seurata lastaan koiratutkalla?! ystäväperhe osti koiratutkan vaikkei ole hölkäsen pöläystä metsästyksestä tietoa. Kysyin mihin te tuota tarvitsette, niin he seuraavat lastaan viikonloppuna missä menee. ei kuulemma pääse ulos ilman sitä tutkaa :D jotenkin minua laittoi naurattamaan se asia, mutta sitten heräskin kysymys että onko se edes laillista?
Katsoin kyseisen valmistajan sivuilta, niin aivan oikein, siellä luki henkilöpaikannukseen tarkoitettu ja sitten koiratutka.
Olivat kuulemma tällä tutkallaan voineet katsoa että hän on siellä missä lapsi 14 vee on luvannutkin olla ja on mennyt sinne minne on luvannut olla.
Jotenkin tuntuu että tuo ei ole oikein, koska tästä tutkasta voi myös kuunnella paikanpäällä mitä lapset puhuvat?!
Auttakaa, olenko vain tiukkapipo vai onko tuo oikeasti hyvä juttu? paikkari oli tämän tutkan nimi, en tiedä voiko muissa tutkissa käyttää tuollatavalla.tarkoitushan on kuunnella koiranhaukkuminen, ei ihmisiä!! kohta tällä seurataan aviomiehiä ja vaimoja salaa.




Meneekö tuo liian pitkälle, en osaa sanoa. Ilmeisesti lapsella on oikeus valita lähteekö viikonloppuisin jonnekkin? Anna ihmisten kasvattaa omalla tyylillään lapsensa.
Tämähän on tutkittu jo muutama vuosi sitten, perus pissis tyttöjen käytös oli huomattavasti narttumaisempaa kuin vastaavan ryhmän joka oli koottu suhteessa saman ikäisistä aidoista koirista.
Kyllä homma pitää lähteä siitä että nuoreen luotetaan,eikä tehdä syylliseksi tekoihin mitä ei ole vielä edes tehnyt.Sitten jos nuori ryssii niin sitten tehdään tarvittavat kurinpito toimet ja puhutaan järkeä.Ei nuori ihminen ole hölmö tai tyhmä vaikka ne siltä joskus vaikuttaakin.
Ja noitten vanhempien on aivan turha kuvitella vetävänsä pitemmän korren tuossa asiassa.Ei mene kuin pieni hetki niin kyllä nuoret keksii mitenkä voi kusettaa uskomaan että on siellä missä väittääkin.Saahan tuon esim.jätettyä kohteeseen missä on.Jos sanoo menevänsä kaverin luokse,jättää sen pannan vaan sinne ja musat repeatille soimaan niin voi sanoa että kuuntelivat musiikkia.
Ja tämä aivan alkukantainen idea,nuoret on fiksuja,ei tyhmiä,joten kohdellaan niitä myös sen mukaan.
Mikä siinä on moraalisesti arveluttavaa? Sekö että se on koiratutka?
Sen pelkän liikkeiden seuraamisen vielä ymmärrän rangaistuksena jostain, mutta ei siitäkään paljon hyötyä ole, koska ainahan sen tutkan voi jättää johonkin ja tulla hakemaan myöhemmin.
Onkohan lapsi tehnyt jotain minkä vuoksi vanhemmilta on mennyt luottamus, ja sitten he hankkivat tämän tutkan?
Sehän se ainoo vaara lapsille on, mutta kiva kun mainitsit.
Tuo on moraalisesti arveluttavaa että jutut voi kuunnella sieltä, mutta en aatellut sitä tuosta näkökulmassta että jos lapsi vaikka häviää oikeasti johonki.
Siinä mielessähän tuo on järkevää..tietenkin se kalskahti korvaan että on koiratutka, mutta on tuo henkilöpaikannukseenkin tarkoitettu näköjään.
no, tälläisen aattelin laittaa kun mieltä vähän askarrutti koko juttu. Ja tässä kohta oikeasti aletaan ostamaan tutka petturimiehille ja naisille..sen tajuaa että on laitonta mutta alaikäisestä kun on kysymys vanhemmat voivat päättää.
et enneku meet hommaamaan lapselle tollasta ni mieti et minkälaista se olis jos sua stalkattais jostai tommosesta tai puhelimesta tai et joku stalkkais sun perhees tietokoneen käyttöö.
sen voin sanoo et ei olis kovin kivaa
Siis tee yhtein en sopimus tyttäresi kanssa!
