Nyt on ensimmäinen osakilpailu ajettu Porissa. On aika antaa risuja ja ruusuja. Olkaa hyvä.
Maailman kovatasoisimman SM-sarjan tila
47
621
Vastaukset
- ensimmäinen kisa
Lyhyesti ensimmäisen kisan jälkeen voi sanoa: Kyllä oli taas järjestelyt syvältä.ei toiminut tulospalvelu,sähköt poikki aina välillä,kisat romurallia,parc vermessä ei mitään valvontaa ja tuomioidenjako ei ollut tasapuolista.
- takamutkan apeksi
Taidat olla sama kaiffa jolla pullo puoliks tyhjä kun toisilla on vielä puolet jäljellä !
- mää tykkäsin
Järjestelyt toimivat kohtuuhyvin. Aikataulu oli ehkä hieman liian väljä, ainakin katsojien kannalta. Sähkökatkoja en edes huomannut. Kisat oli aika siistit. Romurallia syntyi lähinnä lähdön eka mutkassa, joka on liian tiukka ja liian lähellä starttiviivaa. Korjataan kuulemma ihan lähipäivinä. Lähtökolareissa ei syyllisiä ole helppo löytää. Muuten tönimiset ja kiilaamiset kyllä hoidettiin aika hyvin, varoituksia sateli ja melko monelle. Tuomiot olivat tasapuolisia, paitsi meidän pojalle, joka oli ihan varmasti ehkä viaton siihen mistä varoitus tuli. Kaiken kaikkiaan kisat olivat todella tiukkoja ja katselijoille sekä viihdyttävää että melkein sydäreitä aiheuttavia. Vaikka oli kauden ensimmäinen SM ja kuskit kuin mullilauma juuri navetasta kesälaitumelle päästettynä, niin ajotapa oli siistiä ainakin verrattuna maailmalla tapahtuvaan. Lisäksi saatiin yllätysvoittajia ja palkintopallikävijöitä. Porin perusteella KF 3:ssa on odotettavissa ehkä kaikkien aikojen tiukin ja kovatasoisin kausi.
- kerpenin pelle
mää tykkäsin kirjoitti:

Jos porin eka mutka on liian tiukka niin kauhulla odotan mitä taas aikanaan vihdissä tapahtuu
- Silmät kii ja sisään
kerpenin pelle kirjoitti:
Jos porin eka mutka on liian tiukka niin kauhulla odotan mitä taas aikanaan vihdissä tapahtuu
Vastaus: kartingkasoja tai ulosajoja joka lähdössä. Vihtiläiset tietää ja tunnustaa ongelman, mutta valituksista johtuen korjaustyöt eivät paranna vielä tämän kesän tilannetta.
- Fossiili 1980
Silmät kii ja sisään kirjoitti:
Vastaus: kartingkasoja tai ulosajoja joka lähdössä. Vihtiläiset tietää ja tunnustaa ongelman, mutta valituksista johtuen korjaustyöt eivät paranna vielä tämän kesän tilannetta.
Osasyy ensimmäisen mutkan lähtökolareihin on liian hidas vauhti lähtöhetkellä. Porukka on tiiviissä nipussa ja silloin kolisee haluttiin tai ei. Tuplasti vauhtia, niin joukko on jo ainakin osin jonona ensimmäisessä kurvissa ja kontaktit vähenee. Näin on vaikka ette sitä heti usko. Olen itse nähnyt hitaita ja nopeita startteja ja nopeissa tulee vähemmän uhreja. Kaasu pohjaan vaan heti kun lähtösuora aukeaa!
- Pori on
Paras lähtö oli ehdotomasti sunnuntain viimeinen,eli kun lähdettiin kotiin porista.
- häntäpäässä minäkin
Älä sure, paistaa se päivä joskus risukasaankin.
- Oma mekaanikko
Kuka oli se JTL-racingin vanha äijä siellä parc fermessä joka huuteli kaikille koneiden käyttämisestä?
- matti puhakka
olen matti puhakka, huusin kun ei kuulleet norm puhetta, jos kaikki olis lukenut säännöt ei olisi tarvinnut sanoa kellekkään.
enkä ole JTL:n vanha äijä. jos sinä kuljet Adidaksen takki päällä et sinäkään varmaan ole Adidaksen omistaja. kokeilit vaan.- Puolueettomuus?
Voiko toimitsija esiintyä kilpailussa jonkin tiimin takki päällä? Ei se ole sama asia kun huuteleminen Adidaksen verkkareissa.
- takaperintö
Puolueettomuus? kirjoitti:
Voiko toimitsija esiintyä kilpailussa jonkin tiimin takki päällä? Ei se ole sama asia kun huuteleminen Adidaksen verkkareissa.
Ei voi.Ei puoluellisuus ole paha SM-kisoissa,sitä on onneksi vain vähän.JTL:n tuomarihan antoi osan rikkoa sääntöjä parc fermessä,osa ei saanut rikkoa.Katseli vain vieressä ja naureskeli.
- netistä seurannut
Jopas jotain, koittakaa päättää toimiko vai ei.
ensimmäinen väittämä, ei toiminut mikään ja oma mekaanikko sanoo, vänhan äijän huutaneen KAIKILLE käyttämisestä, eli parc verme toimikin.
Pori on kaverille, lähditkö enen kuin kisat oli ohitse, sillä tuomio oli ajot seis, ja lippu kotiin, ja ehkä vielä Akk:hon kin. - Buffalo pill
park ferme toimi hienosti.ART gee peen koffi kakkosen voittajan mekaanikko sai rauhassa korjata kalustoa lähtöruudukossa.tasapuolista jee jee
- njet ponimai
Olisko ollut hienompaa voittaa sillä, että kilpailija olisi hylätty jo varikolla. Olihan kyse säätelystä ennen starttia. Missä muuten on kiellety räpeltäminen starttiruudukossa paitsi sen jälkeen kun mekaanikot on pyydetty poistumaan karttien luota.
- Tero K
njet ponimai kirjoitti:

Lue SM-sarjasäännöt, kohta 8.10
- Nitshevoo
njet ponimai kirjoitti:
Olisko ollut hienompaa voittaa sillä, että kilpailija olisi hylätty jo varikolla. Olihan kyse säätelystä ennen starttia. Missä muuten on kiellety räpeltäminen starttiruudukossa paitsi sen jälkeen kun mekaanikot on pyydetty poistumaan karttien luota.
Joku oli kuulemma suljettu kilpailusta ihan tuomariston päätöksellä KF 3:ssa.
Oli lienee taas törttöilty? Eikö ne ikinä opi käyttäytymään.
Jos on pakko mesoa niin silloin pitää mennä lähimetsään purkamaan sitä turhaa kiukkua, potkia siellä vaikka puita, ja huutaa kurkkusuorana puolituntia, niin kyllä se siitä. - F art
njet ponimai kirjoitti:
Olisko ollut hienompaa voittaa sillä, että kilpailija olisi hylätty jo varikolla. Olihan kyse säätelystä ennen starttia. Missä muuten on kiellety räpeltäminen starttiruudukossa paitsi sen jälkeen kun mekaanikot on pyydetty poistumaan karttien luota.
>Olisko ollut hienompaa voittaa sillä, että kilpailija olisi hylätty jo varikolla.
Tietysti olisi. Voitto on voitto, tavalla ei väliä. - Pori KF3 - tapahtuma
Nitshevoo kirjoitti:
Joku oli kuulemma suljettu kilpailusta ihan tuomariston päätöksellä KF 3:ssa.
Oli lienee taas törttöilty? Eikö ne ikinä opi käyttäytymään.
Jos on pakko mesoa niin silloin pitää mennä lähimetsään purkamaan sitä turhaa kiukkua, potkia siellä vaikka puita, ja huutaa kurkkusuorana puolituntia, niin kyllä se siitä.Asiaa tarkemmin:
Yksi KF3 kilpailija suljettiin sunnuntain finaalista ristiriitaisella ja kysymyksiä herättämällä tavalla. Tapauksessa ei ollut kyse lainkaan kuskin törttöilystä - pikemminkin kilpailujohdon erikoisista toiminnasta, mahdollisesti jopa virheistä.
Kuskilta meni tulppa erän lämppärillä, jota lähti juosten hakemaan läheltä olevalta varikolta. Auto oli tätä ennen siirretty pois radalta toimitsijan avustamana. Auton luokse jäi toimitsija jonka kanssa kuski oli asian selvittänyt.
Kilpailujohto tulkitsi: Kuski sai ulkopuolista apua ja hylkäsi kilpurinsa. Tästä jää epäselväksi:
a.) voiko kuski hakea lämppärien aikana tulpan varikkokärrystään ja vaihtaa sen radalla yksin
b.) voiko kuski jättää lämppärillä auton toimitsijan valvomaksi, korjata ja osallistua kilpailuun korjaustoimensa jälkeen. Huom kuski olisi voinut työntää kilpurinsa rataa pitkin itse varikolle, joka olisi tietysti ollut vaarallista. Tällöin apua olisi voinut antaa myös mekaanikko. Kyseessä siis lämppäri - eli vain parf ferme säännöt voimassa, erän kilpailu ei ollut vielä alkanut
c.) mitä kilpailunjohto tarkoittaa ulkopuolisella avulla. Toimitsija kun joutuu pakosta siirtämään kuskin kanssa kartin ajoradalta ja tämä toimitsija oli ainoa autoon koskenut. Eikö kilpailun johto luottanut omaan toimihenkilöönsä ?
Ymmärrettävä sanktio olisi ollut erästä hylkäys, kuten olisi muutoinkin käynyt kisan jäädessä kesken.
