimaton kirjoitti:

        käväiseppäs ilolintujen sivustolla.. lue asiakkan kirjoitus kuppa tuli.. montakohan sataa tulee vielä... Jäävuoren huippu vasta...karmaisevaa....

        Kävit itse tekemässä sen avauksen ja nyt se kuppa kalvaa sua. Voi sua reppanaa.

      • 12 12
        mene hölmö kirjoitti:

        Suomen yleisimmälle maksullisten ja niitä käyttävien sivulle ja lue. Ai ethän sinä osaa lukea. Voit lukutaidottomuutesi vuoksi myös tehdä soittokierroksen tai s-postikyselykierroksen maksullisille, totuus selviää. Soita aluksi vaikka kymmenelle maksulliselle. Näin ovat tehneet monet toimittajat ja ym. asiasta kiinnostuneet tehneet. Totuus selviää silläkin tavalla, kun et osaa lukea.

        Fanaattisen paljon sinä jaksat vaahdota ja jauhaa paskaa, vaikka et maksullisia käytä omien sanojesi mukaan. Veikkaan, että kuulut suurimpaan n. 90 % maksullisten käyttäjäryhmään, keski-ikäinen kaljuuntuva läskittynyt ukkomies, joka pelkää kuollakseen, että irstailumahdollisuuksia tullaan rajoittamaan ja tarkkailemaan.

        Hölmö, joka pitää muita hölmöinä.

        "Voit lukutaidottomuutesi vuoksi myös tehdä soittokierroksen tai s-postikyselykierroksen maksullisille, totuus selviää. Soita aluksi vaikka kymmenelle maksulliselle. Näin ovat tehneet monet toimittajat ja ym. asiasta kiinnostuneet tehneet. Totuus selviää silläkin tavalla, kun et osaa lukea. "

        Mutta tuo soittokierroshan olisi nimenomaan tilastollista tutkimusta, jota Osmo Kontuvaara on jo paljon kattavammin tehnyt ja joka sinulle ei kelvannut todisteeksi tavisten kumittomien panojen määrästä. Hupaisaa...

        Kakkua ei voi sekä syödä että säästää eli kyselytutkimus joko kelpaa perusteeksi sekä sinulle että minulle tai sitten ei kummallekaan.

        Jos haluat jotakin perustella niin esitäpä vihdoin jonkun jo tekemä tutkimus aiheesta kuten minä tein. Jos taasen haluat jatkaa länkyttämistä ilman perusteita niin tämän osalta saat jatkaa sitä ilman minua. Rikkinäisen gramofonin kanssa "keskustelu" on ajanhukkaa.

        oletko käynyt lukemassa horosivulta kuppa tuli jutun?
        .Laaja tartunta taitaa olla kysymyksessä. Karmaisevaa.....oksettavaa...

      • Tulvajärvi
        hupakoimaton kirjoitti:

        käväiseppäs ilolintujen sivustolla.. lue asiakkan kirjoitus kuppa tuli.. montakohan sataa tulee vielä... Jäävuoren huippu vasta...karmaisevaa....

        Tulipahan käytyä seksinostajien ja myyjien sivustolla. Kuppa on iskenyt yhteen seksin ostajaan. Hän jopa syyttää yhtä seksin myyjää kupan tartuttamisesta itseensä. Myöhemmin hän kuitenkin peruu syytöksensä ja sanoo, ettei hän oikein tiedä, että mistä hän on kupan saanut. Kuppa keskusteluketju kertoo ensinnäkin sen, että seksin myyjien ja ostajien kesken on toisesta välittämistä ja huolen pitoa

        Mutta seksin ostokielto ei olisi ratkaisu seksitautiongelmaan. Päin vastoin. Seksinostaja lykkäisi tutkimuksiin menoa kiinni joutumisen ja rangaistuksen pelossa. Sinä aikana kun hän odottaisi uskallusta mennä tutkimuksiin, hän edelleenkin levittäisi seksitautiaan.

        Bordellit saattaisivat lievittää seksitautiongelmaa. Laillisessa bordellissa työskentelevien olisi pakko esittää todistus siitä, että he ovat seksitautivapaita.

