Aikani kuluksi ajattelin laittaa pystyyn tällaisen gallupin, jonka aiheena ovat laskettelukeskusten mökit ja niiden varaukseen liittyvät asiat.
Itse olen yleensä näiden asioiden suhteen todella aikaisin liikkeellä, jotta tiedän varmasti saavani tilavan ja muutenkin hyvän mökin, joka on suht. lähellä keskusta. Yleensä myös ajoissa varatessa mökin saakin suht. edullisesti ja majoitusaikaan on mahdollista vaikuttaa, eivätkä vaihtopäivät ole niin kiveen hakattu.
Ystäväni taas eivät osaa ikinä sanoa mitään edes seuraavasta viikosta, joten yleensä he ilmoittavat mökille tulostaan vasta joskus marraskuun lopun - joulukuun alun tietämillä.
1) Missä vaiheessa vuotta olet varannut mökin jouluksi ja/tai uudeksi vuodeksi? Oletko yleensä ajoissa vai myöhässä liikkeellä?
2) Onko sinulla joku tietty laskettelukeskus, johon menet joka vuosi, vai vaihteletko välillä?
3) Millaisella porukalla yleensä mökkiin majoitut? Perheen vai ystävien kesken?
4) Millaista mökkiä yleensä etsit?
-----------------------------------------------
Omat vastaukseni:
1) Edellisenä vuonna olimme vain uudenvuoden mökillä (26.12 - 2.1) ja tuolloin varasin mökin vasta viimetingassa. Tuolloin jouduimmekin tyytymään pieneen rivitaloasuntoon, jonka ainoa hyvä puoli oli edullinen hinta.
Tänä vuonna vietämme mökillä sekä joulun, että uv:n (22.12 - 2.1) ja mökin olenkin jo varannut. Kyseessä siis yksittäinen ja tilava mökki, lähellä laskettelukeskusta ja kirsikkana kakun päällä on todella edullinen hinta (alennus melkeinpä 300€ verrattuna alkuperäiseen viikkohintaan).
2) Eipä tarvinnut edellisen vuoden ansiosta miettiä, että mihin suuntaamme. Menemme siis tänäkin vuonna Leville.
3) Ystävien kesken.
4) Itselläni on oikeastaan vain yksi asia, jota ehdottomasti mökiltä vaadin ja tämä on parvi/yläkerta. Muissa "vaatimuksissa" voin kyllä joustaa, mutta jos mökistä ei parvea löydy, niin se on silloin automaattisesti pois laskuista.
Mökeistä.
Kysymyksiä mökeistä
0
142
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole412470Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742447Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732342Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.512102Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl251837Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma801663Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko211098Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71014Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi40959Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön55864