Turhat ympärileikkaukset?

ympärileikattuxx

Minut on ympärileikattu 6-vuotiaana 1980-luvun alussa. Syy oli kai se, että esinahkani oli tiukka ja se ei mennyt taakse. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään tulehduksia tai muitakaan vaivoja tästä asiasta. En lapsena oikein koskaan ymmärtänyt miksi minulle sellaista tehtiin.

Olen viimeaikoina lukenut jotain lääketieteellisiä artikkeleita, ja niissä kaikissa sanotaan että toimenpiteisiin ryhdytään vasta murrosiän kynnyksellä jos mitään ongelmia ei ole. Lisäksi on sanottu, että yleensä tuo vaiva korjaantuu iän myötä itsestään. Juttelin joskus myös asiasta isäni kanssa ja hän sanoi että hänelläkin nahka liikkui vasta joskus 12-vuotiaana.

Onko tosiaan niin, että 30 vuodessa hoitosuositukset ovat tältä osin muuttuneet ja aikoinaan Suomessa on tehty lapsille mahdollisesti paljonkin ympärileikkauksia ihan turhaan?

27

614

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gggggggggggggt

      Onhan ne itseni on ympärileikattu 1973 jolloin leikattiin aika helposti kai. Muistan monia kohtalo tovereita koulusta joille oli ympärileikkaus tehty samaan aikaan. Nykyisin ympärileikkaus on harvinaisempaa suomessa kuin 1970 luvulla jolloin moni menetti esinahkansa turhan helposti.

      • ympärileikattuxx

        Minkä ikäisenä tuo sinulle tehtiin? Ja onko tuosta alkanut nyt vanhemmalla iällä olevan haittaa?

        Itse en tiennyt ketään muita joille moinen operaatio olisi tehty nuorena. Tämän takia ala-asteella minua pilkattiin kovasti. Murrosikäisenä sitten lintsasin liikuntatunteja ettei kukaan saisi tietää ja meinasin jäädä tämän takia luokalleni. Haudoin myös itsemurhaa asian takia koska koin itseni friikiksi enkä ottanut mitään kontakteja tämän takia tyttöihintään kuin vasta yli 20-vuotiaana jolloin sain tiettää ettei leikkaus ole niin harvinaista maailmassa.


    • elämä pilalla

      Minut ympärileikattiin 5-vuotiaana 70-luvun lopulla. En sitä lapsena ymmärtänyt muutenkuin että jotain oli tapahtunut, joitakin kipu muistoja oli myös jäänyt sairaalasta mieleen sekä että olin yksin. Koskaan tuosta asiasta ei kotona puhuttu. Murros iässä aloin ymmärtämään että näytin erilaiselta kuin muut myöskin muistot vahvistui sairaalasta ja syytin pitkään itseäni erilaisuudestani. Ja lähestulkoon sellaisena pysyi kunnes sain pari vuotta sitten tilattua terveys historiani sairaalasta jolloin moni asia varmistui ja löysin "syyllisen" asiaan. Tosi asia on se että tapahtumat ovat muuttaneet minua ihmisenä enkä ole esim. kyennyt hyvästä yrityksestä parisuhteeseen. Kaikkia tuntemuksia on tähän kohtaa vaikea kirjoittaa eikä osalle edes löydy sanoja.
      Aikanaan kun kävin psygolokilla otin asiaa puheeksi niin hän naurahti. Myös urologi vähätteli asiaa. Kuitenkin tunnen että jotain tärkeää puuttuu ja henkinen kipu on läsnä kokoajan.
      Tämän päivä lääketieteen mukaan ympärileikkausta terveydellisistä syistä ei tarvitse tehdä eikä sitä saisi tehdä vasta kuin murros iässä tai sen jälkeen.

      • siionin kannel

        Oliko tämä "syyllinen" erään tunnetun siionistin ja entisen kansanedustajan aviomies?


      • siionin kannel
        siionin kannel kirjoitti:

        Oliko tämä "syyllinen" erään tunnetun siionistin ja entisen kansanedustajan aviomies?

        Nimikirjaimet siis KJ.


    • elämä pilalla

      ei tainnut olla

      • ympärileikattuxx

        Oletko koskaan selvittänyt kuka tämä "syyllinen" oli ja oletko ajatellut mennä katsomaan häntä silmästä silmään?


    • elämö pilalla

      Laitoin kaiken äitini syyksi, hän oli kuitenkin huoltajani ja antanut luvan operaatioon. Jo yksin noiden papereiden lukeminen saa minut järjettömään raivon valtaan että tapaukseen liittyneiden henkilöiden tapaaminen saattaa olla liian vaarallista.

      • ympärileikattuxx

        Itse en syytä vanhempiani. Lääkärit valehtelivat heille mitä minulle tultaisiin tekemään. Itseasiassa äitini vielä varmisteri lääkäreiltä että eihän minusta vain tule kuin juutalaista vaan kyse on paljon pienemmästä operaatiosta. Operoiva lääkäri oli sitten oma-aloitteisesti mennyt muuttamaan hoitomääräystä ja ympärileikannut minut.

        Vanhemmilleni hän ei kertonut mitään. He olivat vain ihmetelleet kun operaatio näytti paljon suuremmalta mistä oli ollut puhetta. Lääkärit eivät olleet heille kuitenkaan mitään kertoneet että mitä oli tapahtunut.

