Olisiko kiinnostusta yksinäisten tapaamiseen, peli-iltaan yms.?

_eyesopen

Yhdessä keskustelussa täällä jotkut suunnittelivat peli-iltaa.

Täällä palstoilla varmasti riittää sen verran PALJON yksinäisiä muitakin, että varmaan useampiakin vastaavanlaisia porukoita pystyisi kasaamaan?

Osa pystyisi ehkä matkustamaan jonkin matkan päästä, osa voisi olla samalta suunnalta.

Tapaamiset voisi toteuttaa kertaluontoisesti ja sitten jatkaa, jos tuntuisi mukavalta. Voisi se olla säännöllinenkin sitten tulevaisuudessa, vaikka edes kerran kuussa/parissa.

Ei tarvisi ottaa kenenkään liikaa paineita, koska kaikilla olisi sama tilanne. Tekeminen olisi jotain sellaista rentoa, ettei tarvi pingottaa.

Porukalla esim. keilaamaan tms. toiminnallista ja sitten kahville tai parille.
Tai sitten jonkun luona tapaaminen, lautapelejä ja konsolipelejä, leffa-ilta jonkun luona, hiukan syötävää kahvia tms.? Elokuvateatteriin? Laivalle porukalla? Kuntoilemaan? Jos löytyy jotain tekemistä, mikä kiinnostaisi osallistujia yhdessä, siitä löytyisi heti vähän yhteistä ja juteltavaa.

Siinä pikkuhiljaa tutustuu porukaan ja ehkä pystyy jotain jutustelemaankin, kun alkuun on tehty jotakin yhdessä, ja ehkä otettu muutama rentouttava juoma.
Tarkoitus ei kuitenkaan olisi kännätä, riippuen tietenkin ryhmän omasta suunnitelmasta.

Avaan tähän aiheelle ketjun, täällä voisi ilmoittautua ne, kenellä olisi kiinnostusta lähteä järjestämään (vaikka pientäkin) tapaamista omalle paikkakunnalleen, ja voisi ilmoittautua ne jotka haluaisivat kokeilla lähteä mukaan.

Voi viedä hetken aikaa, että saadaan porukoita kasaan eri paikkakunnille ja vastauksia kyselyihin, mutta kannattaa odottaa :)! Ja ihan muutamallakin osallistujalla voisi jo yksinäisyyttä lievittää 2-5 kiinnostunutta esim.

Muita ideoita, mitä voisi tehdä porukassa? Paikkakuntia? Olisitko valmis liikkumaan minkä verran?

109

1926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seurailen vielä sivu

      Tämä on kyllä hyvä idea. Ja oishan se kiva ajatella, että tätä kautta jonkun paikkakunnan yksinäiset voisivat löytää toisiaan.

      • matkaan

        Kiinnostaako ketään lähteä risteilylle Tukholmaan ennen joulua?

      • _eyesopen
        matkaan kirjoitti:

        Kiinnostaako ketään lähteä risteilylle Tukholmaan ennen joulua?

        Kannustan! :) Itse tykkään paljon risteilyistä ja haluaisin päästä. Harmikseni teen vielä parhaillaan lopputyötä yksinäni loppuun..

      • ei huono idea
        matkaan kirjoitti:

        Kiinnostaako ketään lähteä risteilylle Tukholmaan ennen joulua?

        Millainen tyyppi (ikä, sukupuoli yms) olisit?? :)

      • gjgjgg

        Aloittajalle: Hyvä idea!!! Joku joka yhdistäisi meitä yksinäisiä.

    • _eyesopen

      Juu, tässä voi hetken kestää aina, mutta ainakin voidaan ideoida, suunnitella ja funtsia, että milloin olisi hyvä millekin porukalle ja missä. Ja voi tänne tulla kuulumisiaankin kertomaan yms.

      Hommaa helpottaa se, että vaikka epäilyttäisi tai jännittäisi, niin pelosta huolimatta edes yhden kerran lähtisi NYT kokeilemaan tällaista jonkun tai muutamien kanssa. Sitten voi tulla tänne kertomaan, auttoiko yhtään/oliko ok.

      Eli jos on sopiva paikkakunta tai välimatka, niin porukalla YHDEN KERRAN pelkoa päin ja takamus ulos kotiovesta. Sitten kaikki mukaanlähtijät pelkää alkuun yhtä paljon :).

      Nyt tilaisuuksia esim. Yksinäisten itsenäisyyspäivään, Pikkujouluun, Uuteen vuoteen (raketteja voi katsella ulkona, kuohujuomaa).

      Baareissa/kahviloissa voi pelata lautapelejä, jonkun luona vaikka elokuvien katselua, linnan juhlia, kahvittelua, pari olutta/siideriä yms... Voi jutella alkuun vaikka leffoista, tai omista ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista, sitten myöhemmin kertoa vähän itsestään, niin voi kaikki tutustua.

      Porukalla voisi mennä seuraamaan myös vaikka jotain kisoja, autourheilua, lätkää... konserttiin yms...

      Itsestäkin tuntuu aina alkuun ****tin tyhmältä jutella ja olla vieraiden ihmisten kanssa, mutta kyllä se hiukan helpottuu, kun jotain höpisee vaan yhdessä ja alkaa itsekin siinä ajan kuluessa vähän rentoutua, varsinkin kun välillä on jotain muuta tekemistä, yhteistä tekemistä tai vaikka tapahtuman katselemista.

    • 1+1

      Näitä ehdotuksia tulee säännöllisen epääännöllisesti eivätkä ne ikinä toteudu.

      Tuollaista toimintaa on jo olemassa: eurosinkut.net

      • _eyesopen

        No ehkä näin... Muutamilla kiinnostuneilla on toisessa ketjussa toteutumassa illanistujaiset.

      • a18plus6

        Siinäpä hieno asenne, miksi edes yrittää kun ei siitä kuitenkaan tule mitään. Siksi kukaan ei pelaa lottoakaan, eikä osta arpoja. Eiku.

        Niin, ja siksi kukaan muu ei tee autoja kun Ford niitä jo valmistaa, siksi ei tällä palstalla kannata tehdä mitään, mitä jo muualla tapahtuu. Eiku.

        EDIT: Puoli valtakuntaa "muokkaa" -toiminnosta.

    • matkaan

      Kiinnostaako ketään oikeasti lähteä merelle vaikka pikkujoulua viettää? lähtö olisi helsingistä ja suht nopealla aikataululla päätös tehtävä. olen itse risteillyt yksin että seurassa.olen keski-ikäinen nainen.

      • merelle6

        Kiinostaa kyllä pikkujoulu risteily .

      • yksinäinen..

