En ole todistaja, en edes julistaja. Olen toipuva addikti. Käyn kokouksissa ja todistajat ovat minua kohtaan ystävällisiä ja kannustavia, tällainen kohtelu todella lämmittää sydäntäni, minua ei pidetä B-luokan kansalaisena vaikka itse sellainen koen olevani, vaikkakin kokoajan vähemmän, juuri sen ihanan kohtelun ansiosta miten todistajat minuun suhtautuvat. Pitkästä aikaa olen onnellinen ja siitä kiitos todistajille! Sain lapsuuden kodissa kristillisen kasvatuksen JT-perheessä. En ikinä kokenut jääväni mistään paitsi kun jouluja ja synttäreitä ei vietetty. Pidin itseäni "etuoikeutettuna" kun minulle ei valehdeltu mm.joulupukista yms. Myöskään helvetintulta ei opetettu. Muistan kuinka erääseen herätysliikkeeseen kuuluva ystäväni itki minulle n.21vuotiaana harrastaessaan poikakaverinsa kanssa esiaviollista seksiä:"mä joudun helvettiin" musta tuntu tosi pahalta ja koitin lohduttaa häntä näin:"Jumalan pääominaisuus on rakkaus, eihän rakastava ihmis-isäkään lapsen tehtyä väärin istuta lastaan kuumalle hellalle ja Raamatussa sanotaan Jumalan vihanneen baalinpalvojia jotka laittoivat lapsensa kävelemään tulen läpi ja totesi ettei tämmönen toiminta ole noussut hänen sydämeensä". Olen huomannut että todistajat jäljittelevät varhaiskristittyjä tarkasti. Ja pienimmätkin asiat ja elämänohjeet perustuvat raamattuun. Esim.kolehtia ei kerätä koska Jumala rakastaa iloista antajaa. Kaikki perustuu vapaa-ehtoisuuteen. Seurakunnassa kaikki on avointa, ilmoitustaululla on kerrottu miten lahjoituksia on saatu, ja mitä jää jäljelle kulujen jälkeen ja ne lahjoitetaan sinne missä tarvitaan. Jossain kritisoitiin että todistajat "auttavat vaan omiaan", kannattaisi selvittää faktat ennen moisia kommentteja. Saarnaamistyö on Jeesuksen antama tehtävä ja siihen he keskittyvät. Kriisiapua annetaan nopeasti luonnonmullistuksen sattuessa, todistajat ensimmäisinä paikalla huolehtimassa veljistään ja myös toiseen uskontoon kuuluvista naapureista. Kysykää ens kerralla kun ovellanne on todistajia esim. mikseivät tee humanitääristä työtä niinku kirkko. Vastaus on yksinkertainen ja perustuu myös raamattuun. Eiköhän tää riitä tällä erää:-) Mutta jos teillä on kysyttävää, voin yrittää vastata. Mukavaa kesän odotusta.
Kokemukseni Jehovan todistajista
21
298
Vastaukset
- asiat monivärisiä
Toivon että muistat kuitenkin sen että todistajien välittäminen on teennäistä ja keskittyy etenkin uusiin tulokkaisiin. Todistajat eivät ole sen rakastavampia kuin muutkaan ihmiset tai uskovat eri yhteisöissä. Sitä kutsutaan rakkauspommitukseksi. Tämä ei tietenkään tarkoita että jehovan todistaja yksilö ei voisi olla rakastava.
Todistajat ovat pakotettuja karttamaan seurasta eronneita ja he pitävät muita ihmisiä vähintään huonona seurana. Todistajien uskonnossa on raamatun mukaisia oppeja mutta on myös paljon raamatun vastaisia ja täysin raamatun yli meneviä oppeja.
kannattaa tutustua laajasti seuran historiaan oppimuutoksineen ja valheineen.- ellinoora33
Historiaa ei yritetä peitellä, kaikki on kerrottu niinku asiat on, minulle ainakin. Kun ymmärrys pikkuhiljaa lisääntyy niin se voi joistain muun uskonnon jäsenestä tuntua oudolta. Jumala kuitenkin ohjaa järjestöään edistyvästi. Paarhaat ystävät olen löytänyt sieltä, tavallisia ihmisiä jotka eivät teeskentele ja ovat avuliaita enkä ole törmännyt mihinkää "taka-ajatuksiin" tai muihinkaan outouksiin. Kiitos vastauksestasi.