      • Vulvajärvi
        Tulvajärvi kirjoitti:

        Veikkaan, että kuppa on iskenyt ja tulee iskemään moneen vielä. Kupan saanella kirjoittajallakin oli ollut kaksi eri maksullista kontaktia, joista toisen sulki pois tartunnan lähteenä. Sivuston horo käyttäjärinki tekee vaan kaikkensa asiaa vähätelläkseen ja ikävät asiat lakaistaan kiireesti piiloon niitä kyseenalaistamalla ja valheiksi väittämällä.
        Sivustolla saa esimerkiksi maksullinen pyytää yllläpidolta poistoon itseään koskevat
        negatiiviset viestit tai estää kokonaan itseään koskevat käyttäjien raportit.
        Kertoo paljon sivuston luotettavuudesta ja kenen etuja se ajaa.

      • Heikot evät
        hupakoimaton kirjoitti:

        käväiseppäs ilolintujen sivustolla.. lue asiakkan kirjoitus kuppa tuli.. montakohan sataa tulee vielä... Jäävuoren huippu vasta...karmaisevaa....

        Se kuppahöpisijä on keksinyt diagnoosin omasta päästään.

        Hän ei nimittäin ole käynyt testissä, vaikka testi on Suomessa ilmainen ja sinne pääsee kuka tahansa nopeasti ilman ajanvarausta...

      • Pitäydytään faktassa
        Vulvajärvi kirjoitti:

        Veikkaan, että kuppa on iskenyt ja tulee iskemään moneen vielä. Kupan saanella kirjoittajallakin oli ollut kaksi eri maksullista kontaktia, joista toisen sulki pois tartunnan lähteenä. Sivuston horo käyttäjärinki tekee vaan kaikkensa asiaa vähätelläkseen ja ikävät asiat lakaistaan kiireesti piiloon niitä kyseenalaistamalla ja valheiksi väittämällä.
        Sivustolla saa esimerkiksi maksullinen pyytää yllläpidolta poistoon itseään koskevat
        negatiiviset viestit tai estää kokonaan itseään koskevat käyttäjien raportit.
        Kertoo paljon sivuston luotettavuudesta ja kenen etuja se ajaa.

        Älä kirjotaita "kupan saaneella" vaan "kuppadiagnoosin omassa päässään keksineellä"...

      • tuskinpa
        Heikot evät kirjoitti:

        Se kuppahöpisijä on keksinyt diagnoosin omasta päästään.

        Hän ei nimittäin ole käynyt testissä, vaikka testi on Suomessa ilmainen ja sinne pääsee kuka tahansa nopeasti ilman ajanvarausta...

        on keksinyt omasta päästään. Horoja puolustava käyttäjäkunta tekee kaiken tyhjäksi ja omasta päästä keksityksi..Näiden paksumahaiset ukkomiesten ainoa motiivi on pelko, että eivät saa enää nuolla horojen toosia ja imettää molojansa suojatta maksuillisille.Paksumahaisilla ukkomiehillä on nyt hätä, pelkäävät että homma menee valvontaan!

        Tuskinpa ne horotkaan testeissä käyvät säännöllisesti vaikka niin väittävät. Niiden pitäisi käydä jokaisen paksumahaisen jälkeen ja siihen tuskin rupeavat. Jokainen paksumaha voi olla taudin kantaja samoin paksumahaisille jakava prostu.
        Ne prostut ovat kysytyimpiä, jotka ottavat moloja suojatta suihin ja antavat paksumahaisen nuolla tavaraansa.

      • No test results
        tuskinpa kirjoitti:

        No niin vain se kuppakeskustelu on osoittautunut feikisi...

      • tuskinpa
        No test results kirjoitti:

        No niin vain se kuppakeskustelu on osoittautunut feikisi...

        on feiikki, vaikka paksumahaiset ukkomiehet muuta väittävät. Kirjoittajalla oli KAKSI ERI maksullisen kanssa tapahtunutta kontaktia. Kirjoittaja sulki vain toisen myöhemmin pois, sekin poissulkeminen on todennäköisesti syntynyt kovan painostuksen vuoksi palstalla ja pommituksilla yksitysiviesteillä kirjoittajalle, Näin se hororinki käyttäjät siellä toimii.

        Tunkiota on vasta vähän kaiveltu, enempi kaivelu toisi lisää paskaa esiin.

      • Aprillipila se oli
        hupakoimaton kirjoitti:

        oletko käynyt lukemassa horosivulta kuppa tuli jutun?
        .Laaja tartunta taitaa olla kysymyksessä. Karmaisevaa.....oksettavaa...