Tilanne jatkui niin, että kilpailun johtohenkilö jätti päälippupisteen ja siirtyi ratojen poikki alueen toiselle puolelle kuljettajan luoksi, sekä kielsi kuljettajalta kaikki korjaustoimenpiteet. Vaati voimakkaasti elehtien ja huutamalla kuskia seuraamaan päälippupisteelle, johon kuski tietysti myös suostui.
Epäselvää olisiko kuski saanut korjata autonsa. Todennäköisesti kyllä, koska hänellä oli tässä vaiheessa kaikki tarvittavat ja vain (parkferme sääntöjen mukaisesti) varikkoalueelta saadut tarvikkeet/työkalut. Avoin kysymys vain kuten jo edellä - olisiko saanut ne tuolta varikolta lämppärin aikana noutaa. Kukaan muu niitä ei olisi ainakaan kuskille voinut rata-alueelle viedä
Asiassa oli oikein saattaa kuljettaja turvallisesti pois radalta. Sääntöjen mukaisesti hänet olisi pitänyt saattaa turvallisesti lähimpään lippupisteeseen
Kilpailujohdon henkilön päälippupisteen hylkääminen ja siirtyminen lippupisteen alueelle oli outo toimi, koska tapahtuma oli kyseisen lippupisteen vastuulla eikä mitään ongelmia ollut. Kilpailujohdolla oli myös radioyhteys lippupisteen toimihenkilöihin. Kilpailun turvallisuuden ja tapahtuman hoitamiseksi päälippupisteelle on perinteisesti vaadittu min 2 kilpailun johdosta vastuullista.
Siirtymisen aikana kilpailun johtohenkilön toiminta synnytti uusia ongelmia. Hän retuuutti kovakouraisesti kilpailijaa ja huusi raivokkaasti hänelle aivan yleisö-alueen välittömässä läheisyydessä. Yleisön joukossa oleva pojan isä huusi katsomosta "älä koske mun poikaan".
Kilpailujohto sulki kilpailijan finalista (=musta). Syyt jäivät epäselväksi, mutta isän toimintaan vedottiin. Isä ei ollut ilmoittaja tai muu kilpailijan edustaja. - Pori KF3 - analyysiä
Pori KF3 - tapahtuma kirjoitti:
Asiaa tarkemmin:

Kilpailujohto sulki kilpailijan finalista (=musta). Syyt jäivät epäselväksi, mutta isän toimintaan vedottiin. Isä ei ollut ilmoittaja tai muu kilpailijan edustaja.Suomen lain mukaisesti jokaisen vanhemman tulee suojella lastaan pahoinpitelyltä, jota lapseen kiinni käyminen juridisesti aina on.
Jokainen myös ymmärtää ettei toisten lapsiin saa käydä käsiksi. Näistä syistähän on myös lisenssejä evätty.
Kilpailujohdon henkilö lisäksi syyllistyi vakavan vaaran tuottamiseen, koska vei kuljettajan tarpeettomasti rata-aluiden ylitse muualle kuin hänen olisi sääntöjen mukaisesti pitänyt siirtyä. Tämä vuoksi kilpailujohdon henkilö ei voi vedota esim pahoinpitely syytteessä vaarasta pelastamisen tarpeeseen, koska oli itse saattanut alaikäisen tähän tilanteeseen.
Tilanne jatkui siten että kilpailujohto sulki kuljettajan finaalista, joka tuomio on perusteeton ja väärä. Syyksi esitettiin isän toiminta, mutta tulkinta on mahdoton koska isällä ei ollut kilpailussa mitään roolia, esim ilmoittajana toimi teamin vetäjä. Kilpailujohto ei voi perustaa kuljettajan saktioita paikalla olevan yleisön huuteluun tai muuhunkaan toimintaan, vaikka tälläinen olisi väärääkin.
KIlpailujohtoa myöhemmin lähestynyttä ilmoittajaa kohdeltiin myös oudosti. Hänen piti todistaa olevansa kuljettajan ilmoittaja. Tämä näyttää kertovan jostain ennakkoasenteesta kilpailijaa kohtaan, joka tietysti on väärin koska kaikkia kilpailijoita on kohdeltava tasapuolisesti.
Kilpailujohto ilmeisesti oletti finaalista poissulku päätöksen tehdessään että yleisössä oleva ja lastansa aivan oikein puolustanut isä olisi ilmoittaja. Päätöksiä ei kuitenkaan saa tehdä oletuksien perusteella.
Kuljettajaa ilmeisesti myös puhuteltiin yksin ja ilman täysi-ikäisen läsnäoloa.
Kilpa-alueella levisi huhuna että kilpailija olisi repinyt kilpailujohtajan kaulasta kortit pois. Tämä ei kuitenkaan vastaa tapahtunutta, koska kortti irtosi kilpailujohtajan repiessä kuljettajaa kaksin käsin, jota aikuisen pahoinpitelyä alaikäisen kuljettajan ei tietenkään tarvinnut hyväksyä.
Huonoa toimintaa kilpailun johdolta - näistä lienee jatkotoimia tulossa.
Kilpajohdon toiminta voi antaa perusteet koko kisatapahtuman mitätöintiin, koska yhdeltä kilpailijalta vietiin sääntöjen mukainen oikeus osallistua omaan finaaliinsa.
Tästä edelleen syntyisi kaikille kilpailijoille perusteet vahingonkorvauksiin AKK organisaatiolta, koska sääntöjä ei tällöin ole noudatettu ja tässä tapauksessa (=kilpailu mitätöity) olisi aiheutettu aivan tarpeettomia kuluja kilpailijoille. - Lakimies kartingissa
Pori KF3 - tapahtuma kirjoitti:
Asiaa tarkemmin:
Yksi KF3 kilpailija suljettiin sunnuntain finaalista ristiriitaisella ja kysymyksiä herättämällä tavalla. Tapauksessa ei ollut kyse lainkaan kuskin törttöilystä - pikemminkin kilpailujohdon erikoisista toiminnasta, mahdollisesti jopa virheistä.
Kuskilta meni tulppa erän lämppärillä, jota lähti juosten hakemaan läheltä olevalta varikolta. Auto oli tätä ennen siirretty pois radalta toimitsijan avustamana. Auton luokse jäi toimitsija jonka kanssa kuski oli asian selvittänyt.
Kilpailujohto tulkitsi: Kuski sai ulkopuolista apua ja hylkäsi kilpurinsa. Tästä jää epäselväksi:
a.) voiko kuski hakea lämppärien aikana tulpan varikkokärrystään ja vaihtaa sen radalla yksin
b.) voiko kuski jättää lämppärillä auton toimitsijan valvomaksi, korjata ja osallistua kilpailuun korjaustoimensa jälkeen. Huom kuski olisi voinut työntää kilpurinsa rataa pitkin itse varikolle, joka olisi tietysti ollut vaarallista. Tällöin apua olisi voinut antaa myös mekaanikko. Kyseessä siis lämppäri - eli vain parf ferme säännöt voimassa, erän kilpailu ei ollut vielä alkanut
c.) mitä kilpailunjohto tarkoittaa ulkopuolisella avulla. Toimitsija kun joutuu pakosta siirtämään kuskin kanssa kartin ajoradalta ja tämä toimitsija oli ainoa autoon koskenut. Eikö kilpailun johto luottanut omaan toimihenkilöönsä ?
Ymmärrettävä sanktio olisi ollut erästä hylkäys, kuten olisi muutoinkin käynyt kisan jäädessä kesken.
Tilanne jatkui niin, että kilpailun johtohenkilö jätti päälippupisteen ja siirtyi ratojen poikki alueen toiselle puolelle kuljettajan luoksi, sekä kielsi kuljettajalta kaikki korjaustoimenpiteet. Vaati voimakkaasti elehtien ja huutamalla kuskia seuraamaan päälippupisteelle, johon kuski tietysti myös suostui.
Epäselvää olisiko kuski saanut korjata autonsa. Todennäköisesti kyllä, koska hänellä oli tässä vaiheessa kaikki tarvittavat ja vain (parkferme sääntöjen mukaisesti) varikkoalueelta saadut tarvikkeet/työkalut. Avoin kysymys vain kuten jo edellä - olisiko saanut ne tuolta varikolta lämppärin aikana noutaa. Kukaan muu niitä ei olisi ainakaan kuskille voinut rata-alueelle viedä
Asiassa oli oikein saattaa kuljettaja turvallisesti pois radalta. Sääntöjen mukaisesti hänet olisi pitänyt saattaa turvallisesti lähimpään lippupisteeseen
Kilpailujohdon henkilön päälippupisteen hylkääminen ja siirtyminen lippupisteen alueelle oli outo toimi, koska tapahtuma oli kyseisen lippupisteen vastuulla eikä mitään ongelmia ollut. Kilpailujohdolla oli myös radioyhteys lippupisteen toimihenkilöihin. Kilpailun turvallisuuden ja tapahtuman hoitamiseksi päälippupisteelle on perinteisesti vaadittu min 2 kilpailun johdosta vastuullista.
Siirtymisen aikana kilpailun johtohenkilön toiminta synnytti uusia ongelmia. Hän retuuutti kovakouraisesti kilpailijaa ja huusi raivokkaasti hänelle aivan yleisö-alueen välittömässä läheisyydessä. Yleisön joukossa oleva pojan isä huusi katsomosta "älä koske mun poikaan".
Kilpailujohto sulki kilpailijan finalista (=musta). Syyt jäivät epäselväksi, mutta isän toimintaan vedottiin. Isä ei ollut ilmoittaja tai muu kilpailijan edustaja.Tässä selkeät vastaukset epäselviin asioihisi.
