Mikä mielenterveyden häiriö kyseessä?

jyri_o

Olen tässä huolissani erään ystäväni mielenterveydestä. (Taustatietoina että kyseessä mieshenkilö iältään 26 vuotta, naimisissa ja parivuotiaan lapsen isä. Sairastaa kroonista sairautta joka estää tällä hetkellä työnteon, tai ainakin on kertonut tuon sairauden olevan syynä.) Olenkin pohtinut että mikä mielenterveyden häiriö hänellä mahtaa olla kysymyksessä, kun oireet ovat seuraavanlaiset ja jatkuneet suunnilleen samantapaisina jo teini-iästä saakka:


- Ei osaa ottaa vastaan yhtään kritiikkiä, ei siis pienintäkään mistään hänen tekemisestään. Jos edes yrittää hienovaraisesti ilmaista että jonkin asian voisi tehdä paremmin/helpommin toisella tavalla kuin hän tekee, hän suuttuu välittömästi ja aloittaa huutamisen/tavaroiden viskelemisen. Tämän lisäksi alkaa mököttämään...

- Pohtii aivan koko ajan asioiden turvallisuutta ylikorostuneesti. Esimerkiksi sähkölaitteissa on oltava pistorasian jälkeen ylivirtasuojat. Hän saattaa vetää varmuuden vuoksi huomioliivit päälle jos lähtee vaikka kotitiellensä kävelemään. Lisäksi noudattaa liikennesääntöjä täysin prikulleen ja käyttää esimerkiksi vilkkua jopa kääntyessään täysin tyhjällä kaupan parkkipaikalla.

- Monta kertaa tekeytyy tietämättömäksi jos puhutaan yhteisesti sovituista asioista, ja väittää ettei ole kuullutkaan edes asiasta puhuttavan. Sen sijaan jos on sovittu jostain josta hän taloudellisesti tai muutoin hyötyy huomattavasti, hän muistaa asian aivan prikulleen kuten sovittu, tai yrittää hieman pelata lisää "omaan pussiin" keksimällä omia lisäyksiä.

- Hänen oma perheensä on aina etusijalla. Ei halua tehdä mitään ennen kuin kysyy vaimoltaan että käykö asia hänelle. Ylisuojelee lastaan kaikin mahdollisin keinoin rahasta välittämättä, vaikka koko ajan valittaa että ei ole yhtään rahaa. Myöskään ei esimerkiksi anna lapsensa tutustua toisiin lapsiin etteivät bakteerit tarttuisi, eli eristää lapsensa mahdollisimman paljon "pumpuliin". Tämän on kyllä huomannut myös lapsesta, sillä lapsi ei osaa varoa yhtään mitään kun aina on ollut joku estämässä pienenkin kolhun.

- Saa pienistäkin asioista aikaan suuren riidan. Muunmuassa raivoaa, huutaa ja suuttuu, mikäli hänen vaimonsa on täyttänyt roskapussin niin täyteen että sen saa enää vaivoin kiinni.

- Kutsuu usein ystäviä/sukulaisiaan talkootöihin talollensa, mutta vaikka häntä käykin auttamassa, ei häneltä koskaan saa yhtään apua jos itse tarvitsee.

- Lainailee rahaa vähän jokaiselta tuttavaltaan, mutta takaisinmaksua saa odottaa vuosia. Elää koko ajan yli varojensa ja hankkii aivan tyhjänpäiväisiä tarpeettomia tavaroita joita ei välttämättä koskaan käytä. Toisaalta kuvittelee että "pakolliset" hankinnat ovat liian kalliita ja valittaa esimerkiksi siitä jos sähkön hinta nousee vaikka 0,01€/kWh, samalla kun koko talossa palaa aina pimeän aikaan lähes kaikki valot. Kaiken kaikkiaan rahan käyttö erittäin holtitonta ja Visa vinkuu.

- On erittäin ennakkoluuloinen ja homofobinen ihminen. Tekee ihmisistä mielipiteen täysin ensivaikutelman perusteella edes puhumatta kyseisen henkilön kanssa, saati tietämättä hänen taustoistaan tai mielipiteistään. Uskoo kaiken minkä kuulee huhupuheena jostain henkilöstä.

- Suhtautuu alkoholinkäyttöön erittäin kielteisesti, ja epäilee alkoholismia lähes jokaisessa ihmisessä joka ottaa vaikka kerran viikossa saunakaljan. Sen sijaan jos hän itse ottaa joskus alkoholia, hän ei ole mielestään alkoholisti ollenkaan.