        Ei kiinnostaa. Se laiva voi vaikka kaatua kuten yks päivä. Pysyn maissa jossa olen turvassa

    • 1996_

      Kaikki taitavat olla eri suunnilta. Mä oon 16-vuotias Oulusta ja mä olisin kyllä valmis tapaamiseen, mut ei oo mahdollisuuksii matkustella kauas. Haluiskohan joku toinen täällä päin tavata ja ystävystyy?

    • "ms.heartfulloffire"

      Kuulostaisi kivalta. Jotain mukavaa tekemistä porukalla... Näinköhän tuo tosiaan toteutuisi.

      • _eyesopen

        Varmasti voisi eri paikkakunnilla kokoontua lähikunnista ja kaupungeista paikalle sinne mihin parhaiten pystyy tulemaan. Haluaisiko joku kokoontua kotonaan ja pitää peli-iltaa, leffojen katselua, illanviettoa, teemana voisi olla pikkujoulu? Pelejä löytyy varmaan useilta ja jokainen voi tuoda jotain nyyttäriperiaatteella tms. miten sitten halutaankaan järjestää.

        Saman paikkakunnan väellä on helppo myös kokoontua nopeastikin.
        Eri paikkakunnilta vaan porukkaa kasaan, tässä vaikka keväänkin mittaan.

        Tänne vaan ilmoituksia, kuka haluaisi saada porukkaa paikkakunnalleen ja minkätyyppistä toimintaa ehdottaa. Yksi tai kaksikin kun saadaan mukaan, niin kaksin tai kolmisinkin on kiva pelailla tai katsella leffoja tai mennä laivalle :).

        Kaupungilla on helppo mennä kahvilaan, baariin, ravintolaan, leffaan, jos ei halua kotonaan vielä kokoontua.

    • ypö

      täällä on yksi kiinnostunut! Olisi kyllä mahtavaa jos todella saataisiin aikaiseksi tapaaminen jossain :)

      • _eyesopen

        Mistä suunnalta olet? :) Millainen ikähaarukka olisi ok, vai onko väliä? Onko muita paikalla samalta suunnalta?

    • pks:lta mies

      Ei oikeastaan. Olisi ollut kivempi tutustua johonkin tiettyyn kivaan samanhenkiseen ihmiseen sen sijaan että osallistuisi johonkin ryhmätekemiseen ja yrittää sieltä löytää joku juttukaveri. Siinä ryhmässä olisi ehkä joitakin suosikkejani joidenka kanssa voisi ilta vierähtää rattoisasti, mutta ehkä myös inhokkeja joita ei mielellään tapaisi ollenkaan :o/

      Mutta tämä on minun näkemykseni, en halua olla ilonpilaaja.

      • _eyesopen

        Tänne voisi jättää ilmoituksen, vaikka haluaisi tutustua vain yhteen? :)

        Laita tänne minkätyyppinen tekeminen/tapaaminen voisi olla sinun mieleesi, mistä asioista olet kiinnostunut, laita vähän minkälaisen tyypin kanssa haluaisit tutustua (ikä tms.).

        Tänne viestejä, jos haluaa etsiä yhtäkin kaveriksi!
        Toivottavasti tätä kautta edes joillekin löytyisi välillä tekemistä ja kaveri!

        Uskallusta tarvitaan ja omalle "epämukavuusalueelle" hetkellisesti astumista, jotta voimme onnistua! :)

      • yksinäinen.mies.
        _eyesopen kirjoitti:

        Seksin harrastaminen kiinnostaa mua. Oon elänyt puutteessa jo kauan. Mikään kahvin juominen tai lautapelit ei kiinnosta.

      • awr3
        yksinäinen.mies. kirjoitti:

        Seksin harrastaminen kiinnostaa mua. Oon elänyt puutteessa jo kauan. Mikään kahvin juominen tai lautapelit ei kiinnosta.

        Ehkä voisit jättää ilmoituksen johonkin, tai vastata johonkin seuranhakuilmoitukseen.

      • yksinäinen.mies.
        awr3 kirjoitti:

        Ehkä voisit jättää ilmoituksen johonkin, tai vastata johonkin seuranhakuilmoitukseen.

        Niin mä oon tehnyt mut naisilla menee sormi suuhun jos alkaa ehdottelee. Naiset on kai niin ujoja vaikka tiedän että niitäkin panettaa.

      • bxce
        yksinäinen.mies. kirjoitti:

        Niin mä oon tehnyt mut naisilla menee sormi suuhun jos alkaa ehdottelee. Naiset on kai niin ujoja vaikka tiedän että niitäkin panettaa.

        En ole itse etsinyt seuraa, mutta joku joskus heitti palstalla iskuri -sivuston. Ei siis ole kokemusta siitä ja varmaan kannattaa olla varovainen koska osa voi olla huijausta/rahallista tms.
        Suomi24 treffeiltä kannattaa laittaa viestiä vain niille, jotka ilmaisee kuvauksessaan samanlaisen tarkoituksen kuin sinulla. Tai sitten joku tv-chat?

    • "ms.heartfulloffire"

      Olen uusi kasvo pääkaupungissa. En tunne täältä kerrassaan mitään illanviettopaikkoja, omaan "kommuuniimme" en halua porukkaa kutsua, tietyistä syistä...

      Mutta oisko ehdotuksia jostain kivasta baarista/kahvilasta, jossa voisi rupatella, ottaa lasillisen ja myös voisi halutessaan poistua paikalta jos alkaa ahdistaa. Jostain laivalta lähteminen on vähän hankalaa...

      Olisi kivaa joskus istua iltaa jossain kaupungilla, vaan kun ei yksinkertaisesti ole ketään kenen kanssa lähteä.

    • _eyesopen

      Lainaan muutamaa hyvää viestiä:

      "Tässäpä meillä onkin tämä paha noidankehä: olemme yksin, koska olemme tylsiä, olemme tylsiä koska olemme yksin. Emme keksi sanottavaa, olemme hiljaa, olemme tylsiä. Ja niin edelleen.

      Mutta eihän tämä noidankehä ikinä ruostu puhki, ellemme ala hiomaan pois sen kovaa pintaa. Mitä väliä sillä olisi, vaikka tapaamisella vallitsisi vaivaantunut hiljaisuus? Sitähän meidän elämämme on ollut tähänkin asti. Luulisi, että jos molemmat / kaikki tapaamiseen osallistuvat ovat tottuneet yksinoloon, kaikille olisi selvää että todennäköisin tulos on juurikin hiljaisuus. Ja kun tämä kaikinpuolin tiedostetaan, niin kenelle meidän pitäisi hävetä?