Kuljettaja voi korjata omaa karttiaan vain niillä välineillä joita hänellä on mukana radalla eli ei siis millään muulla kuin käsillään tai aivoillaan. Hän ei voi poistua karttinsa luota ratavarikolle palatakseen takaisin tulpan ja tulppa-avaimen kanssa. Karttia voi korjata ratavarikolla ja siellä ratavarikolla olleilla osilla, kuten tulppa ja tulppa-avain. Eli siis a ja b kohtiin vastaus on EI. Ja lämpärillä ei ole parc ferme säännöt voimassa, vaan kilpailusäännöt, sillä kilpailusäännöt ovat voimassa sen jälkeen kun kartti on ylittänyt lähdönryhmitysalueen valkoisen viivan.
Radalla hän ei ole kyllä saanut ulkopuolista apua, jos ratatuomari/liputtaja on auton siirtänyt radalta pois. Kilpailun johtajan paikka ei ole välttämättä päälippupisteessä, joten hän voi kyllä liikkua radalla mihin vaan.
Hylkäys erästä olisi siis ollut oikea ratkaisu ja muuta ei olisi tarvinut tehdä. Käsiksi käyminen on täysin käsittämätöntä kilpailun johdolta ja siitähän AKK on langettanut useita sakkoja ja pitkiä kilpailukieltoja, kun kuskin isät ja kuskit keskenään ovat ottaneet yhteen.
Jos et tehnyt asiasta vastalausetta, niin nyt on asiat jo housuissa ja vetoomusta et voi tehdä. Hallitukselle voit kyllä tehdä esityksen kilpailun johtajan ja kilpailujärjestäjän toiminnasta. - listerinen
Lakimies kartingissa kirjoitti:
Tässä selkeät vastaukset epäselviin asioihisi.
Kuljettaja voi korjata omaa karttiaan vain niillä välineillä joita hänellä on mukana radalla eli ei siis millään muulla kuin käsillään tai aivoillaan. Hän ei voi poistua karttinsa luota ratavarikolle palatakseen takaisin tulpan ja tulppa-avaimen kanssa. Karttia voi korjata ratavarikolla ja siellä ratavarikolla olleilla osilla, kuten tulppa ja tulppa-avain. Eli siis a ja b kohtiin vastaus on EI. Ja lämpärillä ei ole parc ferme säännöt voimassa, vaan kilpailusäännöt, sillä kilpailusäännöt ovat voimassa sen jälkeen kun kartti on ylittänyt lähdönryhmitysalueen valkoisen viivan.
Radalla hän ei ole kyllä saanut ulkopuolista apua, jos ratatuomari/liputtaja on auton siirtänyt radalta pois. Kilpailun johtajan paikka ei ole välttämättä päälippupisteessä, joten hän voi kyllä liikkua radalla mihin vaan.
Hylkäys erästä olisi siis ollut oikea ratkaisu ja muuta ei olisi tarvinut tehdä. Käsiksi käyminen on täysin käsittämätöntä kilpailun johdolta ja siitähän AKK on langettanut useita sakkoja ja pitkiä kilpailukieltoja, kun kuskin isät ja kuskit keskenään ovat ottaneet yhteen.
Jos et tehnyt asiasta vastalausetta, niin nyt on asiat jo housuissa ja vetoomusta et voi tehdä. Hallitukselle voit kyllä tehdä esityksen kilpailun johtajan ja kilpailujärjestäjän toiminnasta.Tuomaristohan suojelee kilpailunjärjestäjiä.Tuomaristossa istuu henkilöitä jotka itse järjestävät kilpailuita.Kuka sitä sitten kaverinsa polttaisi?Ei kukaan.Lappeenrannassa tuomaristoon saadaan uusi jäsen.Kilpailutapahtumien johtajan isä.Kai se isä korjaa virheet tuomaristossa jos poika sattuu nitä tekemään lipunvarressa.Viime vuodelta on jo kokemusta Lappeenrannan kilpailusta jossa poika teki virheen ja isä ei sitä suostunut tuomaristossa edes vastalauseen kautta korjaamaan.SM kilpailuissa ei voi voittaa taitavin ja paras,siellä näyttelee myös suurta osaa se kenet tunnet ja kuka olet!
- Pori KF3 - outsider
Lakimies kartingissa kirjoitti:
Tässä selkeät vastaukset epäselviin asioihisi.
Kuljettaja voi korjata omaa karttiaan vain niillä välineillä joita hänellä on mukana radalla eli ei siis millään muulla kuin käsillään tai aivoillaan. Hän ei voi poistua karttinsa luota ratavarikolle palatakseen takaisin tulpan ja tulppa-avaimen kanssa. Karttia voi korjata ratavarikolla ja siellä ratavarikolla olleilla osilla, kuten tulppa ja tulppa-avain. Eli siis a ja b kohtiin vastaus on EI. Ja lämpärillä ei ole parc ferme säännöt voimassa, vaan kilpailusäännöt, sillä kilpailusäännöt ovat voimassa sen jälkeen kun kartti on ylittänyt lähdönryhmitysalueen valkoisen viivan.
Radalla hän ei ole kyllä saanut ulkopuolista apua, jos ratatuomari/liputtaja on auton siirtänyt radalta pois. Kilpailun johtajan paikka ei ole välttämättä päälippupisteessä, joten hän voi kyllä liikkua radalla mihin vaan.
Hylkäys erästä olisi siis ollut oikea ratkaisu ja muuta ei olisi tarvinut tehdä. Käsiksi käyminen on täysin käsittämätöntä kilpailun johdolta ja siitähän AKK on langettanut useita sakkoja ja pitkiä kilpailukieltoja, kun kuskin isät ja kuskit keskenään ovat ottaneet yhteen.
Jos et tehnyt asiasta vastalausetta, niin nyt on asiat jo housuissa ja vetoomusta et voi tehdä. Hallitukselle voit kyllä tehdä esityksen kilpailun johtajan ja kilpailujärjestäjän toiminnasta.Kiitos asiallisesta kommentista Mr. lakimies.
Olin itsekin tästä juuri samaa mieltä. Myös PF säännöstön vs. kilpailusäännöstön raja on todellakin juuri noin, ratavarikko lienee kilpailun aikana osa "rataa".
Aiemman kahden koosteen kirjoittaja ei edusta enkä liity mitenkään kyseiseen kuljettajaan tai muuhun - esitys siksi paljolti retorinen ja ajatuksien provoamiseksi.
Toki näkemiini tapahtumiin ja omaan oikeudentajuun tiukasti perustuen.
Kaikkea ei tule eikä edes saa hyväksyä - säännöt määrittävät rajat kaikille.
Tämän ymmärtäminen kisan arjessa lienee vaikeinta juuri uusille ja aloittaville.
Kilpailujohto ilmeisesti myös pyrki (väärin) toimimaan vastalause/vetoomus mahdollisuuden poissulkemiseksi. Asiasta lienee kuitenkin tehty ajallisesti oikeat ja tarvittavat toimenpiteet myöhempää selvitystä varten.
Kilpailujohto (so. ainakin yksilöt) lienee syyllistynyt piittaamattomuuteen monessa asiassa. SM arvon takia asiaan AKK ( lajiryhmän) edustajien on syytä reagoida. Vaikka jokin tekninen asia estäisikin kilpailijaa asian saattamisessa myöhempään tutkintaan.
Piittaamattomuutta, osaamattomuutta ainakin seuraavissa:
- Sääntöjen tuntemus ja omakohtainen noudattaminen
- Keskeisessä johtotehtävässä tarvittava ammattiosaaminen
- Tasapuolisuus
- Vastuullinen huolehtiminen alaikäisten kilpailijoiden turvallisuudesta
Mahdollisuuksilla spekuloiden - Mitä asiasta pitäisi sitten oikein ajatella, jos:
- kilpailija olisi jäänyt pääsuoralla autojen alle (kuljettaja retuutettiin radan poikki)
- poliisit olisivat tulleet paikalle selvittämään tapahtunutta lapsen pahoinpitelyä
- asiaa olisi näkyvästi uutisoitu esim rataa vastustavien toimesta
Asiassa hieman myös häiritsee tulkinta, että asiat pyrittiin hoitamaan kotiin päin ja kilpailijan edun vastaisesti.
Eikä tämä kommentointi tarkoita sitä että kilpailujohdon tai muidenkaan pitäisi olla täydellisiä - virheitä sattu ja siksi mm vastalause, vetoomus menettelyt olemassa.
SM tapahtumaan kohdistuu kuitenkin samat oletukset ja vaatimukset kuin mihin tahansa muuhunkin - asiat on hoidettava oikein ja asiallisesti.
Pikkusieluisuus ja besser wisserismi on saattanut pesiytyä osaavien vapaaehtoisten puuttuessa .. - huoltaja joka näki
Pori KF3 - tapahtuma kirjoitti:
Asiaa tarkemmin:
Yksi KF3 kilpailija suljettiin sunnuntain finaalista ristiriitaisella ja kysymyksiä herättämällä tavalla. Tapauksessa ei ollut kyse lainkaan kuskin törttöilystä - pikemminkin kilpailujohdon erikoisista toiminnasta, mahdollisesti jopa virheistä.
Kuskilta meni tulppa erän lämppärillä, jota lähti juosten hakemaan läheltä olevalta varikolta. Auto oli tätä ennen siirretty pois radalta toimitsijan avustamana. Auton luokse jäi toimitsija jonka kanssa kuski oli asian selvittänyt.