Miten suhtautuisi viranomainen?
Oikeanlainen luottamus omaan vanhempaan ei koskaan tule takaisin. Tämä on Suomessa johtanut lakihenkiseen kasvatukseen lapsen koti-iltahoidossa käskyineen, kieltoineen, rangaistuksineen.
Mutta, jotta ei kokonaan langat katoa käsistä, on kodeissa oltava valvontakamera ja juuri tuo tutka lapsen liikkumiseen. Pieni lapsi on pitkät iltapäivät ilman vanhempiensa valvontaa ja kokee turvalliseksi edes tuollaisen välittämisen. Ja edelleen turvantuntu jatkuu murrosiässä, kun nuori tietää, että välittäähän vanhemmat kuitenkin.
Me asumme pääkaupunkiseudulla ja tänne mahtuu vaikka minkälaista hullua ja sekopäätä. lapsemme kulkee kouluun itse ja takaisin koulusta, ja tuo helpottaa huomattavasti omaa oloa kun tiedän missä lapseni on.
tutka on pieni mokkulan kokoinen laite ja kun se repun pohjalla on ei luulisi häiritsevän ketään.
Pettureille tuo tutka olis omiaan.. ei muuta ku auton peräkonttiin niin johan jäävät kiinni...
Puhelimeen nyt voi sanoa olevansa missä vaan. Jos lapsi on epärehellinen ja on tapana mennä paikkoihin joihin ei ole lupaa mennä, niin sellaisen lapsen kanssa ihan onnenomiaan tuollanen laite. Mutta puheita ei saisi missään tapauksessa kuunnella.
Jos lapseen ei jostain syystä voi luottaa, yleensä hänen omien toilailujensa johdosta, niin vaihtoehtoja järkevällä vanhemmalla on kaksi: ei päästä lasta ulos tai vahtii häntä jotenkin. Minä olen voinut luottaa lapsiini (eivätkä ole edes vielä niin vanhoja, että kulkisivat missä sattuu keskenään), mutta jos luottamukseni jossain vaiheessa petetään, niin en todellakaan anna tilaisuutta siihen, että se petettäisiin uudestaan. Eli vaihtoehtoina on tutka tai kotiin jääminen (tai jokin muu, mllä pystyn valvomaan menemisiään, esimerkiksi se, että kaverin äiti todistaa lapsen olevan siellä koko sovitun ajan tms.). Lapsi voi sitten itse valita, onko mieluummin minun näköpiirissäni vai lähteekö tutkan kanssa jonnekin. Toisaalta, jos nuori haluaa esimerkiksi liikkua vanhempien mielestä epäilyttävään aikaan ja epäilyttävässä paikassa, niin olisikohan se tutka ihan turvallisuussyistäkin, eli paikannus on helpompaa, jos katoaminen tapahtuu. Luulen, että jokainen, jonka lapsi on kunnolla joskus kadonnut, toivoisi hänellä olleen tutka.
Sitä kohtaloa en toivo kenellekään, ja siksi omalle lapsellenikin olen hommannut tuollaisen.
Ei ole edes kallis ja todellakin sen arvoinen jos ei tule sovittuna aikana kotiin tai häviää pitkäksi aikaa pahimmassa tapauksessa on oikeasti jokin pielessä.
Meillä on pelisäännöt en kuuntele koskaan lapseni juttuja koska luottamus toimii molenmpiin suuntiin, ainostaan voin katsoa missä hän menee jos ei ala kuulumaan.
tottakai tuo koiratutka pistää korvaan, mutta kyllä se on tarkoitettu myös henkilöpaikannukseen hätätapauksissa.
