Olen aika varma, etten enää koskaan tule kokemaan samanlaista yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, kuin mitä sinun kanssasi...
Kaikki, siis ihan kaikki, tuntui jo ensi kohtaamisesta lähtien oikealta, sellaiselta, kuin olisi aina tunnettu toisemme.
Onkohan jossain kirjoitettu tällekin tarinalle onnellinen loppu?
Outo tunne
34
799
Vastaukset
- niinpä.
Siltä se tuntui ja kuulostikin. Mutta mikä sitä sitten laimensi että hän teki sellaisen päätöksen?
- näin kävii
Ei se mikkää päätös ollukkaa, omaa-aikaa olisin tarvinnu siinä kohdin, mut väärällä tapaa asian hoidin.
- 19+17
näin kävii kirjoitti:
Ei se mikkää päätös ollukkaa, omaa-aikaa olisin tarvinnu siinä kohdin, mut väärällä tapaa asian hoidin.
kauanko sitten?
- kulkuri onnen oon
Tarinalle tuli onnellinen loppu sinä sait sen mitä halusit ja minä jatkan matkaa yhtä kokemusta rikkaampana. Kiitos sinulle, se oli taikaa.
- sinulle kultani
Sama tunne minulla.
Tiesin jo ensi hetkestä lähtien, että asiat tulevat menemään hyvin. En tosin silloin vielä tiennyt, että syvästi kiintyisin sinuun. Todella syvästi.
Olemme käyneet läpi monenlaisia vaiheita lyhyessä ajassa. Vaikka kuinka tiedostan tilanteemme, en pysty tunteitani sinuun lopettamaan. Ne tulevat niin syvältä, jotakin sielun uumenista.- Lahjana kiintymys
Mietteeni ovat saman suuntaiset kuin "sinulle kultani". Pysähdyttivät täysin ja pakottivat ajattelemaan koko elämän uusiksi. Ei mikään ohimenevä hälläväliä juttu.
Ei vilkas mielikuvituskaan olisi keksinyt tällaista juonta ja uskon vakaasti, että kaikki päättyy hyvin. He löysivät toisensa . . ja näkivät jotain suurta. - joskus.
Teillä ei ollut kaikkena häiriötekijöitä mukana....
- joskus.
joskus. kirjoitti:
Teillä ei ollut kaikkena häiriötekijöitä mukana....
ja kun ei ole samaa niin ei ole. Mitä sitä turhaa aikaansa sitten...
:/ - ...
2 vuotta lämppäsi. Olit erittäin vaikeasta lämpeävä sanoakseni noin. :D
- 6+16
joskos jotain tällaista
http://www.youtube.com/watch?v=t3q6yAjCgrE- ohi kysyn
Mikäs tarina tähän liittyy? Kiinnostaa vähän.
- sellaiseen aika
ohi kysyn kirjoitti:
Mikäs tarina tähän liittyy? Kiinnostaa vähän.
erikoiseen tarinaan, jossa on vielä erikoisempi resepti, niin erikoinen, ettei aineksia ole vielä viskelty samaan kattilaan, vasta lähinnä ihmetelty, että minkälainen soppa tästä syntyisi :-o. Hella on kyllä jo kuutosella.
- Ohi kysyn
sellaiseen aika kirjoitti:
erikoiseen tarinaan, jossa on vielä erikoisempi resepti, niin erikoinen, ettei aineksia ole vielä viskelty samaan kattilaan, vasta lähinnä ihmetelty, että minkälainen soppa tästä syntyisi :-o. Hella on kyllä jo kuutosella.
Ja miten tämä Leijonan metsästys siihen tarinaan liittyy?
- Arvaus 1
Ohi kysyn kirjoitti:
Ja miten tämä Leijonan metsästys siihen tarinaan liittyy?
Olisko horoskooppimerkki?
- No ei oikeastaan mit
Ohi kysyn kirjoitti:
Ja miten tämä Leijonan metsästys siihen tarinaan liittyy?
enkään, tuli väärä linkki :-D. Uusi yritys
http://www.youtube.com/watch?v=Ahld8m_hBlE
tämä voi liittyä tuhansiin tarinoihin. - varpaillaan
No ei oikeastaan mit kirjoitti:
enkään, tuli väärä linkki :-D. Uusi yritys
http://www.youtube.com/watch?v=Ahld8m_hBlE
tämä voi liittyä tuhansiin tarinoihin.Ai Vartiaista, ihan kiva. Tuutti vois maistua ja pyöräily näin kesän kynnyksellä.
http://www.youtube.com/watch?v=u6InNz_r8DI - Kesällä unelma
varpaillaan kirjoitti:
Ai Vartiaista, ihan kiva. Tuutti vois maistua ja pyöräily näin kesän kynnyksellä.
http://www.youtube.com/watch?v=u6InNz_r8DIon tyhjä maantie edessä, jossakin päin Suomen niemeä, päämäärä ei ole tärkeä, vaan matkanteko :-). Ja mieluummin autolla, kun en osaa moottoripyörää ajaa.