Kilpailujohto tulkitsi: Kuski sai ulkopuolista apua ja hylkäsi kilpurinsa. Tästä jää epäselväksi:
a.) voiko kuski hakea lämppärien aikana tulpan varikkokärrystään ja vaihtaa sen radalla yksin
b.) voiko kuski jättää lämppärillä auton toimitsijan valvomaksi, korjata ja osallistua kilpailuun korjaustoimensa jälkeen. Huom kuski olisi voinut työntää kilpurinsa rataa pitkin itse varikolle, joka olisi tietysti ollut vaarallista. Tällöin apua olisi voinut antaa myös mekaanikko. Kyseessä siis lämppäri - eli vain parf ferme säännöt voimassa, erän kilpailu ei ollut vielä alkanut
c.) mitä kilpailunjohto tarkoittaa ulkopuolisella avulla. Toimitsija kun joutuu pakosta siirtämään kuskin kanssa kartin ajoradalta ja tämä toimitsija oli ainoa autoon koskenut. Eikö kilpailun johto luottanut omaan toimihenkilöönsä ?
Ymmärrettävä sanktio olisi ollut erästä hylkäys, kuten olisi muutoinkin käynyt kisan jäädessä kesken.
Tilanne jatkui niin, että kilpailun johtohenkilö jätti päälippupisteen ja siirtyi ratojen poikki alueen toiselle puolelle kuljettajan luoksi, sekä kielsi kuljettajalta kaikki korjaustoimenpiteet. Vaati voimakkaasti elehtien ja huutamalla kuskia seuraamaan päälippupisteelle, johon kuski tietysti myös suostui.
Epäselvää olisiko kuski saanut korjata autonsa. Todennäköisesti kyllä, koska hänellä oli tässä vaiheessa kaikki tarvittavat ja vain (parkferme sääntöjen mukaisesti) varikkoalueelta saadut tarvikkeet/työkalut. Avoin kysymys vain kuten jo edellä - olisiko saanut ne tuolta varikolta lämppärin aikana noutaa. Kukaan muu niitä ei olisi ainakaan kuskille voinut rata-alueelle viedä
Asiassa oli oikein saattaa kuljettaja turvallisesti pois radalta. Sääntöjen mukaisesti hänet olisi pitänyt saattaa turvallisesti lähimpään lippupisteeseen
Kilpailujohdon henkilön päälippupisteen hylkääminen ja siirtyminen lippupisteen alueelle oli outo toimi, koska tapahtuma oli kyseisen lippupisteen vastuulla eikä mitään ongelmia ollut. Kilpailujohdolla oli myös radioyhteys lippupisteen toimihenkilöihin. Kilpailun turvallisuuden ja tapahtuman hoitamiseksi päälippupisteelle on perinteisesti vaadittu min 2 kilpailun johdosta vastuullista.
Siirtymisen aikana kilpailun johtohenkilön toiminta synnytti uusia ongelmia. Hän retuuutti kovakouraisesti kilpailijaa ja huusi raivokkaasti hänelle aivan yleisö-alueen välittömässä läheisyydessä. Yleisön joukossa oleva pojan isä huusi katsomosta "älä koske mun poikaan".
Kilpailujohto sulki kilpailijan finalista (=musta). Syyt jäivät epäselväksi, mutta isän toimintaan vedottiin. Isä ei ollut ilmoittaja tai muu kilpailijan edustaja.Että jaksat jauhaa jutussasi paljon valetta
et tiedä titteleitä ja sijoitus paikkoja joten älä sekoita asioita
TAI SITTEN OLET TYHMÄ ETKÄ YMMÄRRÄ MITÄÄN KARTINGISTA - Warm up
Pori KF3 - analyysiä kirjoitti:
Suomen lain mukaisesti jokaisen vanhemman tulee suojella lastaan pahoinpitelyltä, jota lapseen kiinni käyminen juridisesti aina on.
Jokainen myös ymmärtää ettei toisten lapsiin saa käydä käsiksi. Näistä syistähän on myös lisenssejä evätty.
Kilpailujohdon henkilö lisäksi syyllistyi vakavan vaaran tuottamiseen, koska vei kuljettajan tarpeettomasti rata-aluiden ylitse muualle kuin hänen olisi sääntöjen mukaisesti pitänyt siirtyä. Tämä vuoksi kilpailujohdon henkilö ei voi vedota esim pahoinpitely syytteessä vaarasta pelastamisen tarpeeseen, koska oli itse saattanut alaikäisen tähän tilanteeseen.
Tilanne jatkui siten että kilpailujohto sulki kuljettajan finaalista, joka tuomio on perusteeton ja väärä. Syyksi esitettiin isän toiminta, mutta tulkinta on mahdoton koska isällä ei ollut kilpailussa mitään roolia, esim ilmoittajana toimi teamin vetäjä. Kilpailujohto ei voi perustaa kuljettajan saktioita paikalla olevan yleisön huuteluun tai muuhunkaan toimintaan, vaikka tälläinen olisi väärääkin.
KIlpailujohtoa myöhemmin lähestynyttä ilmoittajaa kohdeltiin myös oudosti. Hänen piti todistaa olevansa kuljettajan ilmoittaja. Tämä näyttää kertovan jostain ennakkoasenteesta kilpailijaa kohtaan, joka tietysti on väärin koska kaikkia kilpailijoita on kohdeltava tasapuolisesti.
Kilpailujohto ilmeisesti oletti finaalista poissulku päätöksen tehdessään että yleisössä oleva ja lastansa aivan oikein puolustanut isä olisi ilmoittaja. Päätöksiä ei kuitenkaan saa tehdä oletuksien perusteella.
Kuljettajaa ilmeisesti myös puhuteltiin yksin ja ilman täysi-ikäisen läsnäoloa.
Kilpa-alueella levisi huhuna että kilpailija olisi repinyt kilpailujohtajan kaulasta kortit pois. Tämä ei kuitenkaan vastaa tapahtunutta, koska kortti irtosi kilpailujohtajan repiessä kuljettajaa kaksin käsin, jota aikuisen pahoinpitelyä alaikäisen kuljettajan ei tietenkään tarvinnut hyväksyä.
Huonoa toimintaa kilpailun johdolta - näistä lienee jatkotoimia tulossa.
Kilpajohdon toiminta voi antaa perusteet koko kisatapahtuman mitätöintiin, koska yhdeltä kilpailijalta vietiin sääntöjen mukainen oikeus osallistua omaan finaaliinsa.
Tästä edelleen syntyisi kaikille kilpailijoille perusteet vahingonkorvauksiin AKK organisaatiolta, koska sääntöjä ei tällöin ole noudatettu ja tässä tapauksessa (=kilpailu mitätöity) olisi aiheutettu aivan tarpeettomia kuluja kilpailijoille.Tota, eiks sillä ole varoitus alla, epäasiallisesta käytöksestä. Tämä lienee syynä kilpailujohdon sanktioihin.
Pitäis oppia hallitseen ne hermot siellä radalla tapahtu sitten mitä tahansa, ettei tämmösiä kävisi.
Isi antanut pikkupojalle liiankovia paineita, ja näin ne sitten purkautuu. - Tornin katolta
Pori KF3 - outsider kirjoitti:
Kiitos asiallisesta kommentista Mr. lakimies.
Olin itsekin tästä juuri samaa mieltä. Myös PF säännöstön vs. kilpailusäännöstön raja on todellakin juuri noin, ratavarikko lienee kilpailun aikana osa "rataa".
Aiemman kahden koosteen kirjoittaja ei edusta enkä liity mitenkään kyseiseen kuljettajaan tai muuhun - esitys siksi paljolti retorinen ja ajatuksien provoamiseksi.
Toki näkemiini tapahtumiin ja omaan oikeudentajuun tiukasti perustuen.
Kaikkea ei tule eikä edes saa hyväksyä - säännöt määrittävät rajat kaikille.
Tämän ymmärtäminen kisan arjessa lienee vaikeinta juuri uusille ja aloittaville.
Kilpailujohto ilmeisesti myös pyrki (väärin) toimimaan vastalause/vetoomus mahdollisuuden poissulkemiseksi. Asiasta lienee kuitenkin tehty ajallisesti oikeat ja tarvittavat toimenpiteet myöhempää selvitystä varten.
Kilpailujohto (so. ainakin yksilöt) lienee syyllistynyt piittaamattomuuteen monessa asiassa. SM arvon takia asiaan AKK ( lajiryhmän) edustajien on syytä reagoida. Vaikka jokin tekninen asia estäisikin kilpailijaa asian saattamisessa myöhempään tutkintaan.
Piittaamattomuutta, osaamattomuutta ainakin seuraavissa:
- Sääntöjen tuntemus ja omakohtainen noudattaminen
- Keskeisessä johtotehtävässä tarvittava ammattiosaaminen
- Tasapuolisuus
- Vastuullinen huolehtiminen alaikäisten kilpailijoiden turvallisuudesta
Mahdollisuuksilla spekuloiden - Mitä asiasta pitäisi sitten oikein ajatella, jos:
- kilpailija olisi jäänyt pääsuoralla autojen alle (kuljettaja retuutettiin radan poikki)
- poliisit olisivat tulleet paikalle selvittämään tapahtunutta lapsen pahoinpitelyä
- asiaa olisi näkyvästi uutisoitu esim rataa vastustavien toimesta
Asiassa hieman myös häiritsee tulkinta, että asiat pyrittiin hoitamaan kotiin päin ja kilpailijan edun vastaisesti.
Eikä tämä kommentointi tarkoita sitä että kilpailujohdon tai muidenkaan pitäisi olla täydellisiä - virheitä sattu ja siksi mm vastalause, vetoomus menettelyt olemassa.
SM tapahtumaan kohdistuu kuitenkin samat oletukset ja vaatimukset kuin mihin tahansa muuhunkin - asiat on hoidettava oikein ja asiallisesti.