Niin ne tekee, jos sanovat vaikka äidille, että mennään yökylään Maijalle/Mikolle ja sitten todellisuudessa ollaankin kaupungilla tai bileissä Jaanan/jussin luona.
Puhukaa niiden teinien kanssa ja myös kaveteitten vanhempien, ei siinä paljon tutkat auta, jos haluaa vanhemmiltaan jotain salata.
Tuskin kukaan edes kuuntelee juttuja jne, ja tämä paikkari on tarkotettu varmaankin hätätilanteita varten lähinnä.
Ja että lapsi pysyy ainakin alueella misssä on sanonut olevansa.
Kyllä lapsen ja nuoren pitää antaa elää elämäänsä ja tehdä virheitäkin. Turvallisuusfasismi on perseestä.
Mielestäni puhelin saa riittää kunhan asia tehdään selväksi että siihen myös vastataan tarvittaessa. Se ei ole paljon pyydetty ja lapsen ihmisoikeuksia ei poljeta niinkuin jopoa.
mutta itse olen ottanu sen linjan että vaikka mie vielä tällei parikymppisenä asunkin kotona vanhempien leivissä, niin silti maksan ITSE laskuni ja useimpina päivinä hankin itse ruokani. En enää tän ikäsenä odota että äiti kantaa kaiken nenän eteen. Silti kyllä olen tehny omalle äidilleni selväks että vaikka mie itse maksan laskuni ja teen itte ruokani nii kyllä mie silti oon pitäny sen kunnioituksen äitii vaikka välillä saattaa vaikuttaa siltä ettei näin ole.
ja mitä tohon seuranta-laitteesee tulee nii kyl toi aiheen alottajan kohalla vaan vaikuttaa siltä ettei omiin kakaroihin luoteta sitten paskan vertaa. Tietysti mie ymmärtäisin tän siinä tapauksessa jos muksut oikeesti kusettaa sen että mihin mennään ja kenen kanssa ollaan, mut aika hankalaks se vetää elämisen jos muksut rehellisesti sanoo ja vanhemmat ei usko.
ihan sama juttu parisuhteissa ku perhe-elämässäki; EI SE HOMMA perkele TOIMI JOS EI OO YHTÄÄ LUOTTAMUSTA.
ahdasmielisii paskoi ootte jos kasvatatte kakaranne niin ettei yhtää virheitä saa tehä.
Se ei ole tutka. Perinteinen koiratutka oli radiosuuntimalaite, joka siis mittasi sitä, miltä suunnalta koiran mukanaan kantaman radiolähettimen signaali tuli. Signaalin vahvuudesta kaiketi saattoi saada jotakin etäisyystietoa, mutta siihenhän vaikutti maasto yms. Mahtaako moinen laite edes toimia kaupunkioloissa?
Nykyaikainen ratkaisu on gps-järjestelmään perustuva paikannuslaite, jota käytetään jo monessa asiassa. Henkilöllä on mukanaan tai ajoneuvoon on asennettu gps-vastaanotin, joka toimittaa sijaintitiedon edelleen esimerkiksi ajoneuvon omistajalle. Mm. koevapausvangit joutuvat käyttämään gps:ään perustuvia henkilöpaikantimia. Vanginvartija näkee sen perusteella, onko vanki sillä alueella, jolla hänen on sallittu liikkuvan. GPS on maailmanlaajuinen, mutta sitä en tiedä, millä alueella se paikannin pystyy lähettämään sijaintitiedon vartijalle. Teinin valvomiseen toiminta-alue on täysin riittävä. Karkaamiseen tarvitaan suihkuhävittäjä, että ehtii tyyten tavoittamattomiin sinä aikana, joka isukilta menee karkaamisen huomaamiseen.
Suomi on yksi kyttäysvaltio.
Miten te voitte olla noin tyhmiä, vai olenko minä ainoa idiootti, joka jotenkin tässä provosoitui? Miten ihmeessä ennen kännyköitä pärjättiinkään, etenkin kun lapsilla oli enemmän vapauksia kuin nykyään. Yllättävän harva kuoli...