- teretulemast, harna
Minä elän tätä hetkeä ja tätä päivää, eilinen on mennyt ja huomista ei vielä ole.
Terapeutti kehoitti heittämään kaikki mustamaalaajat pois tuttavapiiristä.
Jäljelle jäikin vain todistajia, jotka puhuvat paratiisin tulosta.
Harmasta en stressaa, joskus kuolen kuitenkin:)
Ihanaa tietää, ettei Helevettiä olekaan, ihanaa vaikka raueta olemattomiin jos
tapaukseni sellainen sit on. :D - ellinoora33
Mitä tarkoitin Raamatun vastaisilla ja ylimenevillä opeilla? Erottaminen perustuu raamattuun; poista paha keskuudesta, tällä suojellaan seurakuntaa ja toivotaan että pahantekijä katuu ja palaa takaisin.
- ellinoora33
teretulemast, harna kirjoitti:
Minä elän tätä hetkeä ja tätä päivää, eilinen on mennyt ja huomista ei vielä ole.
Terapeutti kehoitti heittämään kaikki mustamaalaajat pois tuttavapiiristä.
Jäljelle jäikin vain todistajia, jotka puhuvat paratiisin tulosta.
Harmasta en stressaa, joskus kuolen kuitenkin:)
Ihanaa tietää, ettei Helevettiä olekaan, ihanaa vaikka raueta olemattomiin jos
tapaukseni sellainen sit on. :DTeretulemast, harna
Tutkitko raamattua todistajien kanssa? ellinoora33 kirjoitti:
Mitä tarkoitin Raamatun vastaisilla ja ylimenevillä opeilla? Erottaminen perustuu raamattuun; poista paha keskuudesta, tällä suojellaan seurakuntaa ja toivotaan että pahantekijä katuu ja palaa takaisin.
Ja jos eroat "jehovien" porukasta ja olet normaaliin "jehovien" tapaan seurustellut vain "jehovien" kanssa, huomaat että sulla ei ole eroamisen jälkeen enää yhtään ystävää. Ei yhtään.
Ja tietysti siksi, että ei niitä ollut oikeasti ollutkaan. Arvosi ja merkityksesi oli "jehoviin" kuulumisessa, ei muussa.- kirkastuu, kirkastuu
ellinoora33 kirjoitti:
Historiaa ei yritetä peitellä, kaikki on kerrottu niinku asiat on, minulle ainakin. Kun ymmärrys pikkuhiljaa lisääntyy niin se voi joistain muun uskonnon jäsenestä tuntua oudolta. Jumala kuitenkin ohjaa järjestöään edistyvästi. Paarhaat ystävät olen löytänyt sieltä, tavallisia ihmisiä jotka eivät teeskentele ja ovat avuliaita enkä ole törmännyt mihinkää "taka-ajatuksiin" tai muihinkaan outouksiin. Kiitos vastauksestasi.
Miten voit luottaa uskontoon, joka muuttaa jatkuvasti oppejaan, vanhat uskomukset selitetään pois "valon lisääntymisenä".
Mistä tiedät ettei tämän päivän uskomukset ovatkin huomenna vanhaa tietoa, valo taas lisääntyi. Olet kerinnyt jo uhrata jo lapsesi hengen kieltäytymällä verensiirrosta, olet pannut välisi poikki sukulaisiisi, koska he eivät ole samoin ajattelevia sinun kanssasi. Sitten kirkastuu, läheisiä ei tarvitsekkaan karttaa, verensiirto sallitaankin.
Sinun täytyy vaan hyväksyä kaikki tämä.
Kyllä tuntuu oudolta, kun jonkun ihmisvetoisen järjestön täytyy päättää siitä, mitä sinä uskot.
On tietty ihmisryhmiä, jotka ei haluakkaan käyttää aivojaan vaan ajautuvat tämmöisiin oppeihin, jossa puolestasi on ajateltu, miten sinun tulee uskoa, ja muuttaa uskoasi aina kun he muuttavat oppejaan.