- Kaikenkaikkiaan jos hänellä on mielipide jostain asiasta, hän on omasta mielestään täysin oikeassa. Ja jos joku kehtaa edes hienovaraisesti ilmaista että asia ei välttämättä näin ole, suuttuminen ja mykkäkoulu on valmis alkamaan.

- On kärsinyt burn-outista pari vuotta sitten



Mikähän tämä häiriö nyt sitten olisi tulkinnaltaan? Kiinnostaisi tietää enemmän että mitä tällaisen ihmisen kanssa tekisi...

19

567

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pakpakpak

      Kuulostaa pakko-oireiselta häiriöltä. Itselläni on vaativa persoonallisuushäiriö, joka on lievempi versio pakko-oireisesta häiriöstä.

    • moni onkelemako

      Huuhaa maakareilta tullee aina ohjeita tyyliin kannattaa hankkiutua nopeasti
      eroon koko ihmisestä, jos on alkoholisti, mielenterveysongelmainen tms.
      Ku yli puolet Suomalaisista sitten täyttää nämä kriteerit, siinä sitä riittääkin
      sitten taivasteltavaa.

      • Nimim 5 vuotta masentunu

        Minusta kuulostaa vaativalta persoonallisuushäiriöltä. En ole mikään psykiatri mutta tämmönen tuli mieleen..


    • vaativa & vaatimaton

      Mutta eikö vaativa persoonallisuus ole pihtauksen mestari? Lainaa toiselta rahaa, eikä maksa takaisin... Eikö vaativan persoonan tulisi kääntää viha myös oman itsensä epätäydellisyyksiin?

      Toi jätkä on täynnä ristiriitaisuuksia.

      Minulla on vaativa persoona, mutta syyllistän kaikesta itseäni, en muita. En voisi pyytää toisilta rahaa. Autan jos kykenen, mutta apua en kysele. Pidän sopimuksista viimeiseen asti kiinni, vaikka se tarkoittaisi yöunien menettämistä pariksi päiväksi. Olen mielestäni liian epätäydellinen parisuhteeseen yms. Tiedän olevani tässä suhteessa poikkeuksellinen. Mutta tuon jätkän ristiriitaisuudet.

    • jyri_o

      Tuo ristiriitaisuus hänessä juuri onkin outoa ja tekisi mieli ymmärtää häntä paremmin. Tai mahdollisesti osata auttaa.

      Lueskelin wikipediasta tuosta pakko-oireisesta häiriöstä, ja vaativasta persoonallisuudesta. Menee kyllä niiden kuvausten perusteella aika lailla yksiin. Varsinkin tuo vaativan persoonallisuuden määritelmä on kuin suoraan hänestä kertov, sillä eroavaisuudella ettei hän ole aina huolellinen ja pikkutarkka.

      • Nimim 5 vuotta masentunu

        Noi on kyl tosiaan tosi ristiriitasia noi oireet. Vaativa persoonallisuus ilmenee myös sillä että syyllistää muita kaikesta kun he eivät ole tehneet kaikkea hänen mielestään oikein. Myös pakko-oireinen häiriö voi olla lisäksi mutta pakko-oireinen häriö ja vaativa persoonallisuus voi olla vaikee erottaa joissain tapauksissa keskenään. Molemmissa henkilö on tietyissä asioissa pikkutarkka. Isälläni on vaativa persoonallisuushäiriö ja hän on myös tosi tarkka siitä että onko töpselit seinässä ettei ukkonen pääse yllättämään. Vastiva persoonallisuus kuuluu ns. narsistisiin persoonallisuushäiriöhin eli henkilö voi olla tosi itsekrskeinen suorittaessaan täydellisyyttä.


      • Nimim 5 vuotta masentunu
        Nimim 5 vuotta masentunu kirjoitti:

        Noi on kyl tosiaan tosi ristiriitasia noi oireet. Vaativa persoonallisuus ilmenee myös sillä että syyllistää muita kaikesta kun he eivät ole tehneet kaikkea hänen mielestään oikein. Myös pakko-oireinen häiriö voi olla lisäksi mutta pakko-oireinen häriö ja vaativa persoonallisuus voi olla vaikee erottaa joissain tapauksissa keskenään. Molemmissa henkilö on tietyissä asioissa pikkutarkka. Isälläni on vaativa persoonallisuushäiriö ja hän on myös tosi tarkka siitä että onko töpselit seinässä ettei ukkonen pääse yllättämään. Vastiva persoonallisuus kuuluu ns. narsistisiin persoonallisuushäiriöhin eli henkilö voi olla tosi itsekrskeinen suorittaessaan täydellisyyttä.