Olenko minä täydellinen pässinpää kun kuvittelen, että vähä vähältä nuorelle annetaan enemmän vapauksia. Jos hölmöilyä ilmenee, niin seurauksena ei ole mikään mystinen rasia, vaan rehellinen kotiaresti. Tupakanpoltosta 14-vuotiaalle kaksi viikkoa kotiarestia ja alkoholikokeilusta heti neljä. Se on sitä aikuisten välittämistä ja läsnäoloa. Ei se, että lapsi seikkailee jonkin GPS-pelin nappulana.
Pepun voi nostaa ylös ja lähtee lenkille ja samalla tutkailla mitä jälkikasvu touhuaa..
näin se meillä toimi.
Joku kirjoitti, jos epäilee miestään niin asentaa laitteen..se menee jos on mennäkseen ja oman tutkan pitää toimia siten että käytöksestä huomaa ettei kaikki ole kondiksessa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=salakuuntelu#highlight1
"Salakuuntelu
Joka oikeudettomasti teknisellä laitteella kuuntelee tai tallentaa
1) keskustelua, puhetta tai yksityiselämästä aiheutuvaa muuta ääntä, jota ei ole tarkoitettu hänen tietoonsa ja joka tapahtuu tai syntyy kotirauhan suojaamassa paikassa, taikka
2) muualla kuin kotirauhan suojaamassa paikassa salaa puhetta, jota ei ole tarkoitettu hänen eikä muunkaan ulkopuolisen tietoon, sellaisissa olosuhteissa, joissa puhujalla ei ole syytä olettaa ulkopuolisen kuulevan hänen puhettaan,
on tuomittava salakuuntelusta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava."
Kun lapsi menee toisen kotiin eli on kotirauhan suojaamassa paikassa niin laitetta käyttävä vanhempi syyllistyy salakuunteluun. Ei siis ole moraalisesti oikein ja on lain mukaan jopa yhden vuoden vankeudella tuomittavaa toimintaa tuo kuvaamasi.
Laki ei ota kantaa siihen, millaisella välineellä salakuuntelu tehdään. Oleellista on se, että kuuntelun kohde on kotirauhan suojaamalla alueella eikä tiedä että kuuntelija tarkkailee häntä teknisen välineen avulla.
Meillä tuo otettiin käyttöön kun lapsi tai nuorihan tuo on ei tullut sovittuna aikana ja kerran todella pahasti sammui pihalle. tutkan ansiosta olisimme löytäneet hänet heti. ja siltä seisomalta tilasin sellaisen.
Kyllä se tälläisessä tapauksessa on aivan sallittavaa sanokoot kuka mitä tahansa!
valitettavasti meillä on ongelmia jota ei tutka korjaa mutta ainakin tiedämme missä on.
Kasvatus menee vinoon, mutta omapa on asianne.
Itse olen ollut teini n. 10 vuotta sitten ja täytyy sanoa että tuo koko idea puistattaa. Huolehtiminen on eri asia ja seurantalaitteet omansa.
Muistakaa te niin viisaat vanhemmat että miikään laite ei korvaa hyvää kasvatusta. Ja mikään laite ei estä lasta tutustumasta esim koulussa niihin piireihin missä tulee hankaluuksia.
Rakentakaa molemminpuolinen luottamus ja iskostakaa järki päähän, silloin luulisi lapsen itsekin tajuavan pyöriä muissa piireissä kuin niissä jotka rötöstelee ja tekee ilkivaltaa. Se on monelta sitä hyväksynnän hakemista nuorisopiireissä.
Olkaa kiinnostuneita lapsen elämästä aidosti eikä vain niistä asioista mitä pitää yrittää välttää.
Jos ongelmia tulee ja luottamusta ei ole kumpaankaan suuntaan ja lapsen suusta tulee haistattelua jne. Onneksi olkoon, siinä vaiheessa kasvatus on jossain vaiheessa menny metsään ja siinä vaaditaan enemmän kuin joku GPS tägi.