Pikkusieluisuus ja besser wisserismi on saattanut pesiytyä osaavien vapaaehtoisten puuttuessa ..Kirjoituksessasi oletat, että kilpailunjohto on pyrkinyt estämään vastalauseen/vetoomuksen jättämisen. Lisäksi oletat, että tässä on tapahtunut kotiin päin vetoa. Näin ollen ainakin itselle jää käsitys, että olet itse ollut mukana ko. tapahtumien "keskipisteessä" (mukana tuomariston kokouksessa) tai sitten johtopäätöksesi perustuvat olettamuksiin ja kuulopuheisiin.
Tässäkin kilpailussa oli nimettynä tuomariston puheenjohtaja, jonka tehtävänä on valvoa kilpailijoiden oikeuksia ja johtaa tuomariston työskentelyä em. kaltaisissa tilanteissa (ei varmasti ole sattumaa, että samainen henkilö toimii myös lajiryhmän puheenjohtajana).
Mielestäni on turha miettiä, mitä olisi voinut tapahtua, vaan miettiä sitä miten episodi olisi saatu estettyä. Tämän tyyppiset asiat (jotka liittyvät lämppärille jäämiseen, yms. erikoistilanteisiin) olisi varmasti hyvä käydä läpi ainakin ensimmäisen SM-osakilpailun ohjaajakokouksessa. Lisäksi asioita ja kilpailujen sujumista auttaisi, jos kaikki mukana olevat lukisivat ja sisäistäisivät säännöt, joissa mainitaan myös se, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Kuten mainitsit: "SM tapahtumaan kohdistuu kuitenkin samat oletukset ja vaatimukset kuin mihin tahansa muuhunkin - asiat on hoidettava oikein ja asiallisesti."
Osaavia vapaaehtoisia tai vapaaehtoisia yleensäkin on varmasti tämän jälkeen entistä vaikeampi saada mukaan, jos näillä palstoilla leimataan tähän tyyliin. Sitä vain ihmettelen, että paikalle ei kutsuttu poliisia mikäli todella tapahtui alaikäisen pahoinpitely. Jos kyseessä olisi oma lapseni, olisin välittömästi soittanut paikalle poliisin... - Warm up
Tornin katolta kirjoitti:
Kirjoituksessasi oletat, että kilpailunjohto on pyrkinyt estämään vastalauseen/vetoomuksen jättämisen. Lisäksi oletat, että tässä on tapahtunut kotiin päin vetoa. Näin ollen ainakin itselle jää käsitys, että olet itse ollut mukana ko. tapahtumien "keskipisteessä" (mukana tuomariston kokouksessa) tai sitten johtopäätöksesi perustuvat olettamuksiin ja kuulopuheisiin.
Tässäkin kilpailussa oli nimettynä tuomariston puheenjohtaja, jonka tehtävänä on valvoa kilpailijoiden oikeuksia ja johtaa tuomariston työskentelyä em. kaltaisissa tilanteissa (ei varmasti ole sattumaa, että samainen henkilö toimii myös lajiryhmän puheenjohtajana).
Mielestäni on turha miettiä, mitä olisi voinut tapahtua, vaan miettiä sitä miten episodi olisi saatu estettyä. Tämän tyyppiset asiat (jotka liittyvät lämppärille jäämiseen, yms. erikoistilanteisiin) olisi varmasti hyvä käydä läpi ainakin ensimmäisen SM-osakilpailun ohjaajakokouksessa. Lisäksi asioita ja kilpailujen sujumista auttaisi, jos kaikki mukana olevat lukisivat ja sisäistäisivät säännöt, joissa mainitaan myös se, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Kuten mainitsit: "SM tapahtumaan kohdistuu kuitenkin samat oletukset ja vaatimukset kuin mihin tahansa muuhunkin - asiat on hoidettava oikein ja asiallisesti."
Osaavia vapaaehtoisia tai vapaaehtoisia yleensäkin on varmasti tämän jälkeen entistä vaikeampi saada mukaan, jos näillä palstoilla leimataan tähän tyyliin. Sitä vain ihmettelen, että paikalle ei kutsuttu poliisia mikäli todella tapahtui alaikäisen pahoinpitely. Jos kyseessä olisi oma lapseni, olisin välittömästi soittanut paikalle poliisin...Joo Kuskin pitää vaan oppia, että kilpailussa on kilpailun säännöt, eikä iskän tai äitskän. Niillä mennään ja jos ei, niin silloin hakkaa kuski päätä mäntyyn.
Näissä karkeloissa ei ole varaa jossitteluun, sillä muuten ne jatkuvat loputtomiin. tuomarit on ne jotka jakavat penalttia.
On tää karttinki sitten hauskaa, kun nää jälkilöylyt on yleensä kovemmat kun ne oikeat. Oppia ikä kaikki, mutta samoja virheitä ei saisi tehdä montaa kertaa, muuten on oppimaton. - Jud ge
Tornin katolta kirjoitti:
Kirjoituksessasi oletat, että kilpailunjohto on pyrkinyt estämään vastalauseen/vetoomuksen jättämisen. Lisäksi oletat, että tässä on tapahtunut kotiin päin vetoa. Näin ollen ainakin itselle jää käsitys, että olet itse ollut mukana ko. tapahtumien "keskipisteessä" (mukana tuomariston kokouksessa) tai sitten johtopäätöksesi perustuvat olettamuksiin ja kuulopuheisiin.
Tässäkin kilpailussa oli nimettynä tuomariston puheenjohtaja, jonka tehtävänä on valvoa kilpailijoiden oikeuksia ja johtaa tuomariston työskentelyä em. kaltaisissa tilanteissa (ei varmasti ole sattumaa, että samainen henkilö toimii myös lajiryhmän puheenjohtajana).
Mielestäni on turha miettiä, mitä olisi voinut tapahtua, vaan miettiä sitä miten episodi olisi saatu estettyä. Tämän tyyppiset asiat (jotka liittyvät lämppärille jäämiseen, yms. erikoistilanteisiin) olisi varmasti hyvä käydä läpi ainakin ensimmäisen SM-osakilpailun ohjaajakokouksessa. Lisäksi asioita ja kilpailujen sujumista auttaisi, jos kaikki mukana olevat lukisivat ja sisäistäisivät säännöt, joissa mainitaan myös se, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Kuten mainitsit: "SM tapahtumaan kohdistuu kuitenkin samat oletukset ja vaatimukset kuin mihin tahansa muuhunkin - asiat on hoidettava oikein ja asiallisesti."
Osaavia vapaaehtoisia tai vapaaehtoisia yleensäkin on varmasti tämän jälkeen entistä vaikeampi saada mukaan, jos näillä palstoilla leimataan tähän tyyliin. Sitä vain ihmettelen, että paikalle ei kutsuttu poliisia mikäli todella tapahtui alaikäisen pahoinpitely. Jos kyseessä olisi oma lapseni, olisin välittömästi soittanut paikalle poliisin...Minusta SM:n mihinkään toimitsijatehtävään ei vapaaehtoisilla pitäisi oll mitään asiaa. Tiimit ja kilpailijoiden vaatimukset ovat ammattimaistuneet, joten toimitsijoidenkin pitää olla ammattilaisia. Se maksaa, mutta mitä sitten. Jos on kilpailijoilla otsaa vaatia, on oltava myös rahaa maksaa.
Tässä keskustelussa näkyy, mitä amatöörimäinen tuomari- ja toimitsijatyöskentely aiheuttaa.
Harmeja. - turistijuristi
Lakimies kartingissa kirjoitti:
Tässä selkeät vastaukset epäselviin asioihisi.
Kuljettaja voi korjata omaa karttiaan vain niillä välineillä joita hänellä on mukana radalla eli ei siis millään muulla kuin käsillään tai aivoillaan. Hän ei voi poistua karttinsa luota ratavarikolle palatakseen takaisin tulpan ja tulppa-avaimen kanssa. Karttia voi korjata ratavarikolla ja siellä ratavarikolla olleilla osilla, kuten tulppa ja tulppa-avain. Eli siis a ja b kohtiin vastaus on EI. Ja lämpärillä ei ole parc ferme säännöt voimassa, vaan kilpailusäännöt, sillä kilpailusäännöt ovat voimassa sen jälkeen kun kartti on ylittänyt lähdönryhmitysalueen valkoisen viivan.
Radalla hän ei ole kyllä saanut ulkopuolista apua, jos ratatuomari/liputtaja on auton siirtänyt radalta pois. Kilpailun johtajan paikka ei ole välttämättä päälippupisteessä, joten hän voi kyllä liikkua radalla mihin vaan.
Hylkäys erästä olisi siis ollut oikea ratkaisu ja muuta ei olisi tarvinut tehdä. Käsiksi käyminen on täysin käsittämätöntä kilpailun johdolta ja siitähän AKK on langettanut useita sakkoja ja pitkiä kilpailukieltoja, kun kuskin isät ja kuskit keskenään ovat ottaneet yhteen.
Jos et tehnyt asiasta vastalausetta, niin nyt on asiat jo housuissa ja vetoomusta et voi tehdä. Hallitukselle voit kyllä tehdä esityksen kilpailun johtajan ja kilpailujärjestäjän toiminnasta.Lakimies kartingissa on harvinaisen oikeassa. Finaalista sulkeminen oli iso virhe. Tai taisi olla second changesta, mutta sillä ei väliä. Sukulaisen raivostumisella ei olisi pitänyt olla muuta seurausta kuin sukulaisen taluttaminen huutoetäisyyden ulkopuolelle. Poikaa ei saa ja voi rangaista kisaan kuulumattoman käytöksestä. Järjestäjän tulisi ainakin tunnustaa virheensä ja ottaa opiksi. Tutkitaan ensin ja hutkitaan vasta sitten.