        Sori kirjotusvirheet, toivottavasti ymmärsitte.


    • anankastic

      Hei, saanko kysyä 5 vuotta masentunut, mistä olet saanut tuon käsityksen, että vaativa persoonallisuus kuuluisi narsistisiin persoonallisuushäiriöihin? Perustuuko se johonkin tietolähteeseen? Wikipedian mukaan vaativa ja narsistinen kuuluisivat eri luokkiin.

      Minä en osaa tehdä diagnooseja kenestäkään.

      • pakpakpak

        Siis vaativa persoonallisuus ei kuulu narsistisiin persoonallisuushäiriöihin.


        Ryhmä A (oudon tai epätavallisen käyttäytymisen häiriöitä)
        Epäluuloinen (paranoidinen) persoonallisuus
        Eristäytyvä (skitsoidinen) persoonallisuus
        Psykoosipiirteinen persoonallisuus

        Ryhmä B (käytöksen dramaattisuutta, emotionaalista tai epävakautta)
        Epäsosiaalinen persoonallisuus
        Epävakaa persoonallisuus
        Huomiohakuinen persoonallisuus
        Narsistinen persoonallisuus

        Ryhmä C (ahdistuneisuuden ja pelokkuuden oireita)
        Estynyt persoonallisuus
        Riippuvainen persoonallisuus
        Pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (vaativa persoonallisuushäiriö)


      • Nimim 5 vuotta masentunu
        pakpakpak kirjoitti:

        Siis vaativa persoonallisuus ei kuulu narsistisiin persoonallisuushäiriöihin.


        Ryhmä A (oudon tai epätavallisen käyttäytymisen häiriöitä)
        Epäluuloinen (paranoidinen) persoonallisuus
        Eristäytyvä (skitsoidinen) persoonallisuus
        Psykoosipiirteinen persoonallisuus

        Ryhmä B (käytöksen dramaattisuutta, emotionaalista tai epävakautta)
        Epäsosiaalinen persoonallisuus
        Epävakaa persoonallisuus
        Huomiohakuinen persoonallisuus
        Narsistinen persoonallisuus

        Ryhmä C (ahdistuneisuuden ja pelokkuuden oireita)
        Estynyt persoonallisuus
        Riippuvainen persoonallisuus
        Pakko-oireinen persoonallisuushäiriö (vaativa persoonallisuushäiriö)

        Olette oikeassa, näköjään se ei kuulu narsistisiin persoonallisuushäiriöihin. Olen vaan sata varma että olen lukenut että näin olisi.. Mutta ehkä itse olen väärässä tai tämä lähde mistä olen moista lukenut on väärässä. Muistelen vaan että tässä samaisessa lähteessä olisi ollut myös että epävakaa persoonallisuus kuuluisi tähän samaan ryhmään.

        Mutta se pitää paikkaansa kumminki et vaativat persoonallisuushäiriöiset ovat hyvin itsekeskeisiä pyrkiessään täydellisyyteen ( vaatii myös muilta paljon tekoja asian eteen)


    • pööpoo

      JYRI-O Vaikuttaa ihan narsistiselta persoonallisuushäiriölliselta.

      • Anonyymi

        jep outoa touhua ei varsinaista asiaa hoideta mitä pitäs


    • jlklkj

      Kaikki persoonaalllisuushäitriöt ovat entiseltä luokitukseltaan psykopaatteja. Yksinkertaisesti diagnoosi on psykopaatti. Kansanomaisesti voi kutsua hyväksikäyttäjäksi.

    • pisspot

      Ennen noita kutsuttiin kusipäiksi

    • hullu(ko)?

