NÄIN PALJON IHMISTEN TERVEYS MERKKAA:

Perhe elänyt homeen keskellä pian vuoden

Helsingin Uutiset
27.7.2012 07:30, Päivitetty: 27.7.2012 08:48

Homeen vaurioittamassa asunnossa asuva perhe aikoo viedä Helsingin kaupungin vuokrataloyhtiön oikeuteen. Puhjojen perhe on asunut kaupungin vuokrataloyhtiö Heka-Siilitien asunnossa, jossa home on näkynyt selvästi seinän pinnassa jo 9 kuukautta.

Perheessä on 9-vuotias lapsi ja 10-kuinen vauva, jotka kärsivät hengitysoireista. Oireet ovat äidin mukaan pahentuneet heidän asuessa asunnossa.

– Olemme pyytäneet vuokranalennusta tai vapautusta vuokrasta kokonaan homeen vuoksi, mutta tietääkseni pyyntömme ei ole koskaan edes edennyt hallituksen käsiteltäväksi. Se on jäänyt taloyhtiölle papereiden sekaan pyörimään, kertoo Saija Puhjo.

Homeisesta seinästä asuntoon on tullut myös kuoriaisia, ja asunnossa on käynyt myös tuholaistorjunta.

– Meille sanottiin, että nämä voivat olla leipäkuoriaisiakin mutta ne elävät yleensä vain keittiössä. Nämä kuoriaiset tulevat samasta huoneesta, jossa on homeinen seinäkin, eli ne voisivat olla hometaloissa eläviä laastikuoriaisia, Puhjo pohtii.

Hän olisi halunnut tutkituttaa kuoriaiset tarkemmin, mutta taloyhtiö ei suostunut maksamaan kallista tutkimusta.

Puhjo moittii taloyhtiön toimintaa muutenkin ala-arvoiseksi.

– Kun taloyhtiön edustaja kävi täällä meidän tekemän homeilmoituksen jälkeen, hän katsoi vain seinää ja sanoi, että se on vain likainen. Hän kehotti meitä siivoamaan paremmin, Puhjo hämmästelee.

Homevaurion varmisti myöhemmin kaupungin terveystarkastaja, jolle homeen toteamiseen riittivät pelkät aistihavainnot. Puhjoille tarjottiin väistöasuntoa, jonka he ehtivät hyväksyäkin, mutta muutto peruttiin viime hetkellä.

Taloyhtiön hallituksessa vaikuttava vihreiden Veli-Heikki Klemetti on yllättynyt home-esiintymästä. Kaupungin taloyhtiöissä kaksi hallituspaikkaa on jyvitetty aina poliitikoille. Lomalta tavoitetun Klemetin tietoon tapaus ei ole tullut, vaikka vuokran kohtuullistamista koskeva hakemus luvattiin toimittaa hallitukselle keväällä.

– Tällaisiin ihmisten terveyttä koskeviin epäilyihin on aina suhtauduttava vakavasti. Jos tällaista vähättelyä on esiintynyt, niin se on kyllä epäasiallista käytöstä, Klemetti sanoo.

Hän hämmästelee, miksei hallitukselle ole kerrottu, että talossa on ensiksi epäilty hometta ja sen jälkeen vielä viranomaisten puolelta todettukin.

– Nämä homeasiat ovat jo sen verran merkittäviä, että niistä voisi hallituksen kokouksessa mainita, Klemetti tuumii.

Kosteusvaurioita on taloyhtiössä esiintynyt aiemminkin. Vuonna 2010 Siilitie 5:ssä asuva Jorma Äikäs otti yhteyttä taloyhtiöön kosteusvaurioepäilyjen vuoksi.

– Tässä on syntynyt sellainen käsitys, että meidän asukkaiden epäilyjä ja näkemyksiä väheksytään näissä asioissa, Äikäs sanoo.