Kuskeillekin tästä tuli vinkki. Tulppa-avain ja varatulppa taskuun, niin lämppärillä voi ehtiä tekemään pikakorjauksen ainakin silloin, kun kierroksia on kaksi tai jopa kolme, punalippukeskeytyksistä puhumattakaan. - PORI KF3 - katolle
Tornin katolta kirjoitti:
Kirjoituksessasi oletat, että kilpailunjohto on pyrkinyt estämään vastalauseen/vetoomuksen jättämisen. Lisäksi oletat, että tässä on tapahtunut kotiin päin vetoa. Näin ollen ainakin itselle jää käsitys, että olet itse ollut mukana ko. tapahtumien "keskipisteessä" (mukana tuomariston kokouksessa) tai sitten johtopäätöksesi perustuvat olettamuksiin ja kuulopuheisiin.
Tässäkin kilpailussa oli nimettynä tuomariston puheenjohtaja, jonka tehtävänä on valvoa kilpailijoiden oikeuksia ja johtaa tuomariston työskentelyä em. kaltaisissa tilanteissa (ei varmasti ole sattumaa, että samainen henkilö toimii myös lajiryhmän puheenjohtajana).
Mielestäni on turha miettiä, mitä olisi voinut tapahtua, vaan miettiä sitä miten episodi olisi saatu estettyä. Tämän tyyppiset asiat (jotka liittyvät lämppärille jäämiseen, yms. erikoistilanteisiin) olisi varmasti hyvä käydä läpi ainakin ensimmäisen SM-osakilpailun ohjaajakokouksessa. Lisäksi asioita ja kilpailujen sujumista auttaisi, jos kaikki mukana olevat lukisivat ja sisäistäisivät säännöt, joissa mainitaan myös se, miten tällaisessa tilanteessa toimitaan. Kuten mainitsit: "SM tapahtumaan kohdistuu kuitenkin samat oletukset ja vaatimukset kuin mihin tahansa muuhunkin - asiat on hoidettava oikein ja asiallisesti."
Osaavia vapaaehtoisia tai vapaaehtoisia yleensäkin on varmasti tämän jälkeen entistä vaikeampi saada mukaan, jos näillä palstoilla leimataan tähän tyyliin. Sitä vain ihmettelen, että paikalle ei kutsuttu poliisia mikäli todella tapahtui alaikäisen pahoinpitely. Jos kyseessä olisi oma lapseni, olisin välittömästi soittanut paikalle poliisin...Finalista hylkypäätös näyttää tapahtuneen ilman ilmoittajan kuulemista.
Miksi poikettiin tavanomaisesta sääntöjen mukaisesta kuulemis/ilmoittamis menettelystä ?
Hylkypäätö annettiin myös ilman vastalause/vetoomus mahdollisuutta.
Miksi päätös tehtiin näin ? Tämä kun on hyvin harvinaista ja erikoista; varsinkin jos/kun ilmoittajaa ei ole kuultu ? Myös kun huomioidaan varsinainen tapahtuma, joka olisi tarkoittanut vain erästä poisulkeutumista.
Tuomaristolle oli epäselvää kuka on ilmoittaja.
Tämä ilmeni kun ilmoittaja tuli esittämään vastalausetta tuomarin lapseen kohdistuneista toimista. Ilmoittaja joutui vastaamaan "mitä helv... sä täällä teet" kysymykseen sarjaan liittyvillä asiakirjoilla.
Päätelmä - Tuomaristo oletti että kuljettajan isä oli ilmoittaja ja sanktioi näin kuljettajaa isän puuttumisesta lapsensa retuuttamiseen. Tuomarin omin sanoin "kaikki meni hyvin kunnes isä puuttui asiaan.."
Lisäksi kuljettajan täysin oikeutettu vastustelu tuomarin retuutukseen näyttää vaikuttaneen tuomioon. Perusteena näytetään käytetyn retuutuksen aikana tapahtunutta SM pannan irtoamista kyseisen retuuttavan tuomarin kaulasta, josta näin saatiin peruste käytösrangaistukselle.
Päätöksessä vain unohtuu täysin kyseisen tuomarin omat provosoivat ja ylimitoitetut toimet. Itse asiassa - mitään muuta mielipidettä ei nyt tuolla päätöksen edellä haluttu kuulla, tai voitu esittää, myös jälkikäsittelykin estettiin. Muistetaan nyt vielä, että vastaava lapseen kiinnikäynti on evännyt lisenssejä
Kilpailijan tulee tietysti kunnioittaa tuomareita, mutta koskemattomuuden oikeus on myös kilpailijalla, jota oikeutta alaikäiselläkin on oikeus puolustaa.
Tuomarin mahdolliset inhimilliset ennakkoasenteet näyttävät tapauksessa syrjäyttäneen normaali järjenkäytön, kohtuullisuuden, voimassa olevat säännöt ja menettelyt.
Asian tekee vakavaksi, koska nyt näyttää siltä että finalista poisulku päätöksen muotokin on väärä - tietysti myös esitetyt perusteet ja faktat kovin kyseenalaisia.
Kilpailijan oikeusturvasta:
Paraskaan kilpailunjohtaja tai lajiliiton pj ei pelkästään näillä mandaateilla suoraan edusta jotain kilpailjan etua varmistavaa, varsinkin jos hän on (kuten Porissa) päätöksiä tekevien lähipiirissä ja osa päättävää organisaatiota. Takavuosina tähän tehtävään ehdotettiin/valittiin eräs teamin vetäjä. Vastaavasti esim F1:ssä kuljettajia edustaa jokin muu kuin FIA tai kisapäättäjä.
Tapauksessa saattaa näyttäytyä vallan käytön nurja puoli - ketään ulkopuolista ei haluttu päästää vaikuttamaan tuomariston näkemykseeen/päätökseen. Asiassa poikettiin ilmoittajan kuulemisesta ja vastalause oikeutta päätökseen ei myönnetty.
Tornin katolle:
Kommentinne asennemaailma on huolestuttavan väärä - ja myös kilpalijoiden (=asiakkaan) edun vastainen. Näytätte puolustavan itseänne.
Mikäli ette liity kisaorganisaatioon, ok mutta kommenttinne hieman suppea.
Mutta kyllä - ohjaajakokouksissa nämä asiat on syytä käydä lävitse. Varsinkin kauden alussa kun uusia, nuoria kuljettajia tulee SM sarjaan. Unohtuiko tämä Porissa ?
Poliisien paikalle kutsuminen lienee se aivan viimeinen keino. Onko todella asiat karanneet jo niin yhteisön käsistä, että tälläistä edes joku ehdottaa tai käyttää jonakin mittarina tai todisteena tapahtumien todellisesta luonteesta ? - ei taskuun
turistijuristi kirjoitti:
Lakimies kartingissa on harvinaisen oikeassa. Finaalista sulkeminen oli iso virhe. Tai taisi olla second changesta, mutta sillä ei väliä. Sukulaisen raivostumisella ei olisi pitänyt olla muuta seurausta kuin sukulaisen taluttaminen huutoetäisyyden ulkopuolelle. Poikaa ei saa ja voi rangaista kisaan kuulumattoman käytöksestä. Järjestäjän tulisi ainakin tunnustaa virheensä ja ottaa opiksi. Tutkitaan ensin ja hutkitaan vasta sitten.
Kuskeillekin tästä tuli vinkki. Tulppa-avain ja varatulppa taskuun, niin lämppärillä voi ehtiä tekemään pikakorjauksen ainakin silloin, kun kierroksia on kaksi tai jopa kolme, punalippukeskeytyksistä puhumattakaan.Autoon voisi kiinnittää "mini-työkalupakin", jos kyhäelmänsä saa vain katsastuksessa hyväksytettyä.
Taskussa putoavat tai kuten muutkin autosta mahdollisesti irtoavat esineet ovat aina vaaratekijä - en tunne lajia
turistijuristi kirjoitti:
Lakimies kartingissa on harvinaisen oikeassa. Finaalista sulkeminen oli iso virhe. Tai taisi olla second changesta, mutta sillä ei väliä. Sukulaisen raivostumisella ei olisi pitänyt olla muuta seurausta kuin sukulaisen taluttaminen huutoetäisyyden ulkopuolelle. Poikaa ei saa ja voi rangaista kisaan kuulumattoman käytöksestä. Järjestäjän tulisi ainakin tunnustaa virheensä ja ottaa opiksi. Tutkitaan ensin ja hutkitaan vasta sitten.
Kuskeillekin tästä tuli vinkki. Tulppa-avain ja varatulppa taskuun, niin lämppärillä voi ehtiä tekemään pikakorjauksen ainakin silloin, kun kierroksia on kaksi tai jopa kolme, punalippukeskeytyksistä puhumattakaan.arvailua:
oliskohan kuljettajan kielenkäyttö tilanteessa ollut sen verran rajua ja kieltäytynyt poistumasta radalta, jolloin kuljettaja on päätetty vaan siirtää sivuun, että saadaan kisat ajettua.
sääntökirjassa on muistaakseni myös maininta, jonka mukaan kulkeminen vastakarvaan radankulkusuuntaan nähden on kielletty ja tätä kuljetta on nyt ainakin rikkonut palatessaan autolleen varikolta. joku on ilmeisesti antanut luvan tähän kuljettajalle, mutta ilmeisesti luvan antaja ei ole säännöistä perillä.