Kristinusko on säilynyt samana satoja, ellei tuhanssia vuosia.
Ja eikö Jeesuskin sanonut, minä olen sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti.
Jeesusta on joskus saanut rukoilla, joskus ei, joskus Jeesus on enkeli Miikkael, joskus taas muuta, joskus on ollut läsnä, milloin mistäkin vuodesta alkaen.
Vaikka Raamattu opettaa: siellä missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimessäni (siis Jeesuksen nimessä) siellä minä olen teidän keskellänne, ei puhunut mitään vuosiluvuista, koska läsnäolo alkaa. - Peukaloruuvi
ellinoora33 kirjoitti:
Historiaa ei yritetä peitellä, kaikki on kerrottu niinku asiat on, minulle ainakin. Kun ymmärrys pikkuhiljaa lisääntyy niin se voi joistain muun uskonnon jäsenestä tuntua oudolta. Jumala kuitenkin ohjaa järjestöään edistyvästi. Paarhaat ystävät olen löytänyt sieltä, tavallisia ihmisiä jotka eivät teeskentele ja ovat avuliaita enkä ole törmännyt mihinkää "taka-ajatuksiin" tai muihinkaan outouksiin. Kiitos vastauksestasi.
Hyvä että tunnet noin, koska uskon 100%:sti että ihmiset jotka sinua nyt auttavat totuuteen ovat vilpittömiä ihmisiä sinua kohtaan!
Varmistuthan kuitenkin seuraavista kysymyksistä:
1. Russelin Pyramidi oppi, josta vuosi 1914 syntyi (Tarkista tekstit Russelin suomennetosta kirja osasta 1 Raamatun selitykset eli älä usko ystävien selityksiin, koska eivät ole asiaa itse tutkineet koskaan, koska eivät tätä ongelmaa tiedä)
2. 607 eaa Jerusalemin tuho, jota JT seura mainostaa. Mene kirjastoon ja voitat miljoona euroa, jos löydät yhdenkään historian kirjan joka tukee tätä JT-mytologista vuosi lukua, älä hämäänny 70v pakkosiirtolaisuudella, koska juutalaiset itsekkin nykypäivänä ymmärtävät asian tarkoittavan Jehovan temppelin tuhosta ennallistamista, johon meni päivälleen 70 vuotta eli JT tulkitsevat raamattua väärin, soveltaen Russelin pyramidi lukujen uutta sovellusta vuodelle 1914 (Russel odotti tuolloin Harmagedonia, vasta 1943 JT seura keksi että ei , vaan Jeesus alkoi hallita tuolloin jne. Russel itse todisti että Jeesus alkoi hallita 1874), joten selvitystä riittää!
3. JT YK NCO jäsenyys. Ota JT ilmestyskirjaa koskeva punakantinen kirja ja katso itse mitä JT seura kirjoittaa YK:sta ja sen jälkeen kysy, miksi JT seura oli vuosia YK NCO jäsenenä ja lupasi kunnioittaa ja edistää YK:n arvoja?!!
Nämä niinkuin aluksi.. ja lisäksi en ole luopio enkä mitään muuta, kuin JT Vanhin joten tiedän mistä puhun. En vain pääse irti seurasta, kun eivät tarjoa rehellistä, suoraselkäistä tietä erota järjestöstä.
Koska en allekirjoita heidän harhaoppejaan, joudun pysymään mukana.
Muuten menetän sukulaiseni ja ystäväni, jotka seura pakottaa karttamaan minua, jos eroan. Vaihtoehtoja ei siis ole.
Mieti siis tarkkaan mitä teet?! Joillekkin JT homma kuitenkin sopii, muista myös tämä...
- 54366336
Haluat uskoa vt-seurasta hyvää joka on ymmärrettävää. Todellisuudessa vt-seura ei ole lainkaan sellainen minkä kuvan se itsestään ulospäin haluaa antaa. Vt-seura on erityisen tunnettu valehtelustaan.
