Oulussa on mielenterveyspotilaiden avohoito järkyttävällä tolalla. Ihmiset on käytännössä siis täysin heitteillä ja omillaan pelkässä lääketokkurassa jossain lähiöissä. Ja joskus otetaan lisää tokkuraa lähikaupasta.
Tämä mies syrjäytyi työelämästä noin 10 vuotta sitten. Viimeksi hän oli IT -alan töissä "V-maalla eli P-Mun_alla". Alan ihmiset tunnistaa kyllä firman, josta hänet saneerattiin ulos. Nyt samainen saneeraaja haaveilee omalla "kantturallaan" suuria visioita Oulujoesta matkailun kehtona... hyi saasta.
Pete oli haulikkoampujana SM tason kaveri ja armoton hirvenmetsästäjä. Toki metsälinnutkin sai osumansa. Yhdessäkin kuljettiin metsällä ja saalista tuli. Sitten erään känni-illan nujakoinnin päätteeksi poliisi vei kaikki aseet. Näin hän itse kertoi. Siinä meni tärkein harrastus ja enemmän kuin puoli elämää, siis kaikki mitä enää oli. Pian riittikin enää koiran ulkoilutus ja "puuhapussi" lähikaupasta kotiin. Viimeksi tavattiin pari vuotta sitten. Eipä ollut miehestä paljoa entistä jäljellä. Ei ystäviä eikä kavereitakaan, ei perhettä, ei mitään.
Ensikertalaisena istuu ehkä puolet. Ja entäs sitten?
Pahoinpitelystä uhria syyttänyt puukottaja sai ehdotonta vankeutta
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/pahoinpitelysta-uhria-syyttanyt-puukottaja-sai-ehdotonta-vankeutta/606400/
Avohoitopotilas puukotti, näin Oulussa!
Ikävä juttu.
0
362
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802077Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661269Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu281140- 1411038
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa144894- 98834
- 45737
- 62726
- 61686
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63682