Hei, kaikki te pissikset, jotka ihailette syömishäiriötä, SE EI OLE IHAILTAVAA , VAAN SAIRAUS, JOKA PILAA ELÄMÄN tiedoksenne:
Olen 25 vuotias nainen, ex-anorektikko "tavallaan", eli se on silti yhä arkipäivää kanssani. Sairastuin siihen 12-13 vuotiaana. Johtuen koulukiusaamisesta ja asiattomasta terkkarikäynnistä, olin terkkarin mielestä hieman pyöreähkö, vaikka bmi olikin 24.5, eli ihan ok. Joskus olen ajatellut,oppisopimus työssäni sairaanhoitajana, että jos joku muksu on vähän pyöreä, niin en siitä huomauttaisi niin kovasti, kuin tuo terkkari, se aiheuttaa ties mitä. Nojaa, ei siitä muutakuin lyhyesti Anoreksiastani:
Paino alimmillaan 35-36kg, lukuisia sairaalajaksoja, pakkohoidossa! Pakkokahleissa sängyllä, jopa vuosi ilman ulkoilmaa, oltuani suljetulla osastolla! Lukuisat viiltely ja itsemurha yritykset, päihteet, valehtelu ja varastelu varjostivat elämääni. Huonot veriarvot, ja ohuet hiukset ovat yhä edelleen arkipäivääni, väsymys ja masennus vaivaavat minua, jopa psykoottiset ajatukset. Luulin 15 vuotiaana, kun kaikki katsoivat sairasta alipainoista minääni, että kaikki katsovat minua siksi, että olen niin HOT! oikeasti minua katsottiin, koska olin niin karmean näköinen! Menetin ison kaveriporukkani, perheeni kanssa minulle tuli huonot välit, poikaystävät jättivät, koska eivät kestäneet sitä helvettiä, minulla ei ollut seksihaluja, enkä iloinnut mistään, kuten juhlista tai hyvästä ruuasta! Muuta, luustoni on muistuttaa 70-vuotiaan naisen osteoporoottista luustoa ja sydän pumppailee omiaan, ihoni on kuiva, näppyläinen ja karvainen. Minulla on viikset ja parta, kuukautiset epäsäännölliset. Olivat jopa 8 vuotta poissa, nykyään n joka toinen kuukausi minulta voi paripäivää tihruttaa, älykkyyteni ja aivotoimintani kärsi proteiinin puutteesta, sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ja epilepsiaan , syömisongelmani takia! Ne muutamat ystävät, jotka minulla on, hehkuttavat aina villejä nuoruusvuosiaan, joita en itse kokenut, lukioni keskeytyi, enkä käynyt sitä loppuun! Vasta nyt 25-vuotiaana olen oppisopimus koulutuksessa, olen edelleen ali-laiha, enkä osaa syödä normaalisti, sen lisäksi minulla on nyk. BED-Kausia ja jatkuva masennuslääke. Voimia kaikille teille, jotka olette kokoneet samaa tai koette tällä hetkellä, hakekaa ajoissa itse apua, pakkohoito ei auta ketään.. Jos olette itse aktiivisia Asian hoidossa, se auttaa teitä siitä pois ja elämäänne kuuluu muutakin kuin pakko liikunta ja ruoka!