        Koko kuppatarina oli aprillivedätystä!

      • Eikö parempaa löydy
        tuskinpa kirjoitti:

        on feiikki, vaikka paksumahaiset ukkomiehet muuta väittävät. Kirjoittajalla oli KAKSI ERI maksullisen kanssa tapahtunutta kontaktia. Kirjoittaja sulki vain toisen myöhemmin pois, sekin poissulkeminen on todennäköisesti syntynyt kovan painostuksen vuoksi palstalla ja pommituksilla yksitysiviesteillä kirjoittajalle, Näin se hororinki käyttäjät siellä toimii.

        Tunkiota on vasta vähän kaiveltu, enempi kaivelu toisi lisää paskaa esiin.

        Huoria voi olla vaikka kuinka monta, mutta kotitekoinen kuppadiagnoosi ilman lekuria ja labrakoetta on aina puhdasta höpöpuhetta!

      • ja sinäkö
        Eikö parempaa löydy kirjoitti:

        Huoria voi olla vaikka kuinka monta, mutta kotitekoinen kuppadiagnoosi ilman lekuria ja labrakoetta on aina puhdasta höpöpuhetta!

        olet ollut katsomassa onko käynyt lääkärissä vai ei? Höpö höpö. Kuppa on kuppa, se ei sinun sepustuksillasi muuksi muutu.

      • paneppas
        Aprillipila se oli kirjoitti:

        Koko kuppatarina oli aprillivedätystä!

        linkki missä tai kuka sen on todennut aprillipilaksi? Ei taida linkkiä tai faktaa löytyä.

      • Vikaa hoksottimissa?
        ja sinäkö kirjoitti:

        olet ollut katsomassa onko käynyt lääkärissä vai ei? Höpö höpö. Kuppa on kuppa, se ei sinun sepustuksillasi muuksi muutu.

        No kukkuu, siitä keskustelusta käy selväksi, ettei lääkärissä eikä labrassa ole käyty, mutta kuppaa hoetaan silti!

      • sinulla
        Vikaa hoksottimissa? kirjoitti:

        taitaa olla hoksottimissa vikaa, kun et osaa lukea! Siellähän tämä kupasta kirjoittanut
        kertoo KÄYNEENSÄ TAMMIKUUSSA TESTEISSÄ. Etkö osaa lukea vai onko järjetön pelko asian tutkimisen takia sumentanut jo näkökentän. Pelottaako, että
        paksumahaiset ukkomiehet ja niille jyystättävät horot pannaan syyniin? Pelottaako ?
        Tuliko paska housuihin?

      • sivulta
        Vikaa hoksottimissa? kirjoitti:

        No kukkuu, siitä keskustelusta käy selväksi, ettei lääkärissä eikä labrassa ole käyty, mutta kuppaa hoetaan silti!

        nro 6 löytyy, että on käynyt testeissä.

      • Typerää fuulaa
        paneppas kirjoitti:

        linkki missä tai kuka sen on todennut aprillipilaksi? Ei taida linkkiä tai faktaa löytyä.

        Panen sen heti vastaukseksi siihen kun sinä puolestasi panet tiedon asianomaisen kupan dignosoinnista laboratoriotutkimuksen perusteella.

        Sitä kun ei ihan aikuisten oikeasti voi maallikko todeta kotioloissa...

      • Oletko Kyllönen?
        sivulta kirjoitti:

        nro 6 löytyy, että on käynyt testeissä.

        Niin, sieltä sivulta 6 todellakin löytyy että on käyty testeissä tammikuussa eikä mitään löytynyt...

        "Tammikuussa kävin testeissä. Sitä ennen oli edellisenkerran hupakon kanssa tekemisissä elokuussa.Joten olis pitäny varmaan näkyä testeissä jos jotain olisi ollu.Tammikuun jälkeen olen ollu tekemisissä kahden hupakon kanssa.Joten tuosta voi laskea ja miettiä että mistä olen taudin saanu."

        Eli testit ovat tammikuussa puhtaat. Sen jälkeen ei ole testattu, mutta on itse tehty omassa päässä diagnoosi ilman lekuria ja testejä...

        Höpö mikä höpö.