Lapsenne tulevat kokeilemaan tupakkaa ja alkoholia jossain vaiheessa, oli sitten kamerayhteys, GPS tai sähkökaulapanta. Totutelkaa ajatukseen, te häviätte tuon kuitenkin. Mutta siihen voitte vaikuttaa että alkaako polttamaan, ryyppääkö kaupungilla joka viikonloppu jne. Se on kasvatuksesta ja siitä kiinni missä piireissä pyörii.
Olkaa HYVIÄ vanhempia ja tunkekaa tutkat sinne minne aurinko ei paista...
Niin ne aikaisemmatkin sukupolvet on onnistuneet.
tähän vastasin...
Nykyisissä GPS-pohjaisissa pannoissa paikannus saadaan metsästäjän matkapuhelimeen GPRS-yhteydellä tai tekstiviestillä. Ohjelmat ja laitteet sisältävät monia hyödyllisiä ominaisuuksia koiran seuraamiseen. Laitteesta saa tietoja muun muassa haukkutiheydestä, nopeudesta, akkujen tilasta ja koiran kulkemasta matkasta.
Koira ei lähetä tekstiviestiä eikä sen haukkua kuulu tutkan kautta, paikannin välittää tiedon koiran kulkureitistä ja sijainnista signaalin avulla... Teinisi puhekaan ei voi välittyä tutkapannan kautta...
http://www.paikkari.com/
Tai sitten hajoittaa laite. Hieman raisut leikit.
Toisaalta luottamus on kyllä tärkeä asia ja luottamus herättää luottamusta, olla luottamuksen arvoinen, eikö se ole ihmisellekin aika tärkeä asia ja tarkoitushan on kasvattaa nuorta aikuisuuteen, opettaa tavoille.
Itse olen pärjännyt lasteni kanssa ilman salakuunteluja. Olen suoraan sanonut, että puhelimeen on vastattava ja että käyn itse hakemassa lapsen, missä hän sitten onkin, vaikka yöllä. Toisaalta olemme sopineet, että puhelimeen vastataan aina ja olen myös tehnyt yllätys"iskuja" ts mennyt katsomaan, mitä puuhaillaan.
Niin, kyllä luottamus lisää luottamusta ja niinkin, että lapsi, jolla on rajat ja luottamus haluaa myös toimia sen mukaan. Toisaalta, jos sitten jotain tulee,siitä seuraa taas jotain ..
Ja nykyiset nuoret tajuavat kyllä käytännössä heti, mikä tuo laite on. Luultavasti useimmiten jo ensimmäisen yrityksen jälkeen laite on pirstaleina roskiksessa.
Sori, ihan ot....
Muutenkin on hyvä, että vanhemmilla on tapa jäljittää sitä lasta. Haluat varmasti tietää, jos lapsi yhtäkkiä meneekin alueelle, jossa hän ei ole koskaan käynyt ja et tiedä että hänellä olisi ystäviä siellä? Lisäksi joissain tapauksissa lapsi/nuori käy sienestämässä/marjastamassa, jolloin on ihan varovaisuutta että tietää lapsen sijainnin jos vaikka hän itse eksyy.
Ei ole lapsen edun mukaista että vanhemmat kyttää l
Ei ole lapsen edun mukaista että vanhemmat kyttää
helpompi ja halvempi ois kännykän gps-seuranta, sen palvelun saa varmaan kaikila operaattoreilta. mutta salakuuntelemaan siinä ei pysty.
Eli jos on hätätapausten varalta hankittu. Mitä nämä ihmiset täällä niuhottavat, ja mitä se oikeastaan kenellekkään kuuluu miten vanhemmat suojelevat lastaan?!
Ainoa hyvä asia tuossa on se että pystyy jäljittämään toisen onnetomuuden sattuessa. MUTTA EIEIEIEIEI!!!
Hääyönämme hän halusi väkisin katsella seksiaktiamme, nyt kun jälkeenpäin olen miettinyt niin oikeastaan aika outoa, silloin itse tilanteessa ei vaikuttanut oudolta.
tottakai dna kiittää kuten muutkin mainostajat.
huomenna keksitään jotain muuta.
http://dome.fi/pelit/ajankohtaista/trolli-finlandia-palkitsee-vuoden-parhaan-trollin
nyt täytyy kuitenkin sanoa että ihan helvetin hyvä keksintö!
