Mustassa yössä....

Hieno, hieno runo! Runot (ja musiikki) ovat hienoimmillaan silloin kun se sisältää sekä sanomaa, tunnelmaa että jonkilaista rytmiikkaa tai soljuvuutta. Tässä oli ne kaikki :)

Totta:
Tunnelma iskee heti ensimmäisessä säkeessä painajaismaisesti ja kuvaus tiivistyy jatkossa.

Runon selkeä ja pelkistetty rakenne on tiivistempoinen ja sieppaa lukijan heti omaan tunnelmaansa.

Runon tempo on nopeasti vaihtuva. Painajainen muuttuu hetkessä. Oikeastaan viimehetkessä helpottavaan havahtumiseen ja kauniisiin muistoihin, jotka tuovat valon tuohon yön synkkään pimeään hetkeen.

Lyhyessäkin runossa voi olla ja onkin tarina. Tarina, joka syntyy lukijan mielessä ja on syntyvissä mielikuvissa pidempi kuin itse runo. Pidempi ja mielenkiintoisempi.
Tarina ottaa rakennusaineensa runon viitteistä ja muovautuu lukijan omiin tunnelmiin.
Ei ninkään selkeän yksinkertaisina sanoina, vaan pikemminkin utuisina monitahoisina mielikuvina, jotka hakeutuvat runon tarinaksi vailla tarkoin määriteltäviä yksityiskohtia.

Runo on luovuuden tuote ja sen kauneus on löytäjän palkinto.
Runon kauneus voi olla romanttinen elämys, tai voimakkaiden tunteiden tyrskyävä meri. Se voi olla sanojen äärettömyys, lauseiden avaruus ja se voi olla kaipuun haikeus, se voi olla mitä vain.
Se voi olla sanotut sanat, tai se voi olla juuri ne sanat, joita ei sanota.
Ei kai runon kauneudelle rajoja ole ja sinun luovuutesi osaa käyttää tuota rajattomuutta.

Kiitos!

Wautsi, olipa hieno runo.
Turhan sanahelinän sisään on helppo piilottaa se, ettei ole mitään sanottavaa.
Muutamalla sanalla voi kuvata kaikkeuden.
Tulipa mieleen Edith S.

Pidin, mutta en osaa selittää miksi. Ehkä ei aina tarvisekaan :)

Sankari pelastaa neidon pahan unen pauloista.

Pidin runosta paljon, kiitos!