      • ei taida
        Typerää fuulaa kirjoitti:

        Panen sen heti vastaukseksi siihen kun sinä puolestasi panet tiedon asianomaisen kupan dignosoinnista laboratoriotutkimuksen perusteella.

        Sitä kun ei ihan aikuisten oikeasti voi maallikko todeta kotioloissa...

        sinulta tulla vastausta. Kupan saanut kirjoitti näin SIVULLA 6, TAMMIKUUSSA ON KÄYNYT TESTEISSÄ. Meneekö ääliöllä jakeluun vai onko kuppa syönyt aivot?
        Pitkään muhinut kuppahan syö aivotoimintaa.

      • pitääkö
        Oletko Kyllönen? kirjoitti:

        Niin, sieltä sivulta 6 todellakin löytyy että on käyty testeissä tammikuussa eikä mitään löytynyt...

        "Tammikuussa kävin testeissä. Sitä ennen oli edellisenkerran hupakon kanssa tekemisissä elokuussa.Joten olis pitäny varmaan näkyä testeissä jos jotain olisi ollu.Tammikuun jälkeen olen ollu tekemisissä kahden hupakon kanssa.Joten tuosta voi laskea ja miettiä että mistä olen taudin saanu."

        Eli testit ovat tammikuussa puhtaat. Sen jälkeen ei ole testattu, mutta on itse tehty omassa päässä diagnoosi ilman lekuria ja testejä...

        Höpö mikä höpö.

        rautalangasta vääntää? Se, että on tammikuussa käynyt testeissä EI SULJE POIS sitä mahdollisuutta että kyseinen HENKILÖ ON UUDESTAAN KÄYNYT TESTEISSÄ JOSSA KUPPA ON TODETTU. Normaaliälyllä varustettu mies menee kyllä horojen käytön jälkeen testeihin, JOS OIREITA ILMAANTUU.

      • Näin se toimii sulla
        pitääkö kirjoitti:

        Normaalimies tartuttaa kupan naiseensa ja syyttää siitä sen jälkeen omaa naistaa ja laittaa syynhänen niskoilleen.

      • Esitätkö tyhmää?
        ei taida kirjoitti:

        sinulta tulla vastausta. Kupan saanut kirjoitti näin SIVULLA 6, TAMMIKUUSSA ON KÄYNYT TESTEISSÄ. Meneekö ääliöllä jakeluun vai onko kuppa syönyt aivot?
        Pitkään muhinut kuppahan syö aivotoimintaa.

        Niin, tyyppi on käynyt tammikuussa testissä ja tulos oli että on puhdas...

        Järkesi juoksee yhtä notkeasti kuin liikenneministerillä, onnea!

      • oletkos
        Esitätkö tyhmää? kirjoitti:

        Niin, tyyppi on käynyt tammikuussa testissä ja tulos oli että on puhdas...

        Järkesi juoksee yhtä notkeasti kuin liikenneministerillä, onnea!

        sinä omatekoinen einstein ollut toteamassa, että kirjoittaja ei ole käynyt tammikuun jäkeen testeissä varmistamassa että on saanut kupan? 99, 9 % varmuudella on.
        Kysymyksessähän oli kokenut horoissa kävijä eikä mikään ensikertalainen.

      • Höpökuppaa
        pitääkö kirjoitti:

        rautalangasta vääntää? Se, että on tammikuussa käynyt testeissä EI SULJE POIS sitä mahdollisuutta että kyseinen HENKILÖ ON UUDESTAAN KÄYNYT TESTEISSÄ JOSSA KUPPA ON TODETTU. Normaaliälyllä varustettu mies menee kyllä horojen käytön jälkeen testeihin, JOS OIREITA ILMAANTUU.

        No kukkuu ei sulje pois ei, mutta eipä vahvistakaan.

        Faktat keskustelussa:
        1. Tammikuussa käynyt testissä: Ei kuppaa
        2. Maaliskuussa huutaa kuppaa: Ei tietoa lääkärikäynnistä eikä testeistä.
        Siinä se.

