Hampaat tarkastettiin ja otettiin ns. iso röntgenkuva. Tulehduksia ei ollut.
Pian tuon jälkeen, marraskuun lopulla, nousi kuume ja ientulehdus, jonka poishoitamiseksi olen saanut kolme antibioottikuuria ja lisäksi hampaaseen on porattu reikä, johon on laitettu lääkettä jo muutamia kertoja. Tunnen poskea painellessani päältä päin, että tulehdusta on edelleen.
Hampaissa ei edelleenkään ole tulehduksia.
Miten ihmeessä bakteeritulehduksesta paraneminen voi olla näin vaikeaa ja pitkäaikaista?
Kuntoni on heikentynyt. Se on helppo todeta, kun kuntosalilla käydessäni on pitänyt lepäillä välillä ja vähentää treenausta. Tähän kunnon heikentymiseen epäilen syyksi pitkäaikaista ientulehdusta.
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Mikä bakteeri voi olla niin sitkeä?
Sitkeä ientulehdus
sitkeä bakteeri
1
1012
Vastaukset
- sitkeä bakteeri
Luin tuossa alempana olevan ketjun ientulehduskokemuksista.
Minulla taitaa olla vähän erikoisempi tulehdus, sillä hammaslääkäri sanoi, että hammaskiveä ei ole, eikä verta valu. Pahimmillan, samanaikaisesti kuumeen kanssa oli ien kovasti turvoksissa ja silmien takana ja korvissa asti tuntui kipua.
Hammaslääkäri puristi ikenestä paksua mätää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482519Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742507Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732382Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.612175Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321887Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1031739Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231185Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71034Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411015Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön56916