http://www.youtube.com/watch?v=SUXofkWYE1w
kunhan ei käy sitten
http://www.youtube.com/watch?v=ARqMIKSHNP0
no anyway
http://www.youtube.com/watch?v=3UWeYGztIDs - Kerran kesässä
Kesällä unelma kirjoitti:
on tyhjä maantie edessä, jossakin päin Suomen niemeä, päämäärä ei ole tärkeä, vaan matkanteko :-). Ja mieluummin autolla, kun en osaa moottoripyörää ajaa.
http://www.youtube.com/watch?v=SUXofkWYE1w
kunhan ei käy sitten
http://www.youtube.com/watch?v=ARqMIKSHNP0
no anyway
http://www.youtube.com/watch?v=3UWeYGztIDsKuulostaa mukavalta unelmalta. Lähdetäänkö? (taas)
- mikäs siinä,
Kerran kesässä kirjoitti:
Kuulostaa mukavalta unelmalta. Lähdetäänkö? (taas)
mutta, mutta hmm mitenkäs me löydetään toisemme :-)?
- Kerran kesässä
mikäs siinä, kirjoitti:
mutta, mutta hmm mitenkäs me löydetään toisemme :-)?
No, täältä palstalta tietysti, mistäpä muutenkaan? Tehdään sellainen palstamatka läpi Suomen niemen.
Ei vaan. Jos olisit se oikea, tämä "kesäreissukin"on ollut jo pitkään suunnitelmissa. - ~~
Kesällä unelma kirjoitti:
on tyhjä maantie edessä, jossakin päin Suomen niemeä, päämäärä ei ole tärkeä, vaan matkanteko :-). Ja mieluummin autolla, kun en osaa moottoripyörää ajaa.
http://www.youtube.com/watch?v=SUXofkWYE1w
kunhan ei käy sitten
http://www.youtube.com/watch?v=ARqMIKSHNP0
no anyway
http://www.youtube.com/watch?v=3UWeYGztIDs
- Keiju
Kaikki riippuu sinusta jos haluat tarinaan onnellisen lopun.
- muistan kun
taivas oli tumma samanlainen kuin nyt, kun tavattiin
http://www.youtube.com/watch?v=4JCeJOAZswQ - hreagfew
Sinä voit itse omalta osaltasi vaikuttaa, miten tarina tulee päättymään.
- kokenut..+..
tuolta se aina tuntuu, aloituksen kaltaiselta..vaikka ihastumisia on 5-6 jo elämän aikana. mutta se samankaltaisuus kummasti katoaa suhteen edetessä
- kokematon kokenut
5-6 ihastumista? Huh. Itselleni ensimmäinen Jysähdys (siis Jy-säh-dys) tuli vasta nyt ~30-vuotiaana vaikka Elämääkin on tullut vietettyä...
- Kaikissa elokuvissa
on melkein aina onnellinen loppu. Siksi niistä tykkää,, elämässä ei aina käy niin. Tai asiat jäävät tavallaan kesken. Toivomuskaivoon heitän lantin onnelliselle lopulle.
- Ap
Jos tälle, meidän tarinalle on jossain käsikirjoittaja, täytyy hänen olla vähintäänkin masokisti.
Ei kukaan voi kasata näin paljon esteitä yhdelle rakkaustarinalle, ei vaan voi.
No, esteethän on tehty ylitettäviksi, kässärin mukaan. on se onnellinen loppu saatava, muutenhan kaikki on ollut turhaa.- starring you and me
Juu ei ole kun esteitä tässä meidän jutussa. Pelkkiä vaikeasti ylitettäviä ja todella korkeita esteitä.
Olen joskus sanonut, että tästä meidän jutusta tulisi hyvä elokuva, kaikkine juonenkäänteineen. - Happy(joo!)End(Eih)
Hyppää beibe hyppää, esteet on tehty ylitettäviksi/kaadettaviksi ja pienimuotoinen masoiluhan kuuluu taudin kuvaan.
- .sivuhuomauttaja.
Usko teidän onnelliseen loppuun, niin kauan kuin on vain mahdollisuus. Näistä ei tosiaan kannata välittää mitä täällä vastaillaan. Tai jostiedät kuka vastaa, sittenhän on asiat jo jollain tavalla paremmin. Toivottavasti se toinen tietää myös tai ei ainakaan välitä kaikesta sonnasta mitä täällä lukee jos edes lukee.
- Ap
Tietää, tuntee? Yhdenlainen, omituinen rakkaustarina tämäkin. Saahan nähdä, miten päättyy? Toiveita, haaveita on kaikenlaisia.
Jotain on myös tunnustettu. - yks palstahörhö
Ap:lle Kuka tunnusti? Sinä vai hän?
- sinunpienesi
Voi kun elämä järjestyisi paremmin. Mulla on tajuton ikävä sua, J. Tahtoisin vaan tulla luoksesi ja rakastaa kaikki haavasi pois. Uskaltaisitpa päästää mut lähelle, en voisi koskaan satuttaa sua. Olet maailman upein mies.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512560Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672220Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl371932Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251254Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve51242Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054