Karttaminen ei perustu raamattuun. Vt-seura demonisoi ja mustamaalaa kategorisesti kaikki seurasta eronneet henkilöt pahoiksi ja käyttää karttamismenettelyä ainoastaan siitä syystä että vt-seuran historia on täynnä valheita ja epäkohtia joita se pelkää että seurasta eronneet toisivat todistajien tietoon. Rehellisellä uskonnolla ei ole mitään syytä peloitella kenenkään seurasta joka ei ole samaa mieltä tietystä uskonnosta. Vt-seuralla kuitenkin on syytä pelkoon.
Seuran omilla kirjoituksilla voidaan osoittaa jehovan todistajien uskonnon valehteluita ja tätä palstaa lukemalla voit päästä itsekin niitä toteamaan. Suosittelen erityisesti Diovmorf nimisen kirjoittajan tekstejä kelaamalla taaksepäin viestejä. Hän on asiallinen kirjoittaja joka ei mustamaalaa todistajia.
Rahalahjoitukset perustuvat näennäisesti vapaaehtoisuuteen. Kuitenkin seura itse kirjoittaa näin:
"Lahjoituksilla ei vain makseta kirjallisuutta, vaan niillä tuetaan kaikkea maailmanlaajuista saarnaamistoimintaamme. Olipa taloudellinen tilanteemme millainen hyvänsä, arvostus saa meidät antamaan varojamme Valtakunnan etujen hyväksi auliisti omasta tahdostamme eikä sen mukaan mitä sattuu jäämään yli." (Valtakunnan Palveluksemme, joulukuu 2011 s. 2)"
Tuossa seura sanoo että olipa taloudellinen tilanteemme millainen hyvänsä, arvostus saa meidät antamaan varoja jne. Mikäli todistaja arvostaa Jehovaa, hän antaa rahaa. Ja kukapa nyt ei tuota noudattaisi jos uskoo itse Jehovan ohjaavan seuraa. Eli lahjoitukset ei ole vapaaehtoisia kuin näennäisesti koska käytännössä seura kehoittaa antamaan aina olipa rahaa sitten miten vähän tahansa, jos arvostaa jehovaa.
Se mikä kuulostaa liian hyvälle ollakseen totta, yleensä myös on sitä.- ellinoora33
Ymmärrän toki sinua. Jos asiat haluaa nähdä negatiivisesti se on helppoa. Kun asioista puolueettomasti ja tarkasti tutkien ottaa itse selvää eikä vaan niele mitä muut tuputtaa(näillä usein omat agendat takana) voi saada selville totuuden ja sekin tulee koetellen varmistaa eikä sokeasti uskoa. Minä en ole törmännyt sen enempää valheisiin kuin peittelyynkään.
- Rintti-
ellinoora33 kirjoitti:
Ymmärrän toki sinua. Jos asiat haluaa nähdä negatiivisesti se on helppoa. Kun asioista puolueettomasti ja tarkasti tutkien ottaa itse selvää eikä vaan niele mitä muut tuputtaa(näillä usein omat agendat takana) voi saada selville totuuden ja sekin tulee koetellen varmistaa eikä sokeasti uskoa. Minä en ole törmännyt sen enempää valheisiin kuin peittelyynkään.
Sanopas lyhyesti ja omin sanoin, mitä Jeesus käski tehdä muistokseen.
a) Raamatun mukaan.
b) Vartiotornin mukaan.
Tässä on yksi peiteltävä asia. Miksiköhän todistajat kaikkoavat sen edessä? Haluatko ottaa selvää? Tähän mennessä yksikään ei ole vastannut.
- hiukan faktaa
Kokonaisuutena lyhennetty pätkä löytyy seuraavasta tekstistä:
"Kysymyspalsta
Mikä ratkaisee, jätämmekö jollekulle kirjallisuutta?
Avainseikka on puhuteltavan kiinnostus. Jos hän ilmaisee aitoa kiinnostustam voimme jättää hänelle lehdet, kirjasen, kirjan tai jonkin muun julkaisun. Tämä pätee, vaikka puhuteltavalla olisi varaa antaa vain pieni lahjoitus maailmanlaajuiseen työhön tai vaikka hän ei voisi antaa mitään (Job 34:19; Ilm. 22:17). Emme toisaalta jättäisi arvokkaita julkaisujamme sellaiselle, joka ei arvosta niitä (Matt- 7:6).