Seuraamalla ja etenkin kuuntelemalla lastanne pilaatte hänen teini-ikänsä. Oman lapsensa sanaan pitää pystyä sen verran luottamaan, ettei aseta hänelle mitään avovankilassa hyödynnettävää nilkkapantaa.
tutkalla? Kuka voi olla niin pöljä ISOVELI jotta kuvittelee seuraavansa kaikkea
kapea alaisella akateemisella koulutuksella vailla mitään käytännön omakohtaista
kokemusta pelkillä teoriaopinnoilla?
mä oon jo 17-vuotias ja mulla on lapsi ja kun luin tämän niin ei huhheijaa miten jotkut vanhemmat voi olla sit sairaita...
ei se lapsi oo mikään elukka, vaan ihan ihminen jolla on samat ihmisarvo kuin aikuisillakin. on lapsella myöskin oikeus nimittäin yksityisyyteen !!
ihan kun se kärsis nyt syyttä suotta jotain pantarangaistusta mitä nämä jotkut VANGIT tällä hetkellä kärsii, eli onko tämä lapsi sitten VANKI??
sinuna tekisin ilmotuksen äkkiä jonnekkii! ihan totta!
Eri asia jos vaikka puhelimessa tms. olisi sellainen sovellus mistä vanhemmat voisivat katsoa missä lapsi menee, mutta eivät normaalit yli 13-v sellaista todellakaan tarvitsisi..
Ja ihan vinkkinä näin nuoren näkökulmasta että rauhallisesti ja järkevästi/perustellusti puhuva vanhempi on paljon uskottavampi kuin vanhemmat jotka kyttäävät ja rajoittavat elämääsi kuuntelu/paikannus- laitteella.
Paras tapa vanhemmilla kasvattaa lapsensa oikein on mielestäni molemminpuolinen luottamus, jos rikotsen sitä pitää sitten taas monta vuotta aloitella alusta rakentamaan.
Ja loppuun vielä sen verran että jos haluaa lapsensa pysyvän raittiina kannattaa hänelle hankkia joku urheilu-harrastus esim. lätkä,futis,sähly ja muut.
Niissä pidetään toisista huolta ja juhlitaan vasta 9.lk./ lukio iässä kohtuudella ja turvallisemmalla porukalla!
no mutta en osaa sanoa mitä mieltä tuostakin olen kun ei ole omalla kohdalla tuollaista ongelmaa.
Mind Control kehitysprojekti jolla ihminen täysin valvonnan alainen,tekniikka vain
toimii eriaaltotaajuuksilla,kuten on tämä sateliittiyhteys RFID.siksi esim. Turvatarkastus ei reagoi lähettimiin.Tämä tekniikka Suomessa Kehityksessä
osaksi Rikollisis piireis,jo vuosia koska tavoite hallita ihmisenelämää tietokoneen
avulla,eli Näinhän siitä kirjoitettiin lehdissä aikoinaan kehitys tavoitteista miten
Tietokone toimii ihmisen tuntojen tulkitsijana,siihen Suomessa täysin asia
tavoitettu ,mutta rikollisin toimin ihmisiä testattu,kidutettu,ja testiä tehty myös
Aasiassa,Korkeakoulujen jotka tekniikkaa tällä saralla kehittää on tieto siis mutta
ei puhuttu julkisuudessa tästä saavutuksista,ja syyn voi arvata jo!!
Tai sen voi jättää bussiin. Sieltä sen toki saa takaisin, mutta oppiipa vanhemmatkin, mitä reittiä bussi numero 42 kulkee ja kauanko se toisinaan seisoo Hämeenkadun valoissa.
Ihan piruuttaan sen voisi myös jemmata isin autoon. Nähtäisiin nimittäin, että missä ne ryhmäpalaverit ihan oikeasti ovat. Samalla voitaisiin kummastella, että ihanko totta ylityöt tehdään Ylioppilaskylällä tai peräti Liipolassa.