      Voisiko joku auttaa minua? Olen 17-vuotias nuori mies ja kärsin tälläisestä ikävästä tavasta mikä vaivaa minun päätäni todella paljon. Olen siis pienestä pitäen kärsinyt luulo sairaudesta, eli luulen, että minussa on aina jotain vikanan ja tulen kohta kuolemaan, ja nyt olen keksinyt, että minulla on skitsofrenia. Ajattelen pääni sisällä kaikkea hölmöä, eli voin siis puhua itselleni ja välillä naureskella, mutta tiedostan sen kumminkin, ettei minun pääni sisällä ole, kuin minä kukaan ei käske minua tekemään mitään enkä ole vainoharhainen tai muuta sellaista. Minun papallani on todettu skitsofrenia ja luulen, että minun äidilläni on joku mielenterveys vika, koska hän voi aluksi olla aivan ihana ja yht äkkiä hän voi käydä riehumaan ja keksii turhia asioita mistä saisi huutaa, onko hän siis narsisti vai mikä hänellä on? Minun käytös on aivan normaalia olen sosiaalinen ihminen eli tykkään olla muiden kanssa ja haluan tutustua uusiin ihmisiin, luin, että skitsot yleensä vetäytyvät ja sellaista, joten mikä minua vaivaa? Miksi puhun yksin pääni sisällä, voiko tämä johtua stressistä? Ja yleensä jos haluan vaikka äidiltäni jotain kysyä, kysyn sen asian päässäni ensin, ja kuvittelen, että hän vastaisi siihen olen hänellä tästä asiasta kertonut, mutta hän sanoo, että se on aivan normaalia. Joten olenko hullu vai onko minulla jokin nuoruuden vaihe menossa? Olen kyllä tosi epävarma itsestäni, välillä itken öisin, koska ajattelen etten kenellekään tule tässä maailmassa kelpaan ja eli kuvittelen, etten koskaa saa naita rinnalleni ja en voi perustaa perhettä ja muuta sekavaa. Auttakaa joku kiitos!!

      • Nimim 5 vuotta masentunu

        Sinulle hullu(ko)?-nimimerkille. Ota yhteyttä koulusi terkkaan ja kerro tämä kaikki. Muuten en osaa auttaa. Niinkuin sanoit itsekin, noi oireet saattaa myös viitata stressiin. Mutta toi luulosairaus on sit ihan toinen juttu..


      • hullu(ko)?
        Nimim 5 vuotta masentunu kirjoitti:

        Sinulle hullu(ko)?-nimimerkille. Ota yhteyttä koulusi terkkaan ja kerro tämä kaikki. Muuten en osaa auttaa. Niinkuin sanoit itsekin, noi oireet saattaa myös viitata stressiin. Mutta toi luulosairaus on sit ihan toinen juttu..

        Koulussa en enään käy, mutta viittaako nuo minun oireeni skitsofreniaan? Tarkennan vielä, eli voin siis käydä kuvittelemaan/ ajattelemaan, että juttelen jollekin kaverilleni, tai sitten ajattelen pääni sisällä aivan outoja ja turhia juttuja, en osaa sitä kunnolla sanoa, mutta minun pappa ei usko olevansa sairas, ja hän luulee, että koirat valtaavat maailman ja, kun hän oli laitoksessa, ja sieltä pääsi porukkaa pois niin hän luuli, että niistä tehdään heille ruokaa :D eli viittaako nuo skitsofreniaan?


      • Nimim 5 vuotta masentunu
        hullu(ko)? kirjoitti:

        Koulussa en enään käy, mutta viittaako nuo minun oireeni skitsofreniaan? Tarkennan vielä, eli voin siis käydä kuvittelemaan/ ajattelemaan, että juttelen jollekin kaverilleni, tai sitten ajattelen pääni sisällä aivan outoja ja turhia juttuja, en osaa sitä kunnolla sanoa, mutta minun pappa ei usko olevansa sairas, ja hän luulee, että koirat valtaavat maailman ja, kun hän oli laitoksessa, ja sieltä pääsi porukkaa pois niin hän luuli, että niistä tehdään heille ruokaa :D eli viittaako nuo skitsofreniaan?

        En kyllä osaa sanoa että onko kyseessä skitsofrenia.. Mutta jos et käy koulua niin varaa aika lääkärille. Siitä se sitten selviää. Tsemppiä!

        Ja tosiaan, nuo sinun pappasi ajattelut on mun mielestäni jossei nyt skitsofrenian ni psykoosin oireita. Riippuen tietty kuinka kauan hän on ajatellut näin.


    • Anonyymi

      Itsemurha on ratkaisu.

      Anna mennä vaan rohkeasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa

      Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k
      Maailman menoa
      50
      3648
    2. On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää

      jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole
      Maailman menoa
      37
      2358
    3. Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä

      ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi
      Maailman menoa
      84
      2303
    4. Belfastissa käynnissä kunnon persuilu

      Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä
      Maailman menoa
      60
      2198
    5. Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus

      jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.
      Maailman menoa
      27
      1626
    6. Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen

      Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma
      Maailman menoa
      64
      1542
    7. Mitä kirjainta haluaisit

      Ra kastella mahdottomasti?
      Ikävä
      76
      1447
    8. Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?

      Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?
      Ikävä
      55
      1003
    9. Kaunein nimi

      Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?
      Ikävä
      68
      982
    10. Rakastan sinua hiljaisuudessa

      Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi
      Rakkaus ja rakastaminen
      40
      869
    Aihe