Olen 25 vuotias nainen, ex-anorektikko "tavallaan", eli se on silti yhä arkipäivää kanssani. Sairastuin siihen 12-13 vuotiaana. Johtuen koulukiusaamisesta ja asiattomasta terkkarikäynnistä, olin terkkarin mielestä hieman pyöreähkö, vaikka bmi olikin 24.5, eli ihan ok. Joskus olen ajatellut,oppisopimus työssäni sairaanhoitajana, että jos joku muksu on vähän pyöreä, niin en siitä huomauttaisi niin kovasti, kuin tuo terkkari, se aiheuttaa ties mitä. Nojaa, ei siitä muutakuin lyhyesti Anoreksiastani:
Paino alimmillaan 35-36kg, lukuisia sairaalajaksoja, pakkohoidossa! Pakkokahleissa sängyllä, jopa vuosi ilman ulkoilmaa, oltuani suljetulla osastolla! Lukuisat viiltely ja itsemurha yritykset, päihteet, valehtelu ja varastelu varjostivat elämääni. Huonot veriarvot, ja ohuet hiukset ovat yhä edelleen arkipäivääni, väsymys ja masennus vaivaavat minua, jopa psykoottiset ajatukset. Luulin 15 vuotiaana, kun kaikki katsoivat sairasta alipainoista minääni, että kaikki katsovat minua siksi, että olen niin HOT! oikeasti minua katsottiin, koska olin niin karmean näköinen! Menetin ison kaveriporukkani, perheeni kanssa minulle tuli huonot välit, poikaystävät jättivät, koska eivät kestäneet sitä helvettiä, minulla ei ollut seksihaluja, enkä iloinnut mistään, kuten juhlista tai hyvästä ruuasta! Muuta, luustoni on muistuttaa 70-vuotiaan naisen osteoporoottista luustoa ja sydän pumppailee omiaan, ihoni on kuiva, näppyläinen ja karvainen. Minulla on viikset ja parta, kuukautiset epäsäännölliset. Olivat jopa 8 vuotta poissa, nykyään n joka toinen kuukausi minulta voi paripäivää tihruttaa, älykkyyteni ja aivotoimintani kärsi proteiinin puutteesta, sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan ja epilepsiaan , syömisongelmani takia! Ne muutamat ystävät, jotka minulla on, hehkuttavat aina villejä nuoruusvuosiaan, joita en itse kokenut, lukioni keskeytyi, enkä käynyt sitä loppuun! Vasta nyt 25-vuotiaana olen oppisopimus koulutuksessa, olen edelleen ali-laiha, enkä osaa syödä normaalisti, sen lisäksi minulla on nyk. BED-Kausia ja jatkuva masennuslääke. Voimia kaikille teille, jotka olette kokoneet samaa tai koette tällä hetkellä, hakekaa ajoissa itse apua, pakkohoito ei auta ketään.. Jos olette itse aktiivisia Asian hoidossa, se auttaa teitä siitä pois ja elämäänne kuuluu muutakin kuin pakko liikunta ja ruoka!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Vielä lisäykseksi tämä, toivottavasti ei liian pitkä, kun äskönen viesti vähän veenähti!:
ANOREKSIA EI TUO KAUNEUTTA, KIINTEYTTÄ, NUOREKKUUTTA, TERVEYTTÄ!
Tytöt, jotka ihailevat ja haluaavat olla anoja, niin johtuu varmaan siitä, että luulevat tulevansa HOTHOTHOTEIKSI, oikeasti sulle käy näin: (Itsellä nämä kaikki oireet yhä edel. arkipäivää, sairastanut yli 10vuotta)
1. ÄLYKKYYS/aivotoiminta/muistaminen KÄRSII
2. MIELISAIRAUDET PUHKEAVAT KUKKAAN, PAKKOAJATUKSET JA JOPA PSYKOOTTISET AJATUKSET VALTAAVAT MIELESI!
3. IHO/KYNNET/HIUKSET/HAMPAAT MUUTTUU PASKAKSI
3. HENKESI HAISEE, SUUNKUIVUMINEN, SILMIEN KUIVUMINEN KUKAAN EI TOD. HALUA TULLA LÄHELLESI
4. KARVAT ALKAA KASVAA, MUUTUT PIKKUHILJAA MIESMÄISEKSI KARVOITUKSELLASI
5. SUST TULEE RUMA KUOPPASILMÄINEN PÖMPPÖVATSA
6. SULLE TULEE SELLULIITTIA SUURILLE IHOALOILLE, VATSAAN, REISSN, KÄSIIN!
5. EPÄPUHTAUKSIA JA RYPPYJÄ KASVOILLE, JA MUUALLE KEHOON
6. LUUSTO PASKAKSI
7. KUUKAUTISET POIS
8. SOSIAALINEN ELÄMÄSI KÄRSII, VÄLIT LÄHEISTESI KANSSA VIILENEE!
9. YM MUITA HENG.VAARALLISIA OIREITA, JOITA EN TÄHÄN JAKSA LISTATA! AJATTELIN LISTATA VAIN NUO, JOTKA VAIKUTTAA ULKOISEEN OLEMUKSEESI!
Kiitos tosi paljon tosta kirjotuksesta!! Toi autto mua ehkä vähän ymmärtämään mitä oon tekemässä itelleni. En oo vielä lähellekkään alipainoinen (157cm ja 42.8kg), mutta kovaa vauhtia menossa siihen. Jokainen pudotettu 100g tuo mulle hyvän olon, ja jokaisesta lihomasta 100 grammasta koen itseni järkyttäväksi. Nyt on psykologi ja terkkari puuttunu tähän.. En vaan tosiaan haluu apua :( mutta ei mulla ole anoreksiaa koska en jaksa urheilla, laihdun vaan syömättömyydellä, ja sen takia en usko että mulla olis ongelmaa!