Edelleen sen voi jättää omaan sänkyyn. Teini voi ammuttaa huoneestaan valot, tehdä sänkyyn kylmäkallen ja poistua akkunan kautta. Äidin silmät on sumeat jo, hän sanoo: "Maailma on vaarojen karikko..."
Voisihan sen laitteen tietenkin kiinnittää syanoakrylaattiliimalla siihen teiniin tykkänään. Lisäksi siihen voisi lisätä sellaisen ominaisuuden, että jos teini ei vastaa puhelimeen tai poistuu kilometriä kauemmas kotoa, hän saisi vähitellen voimistuvia sähköiskuja, kunnes palaa turva-alueelle. Ja kuten tuo ysiseiska tuossa yllä sanoo, niin ei se laite sillään ryyppäämistä pysäytä - paitsi jos siinä on tunnistin, joka mittaa teinin veren alkoholipitoisuutta. Silloinhan se voisi taas antaa niitä sähköiskuja.
Äidyin tässä leikkimään provokaation herättämillä puolivakavilla ajatuksilla. Ainoa vakava ajatus tulee tässä: osoittamalla epäluottamusta opettaa epäluottamusta. Luottamusta voi opettaa vain luottamalla. Totta kai väljät rajat tarjoavat mahdollisuuksia hölmöilyyn. Minun pitää vain ihmetellä, kuinka fiksuja minun tuntemani nuoret ovat. Vähemmän he törttöilevät kuin tuntemani aikuiset. Olisikohan viisaampi, että teinit saisivat kiinnittää ne henkilöpaikannuslaitteet meihin aikuisiin?
Hän elää sen ihan itse, tukekaa mutta älkää olko tukkona. On asioita jotka tulee oppia kantapään kautta, vaikka välillä kipeää tekeekin.
LA ? Kotona vanhempien luona he voivat olla kuin mitään ei koskaan olisi tapah-
tunut, mutta muualla sitten sekoillaan ja kiusataan muita viattomia ihmisiä, TUN-
TEMATTOMIAKIN ! kokemusta on....käyttäytymisestä ei silloin ole tietoakaan, jos vanhemmat EI vahdi lapsiaan, jos eivät itse pääse mukaan......ja tollanen jäljityslai-
te pitäisi olla PAKOLLINEN kaikille ala-ikäisille lapsille, jos omat vanhemmat/huol-
tajat EI vahdi lapsiaan oikein....ja muille hulluille myös, ihon alle laitettava, päähän tai jonnekin sinne päin, etteivät he pääsisi siitä omin avuin eroon.....laitetaanhan u-
seimmille lemmikkieläimillekin tunnistesiru....mikä sitten mahtaa olla toi paikkari....?
never heard......ja miksi naurat vakavan asian takia ? ainahan uutisissa tai muualla
vastaavissa sanotaan, et teinit teki sitä ja tätä, kuolleitakin löytyi......hauskaa !?
Nykyään esim. puhelimeen saa ladattua paikannusohjelman, jonka avulla on tarkotuis löytää kadonnut/varastettu puhelin. Tämän ohjelman avulla ei voi salakuunnella. Hyödyntäisivät mieluummin tätä mahdollisuutta, jos tarve lapsen vainoamiseen on välttämätön.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/%C3%84iti+sai+sakkoja+yrityksest%C3%A4+salakuunnella+3-vuotiasta/1135236510610
Loppuisi teini-huolet, kun kamera lähestyisi kohdetta, ja kamera pimenesi :D
Jos tarvetta ei olisi , niin ainahan sen voisi laukaista kohti ruotsia. Olisi se siisti näky ,kun Bögholma näkyisi horisontissa, ja kohta ei näkyisi kuin sienipilvi...
Koko homomaa kuplisi ja katkeaisi keskeltä upoten mereen :D
ja 100000000000000e vuodessa säästyisi homonssösösösöstyksen hyysäyksestä
t. avaaja
heti kun kiusaaminen alkaa soitan hälärin faijalle joka kuuntelee ketä tyypit ovat ja nauhottaa sen.