Hän kertoo, että taloyhtiö aloitti toimenpiteet hänenkin asukas vasta kun ympäristökeskus oli todennut kosteusvaurion. Sittenkin tarvittiin vielä muutama tiukkasanainen puhelinkeskustelu.

– Työn jälki oli kyllä hyvää, kun se lopulta tehtiin, Äikäs kiittelee.

Puhjonkaan kohdalla homevaurio ei ole ensimmäinen ongelma. Nykyiseen asuntoonsa he muuttivat, kun entisessä – tasan yhtä kerrosta alempana sijaitsevassa kodissa havaittiin kosteusvaurio.

Asunnossa piti tehdä muuton jälkeen remontti, mutta Puhjo epäilee, että seiniin levitettiin vain uutta maalia.

Lomalla oleva Klemetti ei ota suoraan kantaa Äikkään ja Puhjon tapauksiin, mutta suhtautuu kuulemaansa vakavasti.

– Ihmisten terveydellä ei missään nimessä pidä leikkiä. Ei tällaisia asioita voi sivuuttaa vain sillä, että ne olisivat vain jonkun höperöjä puheita, vaan ne pitää asiallisesti tarkastaa, Klemetti painottaa.

Hän toivoo, että asukkaat toimittaisivat taloyhtiölle huomautukset ja toimenpidepyynnöt kirjallisena, jotta ne voidaan todentaa myös jälkikäteen.

Puhjo haluaa viedä Heka-Siilitien käräjille homevaurion vuoksi. Hän aikoo vaatia maksamiaan vuokria takaisin koko siltä ajalta, kun he ovat homeen kanssa asuneet. Lisäksi home on vaurioittanut koko joukon perheen huonekaluja, joista Puhjot haluavat korvauksia.

– Terveyttähän nämä eivät tietenkään korvaa, Puhjo sanoo.

Ossi Kurki-Suonio

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/118692-perhe-elanyt-homeen-keskella-pian-vuoden

6

338

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Perheessä on 9-vuotias lapsi ja 10-kuinen vauva, jotka kärsivät hengitysoireista. Oireet ovat äidin mukaan pahentuneet heidän asuessa asunnossa."

      "– Kun taloyhtiön edustaja kävi täällä meidän tekemän homeilmoituksen jälkeen, hän katsoi vain seinää ja sanoi, että se on vain likainen. Hän kehotti meitä siivoamaan paremmin, Puhjo hämmästelee.

      Homevaurion varmisti myöhemmin kaupungin terveystarkastaja, jolle homeen toteamiseen riittivät pelkät aistihavainnot. Puhjoille tarjottiin väistöasuntoa, jonka he ehtivät hyväksyäkin, mutta muutto peruttiin viime hetkellä."

      - Linnaan tuosta pitäisi joutua, edesvastuutonta!

    • "Homeisesta seinästä asuntoon on tullut myös kuoriaisia, ja asunnossa on käynyt myös tuholaistorjunta.

      – Meille sanottiin, että nämä voivat olla leipäkuoriaisiakin mutta ne elävät yleensä vain keittiössä. Nämä kuoriaiset tulevat samasta huoneesta, jossa on homeinen seinäkin, eli ne voisivat olla hometaloissa eläviä laastikuoriaisia, Puhjo pohtii.

      Hän olisi halunnut tutkituttaa kuoriaiset tarkemmin, mutta taloyhtiö ei suostunut maksamaan kallista tutkimusta."

      - Jumal'auta, missä läävässä lapsiperhettä on pidetty ja vuokraa kiskottu!

    • Kusettajien paratiisi ja ihmisten helvetti:

      "Puhjonkaan kohdalla homevaurio ei ole ensimmäinen ongelma. Nykyiseen asuntoonsa he muuttivat, kun entisessä – tasan yhtä kerrosta alempana sijaitsevassa kodissa havaittiin kosteusvaurio.

      Asunnossa piti tehdä muuton jälkeen remontti, mutta Puhjo epäilee, että seiniin levitettiin vain uutta maalia."