        Ja toisen kirjoittajan kommentti sille kuppahörhölle:
        "Jos tuollaista alkaa kirjoittamaan tänne, eikä se olekaan TÄYTTÄ faktaa niin mene hemmetti peilin eteen ja katso kuka sieltä katsoo!! Tuolla meiningillä menee maine meiltä P-Suomen miehiltä, saamari kun tympäsee!! "

      • just,
        Höpökuppaa kirjoitti:

        kupasta kirjoittanut todennäköisesti vaiennettiin pommittamalla yksityisviestein ja palstalla valehtelijaksi lyttäämällä . Kysymyksessä on kokenut horissa kävijä, joten tuskinpa lähtisi krijoittelemaan testeissä käymättä. Hororinki käyttäjät lyttää ja yrittää tehdä tyhjäksi ja valheeksi kaiken taudeista kirjoittamisen. Syitä on kaksi:

        Horoilla: Helppo, veroton raha, pelko asiakaskadosta ja alan valvonnan tiukkeneminen.
        Käyttäjillä: Kumitta irstailemisen mahdollisuuksien väheneminen, rajoittaminen ja tarkkailu tautien julkitulemisen vuoksi. Yksinkertaisesti: Pelko, että irstailu vähenee tai loppuu.Se saa puntit tutisemaan.

      • Sven Son
        Tulvajärvi kirjoitti:

        Tulipahan käytyä seksinostajien ja myyjien sivustolla. Kuppa on iskenyt yhteen seksin ostajaan. Hän jopa syyttää yhtä seksin myyjää kupan tartuttamisesta itseensä. Myöhemmin hän kuitenkin peruu syytöksensä ja sanoo, ettei hän oikein tiedä, että mistä hän on kupan saanut. Kuppa keskusteluketju kertoo ensinnäkin sen, että seksin myyjien ja ostajien kesken on toisesta välittämistä ja huolen pitoa

        Mutta seksin ostokielto ei olisi ratkaisu seksitautiongelmaan. Päin vastoin. Seksinostaja lykkäisi tutkimuksiin menoa kiinni joutumisen ja rangaistuksen pelossa. Sinä aikana kun hän odottaisi uskallusta mennä tutkimuksiin, hän edelleenkin levittäisi seksitautiaan.

        Bordellit saattaisivat lievittää seksitautiongelmaa. Laillisessa bordellissa työskentelevien olisi pakko esittää todistus siitä, että he ovat seksitautivapaita.

        Ruotsissa seksin ostokielto on vähentänyt kondomien käyttöä seksiä ostettaessa. Syynä se, että kumia voidaan pitää todisteena seksin ostoaikeesta jos mies jää kiinni ratsiassa. Ostokielto siis lisää tautien tarttumista...

      • afd ads
        Höpökuppaa kirjoitti:

        No kukkuu ei sulje pois ei, mutta eipä vahvistakaan.

        Faktat keskustelussa:
        1. Tammikuussa käynyt testissä: Ei kuppaa
        2. Maaliskuussa huutaa kuppaa: Ei tietoa lääkärikäynnistä eikä testeistä.
        Siinä se.

        Ja toisen kirjoittajan kommentti sille kuppahörhölle:
        "Jos tuollaista alkaa kirjoittamaan tänne, eikä se olekaan TÄYTTÄ faktaa niin mene hemmetti peilin eteen ja katso kuka sieltä katsoo!! Tuolla meiningillä menee maine meiltä P-Suomen miehiltä, saamari kun tympäsee!! "

        Keskustelu rikkinäisen gramofonin kanssa ei näemmä tuota tulosta... Kohta palataan takaisin HUO.RA - viestien spämmäilyyn.

      • se kertoo
        afd ads kirjoitti:

        Keskustelu rikkinäisen gramofonin kanssa ei näemmä tuota tulosta... Kohta palataan takaisin HUO.RA - viestien spämmäilyyn.

        jo sinusta eri nimimerkeillä esiintyvästä herra 1212 jo paljon, että sekoitat kaikki kirjoittajat johonkin ilmeisesti sairaaseen, palstalla yhden sanan tuotoksia kirjoittavaan. Totuus suojaamattomasta seksin tarjoamisesta sattuu fanaattiseen horojen puolustajaan. 99, 9 % sellaiset ovat vakituisia, kumitta horojen kanssa irstailevia ukkomiehiä .

      • Vajaa pakka -voi voi
        se kertoo kirjoitti:

        jo sinusta eri nimimerkeillä esiintyvästä herra 1212 jo paljon, että sekoitat kaikki kirjoittajat johonkin ilmeisesti sairaaseen, palstalla yhden sanan tuotoksia kirjoittavaan. Totuus suojaamattomasta seksin tarjoamisesta sattuu fanaattiseen horojen puolustajaan. 99, 9 % sellaiset ovat vakituisia, kumitta horojen kanssa irstailevia ukkomiehiä .