Hienoa että olet löytänyt isäsi kanssa tuollaisen keinon saada kiusaajat kiinni! Toivottavasti jäävätkin kiinni.
Jos nuori ei saa kokea itsenäistymisen ensivaiheita, aikuisuuten päin astumista ja vastuun ottoa koskaan, mitä te luulette näistä nuorista kasvavan? Me kaikki (paitsi uskovaiset ym. hörhöt) olemme olleet teineinä joskus vähän tyhmiä ja sitä olutta, siideriä ja viiniä on pitänyt saada maistaa. Polttaa tupakkia ja puhua seksistä, ensimmäisestä kerrasta, ehkäisystä, vastakkaisesta sukupuolesta, ihastuksista, mahdl. kaapissa olemisesta, omasta vartalosta ym. Ja jos te pyritte urkkimaan lapsienne menot, liikkeet ja keskustelut, eivät he ikinä saa käytyä näitä asioita läpi kuin koulujen olemattomilla terveystieto-/seksivalistustunneilla.
Tietyt asiat täytyy vaan puhua ja käydä läpi niiden parhaiden ystävien kanssa. EI ÄIDIN & ISÄN.
Pahimmillaan vahingoitatte nuorta ja hän ei pääse kehittämään siksi kuka hän oikeasti olisi.
Jotenka ennen kuin alatte vahtimaan, käyttäämään ja salakuuntelemaan nuorianne, miettikää vähän. Miltä se olisi teistä tuntunut kun olitte itse herkässä teini-iässä, keskellä ihmisen elämän suurinta "minäksi tulemista"?
Minä itse en ainakaan tästä olisi pitänyt, ja siitä olisi seurannut vaan lisää ja yhä isompaa kapinointia. Luoton menettämistä omiin vanhempiinsa.
Ja kunten edellä jo niin monet mainitsivatkin; nuoret eivät ole iästään huolimatta tyhmiä. Sen paikantimen voi jättää minne tahansa, sinne missä ei ole kyttäyksen alaisena. Itselläni on nyt kuusi vuotias lapsi ja kymmenenisen vuoden päästä, ei mulla tulisi mieleenkään sammuttaa hänen nuoruutensa liekkiä hyyssäämällä ja siirtämällä omat vainoharhani lapsiini..
Mitä te pelkäätte? Sitä, että nuori tekee niitä samoja "virheitä", joita te teitte ollessanne teini-ikäisiä? Niitä, jotka kuuluvat elämään?
Paikanninta ei käytetä niin että siitä kytätään lasta jatkuvasti, vaan vain silloin kun esimerkiksi on hävinnyt jonnekkin tai ei vastaa puhelimeensa pitkään aikaan.
Vastuullinen vanhempi hankkii tälläisen, tai sitten jonkin muun keinon millä näkee lapsensa hätätapausten varalle.
Meillä ei onneksi ole hävinnyt vielä mutta eipä ole suomessakaan niin epätavalista rikokset joissa lapsi vain häviää.
en oikein ymmärrä mikä tässä on ongelma? Tai osaan lukea mikä ongelma joillakin täällä on, mutta meillä ei todellakaan käytetä tutkaa lasten juttujen kuunteluun.
Vanhemmat eivät voi juosta lapsenssa perässä jatkuvasti, ja tällä vehkeellä on helppo seurata missä päin lapsi menee..
tämä on nopeasti kirjoitettu ja ei tästä mitään tolkkua varmaan saa edes mutta meillä se on toiminut ja lapsi ei koe sitä negatiivisena asiana, vaan hyvänä juttuna.
meidän poikaamme voimme luottaa ihan täysin, ei ole koskaan tarvinnut epäillä. mm soittaa aina kun on myöhässä jne.
Minulle on ihan sama mitä joku on tästä mieltä. Emme pakota lastamme sitä käyttämään mukanaan, eli kantamaan taskussa.
Tutka on koiraa varten eikä lapsia.