      Jos kokeiltaisiin viettää vaikka peli-ilta. Jokin lautapeli tai konsolipeli. Siinä ei tarvitsisi välttämättä edes puhua. Siinä voitaisiin vain olla. Meillä olisi peli edessä, johon voisimme kiinnittää huomiomme jos tunnemme olomme kiusaantuneeksi. Ja saisimme jutunjuurta pelitilanteista.

      Vai emmekö kehtaa tunnustaa olevamme yksinäisiä? Edes toiselle yksinäiselle? Jos emme uskalla luottaa, miksi emme tapaisi ensimmäisellä kerralla julkisella paikalla?

      Mitä menetettävää meillä on?"

      "Jos jaksaa kaupassa käydä niin varmaan jaksaa tavata jonkun ihmisen. Ei se niin rasittavaa ole."

      "Tai sitten sopisi virtuaalisten yksinäisten kanssa, että istutaan kahvilla klo 14 pari kertaa viikossa siinä ja siinä baarissa."

      • "ms.heartfulloffire"

        *nyökyttelee*

      • kannattaavalita

        Kannattaa valita tekemiset huolella. Ketään ei kiinnosta väkinäinen pelaaminen, jos ei ole pelaamisesta kiinnostunut. Se syö myös muiden intoa.

      • hilpaisija

        Minä myös ihmettelen, että miksi ystäviä kaipaavat eivät löydä toisiaan, ei edes netistä. Missä on muuten kaikki 40-55v naiset pääkaupunkiseudulta kyselen minä, yksi heistä. Miksi meillä ei sitten ole rohkeutta muuttaa olevaa ja yrittää löytää ystävää? Minä voisin ilmoittautua ensimmäiseksi uhkarohkeaksi.

    • a18plus6

      _eyesopen, haluaisitko osallistua tuohon peli-iltaan mitä olemme järjestämässä? Sinulla näyttää olevan tahtoa & aktiivisuutta pyrkiä eroon yksinäisyydestä, ja meitä on vasta neljä joten viides mahtuu hyvin mukaan.

      Suosittelen myös, että rekisteröitte nimimerkkinne, jolloin teihin saa helpommin yhteyttä, näistä viestiketjuista voi tulla aika pitkiä, joten se plääräminen alkaa jossain vaiheessa ottaa kattohuoneistoon.

      • _eyesopen

        Hmm.. :) Voisin kyllä tykätä osallistua, ajankohta vaan on tällä hetkellä hankala kun olen juuri lopettelemassa opintoja. Täytyisi yksin pakertaa lopputyötä kiireellä loppuun, samoin vielä tentti seuraavalla viikolla :/. Eli nyt tulevana viikonloppuna mun on vähän hankala lähteä. Opiskelun myötä olenkin erakoitunut kotiini ja toivon pian valmistuvani, ettei tarvi viettää aikaansa enää ainakaan koulutehtävien parissa. Pystyn kulkemaan pk-seudulle junalla hyvin.

        Haluan täällä myös innostaa muita ja luoda "toivoa" :). Usein tulee kaikkien vaan kökittyä itsekseen, eikä oikein jaksa alkaa mitään järjestämään, kun ei ole valmista porukkaa. Täältä voidaan löytää porukkaa.

        Nimimerkin rekisteröinti hyvä idea! Sitä ei tarvitse käyttää muuten ollenkaan, paitsi jos täällä haluaa kirjoittaa ja tulla tavoitetuksi viestillä.

        Kunhan saamme tämän yhden peli-illan järjestettyä, niin eiköhän osallistuneilla ole sen jälkeen rohkeutta osallistua toiseenkin - olettaen toki ettei ilta ole täysi katastrofi :P

        Pistä tämä minun nimimerkkini muistiin, ja kirjoittele kun sinulla on aikaa peli-illalle, niin kerätään porukka kokoon!

      • a18plus6
        _eyesopen kirjoitti:

        Hmm.. :) Voisin kyllä tykätä osallistua, ajankohta vaan on tällä hetkellä hankala kun olen juuri lopettelemassa opintoja. Täytyisi yksin pakertaa lopputyötä kiireellä loppuun, samoin vielä tentti seuraavalla viikolla :/. Eli nyt tulevana viikonloppuna mun on vähän hankala lähteä. Opiskelun myötä olenkin erakoitunut kotiini ja toivon pian valmistuvani, ettei tarvi viettää aikaansa enää ainakaan koulutehtävien parissa. Pystyn kulkemaan pk-seudulle junalla hyvin.

        Haluan täällä myös innostaa muita ja luoda "toivoa" :). Usein tulee kaikkien vaan kökittyä itsekseen, eikä oikein jaksa alkaa mitään järjestämään, kun ei ole valmista porukkaa. Täältä voidaan löytää porukkaa.

        Nimimerkin rekisteröinti hyvä idea! Sitä ei tarvitse käyttää muuten ollenkaan, paitsi jos täällä haluaa kirjoittaa ja tulla tavoitetuksi viestillä.

        Niin ja tietysti, onnea ja menestystä lopputyöhön ja tenttiin!

    • luxusfellen

      Ja kaikki vaan suunnittelee ja pähkäilee, eikö siellä ole ketään joka sanois että nyt olis tilaisuus kahden viikon päästä tavata siinä-ja-siinä paikassa kello se-ja-se.
      Kaikki kiinnostuneet paikalle, katsotaan mitä saadaa aikaan ja kokoon!
      Tiedän eräältä toiselta foorumilta että tietyssä kaupungissa joku rohkea teki tuon aloitteen kun kaikki vaan jahkaili että voisi sitä ja voisi tätä. Ja siihen se meinasi koko homma kuivua kunnes yks rohkee potkas ne liikkeelle ja porukkaan liittyi myöhemmin lisää väkeä!
      Mun mielestäni idea on todella hyvä! Ryhmä kokoon, viisaat päät yhteen ja muistakaa että kaikki on omia persooniaan ja oman laisiaan. Jotkut ei heti uskalla puhua yms. mutta kaikki pitää hyväksyä eikä ketään saa syrjiä tai painostaa!
      Kokeilkaa edes, ei se mitään teiltä ota jos ei annakaan!
      Lähtisin itse jos tarve vaatis. Olen ollut hyvinkin yksinäinen ja siitä kärsinyt. Nyt on onneksi asiat kunnossa.
      Lykkyä pyttyyn!!!!!

    • ei tuu mitään

      Ei kukaan uskalla tavata. Eihän kukaan täältä uskalla mennä baariin tai kadulle ja jutella tuntemattoman kanssa niin miten muka uskaltais tavata yhtäkkiä jossain. Älkääs nyt viitsikö suunnitella mitään. Menkää ensin sinne kadulle kokeilmaan jollakkin vieraalle juttelemista. Varmaan kadulla tulee vastaan joku mielenkiintoinen tyyppi.

      • a18plus6

        Peloittaako sinua noin kovin se, että saatamme onnistua lopettamaan, tai ainakin helpoittamaan, yksinäisyyttämme omalla toiminnallamme?

        Me yksinäiset olemme elämämme aikana saaneet ihan tarpeeksi kuulla vähätteleviä väitteitä, meitä on tarpeeksi kohdeltu kaltoin, meitä on kiusattu, meitä on piinattu. Emme tarvitse yhtään lisää, etenkään yhdeltä omistamme. Sinulla toki täysi oikeus epäillä ja olla kriittinen, mutta voisit yrittää rajoittaa oman katkeran menneisyytesi vaikutusta muiden suunnittelemaan tulevaisuuteen.

      • kolmskertatodensanoo
        a18plus6 kirjoitti:

        Kyllä se onnistumisen todennäköisyys tälläisillä miiteillä on häviävän pieni.

        Usein kun ihmiset puhuvat kaikenlaisista tekemisistä kuten pelien pelaamisesta yms. niin se pelaaminen ei ole se pääjuttu, vaan samanhenkisten ystävien löytyminen. Jos yhteyttä ei löydy ensimmäisellä miitillä niin ei toisenkaan jakseta osallistua.

        Aluksi onkin todella vaikeaa löytää sopivaa ajankohtaa edes muutaman ihmisen saamiseksi paikalle. Ilmoittautuneista usein vain puolet tulee paikalle. Sen jälkeen se riippuukin siitä että miten miitti sujuu niin onko innokkuutta seuraavaan tapaamiseen.

        Nyrkkisääntönä voikin käyttää vanhaa sananlaskua "kolmas kerta toden sanoo".

        Voi kyllä olla hyvin todennäköistä ettei kolmannelle kerralle löydy enää osallistujia.

    • _eyesopen

      On kyllä totta että kukaan ei uskalla, mutta siitä huolimatta niin VOI tehdä ;).

      Ei ihmiset benjihyppytornissakaan "uskalla", mutta sit ne hyppää...
      Eli voi "hypätä" tapaamiseen. Alkuun voi tuntua vähän hassulta, mutta kyllä se siitä sitten jännitys vähenee.

      Täytyy ottaa riski tavata ja vähän jännittää. Palkintona on mahdollisesti seuraa yksinäisyyteen.

      On helpompi sopia etukäteen jotain, niin kaikki tietää mistä on kyse, kadulla kysely voi olla ehkä tavallaan vaikeampaa ensin.

      Täällä voi kysellä porukkaa ja seuraa ympäri vuoden, jos kaipaisi ihmisiä johonkin tekemiseen tms. näkemiseen.

      Jos et uskalla tavata ketään, mutta haluaisit seuraa ja et uskalla, niin "Hyppää"?

    • 11+6

      Yksi on jo vetäytynyt sillä perusteella, että ei ole aikaa. Monelle tulee välimatka olemaan este. Sitten tulee ongelmaksi muiden ikä ja/tai sukupuoli tai muuten vaan olemus. Loput vain häviävät tästä ketjusta.

      Eivät ihmiset olisi yksinäisiä jos he lähtisivät tapaamaan toisia ihmisiä.

      Eurosinkkujen kautta löytyisi tapaamisia vaikka heti huomiselle mutta moniko teistä menee niihin? Ei kukaan, kun ovat "väärään aikaan, väärässä paikassa ja vääränlaisia ihmisiä".

      On niin pirun mukava valittaa ja syyttää muita omasta yksinäisyydestä.

      • a18plus6

        Siis, yksi on _lykännyt_ osallistumista _yhteen_ sovittuun peli-iltaan. Eikä tässä ketjussa muutenkaan olla kenenkään toimesta edes yritetty järjestää yhtään mitään . Lähinnä vain on ilmaistu kiinnostus, mutta konkreettiset toimet puuttuvat.

        En kiellä sitä, etteikö haaste olisi aivan valtava. Olemmehan kaikki(?) tällä palstalla yksinäisiä ihmisiä, meille on jo lähtökohtaisesti vaikea tavata muita. Kuitenkin, kiinnostusta näyttää olevan, nyt tarvitaan sitä uskallusta. Sitä sitten joko löydetään, tai ei löydetä, mutta minua se ei estä yrittämästä, kuten ei estä myöskään teidän pessimistien jatkuva puskista huutelu, "ei se onnistu, ei se onnistu, kraak kraak kraak!" Naakkalauma teistä mieleen tulee.

        Ja mikä ihme tuo jatkuva eurosinkku -propaganda on? Saako sen maininnasta jotain bonusta, vai oletteko itse todenneet, että se toimii? Jos se toimii, ja on poistanut teidän yksinäisyytemme, mitä te täällä yhä teette? Hyvää hyvyyttänne yritätte ampua alas meidän suunnitelmalle ja ohjata meidät maanpäälliseen taivaseen, eurosinkkuihin?

        Tällä palstalla on se etu, että rekisteröityneiden nimimerkkien kirjoituksiin voi tutustua etukäteen, ja saada kuva siitä millainen ihminen on. Siksi olisikin hyvä, jos mahdollisimman moni rekisteröityisi, näin ei ole pelkoa siitä, että joku farisealainen esiintyy sinun nimelläsi.

        Enivei, ymmärrän kyllä ettei kaikkia kiinnosta tämän palstan kautta peli-iltoja yms tapaamisia järjestää tai osallistua. Mutta jos olisitte ystävällisiä, ja painuisitte sinne eurosinkkuihin elämään onnellista elämäänne, ja jättäisitte tämän(kin) ketjun meille, jotka yritämme tätä kautta saada yksinäisyytemme helpoitusta.

        (Joo, turha toivo, mutta saahan sitä yrittää!)

    • _eyesopen

      En ole valittanut :) Aikaa voi olla jatkossa. Saahan ihmiset eurosinkkujakin kokeilla vapaasti. Sinkuista tulee ekana mieleen "sinkut", vaikka se tarkoittaakin yksineläjää. Voisin ilmoittautua mukaan, silloin kun pystyn tulemaan.

      Jatkossakin ihmiset voi täällä ehdottaa kokoontumisia, jos on yksinäinen.

      Ketjua voi käyttää koska tahansa. Välimatka ei ole este kun tavataan esim. sopivien paikkakuntien kesken. Oletko sinä yksinäinen? Miksi? Lähtisitkö mukaan?

    • _yksinäinensusi_

      täällä olisi yks kiinnostunut yksinäinen 20v nainen. Melko rauhallinen luonne olen ja uusien ihmisten tapaaminen on mulle vaikeaa mutta tämmönen olisi tosi kiva juttu. asun lahdessa

      • _yksinäinensusi_

        ihan siis itse olisin ainakin valmis tälläiseen tapaamiseen,toivottavasti joku sen järjestäisi. Leffaan,kahville tai vaikka risteilylle.

      • a18plus6
        _yksinäinensusi_ kirjoitti:

        ihan siis itse olisin ainakin valmis tälläiseen tapaamiseen,toivottavasti joku sen järjestäisi. Leffaan,kahville tai vaikka risteilylle.

        Katsos rakas ystävä, sinä voit itse järjestää vaikka leffaillan, tai kahvittelun. Voit itse päättää millaista seuraa haet, minkäikäistä, montako osallistujaa jne.

        Ensinnä, rekisteröi nimimerkkisi, ja toiseksi, päätä jokin päivä ja toiminta. Sitten vain ilmoitat sen täällä, esim "kahville Lahdessa 8.12? Yhteydet yksityisviestien kautta, kiitos!". Siinä se.

        Menestystä tapaamisellenne!

      • Pirkka88
        _yksinäinensusi_ kirjoitti:

        ihan siis itse olisin ainakin valmis tälläiseen tapaamiseen,toivottavasti joku sen järjestäisi. Leffaan,kahville tai vaikka risteilylle.

        Mikset voi itse järjestää?

        Ja ihan oikeasti, jos haluatte päästä yksinäisyydestä niin sitten on vain uskallettava tulla tämmöisiin tapaamisiin!

      • _eyesopen
        _yksinäinensusi_ kirjoitti:

        ihan siis itse olisin ainakin valmis tälläiseen tapaamiseen,toivottavasti joku sen järjestäisi. Leffaan,kahville tai vaikka risteilylle.

        Laita jokin yhteystietosi tai s24-rekisteröity tunnuksesi, niin kiinnostuneet voivat otta yhteyttä. Siten pystytte sopimaan jonkun mukavan paikan, jossa voitte tavata tai voitte sopia risteilystä yms.. :)

    • Minulle voisi Lahden seudulla majailevat yksinäiset laittaa mailia. Voitaisiin katsoa monellako on samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja sen pohjalta miettiä miittiä.

      Risteilylle taitaa olla kova kynnys monelle lähteä, mutta kahville tai vaikka lautapeliä pelaamaan se voisi olla matalempi.

    • 1+1

      Helsingin Itäkeskukseen voi mennä ylihuomenna keskiviikkona pelaamaan lautapelejä, siinä teille valmis miitti:

      http://eurosinkut.net/showTapahtuma.do?id=6182

      Nyt voitte alkaa keksiä tekosyitä miksi ei voi/pääse/ehdi/jaksa/kannata/uskalla/...

      • a18plus6

        Jep, paljon parempihan se on yksinäisen, toisia ihmisiä aristelevan ja hieman pelkäävän lähteä _täysin_ tuntemattomien mukaan, kuin täällä ensin lueskella nimimerkkien kirjoituksia, ehkä viestitellä, ja sitä kautta hieman tutustua jo etukäteen. Tai sus siunatkoon, vähän karsivan minkäikäisiä jne ihmisiä on valmis tapaamaan.

        Taidat olla kyseisen lafkan perustaja tai ainakin jollain tavalla lusikka sopassa :) Sen verran riittoisaa on tuo eurosinkku-propaganda, eikö kauppa käy kun pitää tänne(kin) tulla meitä sosiaalisia raakileita haalimaan mukaan?

        Anna ensi kerralla palvelulle hieman järkevämpi nimi, sillä kun nimi sisältää parisuhdestatukseen viittaavan nimen, niin ihmiset ovat siitä hassuja että he ajattelevat palvelun liittyvän parisuhteisiin. Säästyt sitten näiltä propagandapostauksilta, ja selittelyiltä "mutku mutku on siellä paljon muutakin!". Mutku ne eurosinkot. Eiku sinkut. Eiku kaverukset. Eiku.

      • epäronkeli

        Jos on varaa karsia minkä ikäisiä on halukas tapaamaan niin ei silloin kyllä kovin kovasti yksinäisyydestä kärsi.

      • a18plus6
        epäronkeli kirjoitti:

        Jos on varaa karsia minkä ikäisiä on halukas tapaamaan niin ei silloin kyllä kovin kovasti yksinäisyydestä kärsi.

        Ehkä noinkin, mutta herää väistämättä pieni kysymys, kuinka järkevää olisi esim 18-vuotiaan tytön tavata 58-vuotiasta miestä. Pieni suhteellisuudentaju lienee paikallaan.

      • 1+1
        a18plus6 kirjoitti:

        Ehkä noinkin, mutta herää väistämättä pieni kysymys, kuinka järkevää olisi esim 18-vuotiaan tytön tavata 58-vuotiasta miestä. Pieni suhteellisuudentaju lienee paikallaan.

        Niinpä niin.. Kohta täällä itketään kun on yksinäinen itsenäisyyspäivä. Sitten kun on yksinäinen joulu. Ja uusi vuosi. Ja loppiainen. Kohta tulee Ystävänpäivä ja edelleen ollaan yksin.

        Eihän sitä voi tavata väärän ikäisiä tai näköisiä tai kokoisia ihmisiä. Vaikka niillä voisikin olla itseään nuorempia ystäviä, tuttavia, sisaruksia, työkavereita, nettikamuja...

        Tiedättekö mikä teidän suurin vikanne on? Se, että luulette olevanne parempia kuin muut ihmiset.

      • 1+1
        1+1 kirjoitti:

        Jatkoa: Väitän, että jokainen teistä viettää ystävänpäivän 2013 yksin. Osa jaksaa vielä kuvitella, että kun netissä roikkuu niin sieltä niitä ystäviä jonain päivänä tulee (ei tänä vuonna eikä ensi vuonna eikä sitä seuraavana mutta joskus ihan varmasti), osa on luovuttanut.

        Ei kannata kommentoida tähän nyt, palataan asiaan 14.2.2013.

      • _eyesopen

        Ei tarvitse tekosyitä, "hyppää" vain KERRAN sieltä benjihyppytornista vapaaseen pudotukseen :).

        Vapaalla pudotuksella tapaamaan, hypyn jälkeen rentoutuu ja tulee endorfiineja. :)

        Tuo on varmasti hyvä linkki, kun haluaa lähteä valmiiseen porukkaan. Hyvä että valmistakin toimintaa on. On kuitenkin hyvä olla vaihtoehtoja, ettei kaikkien tarvitse kannattaa samaa "puoluetta".

        Tänne taas voi tulla ehdottamaan ajanviettoa ja miittiä, jos haluaa pitää sellaisen kotonaan tai kotikaupungissaan (jos esim. valmiita miittejä ei järjestetä). Täällä voi myös muuten jutella.

        Täältä on mahdollista löytää myös itselle sopivan kokoinen porukka (ei esim 40 ihmistä kerralla, paitsi jos halutaan niin) ja mahdollisesti tutustua sitten paremmin lisää.

      • _eyesopen
        1+1 kirjoitti:

        Niinpä niin.. Kohta täällä itketään kun on yksinäinen itsenäisyyspäivä. Sitten kun on yksinäinen joulu. Ja uusi vuosi. Ja loppiainen. Kohta tulee Ystävänpäivä ja edelleen ollaan yksin.

        Eihän sitä voi tavata väärän ikäisiä tai näköisiä tai kokoisia ihmisiä. Vaikka niillä voisikin olla itseään nuorempia ystäviä, tuttavia, sisaruksia, työkavereita, nettikamuja...

        Tiedättekö mikä teidän suurin vikanne on? Se, että luulette olevanne parempia kuin muut ihmiset.

        Sinä LUULET tietäväsi, että muut KAIKKI AJATTELISIVAT olevansa parempia kuin muut. Osalla voi olla ennakkoluuloja, kaikilla varmasti joitakin. Niistä voi päästä yli. Voi kestää hetken ennen kuin uskaltautuu kokeilemaan uutta ja erilaista.

        Tiedätkö/kertoisitko, mikäs sinun suurin vikasi on??

        Ehkä tulee yksinäisiä pyhiä joillekin, mutta silti joka päivä voi muuttaa suuntaa, sitten kun on tarpeeksi voimia yms. Ihmisillä voi olla vaikka masennusta, ahdistusta yms. Kevättalvellakin voi järjestää tammikuu-miittejä yms. Kaikella on aikansa.

        Tapaamiseen lähtee sitten kun lähtee, voi lähteä nyt pikkujouluihin, jos kaipaa seuraa voi pyytää ihmisiä kotiinsa tai kahvilaan itsenäisyyspäiväksi yms, voi odotella tammikuuhun ja hypätä/uskaltautua sitten... jne. :)

      • _eyesopen
        1+1 kirjoitti:

        Jatkoa: Väitän, että jokainen teistä viettää ystävänpäivän 2013 yksin. Osa jaksaa vielä kuvitella, että kun netissä roikkuu niin sieltä niitä ystäviä jonain päivänä tulee (ei tänä vuonna eikä ensi vuonna eikä sitä seuraavana mutta joskus ihan varmasti), osa on luovuttanut.

        Ei kannata kommentoida tähän nyt, palataan asiaan 14.2.2013.

        Ystäviä voi tulla netissä roikkumalla. Alkuun voi roikkua katselemassa, mutta jossain vaiheessa kannattaa rohkaistua ja itse ehdottaa miittiä tai sitten itse vastata ja ilmoittautua miittiin. Sitten kun rohkaistuu ehdottamaan tai tapaamaan, niin kaikki on mahdollista!

        Oletko sinä yksinäinen? Käytkö sinä eurosinkuissa? Haluaisitko tulla mukaan johonkin tapaamiseen? Haluaisitko ehdottaa täällä meille miittiä esim. ystävänpäiväksi sinun luonasi? Vai mikä on motiivisi?

      • joillekin sopii
        a18plus6 kirjoitti:

        Jep, paljon parempihan se on yksinäisen, toisia ihmisiä aristelevan ja hieman pelkäävän lähteä _täysin_ tuntemattomien mukaan, kuin täällä ensin lueskella nimimerkkien kirjoituksia, ehkä viestitellä, ja sitä kautta hieman tutustua jo etukäteen. Tai sus siunatkoon, vähän karsivan minkäikäisiä jne ihmisiä on valmis tapaamaan.

        Taidat olla kyseisen lafkan perustaja tai ainakin jollain tavalla lusikka sopassa :) Sen verran riittoisaa on tuo eurosinkku-propaganda, eikö kauppa käy kun pitää tänne(kin) tulla meitä sosiaalisia raakileita haalimaan mukaan?

        Anna ensi kerralla palvelulle hieman järkevämpi nimi, sillä kun nimi sisältää parisuhdestatukseen viittaavan nimen, niin ihmiset ovat siitä hassuja että he ajattelevat palvelun liittyvän parisuhteisiin. Säästyt sitten näiltä propagandapostauksilta, ja selittelyiltä "mutku mutku on siellä paljon muutakin!". Mutku ne eurosinkot. Eiku sinkut. Eiku kaverukset. Eiku.

        Ihmisillä on jokin väkinäinen tarve postata yksiä ja samoja "yleisesti hyväksyttyjä" tapahtumia. Tuo eurosinkut tuntuu olevan kovasti joidenkin mieleen, mutta varmaankin yhtä montaa tuollainen "eurosinkkuus" vain ärsyttää.

        Sinänsä on totta että parempi se on osallistua useampaan vastaavaan tapaamiseen kuin pelkästään kokeilla yhtä tiettyä.

    • josdf

      Jonkinlainen tapaaminen esim. kahvittelun merkeissä Lahdessa olis kyllä kiva

    • Ongelma varmaan tulee että tänne eksyy vain rajoitetut henkilöt eri puolelta suomea ja suomalaisen juroja ollaan lähtemään liikkeelle :\

    • lkjrlkj

      En usko, että yksinäisten kannata hakeutua toistensa seuraan. Ensiksikään he eivät sitä halua ja toiseksi, etsimällä seurallisempia ihmisiä on mahdollista laajentaa sosiaalista piiriä. Itse hakisin seuraa muualta kuin täältä.

    • Vois kyllä jonnekin päin tulla. Mut kauas matkustaminen on poissuljettu vaihtoehto talvisin, kesällä voi hieman kauempanakin käydä. Itsehän oon vajaat 30:t ja Oulun seudulla nykyisin asustelen... ja baareihin mua ei saa, kun en juo alkoa.

    • Hei Helsinki! Kolmikymppinen tytönhupakko vois lähteä kokeilemaan vaikkas boulderingia (seinäkiipeilyä). Anyone?

      • 3kybänen ukkeli

        Harmi ku en asu Hesas päin...:P

    • kahveelle

      Joku Lahti-tapaaminen olisi erittäin Ok, näköjään täällä porukkaa tältä seudulta jonkin verran.

    • aspergitta

      Kiva idea, mutta en uskaltaisi osallistua. :D

      • _eyesopen

        Hyppää ;) :)

    • turha mies

      Matkustin kerran espoosta ouluun linkalla yhtä tyttöä tapamaan. Ennen kun läksin espoosta ilmoitin että olen tulossa. Tyttö vastasi et kaikki ok , hän tulee vastaan kun olen oulussa.

      Vähän ennen oulua tyttö ilmoitti että ei haluakkaan tavata, hänellä onkin jotain muuta tekemistä. Vähänkö sit vit.utti. Lähetin kiukkuisen viestin et sen pitää maksaa mun linkka matkat sitten kun tulin turhaan mut vastausta ei kuulunnut.

      Naiset on just tollasii. Vedin sitten vi.tutus kännit ja tulin lentokoneela taks espooseen. Monen sadan euron reissu turhaan. Naiset on vaan tollasii kusettajia.

      • varaa valita

        Kannattanee sitten vaihtaa miehiin.

      • 4trgegfg
        varaa valita kirjoitti:

        Kannattanee sitten vaihtaa miehiin.

        Oli kyllä tosi törkeä temppu tytöltä! Naiset kyllä muuttavat mieltään, mutta tollaisessa tilanteessa ei saisi enää mieltään muuttaa, vaan pitäisi ainakin kohteliaisuussyistä tavata toinen vaikkei niin huvittaisikaan.

      • varaa valita
        4trgegfg kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, että oli törkeästi tehty ja ymmärrän harmituksesi. Kritiikkini kohdistui tuohon viimeiseen, erittäin yleistävään lauseeseen "Naiset on vaan tollasii kusettajia". Kaikki eivät todellakaan ole sellaisia. Jos mielestäsi ovat, silloin ehkä sitä seuraa kannattaa etsiä muualta tai tyytyä oikeaan käteen tai tehdä munkkilupaus.

      • hölmö temppu

        Kannattaa aika hyvin tutustua ennen kuin lähtee minnekkään noin pitkän matkan päähän.... Eli aktiivisesti pitäisi olla yhdeydessä.

        Muutenkin ei kannata tosiaan odottaa että pääsisi jonkun luokse suorilla.

        Tuon saman syyn takia osallistuminen 30km:n miitteihin on hulluutta.

      • pitäisi varautua
        4trgegfg kirjoitti:

        Oli kyllä tosi törkeä temppu tytöltä! Naiset kyllä muuttavat mieltään, mutta tollaisessa tilanteessa ei saisi enää mieltään muuttaa, vaan pitäisi ainakin kohteliaisuussyistä tavata toinen vaikkei niin huvittaisikaan.

        Olisi kannattanut kyllä varautua tuollaiseen. Ei sitä väkisin voi kenenkään kotiinkaan tunkeutua.

    • 9+2

      No, joko on tapaaminen järjestynyt? Vai viettääkö jokainen ensin yksinäisen joulun ja uuden vuoden ja sitten joskus varmaan joku jotain keksii ja kutsuu ja järjestelee.. Se kuuluisa Joku.

      • _eyesopen

        Mites sinun joulusi? Järjestätkö jotakin tai lähdetkö mukaan tässä kuussa? Miksi käyt täällä seuraamassa onko tapaaminen järjestynyt? Tapaaminen voi olla esim. tammikuussa, kun saadaan asioita täällä sovittua. Täällä on vähän hitaampaa varmistaa aika, paikka, yhteystiedot yms., kuin naamatusten.

        Vietätkö sinä joulun yksin? Mitä väliä että joku joskus järjestelee? Jos sinä et aio osallistua, miks tapaamisen pitäisi olla "kaikki heti nyt äkkiä"?

        Järjesteleminen ei ole sen kummempaa kuin että ehdottaa paikkaa, jokainen kustantaa itse mitä tarvitsee tai tuo pelin mukanaan tms.

        Oletko sinä se kuuluisa joku, kun ahkerasti täällä kirjoittelet?

        Mutta tosiaan, jos tällaista haluaa koittaa niin jossainvaiheessa on ITSE tehtävä ehdotus ja "hypättävä" vastoin pelkojaan :).

        Ehdottakaa kiinnostuneet täällä jotakin paikkaa/tekemistä valmiiksi paikkakuntaa ja esim. ajankohtaa jolloin voisitte koittaa kokoontua (uusi vuosi, tammikuun eka viikko jne...), se tuo lähemmäksi toteutumista tämän :)

        Lahtelaiset heittäkää joku paikka tai ehdotuksia missä voisi olla mukava kokoontua teidän mielestä siellä päin :) Joku ehdotus vaan, niin porukka voi alkaa ilmoittautumaan tms. koska kiinnostuneita tuntuu olevan. :)

      • toxiccc
        _eyesopen kirjoitti:

        Mites sinun joulusi? Järjestätkö jotakin tai lähdetkö mukaan tässä kuussa? Miksi käyt täällä seuraamassa onko tapaaminen järjestynyt? Tapaaminen voi olla esim. tammikuussa, kun saadaan asioita täällä sovittua. Täällä on vähän hitaampaa varmistaa aika, paikka, yhteystiedot yms., kuin naamatusten.

        Vietätkö sinä joulun yksin? Mitä väliä että joku joskus järjestelee? Jos sinä et aio osallistua, miks tapaamisen pitäisi olla "kaikki heti nyt äkkiä"?

        Järjesteleminen ei ole sen kummempaa kuin että ehdottaa paikkaa, jokainen kustantaa itse mitä tarvitsee tai tuo pelin mukanaan tms.

        Oletko sinä se kuuluisa joku, kun ahkerasti täällä kirjoittelet?

        Mutta tosiaan, jos tällaista haluaa koittaa niin jossainvaiheessa on ITSE tehtävä ehdotus ja "hypättävä" vastoin pelkojaan :).

        Ehdottakaa kiinnostuneet täällä jotakin paikkaa/tekemistä valmiiksi paikkakuntaa ja esim. ajankohtaa jolloin voisitte koittaa kokoontua (uusi vuosi, tammikuun eka viikko jne...), se tuo lähemmäksi toteutumista tämän :)

        Ei näitä hommia noin hoideta. Et kai nyt tosissasi usko että jonkun anonyymin palstan kautta järjestäisit tuollaisen miitin? Tuskin edes itse osallistuisit kyseiseen miittiin.

        Jos olisit järkevä niin laittaisit jonkin yhteystiedon johon edes sellaiset henkilöt joita vähänkin tuollainen idea kiinnostaisi niin voisivat vastata.

        Tärkeintä olisi myös itse toimia järjestäjänä koska tuskin kukaan muu haluaa toimia järjestäjänä.

        Suosittelen myös huomioimaan että jos saat vaikka 10 viestiä halukkailta osallistujilta niin todennäköisesti korkeintaan 1-5 tulee paikalle. Yleensä tulijoita on 2/10:stä tai 3-5/15:sta.

    • kahveelle

      Amarillossa ainakin olisi esimerkiksi lautapelejä joita voisi pelata kahvin tai jonkin mun virvokkeen nauttimisen ohella :D Näin ehkä olisi aluksi helpompaa saada jutun juurta aikaiseksi.