        Fiksuutesi taso näkyy hyvin tavastasi käyttää prosentteja samaan tapaan kuin Neuvostoliiton ääntenlaskijat...

      • ei tarvitse
        Vajaa pakka -voi voi kirjoitti:

        Fiksuutesi taso näkyy hyvin tavastasi käyttää prosentteja samaan tapaan kuin Neuvostoliiton ääntenlaskijat...

        olla NL:on ääntenlaskija. Riitää, kun on perehtynyt aiheesee ja seurannut prostituutiota ja prostituoitujen käyttäymistä n. 10 vuoden ajan.

      • Hörhön harhat
        ei tarvitse kirjoitti:

        olla NL:on ääntenlaskija. Riitää, kun on perehtynyt aiheesee ja seurannut prostituutiota ja prostituoitujen käyttäymistä n. 10 vuoden ajan.

        Just niin parhaita on nää itte ittensä ylentäneet joka alan asiantuntijat

      • "harhoista"
        Hörhön harhat kirjoitti:

        Just niin parhaita on nää itte ittensä ylentäneet joka alan asiantuntijat

        on kaikista löytynyt faktat. Miten sinun jutuista? Missä faktat viipyy?
        Taisi loppua eväät ; )) Kun pannaan 10 vuotta asioita seuranneen tiedot ja jonkun paksumahaisen, horoista höyrähtäneen ja niistä riippuvaisen ukkomiehen tietämäys puntariin, ei paksumahaisella ole mitään jakoa. Huvittavaa.

    • Jallivaara

      Johan on taas moralisointia ja ohjetta kerrakseen. Muutama hetki avarammilla
      markkinoilla toi lisää kokemuksia elämään, mutta täällä jauhetaan samaa paskaa
      kuukaudesta ja vuodeta toiseen.

      Mitä tulee noihin GFE kuvioihin, niin laatu-escortilta tuo onnistuu, mikäli tilaajalla
      on itsellään tajua mitä palvelua ostaa ja edellyttää. Mutta parin-kolmen sadan panolta sitä on turha odottaa.

      Aloittajalle: Jokainen vastaa omista tekemisistään ja jos ei leikissä kestä, niin sitten putoaa kyydistä. On totta, että mikäli ja jos sen oikean löytää, niin se varmasti on ns. parempaa kuin maksullinen. Niin, kenelle on ja kenelle ei. Älä kuitenkaan yleistä omaa agendaasi ja mielipidettäsi koskemaan kaikkia.

      • Joo en todellakaan. Kiitos valaistuksesta, ihan oikeasti. Tämä on suunnattu nimenomaan herkille miehille, varsinkin sellaisille jotka arvostavat myös tunnepuolta seksissä ja kiireetöntä, ajatonta läheisyyttä. Sellaisille joilla on ihan kohtuu mahikset löytää tällaista seksiä muualtakin. En yhtään ihmettele jos minunkaltainen herkkä mies tykkää oikeasti hyvästä GFE:stä, hyvä jos sellaista löytää ja nauttii. Varoitan vaan nimenomaan tunneherkkiä miehiä että kannattaa miettiä tarkkaan mitä haette ja mitä teette.

        Sanomallani asialla ei ole kanssa yhtään mitään tekemistä rahanmenon kanssa: naisten iskemisen harjoittelu rekvisiittoineen ja kyyteineen jne jne maksaa varmasti hyvän hinnan kanssa, ilmainen seksi on todellinen harvinaisuus vaikkei maksaisikaan partnerille mitään.

      • hahahahahaah
        siipimikko2 kirjoitti:

        Joo en todellakaan. Kiitos valaistuksesta, ihan oikeasti. Tämä on suunnattu nimenomaan herkille miehille, varsinkin sellaisille jotka arvostavat myös tunnepuolta seksissä ja kiireetöntä, ajatonta läheisyyttä. Sellaisille joilla on ihan kohtuu mahikset löytää tällaista seksiä muualtakin. En yhtään ihmettele jos minunkaltainen herkkä mies tykkää oikeasti hyvästä GFE:stä, hyvä jos sellaista löytää ja nauttii. Varoitan vaan nimenomaan tunneherkkiä miehiä että kannattaa miettiä tarkkaan mitä haette ja mitä teette.