Miten kiinnostus voi ilmetä? Halukkuus keskustella kanssamme on hyvä merkki. Ehkä puhuteltava kuutnelee meitä, vastaa kysymyksiin ja ilmaisee mielipiteensä. Raamatun lukemisen seuraaminen osoittaa hänen kunnioittavan Jumalan sanaa. Usein on hyvä kysyä, haluaisiko hän lukea kirjallisuuttamme. Hyvä arvostelukysy auttaa julistajaa näkemään, onko toinen tosiaan kiinnostunut. Esimerkiksi kadulla todistettaessa ei olisi sopivaa jaella lehtiä, kirjasia tai kirjoja erotuksetta jokaiselle ohikulkijalle. Jollemme tiedä, onko puhuteltava kiinostunut, on parempi antaa hänelle kokouskoutsu tai traktaatti.
Myös sen määrän, jonka julistaja ottaa kirjallisuutta kirjallisuupöydästä, tulee perustua siihen, minkä verran hän tarvitsee sitä palveluksessa, ei siihen, paljonko hän voi antaa lahjoituksia. Lahjoituksilla ei vain makseta kirjallisuutta, vaan niillä tuetaan kaikkea maailmanlaajuista saarnaamistoimintaamme. Olipa taloudellinen tilanteemme millainen hyvänsä, arvostus saa meidät antamaan varojamme Valtakunnan etujen hyväksi auliisti omasta tahdostamme eikä sen mukaan mitä sattuu jäämään yli. (Mark. 12:41 - 44; 2. Kor. 9:7). Tämä saa meidät myös ottamaan kirjallisuutta vain sen verran kuin tarvitsemme, niin ettemme tuhlaa teokraattisia varoja."
▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁▁
Kyseessä on siis kirjallisuusasiasta, jossa ilmeisesti omien arvailujeni mukaan joku on "tuhlannut" materiaalia tai muuten osoittanut jonkin laista piittaamattomuuta.
Jehovan todistajien keskuudessa lahjoitukset ovat vapaaehtoisia, ja vähäistäkin lahjoitusta arvostetaan. Toki seurakunnilla on menoja, joten joku ne aina maksaa, ja on paikkakuntia joissa rakentamisen on saattanut maksaa yksi tai kaksi todistajaa pääasiassa, muut ovat ottaneet osa sen mitä ovat kyenneet. On aika vaikea löytää ahneutta seurakunnista, jota esitetään mainitussa aloituksessa.
Jopa veljesseurassa todetaan seuraavaa rahoituksesta:
"Kuinka Jehovan todistajien seurakunnat rahoitetaan?
Enemmän tai vähemmän vapaaehtoisin lahjoituksin. Jäsenet maksavat haluamansa määrän lahjalaatikkoon, josta se menee seurakunnan ylläpitoon. Seurakunnan jäsenten kuitenkin odotetaan kollektiivisesti antavan lahjoituksia tietyn määrän kuukaudessa. Seurakunnat myös lähettävät rahaa eteenpäin organisaation ylemmille tahoille.
Lisäksi Jehovan todistajien laillinen organisaatio (Vartiotorniseura) omistaa osakkeita ja muita sijoituksia, joiden tuotoilla toimintaa rahoitetaan."
http://veljesseura.org/?q=usein-kysytty-jehovan-todistajista#4_1 - omat kokemukset huon
Minua taas syrjittiin todistajien parissa jo ihan vanhempieni johdosta jotka olivat köyhiä, kouluttamattomia, työttömiä ja kärsivät nuorempana alkoholi ym. ongelmista joten tämän johdosta he leimasivat minut "samaan kastiin" ennakkoluuloisesti ja olettivat minun olevan jopa aivovammainen vanhempieni alkoholin käytön vuoksi. Samoin kaikki pukeutuminen, varallisuus ja se miltä näyttää on erittäin tärkeää todistajien parissa. Niihin on kiinnitettävä erittäin paljon huomiota ja pinnallisuus on suurempaa kuin ns. "maailmallisten parissa"
- eläkelvanhus
Ihmiset ovat epätäydellisiä.