        Minulle on kuitenkin selvinnyt että operoivat lääkäri oli suuri siionisti (ei kuitenkaan juutalainen). Olen miettinyt että oliko tällä jotain vaikutusta asiaan.


      • patol. ko
        ympärileikattuxx kirjoitti:

        Itse en syytä vanhempiani. Lääkärit valehtelivat heille mitä minulle tultaisiin tekemään. Itseasiassa äitini vielä varmisteri lääkäreiltä että eihän minusta vain tule kuin juutalaista vaan kyse on paljon pienemmästä operaatiosta. Operoiva lääkäri oli sitten oma-aloitteisesti mennyt muuttamaan hoitomääräystä ja ympärileikannut minut.

        Vanhemmilleni hän ei kertonut mitään. He olivat vain ihmetelleet kun operaatio näytti paljon suuremmalta mistä oli ollut puhetta. Lääkärit eivät olleet heille kuitenkaan mitään kertoneet että mitä oli tapahtunut.

        Minulle on kuitenkin selvinnyt että operoivat lääkäri oli suuri siionisti (ei kuitenkaan juutalainen). Olen miettinyt että oliko tällä jotain vaikutusta asiaan.

        "Vanhemmilleni hän ei kertonut mitään." Lääkärit ovat kovia valehtelemaan välttääkseen vastuunottoa. Heillä on niin huono omatunto, että he turvautuvat valehteluun. Näin ollen he sopivat paremmin patologian koulutusohjelmaan.


    • gggggggggggggggg

      olin 3 vuotoas kun leikattiin , ei ole haitannut toiminnallisesti ihan saa orgasmit joskun liiankin herkästi ja seksi sujuu. häpeän tunne ja erillaisuus vaivaa edelleen esim. julkisissa sainoissa ja sauna illoissa jossa peittelee ympärileikkausta. muistan nuoruudesta ainakin 4 kaveria joille tehty toi homma silloin aika yleinen hommeli.

      • tiedusteleva

        Minä vuonna tuo leikkaus tehtiin?


    • ggggggggggggggggggg

      1973

      • ympärileikattuxx

        Itseni on kymmenen vuotta myöhemmin. En ole tainnut koskaan tavata ketään ikäluokkaani olevaa jolle tämä olisi tehty.


    • gggggggggg

      tuolloin oli useita ympärileikattuja muista jopa 4-5 samasta koulusta. taisi olla aika yleistä suomessa silloin tuo homma 70 luvulla. nykyisin näkee tosi harvoin kunnolla leikattuja, tarkoitan sellasii joilla poistettu esari täysin niinkuin 70 luvulla tehtiin.

    • 70-luvun kakara

      70-luvulla monille kavereille tehtiin sellainen kun nahka oli muka "ahdas". Itselleni ei tehty kun itkin ja pyysin että ei tehtäisi. Siinä asiassa sain tahtoni onneksi läpi.

    • jokisuu

      näin oli 70 luvulla moni ympärileikattiin suomessa tosi herkästi itsekin nahka lähti 70 luvulla pois.

      • impärileikattuxx

        Miksiköhän tuolloin leikeltiin ja nykyään ei enää? Ei kuulemma 50-luvullakaan vielä leikelty.


    • deflepart

      En tiedä 70 luvun taitteessa oli tosi yleistä suomessa.

    • elämä pilalla

      Ympärileikkauksien suosio tuli kaiketi yhdysvalloista ja nykyään ne on todettu turhiksi ja tarpeettomiksi suurimmilta osin uusien hoito tapojen myötä.

    • Koetu on

      Leikattu 1984 loistava tulos!

      • gtyuio

        1973 kaikki pois


    • poju

      Kolme vuotta sitte ja kaikki pois...

    • juueieiehei

      Että te miehet jaksatte itkeä yhden nahanpalan perään. Olen katkera äidilleni joka antoi luvan ympärileikata...tosiaankin vois terapiasta olla hyötyä. On se sitten kumma miten naiset ympäri maailmaa synnyttävt alakautta isojakin vauvoja ilman kivunlievitystä. Saattaapa revetä pahasti ettei pysty pidättämään edes sitä isompaa. Te itkette turhanpiväisen nahan perään...on se elämä tosiaan teillä miehillä rankkaa...

      • ympärileikattuxx

        Sinulla ei taida olla aavistustakaan millaisen kiusanteon ja pilkan kohteeksi jouduin tuon leikkauksen takia lapsena. Teini-iässä haudoin friikkiyteni takia itsemurhaa.

        Miehelle ympärileikkaus on samanlainen kokemus kuin naiselle raiskaus. Raiskauksesta tosin ei useinkaan jää mitään fyysistä vammaa.


    • nahkolot

      Oliko 70 luvulla oikeesti ympärileikkaus buumi suomessakin?

    • juu juu

      kyllä ja jatku 80-luvulle ainakin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      34
      3168
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      72
      2229
    3. Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?

      Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut
      Maailman menoa
      17
      2070
    4. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      182
      2065
    5. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      125
      2024
    6. Purralla luistaa hihna isolla pyörällä

      Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä
      Maailman menoa
      34
      1700
    7. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      112
      1643
    8. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      102
      1345
    9. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      223
      1304
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      22
      1203
    Aihe