    • "– Olemme pyytäneet vuokranalennusta tai vapautusta vuokrasta kokonaan homeen vuoksi, mutta tietääkseni pyyntömme ei ole koskaan edes edennyt hallituksen käsiteltäväksi. Se on jäänyt taloyhtiölle papereiden sekaan pyörimään, kertoo Saija Puhjo."

      "– Meille sanottiin, että nämä voivat olla leipäkuoriaisiakin mutta ne elävät yleensä vain keittiössä. Nämä kuoriaiset tulevat samasta huoneesta, jossa on homeinen seinäkin, eli ne voisivat olla hometaloissa eläviä laastikuoriaisia, Puhjo pohtii."

      "– Kun taloyhtiön edustaja kävi täällä meidän tekemän homeilmoituksen jälkeen, hän katsoi vain seinää ja sanoi, että se on vain likainen. Hän kehotti meitä siivoamaan paremmin, Puhjo hämmästelee."

      o o o

      On niillä otsaa; hienosti onnistuu sairaiden lastenkin päältäkävely, että kehtaavatkin. Joutaakin käräjille tuollainen peli.

      • "On niillä otsaa; hienosti onnistuu sairaiden lastenkin päältäkävely, että kehtaavatkin. Joutaakin käräjille tuollainen peli."

        - Mutta yhä enemmän on näitä, peli vielä muuttuu:

        "Taloyhtiön hallituksessa vaikuttava vihreiden Veli-Heikki Klemetti on yllättynyt home-esiintymästä. Kaupungin taloyhtiöissä kaksi hallituspaikkaa on jyvitetty aina poliitikoille. Lomalta tavoitetun Klemetin tietoon tapaus ei ole tullut, vaikka vuokran kohtuullistamista koskeva hakemus luvattiin toimittaa hallitukselle keväällä.

        – Tällaisiin ihmisten terveyttä koskeviin epäilyihin on aina suhtauduttava vakavasti. Jos tällaista vähättelyä on esiintynyt, niin se on kyllä epäasiallista käytöstä, Klemetti sanoo.

        Hän hämmästelee, miksei hallitukselle ole kerrottu, että talossa on ensiksi epäilty hometta ja sen jälkeen vielä viranomaisten puolelta todettukin.

        – Nämä homeasiat ovat jo sen verran merkittäviä, että niistä voisi hallituksen kokouksessa mainita, Klemetti tuumii."

        "Lomalla oleva Klemetti ei ota suoraan kantaa Äikkään ja Puhjon tapauksiin, mutta suhtautuu kuulemaansa vakavasti.

        – Ihmisten terveydellä ei missään nimessä pidä leikkiä. Ei tällaisia asioita voi sivuuttaa vain sillä, että ne olisivat vain jonkun höperöjä puheita, vaan ne pitää asiallisesti tarkastaa, Klemetti painottaa.

        Hän toivoo, että asukkaat toimittaisivat taloyhtiölle huomautukset ja toimenpidepyynnöt kirjallisena, jotta ne voidaan todentaa myös jälkikäteen."


    • Huomasin tuon jutun lehtisumaa purkaessani; tapanani on vilaista lehdet edes kursiivisesti läpi ennen kierrätykseen laittamista. Monia kertoja löytyy kultajyviä niin kuin tuokin paikallislehden juttu, joka onneksi löytyi myös netistä. Nuori toimittaja Ossi Kurki-Suonio luo siinä uraansa niin, että oksat pois. Rohkea linja ja heikomman puolella, eli hyvää tulee...

      Mitäpä jos kielenraiskaaja läk.kand. tms. paneutuisivat juttuun ja lukisivat sen kokonaan, että tietäisivät, mitä kentällä oikeasti tapahtuu ja kenen puolella he ovat.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1144
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      830
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      593
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      514
    8. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    9. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      31
      498
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe