Lajiutumisen luonnollisuudesta

Nimimerkki edesa intoutui laumasieluisuusketjussa kommentoimaan evoluution liittyviä näkemyseroja mm. lajiutumisen osalta.

Tekaisen tämän evolutiivisen haaran, jottei alkuperäisen ketjun varsinainen aihe saastu liiaksi off-topicista.

Edesan alkuperäinen viesti:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10999095/#comment-57900185

"Nimittäin, on tieteellisesti varsin sokeata nojautua oletukseen miten evoluutiolla ei ole rajoja."

Evoluutiobiologia tunnustaa havaittavissa ja ymmärrettävissä olevat geneettisen muuntelun rajat. Mitään taikatemppuhyppäyksiä ei väitetä tapahtuneen, vaan tunnustetaan kaikkien eliöyksilöiden syntyneen niin, että kukin yksilö poikkeaa perimänsä osalta vain hieman edeltäjästään.

"Evoluution rajojen pohdiskelu ei tarkoita pelkästään sitä kuinka hulppea ja jumalinen otuksesta voi ajan oloon tulla, vaan mitkä muutokset ovat mahdollisia lajin sisällä."

Tuossa 'pohdiskelussa' rajoituttaisiin yhden populaation sisäiseen geenialleelien suhteellisten määrien muutokseen ajan kuluessa, ja ummistettaisiin silmät siltä, ettei mikään tekijä pakota eri populaatiohaaroja muuntumaan samalla tavalla niin, että haarat voisivat palata yhteen miljoonan vuoden kuluttua.

Kun eliöpopulaatio jakaantuu kahteen osaan niin, ettei kahden populaation välillä ole geenivaihtoa, ei ole mitään tunnettua estettä erillisten populaatioiden muuntumiselle erikseen siten, ettei niitä jossain vaiheessa enään voi luokitella saman lajin edustajiksi.

"Voiko laji A kehittyä lajiksi B on yksi tämänkaltainen kysymys. Evoluution näkökulmasta ei riitä, että välimuotolajeja voisi esiintyä, vaan niiden pitäisi myös olla paremmin sopeutuneita kuin kantalaji ja sen evolutiivinen lopputuote. Näin ei aina näyttäisi olevan."

Miksi ihmeessä evoluutio ei voisi johtaa lajeihin, jotka ovat edeltäjiään huonommin sopeutuneita johonkin? Esimerkiksi amfibionisäkkäästä kehittynyt delfiini ei pärjää rantahietikolla, mutta tilanne ei ole mitenkään ristiriidassa sen kanssa, että delfiini on kehittynyt amfibionisäkkäästä.