Itse laihduin kaikkein eniten juuri silloin, kun kaikkein vähiten urheilin. Söin max. 1/2 kiwiä päivässä, tai jotain sinnepäin. En edes muista. Silloin tällöin saatoin käydä kävelyllä. Mitä mittoihin tulee: 177 cm ja 45,6 kg. Ja kyllä, minulla oli(on) anoreksia. Se on korvien välissä se vika. Se, että ei liiku pakonomaisesti, ei sulje pois sairautta.
Juu, kyllä anorektinen on kaikkea muuta kuin nätti. Kaikki nuo apn luettelemat asiat varmasti pitävät paikkansa. Olin itse useita vuosia syömättä ja näytin tuolloin kamalalta, sitä ei vain itse tajunnut kunnolla kuin vasta sitten ku rupesi syömään. Ennen lähti tukuttain hiuksia päästä ja ainoa ohje minkä sain oli aina, että älä stressaa. Kukaan ei tajunnut sanoa, että rupea syömään!!! Nyt ei lähde hiuksia päästä yhtään kun vedän niitä kädellä. Valitettavasti ehdin jo tuhota luustoni ja aivoni eivät kai koskaan palaa täysin terveiksi ja toimiviksi, vaikka paljon paremmin voinkin. Puhumattakaan siitä henkisestä traumasta mikä ei koskaan unohdu, niin kauan kuin tuo muisti sen verran toimii, ettei tässä vielä dementtiaosastolla pyöri...
Enkä minäkään ollut fanaattinen liikkuja, eipä sitä jossain vaiheessa ollut energiaa, et olisi minnekään lenkille ees kyennyt. Älkää siis koskaan leikkikö terveydellänne. Kannattaa syödä kunnolla ja terveellisesti, liikkua kuntoilun vuoksi, ei näännyttääkseen itseään hengiltä! Hyvä kirjoitus aplta, toivottavasti pistää ees jonkun miettimään!!!
Kiitti, ja hyvä kun kirjoitukseni auttoivat teitä, toivottavasti pistää toisetkin ajattelemaan:) TSEMPPIÄ kaikille ja hyvää alkavaa syksyä!
Hei!
Olen 19v tyttö joka sairastaa anoreksiaa eikä halua mitään muuta niin paljon kuin parantua siitä. Sosiaalinen elämäni on kuollut ( olin ennen hauska, iloinen ja KAUNIS juhlimista rakastava SUOSITTU), minulla ei ole enää voimia muuhun kuin kotona istumiseen, laihan vartaloni yksin ihailemiseen??!! ja kuntosalilla käyntiin. sekä tietenkin anoreksiamörön käskyjen noudattamiseen. Olen todella onnettomampi kuin ikinä ennen. En enää tunnista itseäni, en edes muista miltä tuntuu nauttia elämästä tai ruuasta, kaikki vain ahdistaa. Kaiken lisäks minulla on ihan kohta viimeiset yo-kirjoitukset edessä, ja tuntuu etten selviä niistäkään mörön viemän energian takia. HALUAN PARANTUA! tiedän että vika on vain oman pään sisällä. Mutta tuntuu ylitsepääsemättömältä noidankehältä muuttaa omia toimintatapoja, valita ruuaksi pitsaa tai muuta herkkua sen "turvallisen" kukkakaalin ja porkkanan sijaan.. onko kenelläkään mitään omakohtaisia vinkkejä? ainoa asia, jonka sairaus on minulle positiivisessa mielessä antanut on litteä ja lihaksikas vatsa, pelkään palaavani siihen samaan pömppövatsaisuuteen mikä minulla oli ennen sairautta.. tekstini saattaa kuulostaa hölmöltä mutta tarkoitan joka sanaa ja olen todella musertunut henkisesti
Ikinä et tule saamaan palkintoa siitä, että olet alipainoinen. Todennäköisesti käy niinkuin itselläni, että myöhemmin aikuisena huomaat hukanneesi vuosia elämästäsi täysin turhaan asiaan, huomaat että kukaan ei suhtautunut sinuun eri tavalla, painoitpa sitten 10 kiloa enemmän tai vähemmän, vihaat itseäsi koska itse tuhosit mahdollisuutesi koskaan saada omia lapsia, ja loppuelämäsi tulevista ruuista et voi vain nauttia ilman että ahdistut niistä. Ei tämä kannata. Joten paras vinkkini: anna itsellesi lupa syödä mitä haluat kolmen kuukauden ajan. Sitten voit halutessasi palata vanhoihin tapoihin. Jos sinulla käy yhtä hyvä tuuri kuin itselläni, painosi nousee tässä ajassa riittävästi, etkä enää haluakaan palata syömishäiriön helvettiin. Tämä yksi lyhyt elämä ei ole sen arvoista. Tsemppiä!