Jopa todistajatkin :D
Joukkoon mahtuu monenlaista persoonallisuutta, enpä menisi tekemään yleistyksiä mistään ryhmästä.....
"Kaikki
maalarit on juoppoja ja parturit huoria,"
sanottiin entisaikaan :D - miksi hän möi kirjan
Kokemukseni Jehovan todistajasta.
Minä autoin kerran ammattini puolesta erästä Jehovan todistajaa käytännön elämän asiassa. Lopputulos oli tämän ihmisen mieleen.
Sen jälkeen hän piti minua tuttavanaan. Ei siinä mitään, se oli ihan OK tervehtiä ohi mennessään.
Sitten kerran hän istui bussiin viereeni ja näytti minulle kirjaa: ehdotti, että ostaisin sen hintaan 10 markkaa. En kehdannut olla ostamatta.- täh? :P
Niissä kirjoissa alkusivulla lukee ettei ne ole tarkoitettu myytäviksi.
Miksi sä ostit kirjan, vaikket osaa lukea? :D
- miksi hän möi kirjan
No pöh kanssa - en kai mä nyt alkanut sitä kirjaa ensin tsekkaamaan a:sta ö:hön, jotta mä olisin löytänyt sieltä sellaisen tekstin, jossa sanotaan, että kirja ei ole myytäväksi tarkoitettu. En nimittäin tunne näitä jehovalaisten juttuja yhtään eikä ollut pienintä kiinnostusta avata sitä kirjaa. Yhtä hyvin olisin voinut lahjoittaa sen kympin tälle ihmiselle ja sanoa, että myy kirja seuraavalle vastaantulevalle. Mutta halusin olla edelleen kohtelias tätä ihmistä kohtaan.
- ON/OFF
Tuksuttelija-Fannylle:)
Olet varmaan kovinkin älykäs kommenteissasi, minä puolestaan olin aito kertoessani tapauksesta johon toivoin tavallaan selitystäni jotta voisin ymmärtää kyseisen kaltaisia ihmisiä, kuvailemani tapaus kun ei ole ainoa laatuaan ja juuri tähän ryhmittymään kuuluvien ihmisten olen kuullut harrastavan tätä on/off vaihtoehtoa.
Todella olen Tuksuttelija-Fannyn kanssa samaa mieltä että so what, ketä kiinnostaa ja onpas nyt ns.huono ihminen sattunut lähipiirin, mutta kysymykseni oli aitoa ja ihmettelyni oli aitoa josta Tuksuttelija oivasti laski ironiaa.
Jos harrastaa irtosuhteita, ryyppää ja viettää epäsiveellistä elämää on se tietenkin jokaisen oma asia, mutta jos särkee avioliittoja,perheitä kylväen pahaa ympärilleen aiheuttaen toimillaan syyttömille pahaa en oikein miellä sellaista ihmistä tyypilliseksi uskovaiseksi henkilöksi jonka eteen pysähtyisin kuuntelemaan Jehovan sanaa saati ostamaan Vartotornin.
Ehkä on niin että irtiotot ovat paikallaan ja aina pääsee takaisin hartaaseen toimintaan.
Eihän tämä elämä nyt niin vakavaa ole, toimikoon jokainen kuten parhaaksi näkee, tulipahan kysyttyä asiasta joka monia varmaan ihmetyttää, onko se urbaani legendaa vai totisinta totta en tiedä?
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole192186Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi392075Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä281970Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma471386- 741326
Onko kaivattusi rohkeampi kuin sinä?
Vai oletko sinä rohkeampia? Mikä on rohkea teko, minkä sinä tai kaivattusi on tehnyt? Mitä siitä seurasi?46873Kaunein nimi
Mikä on mielestäsi kaunein miehen ja naisen nimi? Haluaisitko itse olla joku toisen niminen?56802Farmi-Amski ja Jucci Hellström - Sydämiä satelee - Onko tässä jotain enemmän?
Amskidamski Anne-Mari Tarkkio ja Jucci Hellström olivat samaan aikaan Farmi Suomi -realityssä. Nyt somessa on nähty mat8741- 52713
Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi32698