Suvaitsevaiset!

mjaah,,

Mistä tietää, että suvakki on hävinnyt väittelyn?

1. Hän heittää natsikortin peliin
2. Hän alkaa keskittymään yhdys sanoihin, p,i,l,k,k,u,i,h,i,n ja kirjotusvirhesiin.
3. Hän alkaa keskustella muista keskustelijoista, varsinaisen asian sijaan.
4. Hän kutsuu vastustajaa rasistiksi tai natsiksi.
5. Hän vetoaa vastustajan alhaiseen älykkyysosamäärään.
6. Hän syyttää vastustajaa pienituloiseksi.
7. vastapuoli on juoppo
8. rasistit on perussuomalaisia vaimonhakkaajia
9. kriittiset eivät osaa kieliä
10. vastapuolen kriittiset keskustelijat katsoo vain ramboa dvd:ltä ja ei käy koskaan etnisen musikiin konserteissa
11. Hän kaivaa esiin 10 000 vuotta vanhan saamelaiskortin.
12. Hän sanoo suomalaisia mamuiksi.
14. Hän vetoaa siihen, että muissa maissa on enemmän maahanmuuttajia, kuin Suomessa. Jos muut maat hyppäisivät kaivoon, Suomen tulisi silloinkin seurata perässä.
15. Hän yhdistää nokkelasti, suorastaan ennenkuulumattomasti vähäisen älykkyden rasismiin.
16. Hän uskoo jokaisen maahanmuuttokriitikon olevan sosiaalitoimiston asiakas. Tämän logiikan mukaan 60% suomalaisista mamut elävät sossusta.
17. Kun häneltä kysyy miksi hän homojen oikeuksia puolustavana haluaa tänne kulttuureja joissa homot kivitetään, niin hän lopettaa keskustelun vastaamatta kysymykseen.
18. Kun hän lukee esim. tälle foorumille linkitetyn uutisen ulkomaalaisen tekemästä rikoksesta, hän alkaa luetella suomalaisten tekemiä rikoksia, ettei tarvitse vain sanoa pahaa sanaa ulkomaalaisista rikollisista.
19. Ei koskaan myönnä maahanmuuttajien tekemiä rikoksia JOS myöntää se on AINA "YKSITTÄISTAPAUS"
20. Hän toistaa jokaisessa keskustelussa täällä mainittuja asioita, vaikka häviää väittelyn joka kerta.
21. Hän vetoaa maahanmuuttokriitikon alhaiseen koulutustasoon, tuntematta tätä kuitenkaan henkilökohtaisesti tarkemmin. Syyttää samalla kriitikkoa ennakkoluuloiseksi.
22. Suhtautuu maahanmuuttokriittisiin ihmisiin alentuvasti. Antaa neuvoja, kuinka mielipiteet tulee esittää, jotta tämä älymystönä itseään pitävä joukko suhtautuisi niihin vakavasti.
23. Kieltää todellisuuden, jonka normaali-ihminen näkee katukuvassa päivittäin.
24. Onnistuu tekemään asioista juuri päinvastaisen tulkinnan, kuin mitä kirjoittaja tarkoitti. Tämän jälkeen syyttää vastapuolta ulkolukutaidon puutteesta.
25. Pyrkii kaikin keinon estämään ihmisten aktiivisuuden vaikuttaa asioiden kulkuun. Maahanmuuttopolitiikka perustuu luonnonlakiin, jonka suhteen sopeutuminen vallitsevaan kehitykseen on ainoa vaihtoehto. Sopetumattomilla ei ole tulevaisuutta monikulttuurisessa ihanneyhteiskunnassa.
27. Väittävät että kaikki maahanmuuttopolitiikkaa vastustavat ovat Perussuomalaisten jäseniä tai äänestäjiä ja/tai hommafoorumilaisia
28. Väittävät että maahanmuuttokriittisyys koskee vain tummaihoisia maahanmuuttajia, koska heille itselleen ihmisen ihonväri on tärkeä asia.
29. Hän ei pysty perustelemaan millään tavalla nykyista maahanmuuttopolitiikkaa.
30. Islamista keskustellessa vetää aina kristinuskon mukaan ja lestadiolaiset myös.Vatikaanipappien lapsien hyväksikäyttö pesee puhtaaksi kymmenet miljoonat vanhojen äijien hyväsikäyttämät lapsivaimot arabimaissa/somaliassa/​sudanissa.

Kopattu iltis keskustelusta

3

227

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rasismi pois

      Uusnatsit saataisiin kitkettyä pois prosenteissa 80:ntä jos heidät laitettaisiin elämään kuukauden ilman poispääsyä tummaihoisten keskuuteenesim Afrikkaan johonkin heimoon niin kyllä ennakkoluulot kariutuisi mukana olisi opas joka puhuisi heidän kieltään jos vaikka uusnatsit haluaisi puhua heille.
      Elintavat olisi heimon mukaiset.
      jos tulisi riitaa niin turvallisuuspäälliköt vartioisi ettei sattuisi mitään todella pahaa vaan taistelu käytäisiin käsin.
      Mikäli ei olisi riitaa ja keskustelua vain niin sekin sopisi ja ennakkoluulot kariutuisi takuulla.
      Uusnatsit vihaa vaan ihonväriä mikä on ihme sille kaikki ihmiset ovat sisältä samanlaisia, saman värisiä ja vain hitleri pelle keksi rasismin.
      Itse näen tummaihoiset samanvertaisina kansalaisina kuin itse olen joten ennakkoluulot pois ja tutustumaan ilman nyrkkejä niin näette, että hekin ovat ihmisiä ja iloisia.

      • siinä se jälleen tul

        Natsikortti jälleen....


      • jeespoks

        Kyllä varmaan ovat iloisia, kun ovat saanet 4 vuodeksi ilmaisen täysihoidon.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      54
      3687
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      16
      2675
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2624
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1846
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1616
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      121
      1381
    7. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      279
      1318
    8. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      126
      1305
    9. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      90
      1289
    10. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      83
      1208
    Aihe