isänmaantoivot kokoontuivat viikonlopuksi saimaalle parantamaan maailmaa, ja täytyy todeta että oli onnettoman näköistä porukkaa (ei tietenkään kaikki).
ensimmäinen ilta oltiin perseet olalla, käyttäydyttiin kuin siat ja samalla kuitenkin pidettiin huoli ettei ketään ympärilläolijoita katsottu kuin sitä klyyvaria pitkin. seuraavana iltana naisenalut sipsuttelivat halvoissa, huonosti istuvissa polyesterimekoissa korot kopisten ja se nenä pilviä hipoen, päässä ajatus että "minä olen teitä muita parempi". tietenkin yrittää täytyy ja ajatus käyttäytyä yhtenä iltana kuin elegantti leidi houkuttaa itseäänkin, mutta tältä porukalta se meni mönkään siinä neljännen siiderilasin jälkeen. mikä olisi tyylikkäämpää kuin laitettu nainen, joka ei meinaa pysyä pystyssä, ja se yllätti myös kuinka monta kertaa sana vittu mahtui yhteen lauseeseen. henkilökunnan kohtelu oli joissakin tapauksissa äärettömän alentavaa ja muita asiakkaita kohdeltiin kuin olisivat olleet toisen luokan asiakkaita kyseisessä paikassa.
tämäkö on se meidän nuorisojärjestö jonka haluamme johtavan suomea joku päivä? edelleen, mukana on varmasti mahtavia ihmisiä, mutta nyt on liian monella jäsenellä arvot hukassa ja kuva kyseisestä porukasta painui maan alle. ottaako kukaan porukkaa sivustaseurannut enää näitä ihmisiä vakavasti kysyn minä.
nuorkauppakamarin kokoontuminen
naapero
2
334
Vastaukset
- 8546
Kaikkeen ihme paikkaan se ihminen itsennän tunkee!
- pikku-velikerho
Antaa heidän keuskella toisilleen kuinka tärkeitä he ovat. Täysin vaarattomia ympäristölle, paitsi ne, joilla on poliittisia kytkentöjä. Voivat aiheuttaa suuriakin taloudellisia menetyksiä kaupungille typerillä päätöksillä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454402Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232859Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412612Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861585Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161508- 491229
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En1921030- 45996
- 59993