Tiimi (tai ilmoittaja) saattaa myös olla vastuullinen vieraidensa toilailuista.
oli nyt sitten miten tahansa, jotain virheitä hommassa on tapahtunut puolin ja toisin.
mitä tulee sääntöjen läpikäyntiin ennen kilpailua on mielestäni turhaa. jokainen halukas voi lukea sääntökirjaa, sarjasääntöjä ja luokkareita omalla ajallaan, ei sen takia aikataulua kannata enää venyttää. säännöt on käytännössä kuitenkin samat kuin kansallisissa ja harrastaja kisoissa, niissä toki katsotaan usein asioita sormien välistä. toisaalta samanlaista soutamista se on välillä F1-sarjassakin. - PORI KF3
en tunne lajia kirjoitti:
arvailua:
oliskohan kuljettajan kielenkäyttö tilanteessa ollut sen verran rajua ja kieltäytynyt poistumasta radalta, jolloin kuljettaja on päätetty vaan siirtää sivuun, että saadaan kisat ajettua.
sääntökirjassa on muistaakseni myös maininta, jonka mukaan kulkeminen vastakarvaan radankulkusuuntaan nähden on kielletty ja tätä kuljetta on nyt ainakin rikkonut palatessaan autolleen varikolta. joku on ilmeisesti antanut luvan tähän kuljettajalle, mutta ilmeisesti luvan antaja ei ole säännöistä perillä.
Tiimi (tai ilmoittaja) saattaa myös olla vastuullinen vieraidensa toilailuista.
oli nyt sitten miten tahansa, jotain virheitä hommassa on tapahtunut puolin ja toisin.
mitä tulee sääntöjen läpikäyntiin ennen kilpailua on mielestäni turhaa. jokainen halukas voi lukea sääntökirjaa, sarjasääntöjä ja luokkareita omalla ajallaan, ei sen takia aikataulua kannata enää venyttää. säännöt on käytännössä kuitenkin samat kuin kansallisissa ja harrastaja kisoissa, niissä toki katsotaan usein asioita sormien välistä. toisaalta samanlaista soutamista se on välillä F1-sarjassakin.Alkutilanteessa kuljettaja ei olisi saanut poistua autonsa luota ja käydä varikolla.
Huom sääntöjen mukaan hän kyllä olisi voinut työntää kilpurinsa rataa pitkin ratavarikolle (=lämppäri).
Autosta noustessaan kuljettajat siirtyvät lippupisteen vastuulle, ainakin heidän tulee lähinpään lippupisteeseen siirtyä. Tämä siis kilpurin radalta siirron jälkeen.
Kuljettajat eivät tyypillisesti kuljeskele radalla, eikä heitä yleensä kilpatapahtuman aikana siirretä lähimmältä lippupisteeltä mihinkään. Ensiapu tilanteessa asia muuttuu ja yleensä johtaa tapahtuman osan keskeyttämiseen (punaisella).
Näkemäni perusteella kuljettaja seurasi rauhallisesti tuomaria päälippupisteelle, mutta ymmärrettävästi kohtuulisen allapäin ja pää kumarassa. Miksi siirto päälippupisteelle ?
Kuljettajan päälippupisteelle siirtämiselle on hyvin vaikea löytää oikeaa perustetta. Hänen paikkansa kun kilpailun aikana olisi ollut olla lähimmällä lippupisteellä, josta hänet siirretään kilpurinsa kera erän tms jälkeen park ferme alueelle.
Käytännön tarkoitus on myös turvata alaikäisen kuljettajan oikeutta, koska näin hän ei joudu yksin kilpailunjohdon puhuttelemaksi. Päälippupisteelle kutsutaan vain ja ainoastaan tarvittaessa, myös aina ilmoittajan (=täysikäinen) kanssa.
Päälippupisteeltä tuomari lähti edelleen (huom. kilpailun aikana) viemään kuljettajaa pääsuoran ylitse ilmeisesti tornille. Miksi rata piti ylittää ? Miksi tornille ja yksin ?
Radan ylittämisen edellä tapahtui kuljettajan retuuttaminen, koska kuljettaja ei ilmeisesti itse olisi halunnut rataa kilpailun aikana ylittää.
Retuuttaminen laukaisi isän reaktion, koska etäisyyttä tällöin n.15m tapahtumaan
Totta - ilmoittaja vastaa vieraistaan, mutta ilmeisesti vain kisavarikon alueella. Yleisökatsomossa voi olla kuka vaan ja näiden suhteiden selvittäminen lienee usein aika mahdotonta.
Katsomosta huutelua tapahtuu muissakin lajeissa, eikä tällä pitäisi olla vaikutusta tuomarointiin.
Säännöistä - kokemattomat ja uudet eivät useinkaan tiedä oikeuksiaan tai oikeita menettelyjä. Mutta tuomarien pitää nämä tuntea. Yleensä näistä oikeuksista myös muistutaan saktioiden yhteydessä, jotta sääntöjen mukaiset oikeudet on tiedossa.
Esim vastalauseen esittämisen oikeus ja liittyvät muut esim ajalliset seikat. - Race kuski
en tunne lajia kirjoitti:
arvailua:
oliskohan kuljettajan kielenkäyttö tilanteessa ollut sen verran rajua ja kieltäytynyt poistumasta radalta, jolloin kuljettaja on päätetty vaan siirtää sivuun, että saadaan kisat ajettua.
sääntökirjassa on muistaakseni myös maininta, jonka mukaan kulkeminen vastakarvaan radankulkusuuntaan nähden on kielletty ja tätä kuljetta on nyt ainakin rikkonut palatessaan autolleen varikolta. joku on ilmeisesti antanut luvan tähän kuljettajalle, mutta ilmeisesti luvan antaja ei ole säännöistä perillä.
Tiimi (tai ilmoittaja) saattaa myös olla vastuullinen vieraidensa toilailuista.
oli nyt sitten miten tahansa, jotain virheitä hommassa on tapahtunut puolin ja toisin.
mitä tulee sääntöjen läpikäyntiin ennen kilpailua on mielestäni turhaa. jokainen halukas voi lukea sääntökirjaa, sarjasääntöjä ja luokkareita omalla ajallaan, ei sen takia aikataulua kannata enää venyttää. säännöt on käytännössä kuitenkin samat kuin kansallisissa ja harrastaja kisoissa, niissä toki katsotaan usein asioita sormien välistä. toisaalta samanlaista soutamista se on välillä F1-sarjassakin.Näin kävi. Kaveri haistatteli, ja niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Seuraavaksi tuomaristo muisti kaverin käytösvaroituksen, jota ei anneta huvikseen, joten tapaus oli sillä selvä.
Kilpalusta sulkeminen tuomariston päätöksellä. Seuraavassa kisassa, jos saa ajaa, niin kannattaa muistaa fiksusti noudattaa tuomaristolta annettuja ohjeita
Tämä vaan siksi, että itsellä on hauskempaa, kun voi saada jopa SM pisteitä. - köhffi6
PORI KF3 kirjoitti:
Alkutilanteessa kuljettaja ei olisi saanut poistua autonsa luota ja käydä varikolla.
Huom sääntöjen mukaan hän kyllä olisi voinut työntää kilpurinsa rataa pitkin ratavarikolle (=lämppäri).
Autosta noustessaan kuljettajat siirtyvät lippupisteen vastuulle, ainakin heidän tulee lähinpään lippupisteeseen siirtyä. Tämä siis kilpurin radalta siirron jälkeen.
Kuljettajat eivät tyypillisesti kuljeskele radalla, eikä heitä yleensä kilpatapahtuman aikana siirretä lähimmältä lippupisteeltä mihinkään. Ensiapu tilanteessa asia muuttuu ja yleensä johtaa tapahtuman osan keskeyttämiseen (punaisella).
Näkemäni perusteella kuljettaja seurasi rauhallisesti tuomaria päälippupisteelle, mutta ymmärrettävästi kohtuulisen allapäin ja pää kumarassa. Miksi siirto päälippupisteelle ?
Kuljettajan päälippupisteelle siirtämiselle on hyvin vaikea löytää oikeaa perustetta. Hänen paikkansa kun kilpailun aikana olisi ollut olla lähimmällä lippupisteellä, josta hänet siirretään kilpurinsa kera erän tms jälkeen park ferme alueelle.
Käytännön tarkoitus on myös turvata alaikäisen kuljettajan oikeutta, koska näin hän ei joudu yksin kilpailunjohdon puhuttelemaksi. Päälippupisteelle kutsutaan vain ja ainoastaan tarvittaessa, myös aina ilmoittajan (=täysikäinen) kanssa.
Päälippupisteeltä tuomari lähti edelleen (huom. kilpailun aikana) viemään kuljettajaa pääsuoran ylitse ilmeisesti tornille. Miksi rata piti ylittää ? Miksi tornille ja yksin ?
Radan ylittämisen edellä tapahtui kuljettajan retuuttaminen, koska kuljettaja ei ilmeisesti itse olisi halunnut rataa kilpailun aikana ylittää.
Retuuttaminen laukaisi isän reaktion, koska etäisyyttä tällöin n.15m tapahtumaan
Totta - ilmoittaja vastaa vieraistaan, mutta ilmeisesti vain kisavarikon alueella. Yleisökatsomossa voi olla kuka vaan ja näiden suhteiden selvittäminen lienee usein aika mahdotonta.
Katsomosta huutelua tapahtuu muissakin lajeissa, eikä tällä pitäisi olla vaikutusta tuomarointiin.
Säännöistä - kokemattomat ja uudet eivät useinkaan tiedä oikeuksiaan tai oikeita menettelyjä. Mutta tuomarien pitää nämä tuntea. Yleensä näistä oikeuksista myös muistutaan saktioiden yhteydessä, jotta sääntöjen mukaiset oikeudet on tiedossa.