Moi tyttö 19v,
Jos haluat parantua, niin, oletko ajatellut niitä avo-kuntoutus asioita, että kävisit jossain ryhmäterapiassa, mihin voi kokoontua nimettömänä kaikki ongelmasyöjät.
Katso onko paikkakunnallasi esim. jtn ryhmäterapia-harrastus tunteja, ja valitse niistä mielenkiintoa herättävä, esim. jos tykkäät vaikka käsitöistä tai leipomisesta, valokuvauksesta ym. vastaavasta, niin mene sinne rohkeasti mukaan, jos ei sellaista ole niin ehdota joillekkin, että järjestäkää sellainen!:) Sinulla on kovat paikat edessä, koska tähtäät YO-kirjoituksiin, jos mitenkään pystyisit sanomaan sille ANO-MÖRÖLLESI, että älä häiritse minua, minulla on YO-kirjoitukset ja elämä edessä, painu sinä pois minua kiusaamasta. Jos mitenkään pystyisit käyttämään tämän hetkisen energiasi niihin ylppäreihin ja vasta sitten alkaa miettimään, mitä tekisit anasi-kanssa? Tietääkö tuttusi edes, et sul on anorex, vai ootko pystyny salaan? Kliseelt kuulostaa, mutta auttaa hoe siis sille MÖRÖLLE, että painu muualle mua kiusaamasta, mulla on oikeus elää ja nauttii elämästä, ei kuunnella sun käskyjä! Ja kandee joka päivä keksiä, esim 5-hyvää asiaa itsestäsija olla niist kiitoolinen. Oho tulipa pitkä viesti:)! Ja viel en usko, et sulle tulee enää pömppist, jos syöt terveellistä perusruokaa säännöllisesti ja liikut, ja se tärkein ryhti/kehonhallinta, se auttaa. Päin vastoin ana-lopult aiheuttaa pömppiksen ja huonon ryhdin! Hymyile, se valloittaa vartalosta/ulkonäöstä riippumatta!:)
Valitettavasti ainoa asia, joka voi auttaa paranemisessa, on painon nostaminen. Paino on saatava nälkiintymisrajalta ylöspäin, muuten aivoihin ei mahdu todellista paranemishalua. Eli, painoa on pakko saada ylös, ennen sitä mikään keskustelu tai terapia ei hyödytä. Vertaa vaikka diabetekseen: verensokeriarvot on saatava kohdalleen ennen kuin voi alkaa harjoittelemaan oikein syömistä.
Hyvä kirjoitus, ja toivonkin että mahdollisimman moni nuorista tyttäristä lukisinkin tämän. Itse olen 16-vuotias, sairastanut anoreksiaa noin 4 vuotta. Takana kaikki mahdollinen pitkistä sairaalajaksoista ja nenämahaletkuista psykoottisuuteen ja ahdistuskohtauksiin. Ja olen vielä näin nuori!
Älkää missään nimessä pilatko nuoruuttanne tähän.
Moi ! Oon 12 v tyttö ja mietin onko mulla syömis häiriö ... En syö ku enintää 500 kalorii päiväs . Pituus 165 (en kasva enää ) / paino 50 kg eli ihan normi mut tippuu koko ajan. Haluisin syödä normisti mut en pysty . Oon hirmu lihava vaikka tiiän et yks kamuni on samois mitois ja on iha normi mut en pysty kattoon itteeni normisti vaan nään peilistä sellasen pallon jolla on kädet ja jalat . En tiiä kuinka kaupan oon ollu tällee syömättä juuri mitää. Jos syön normisti otan sen pois seuraavasta kerrasta yms. No siinä se story ny o ja toivon et autatte !
Miten pääsee oppisopimuksella muka sairaanhoitajaksi? Itse olen kyllä käynyt AMK:n ja vaaditaan myös valviran lupa harjoittaa ammattia.
Tuskin kukaan anorexiaa ihailee kun ei edes tieä millaista se on! Ihailee vain laihtumista ja "hyvältä näyttämistä".