        Sanomallani asialla ei ole kanssa yhtään mitään tekemistä rahanmenon kanssa: naisten iskemisen harjoittelu rekvisiittoineen ja kyyteineen jne jne maksaa varmasti hyvän hinnan kanssa, ilmainen seksi on todellinen harvinaisuus vaikkei maksaisikaan partnerille mitään.

        no kyllähän sitä ilmaista seksiä on pilvin pimein. itse olen miehen kanssa seksisuhteessa, mitään lahjoja ei osteta puolin eikä toisin, eikä mitään drinkkien yms tarjoamista, vaan pelkkää seksiä. nautinto kuuluu molemmille sukupuolille!

    • Asiayhteys

      "Kävin itsekin eräällä vain hieronnassa mikä oli toki mukavaa, mutta ette halua kokea sitä tunnetta."

      Miksi avaaja ei halua, että muut kokisivat mukavaa tunnetta)

      • En sitä halua, voin jopa suositella JOS ei saa muuten naista. Mutta tiedän että siihen voi jäädä koukkuun ja että ei ole niin miellyttävää kuin sen oikean kanssa vaikkei se oikea osaisikaan kaikkia temppuja.

    • WFE

      WFE se vasta kallista ja vittumaista on!

    • WFE

      Vaimot käyvät työssä, osallistuvat perheen elatukseen omalla osuudellaan ja rahoittavat tietämättään läskisen miehensä irstailureissutkin maksullisille.

    • 100 varma juttu

      Jos joku nainen suostuu 500km säteellä antamaan niin sitten lopetan huorissa käynnin. Siihen asti maksan mieluusti pari satkua per viikko.

      • joooooooooooo

        no annatko sinä naiselle vai kiinnostaako vain oma nautinto? itse kyllä harrastan seksiä miehen kanssa ilman mitään maksua ja tunnesidettä, mutta haluan kyllä tulla myös tyydytetyksi, enkä vain antaa. onneksi seksikumppanini tämän tajuaa..

    • kunkku

      NO VITTU EIHÄÄÄÄ!!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Toiselle puolikkaalleni

      Sinulla ei taida olla kaikki nyt ihan hyvin? Minua itketti eilen kauheasti, sinunko itkuja itkin? Kyllä kaikki selviää j
      Ikävä
      49
      2288
    2. Pysy kaukana musta

      Ja kaikista mun läheisistä. Oon tosissani.
      Ikävä
      26
      2033
    3. Katu täyttyy askelista...

      Hyvää sunnuntaita ja hyvää jatkoa jos näin...Vettä sataa, mutta hyvä vaan, ainakin kasveille.
      Ikävä
      27
      1485
    4. Näin susta unta

      Teit siinä temppuja ja kurkit huomaanko. Niinkuin sun tarttis sitä epäillä. Öitä tuimalle!
      Ikävä
      16
      1424
    5. Kuvaile kaivattusi

      ulkonäköä. 💡
      Ikävä
      121
      1361
    6. Mitä hämminkiä Halkokarilla?

      Poliiseja ja ambulansseja pyörii, laukauksia kuultu.
      Kokkola
      18
      1055
    7. Tiedätkö nainen sen tunteen

      Kun toinen tulee jossain vastaan. Naama leviää hymyyn kuin hangonkeksi. Mulla on susta semmonen,tunne.
      Ikävä
      71
      954
    8. Kauniit ihmiset ei ole sinkkuja, se on karu fakta

      Ihmisessä on lähes poikkeuksetta aina jotain vikaa jos hän pysyy sinkkuna pitkään. Sori kun sanon tän näin suoraan, mut
      Ikävä
      107
      904
    9. Mikset päästä irti ja hae apua

      Mt ongelmiisi. En vaan voi ikinä enää luottaa sinuun, pelkään sinua ja toivon löytäväni jonkun muun. Rahaa sulla on saad
      Ikävä
      78
      886
    10. Kristinusko - epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset jumalalta

      Ei ole mitään sellaista, mitä pitää "pelastua". Lukuun ottamatta tietysti ”jumalan” (sen ei jumalan, joka väittää oleva
      Hindulaisuus
      333
      863
    Aihe