Esim vastalauseen esittämisen oikeus ja liittyvät muut esim ajalliset seikat.itse en ollut paikalla mutta kuka retuuttanut ja ketä kuskia??
- PORI KF3
Race kuski kirjoitti:
Näin kävi. Kaveri haistatteli, ja niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Seuraavaksi tuomaristo muisti kaverin käytösvaroituksen, jota ei anneta huvikseen, joten tapaus oli sillä selvä.
Kilpalusta sulkeminen tuomariston päätöksellä. Seuraavassa kisassa, jos saa ajaa, niin kannattaa muistaa fiksusti noudattaa tuomaristolta annettuja ohjeita
Tämä vaan siksi, että itsellä on hauskempaa, kun voi saada jopa SM pisteitä.Taitaapa race kuski nyt sotkea kuskeja ja tapahtumia, eikä asia taida olla vielä lainkaan selvä. Ainakin paperit asiassa liikkuvat ja ryhmät miettivät.
Tapahtumaan kun liittyy aivan liikaa epäselviä asioita, ilmeisesti myös sääntörikkomuksia. Esim kysymys tuomarin lisenssin epäämisestä.
On tietysti aina niin tosi mukavaa ilakoida toisten vastoinkäymisistä - mutta entäpä jos tälläinen ns. oikeusmurha osuisi omalle kohdalle ? Tiedätkö oikeutesi ja osaatko toimia ? Tunnetko menettelyt ? Kuka voi auttaa ?
Muistetaan vielä että kyseessä oli kuljettajan eka SM. Ja että tuomari vei kuskin tuohon erikoiseen tilanteeseen jossa ylilyöntejä alkoi tapahtua.
Jos haistattelua on tapahtunut jotkin sanktiot voi olla paikallaan. Mutta vanhoja tapahtumia ja käsityksiä ei saisi sotkea tuomarointiin. - Tottaikai sotketaan
PORI KF3 kirjoitti:
Taitaapa race kuski nyt sotkea kuskeja ja tapahtumia, eikä asia taida olla vielä lainkaan selvä. Ainakin paperit asiassa liikkuvat ja ryhmät miettivät.
Tapahtumaan kun liittyy aivan liikaa epäselviä asioita, ilmeisesti myös sääntörikkomuksia. Esim kysymys tuomarin lisenssin epäämisestä.
On tietysti aina niin tosi mukavaa ilakoida toisten vastoinkäymisistä - mutta entäpä jos tälläinen ns. oikeusmurha osuisi omalle kohdalle ? Tiedätkö oikeutesi ja osaatko toimia ? Tunnetko menettelyt ? Kuka voi auttaa ?
Muistetaan vielä että kyseessä oli kuljettajan eka SM. Ja että tuomari vei kuskin tuohon erikoiseen tilanteeseen jossa ylilyöntejä alkoi tapahtua.
Jos haistattelua on tapahtunut jotkin sanktiot voi olla paikallaan. Mutta vanhoja tapahtumia ja käsityksiä ei saisi sotkea tuomarointiin.Jos varoitus on päällä niin tottakai se vaikuttaa seuraamuksiin koventavasti
- kitisijät pannaan
Jud ge kirjoitti:
Minusta SM:n mihinkään toimitsijatehtävään ei vapaaehtoisilla pitäisi oll mitään asiaa. Tiimit ja kilpailijoiden vaatimukset ovat ammattimaistuneet, joten toimitsijoidenkin pitää olla ammattilaisia. Se maksaa, mutta mitä sitten. Jos on kilpailijoilla otsaa vaatia, on oltava myös rahaa maksaa.
Tässä keskustelussa näkyy, mitä amatöörimäinen tuomari- ja toimitsijatyöskentely aiheuttaa.
Harmeja.SM kisat on näillä osallistuja määrillä raskaasti tappiolliset kisat järjestää kaikille seuroille.
Ihme että jaksavat vuodesta toiseen silti näitä pyörittää ja kuunnella kitinöitä
sähköistä, tulospalvelusta ja vessojen siiteydestä. kattokaa nyt totakin porin porukkaa:
vähenee vuosi vuodelta ja harmaantuu samaan tahtiin. Missä uude ja nuoret järjestäjät ?
Kaikki kitisijät vois mennä edes yrittämään järjestämään edes aluekisat ja kuunneella noita kitinöitä. Puhakan Matti voi varmaan valaista lisää...
SM sarja on tänä vuonna lähinnä vaivannäköä ja rahanmenoa seuroille.katsotaan suostuuko esim. Pori ensivuonnakin urakkaan. - Kart Fani
kitisijät pannaan kirjoitti:
SM kisat on näillä osallistuja määrillä raskaasti tappiolliset kisat järjestää kaikille seuroille.
Ihme että jaksavat vuodesta toiseen silti näitä pyörittää ja kuunnella kitinöitä
sähköistä, tulospalvelusta ja vessojen siiteydestä. kattokaa nyt totakin porin porukkaa:
vähenee vuosi vuodelta ja harmaantuu samaan tahtiin. Missä uude ja nuoret järjestäjät ?
Kaikki kitisijät vois mennä edes yrittämään järjestämään edes aluekisat ja kuunneella noita kitinöitä. Puhakan Matti voi varmaan valaista lisää...
SM sarja on tänä vuonna lähinnä vaivannäköä ja rahanmenoa seuroille.katsotaan suostuuko esim. Pori ensivuonnakin urakkaan.AKK:n tulisi rahallisesti avustaa järjestävää seuraa, esin 40 % todellisista kuluista.
Tämän voisi tehdä vaikka maksamalla matka ja majoituskulut kilpailun järjestäville henkilöille, kuitteja vastaan, matkat, majoitukset, ruokailut, ja verottomat päivärahat menetetyistä kesäpäivistä. Talkoo henki kun alkaa loppua. Nyt käy niin, että järjestävät seurat maksavat viulut, ja AKK ottaa hyödyn ja kunnian.
Näillä toimenpiteillä saadaan varmasti hyvät kisat, ja toimihenkilötkin olisivat mielummin pintä korvaustavastaan hommissa, kuin pelkillä talkoilla, joista itse maksat viulut. Jos AKK toimisi järkevästi se hakisi avustusta valtion instansseista kyseisiin SM kisoihin, niinkuin muutkin SM arvoista taisetelevat lajiliitot.
Taloudelliset faktat tulisi AKK:n kabineteissa tiedostaa, ja toimia sen mukaan. Jos sielttulee ohjeita ja määräyksiä, niin pitäisi tulla myös taloudellista tukea ainakin SM kisoihin.
- Kakkosen reikä
Aanus reisinki tiimi
- Stewen
Mihin perustuu tän nykyisen SM-sarjan mainostaminen maailman kovatasoisimmaksi ? Onko joku tai jotkut Suomalaiset pärjänneet tänä vuonna siten että tälle on aihetta ?
- Per Saukko
Markkinoinnissa on yleensä ripaus tosiasiaa ja valtavasti asian paisuttelua.
Siihen se perustuu. - tosikko
Ja sitten vähän sisälukutaitoa. Maailman kovin SM sarja (Käsittääkseni ruotsin SM sarja ei ole yhtä kovatasoinen). Ei ollut puhetta kansallisista sarjoista, vaan SM sarjoista. Englannin sarjat tai Ranskan GPO eivät ole SM sarjoja.
Hivenen huumoria lajiin, niin on paljon mukavampaa. - Vähemmän tosikko
tosikko kirjoitti:
Ja sitten vähän sisälukutaitoa. Maailman kovin SM sarja (Käsittääkseni ruotsin SM sarja ei ole yhtä kovatasoinen). Ei ollut puhetta kansallisista sarjoista, vaan SM sarjoista. Englannin sarjat tai Ranskan GPO eivät ole SM sarjoja.
Hivenen huumoria lajiin, niin on paljon mukavampaa.Jep!
Huumoria, ja Aamoria sitä tarvitaan myös karttingissa. Tää on todellakin maailman kovatasoisin SM sarja, sillä vain parhaat palkitaan.
- MM-kisat-hemohess
miten olis Suomen Maailmanmestaruussarja =SM.
Maailman kovatasoisin suomalainen Maailmanmetaruussarja . Tätä ei vedetä edes Ruotsissa =) ja samaan syssyyn voi kohta palkita nyrkkeilyn SM-mitalilla ! Enämpi tullee mieleen joku ihan muu SM, kun lukkee näitä juttuja.- Hemohess Hartsa
Lahti MM kisat 2001
- Marja-Liisa joutui haastattelluun, ku tuo meijjän Hartsa kärähti Doopinkista, ja totesi savolaiseen lupsakkaan tapaansa, jotta myö, myö Hartsan kaa sotattiin, jotta siinä lukee himohässii, mut se olkii hemohessii, jotta sattuuhan noita vahikoja paremissaan piireis. - Seniori vuodelta x
Hemohess Hartsa kirjoitti:
Lahti MM kisat 2001
- Marja-Liisa joutui haastattelluun, ku tuo meijjän Hartsa kärähti Doopinkista, ja totesi savolaiseen lupsakkaan tapaansa, jotta myö, myö Hartsan kaa sotattiin, jotta siinä lukee himohässii, mut se olkii hemohessii, jotta sattuuhan noita vahikoja paremissaan piireis.Voi voi kulta muskat yrittää rämpiä .Joko rahat ei riitä tai joku muu ahistaa mutta taotaa päätä seinää sijat 10-00000 on kädettömille joten on kyllä hienoo tuhlataan rahat kakkulan kaivoon.Ps kun poitsu kasvaa tulee eri aika noi junnut 13-15 on hukassan ja tulee oleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k833812On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole382394Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi712361Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732263Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.362015Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma711594- 761497
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?581071Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?691034Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r4963