Porotuista vinkujat

Yle MOT tänään

Siellä ne kunnon tukipottien saajat!

7

290

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tilallinenexporo

      hyvä ,avoimmuutta lisää, kaikki porotuet myös telkkariin, talot ,koneet ,teurastamot,aidat, yms.

      • idea voi käyttää

        Näin pitää toimia olen kuullut, että olis suunnitteilla Metsähallituksen maille
        maankäyttöveroa johon kuuluis esimerkiksi poronlauduntaminen sekä kielto
        lunnonmonimuotoisuuden säilyttämiseksi mönkijöillä ajelu herkällä tunturi alueella
        jopa ollut puhetta koko poronhoito alueella kokonaisuudessaan porojen laiduntakielto tästä asiasta käydään keskusteluja eu-tasolla
        Kaikki tälläinen luonnon turmeleminen mitä esimerkiksi porot aiheuttaa
        on valtavat menetykset herkälle luonnolle
        Toisaalta tälläistä tappio-elinkeinoa ei pidä enään tukea yhteiskunnan varoilla
        Näkemykseni mukaan täällä on suuri vastustus poro-elinkeinolle josta on
        paljon haittaa jopa kunnan imagon luomiselle koska annetaan väärä kuva
        kunnan säilymiseksi , että olis vain talous poroelinkeinon varassa
        Tavallaan tämä haittaa muita yritys-kulttuureiden kasvaminen kunnan pärjääminen ei ole koskaan yhden yritysmuodon varassa varsinkaan eu-tukien varassa elävien jota poro-hoito täystukien varassa elävä nyt pitää keskittyä
        selvittämään tämän kunnan alueelle todellisia yrityksiä jotka pärjää ilman tukia
        ja ovat hyviä veronmaksajia näitä pitää alkumetreillä kunnan panostuksella
        avustaa vaikka ei raha avusta mutta tonttin tarjontaa sekä kunnallistekniikkaa
        Kauppapalvelut täällä on yhden toimijan varassa tässä olis Kunnan puolelta
        yksi yhteyden oton paikka tarjota vaikka S-ryhmälle ilmainen tontti kaupan perustamiseksi tänne joka palvelis tämän kunnan asukkaita halvenmilla hinnoilla jota tänä päivänä ei ole ollenkaan jotka täällä on todella härskit
        Ehdotukseni on kaupan paikalle Hetan ja Ruijan tien alue se palvelis
        koko aluetta ja Norjan puolelta tulevia asukkaita sekä suurta rekkaliikennettä
        voisi olla polttoaine jakelupiste kanssa


    • kaupantakana

      Porotukien suurinmat ja härskeinmät vinkujat on porokisura hoitajat heihnäkengät
      tätä sa täällä Enontekiöllä hävetä normaali-ihmiset
      Porotukitalous on 100% tuettua ja härskeinmille ei sekään tahdo riittää
      jopa joka sorkasta pitäs saada peto-tukea tätä ei täällä kukaan ymmärrä normaali
      ihmiset tämä tuki vinkujien ahneus menee jopa maatalouden edelle jotka
      ovat yrittäjiä porotilan pitäjä on eu-tuki yrittäjä

    • heihnäkenkä

      Lopeta vanha äijä toi jauhanta

      • barbara-sängynalla

        Porotukien suurinmat ja härskeinmät vinkujat on porokisura hoitajat heihnäkengät
        tätä sa täällä Enontekiöllä hävetä normaali-ihmiset
        Porotukitalous on 100% tuettua ja härskeinmille ei sekään tahdo riittää
        jopa joka sorkasta pitäs saada peto-tukea tätä ei täällä kukaan ymmärrä normaali
        ihmiset tämä tuki vinkujien ahneus menee jopa maatalouden edelle jotka
        ovat yrittäjiä porotilan pitäjä on eu-tuki yrittäjä


    • ahma-kunniaan

      Saamelaiset on koko suomen suurinmat eu-tukien saajat jossa vielä
      käytetään vilunki peliä peto-tukia käytetään härskisti väärin perustein haetaan
      Enontekiöllä ei ole tutkimusten mukaan petoja ollut vuosikymmeniin
      ahma kanta on nolla eikä muitakaan petoja ole nähnyt muuta kuin sodan jälkeen parina vuotena yhdestä porosta saa aina neljä eu-tukia joka sorkasta
      Ja toisaalta aina lainathaan toisen porotokasta jotka tietysti haetaan taas takas
      toisena vuona tämä on täällä käytäntö

    • äimänkäki

      sielähän varsinainen villi-länsi!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      410
      1811
    2. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      147
      1165
    3. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      67
      1093
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      88
      1091
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      101
      1024
    6. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      152
      885
    7. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      741
    8. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      701
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      689
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      654
    Aihe