      Sittenhän sitä voisi vaikka ihan tavata vaikka jossakin hiihtostadionin luona ja tehdä vaikka rauhallinen lenkki ja jutustella (ja vaikka käydä hiihtomuseossa)

      Ja onhan Lahdessa keikkojakin joka viikonloppu. Esimerkiksi Finlandiaklubi on hyvä paikka.

      • kahveelle

        Tarkotin siis jonkin MUUn virvokkeen nauttimisen ohella, en mun :D

      • kahveelle
        kahveelle kirjoitti:

        Tarkotin siis jonkin MUUn virvokkeen nauttimisen ohella, en mun :D

        Ja piti vielä tosiaan mainita keilaaminen. Siinäkin olisi mukava ajanviettotapa, joka voisi myös olla oiva tapa tutustua uusiin ihmisiin. Sen jälkeen voi vaikka jatkaa rupattelua syömisen tai lasillisen merkeissä :)

    • poikamies.

      EI kukaan tapaa ketään. Varsinkaan naiset ei uskalla tulla paikalle. Turhaan te mitään yritätte järkätä.

      • toxiccc

        Voi naisiakin tulla tälläisiin miitteihin jos ne järjestetään hyvin.

        Epätodennäköistä on silti että kukaan "vähänkään ujompi" mies saisi osallistujanaisista seuraa, koska yleensä osallistujat eivät ole sieltä ujoimmasta päästä.

    • No entä Helsingistä joku rento, kiva paikka jossa voisi käydä kupposella/lasillisella? Luulisi olevan useampikin tämän kokoisessa kaupungissa... Apuva, en tunne paikkoja kun olen tänne vasta muuttanut!

    • Onkohan Helsingissä pidetty onnistuneita miittejä?

      Lahtelaiset voivat yhä laitella mailia, jos miittailu kiinnostaa. Täälläpäin ei vain taida olla tarpeeksi yksinäisiä.

    • ´...´

      Voisin olla kiinnostunut, mutta en risteilystä. Laiva on takuuvarma paikka päästä hengestään. Tavataan mieluummin maissa. Keilaaminen oli aika hyvä idea.

      Pitää miettiä. Mulla on rekattu nikki...josko laittaisin sen tänne, niin pääsee neuvottelmaan.

      Ja tapaamis-lääni olisi mielellään uudenmaan alue.

    • voi hyvää päivää

      Laivalla päästä hengestään..oletko ihan tosissasi??!!

      • päivää sinnekin

        Ja sä olet mies. Noin 20v?

    • Voisin tavata jonkun yksinäisen naisen. Ryhma tapaamiset on huonoja ku pitää sitten tehdä kaikkiin hyvä vaikutus ettei vaikuta heti idiootilta. Helpomin tekee vaikutuksen toiseen yksinäiseen jos ei ole mitään odotuksia kunhan vaan tapaa rennosti ilman mitään paineita. Täällä päin ei taida olla muita yksinäisiä kuin minä.

      • toxiccc

        "Ryhma tapaamiset on huonoja ku pitää sitten tehdä kaikkiin hyvä vaikutus ettei vaikuta heti idiootilta. Helpomin tekee vaikutuksen toiseen yksinäiseen jos ei ole mitään odotuksia kunhan vaan tapaa rennosti ilman mitään paineita."

        Kerroit erittäin tärkeän pointin. Monet eivät tajua tuota seikkaa, että tuollaisissa ryhmätapaamisissa vaikutuksen tekeminen on tärkeää kaikkiin - koska muuten joutuu helposti ryhmän ulkopuolelle.

        Sen takia onkin yleistä etteivät monet osallistu enää seuraaviin tapaamisiin, koska huomaavat olevansa ulkopuolisia kyseisessä ryhmässä tai eivät muuten halua olla muiden kanssa tekemisissä.

    • yksinäinen.mies.

      Joku mukava nainen vois tulla pelaa mun kanssa räsypokkaa. Se on kiva peli.

    • Kallavesi

      Lomien jälkeen on varmaankin alettava miettiä jotain tapaamista Kuopioon. Itse olisin valmis menemään tapaamiseen jonnekin kahvilaan, jossa tutustumisen alkujännitystä voisi lieventää esimerkiksi lautapeleillä. Siis mikäli pelejä tarjoavia kahviloita tai ravintoloita kaupungista löytyy, enpä ole niihin tutustunut. Toisaalta onkohan Kalakukkolassa yksinäisiä? Anonyymit sinkut -seuran toiminta Kuopiossa on hiipunut, tässä viestiketjussa paljon puhutulla Eurosinkuilla ei ole ollut mitään tapahtumia eikä Nyytin hengailuiltojakaan ole ollut Kuopiossa...

      • Kuopiossa on varmasti hyvä järjestää tapaamisia... :)

      • Minä
        Zidan kirjoitti:

        Kuopiossa on varmasti hyvä järjestää tapaamisia... :)

        Moniko tapasi jonkun uuden naaman?

      • Kallavesi (taas)
        Minä kirjoitti:

        Moniko tapasi jonkun uuden naaman?

        Missä? Kuopiossako? Vai jossain muualla? Lomani ei ole vielä päättynyt, joten en ole mitään tapaamisen suunnittelua edes aloittanut. Ja kun muiden yleisreaktiot tapaamissuunnitelmiin ovat näköjään pelkkää vittuilua ja trollaamista, niin enpä taida aloittaakaan.

      • gfdgfd2
        Kallavesi (taas) kirjoitti:

        Missä? Kuopiossako? Vai jossain muualla? Lomani ei ole vielä päättynyt, joten en ole mitään tapaamisen suunnittelua edes aloittanut. Ja kun muiden yleisreaktiot tapaamissuunnitelmiin ovat näköjään pelkkää vittuilua ja trollaamista, niin enpä taida aloittaakaan.

        :(

    • Mielenkiintoista. Toteutuiko tämä koskaan?

    • turhaa suunnitella

      Mä tiesin ettei kukaan tavannut ketään

    • Lahdessa tänään oli jopa kolmen hengen miitti ja uusikin sellainen on mietinnän alla. Kolme viidestä miittiin ilmoittautuneesta saapui paikalle, joten osallistumisprosenttikin oli mielestäni hyvä.

      • Hohtoa pimeyteen

        MOI ccta. Onko uutta miittiä jo suunniteltu? Olen uusi jäsen tällä foorumila ja kiinnostunut tulemaan mukaan jos sellainen tapahtuma on.
        Yksi perinteinen juttuhan olisi hohtokeilailu ja sen jälkeen mennä nauttimaan iltapalan kera lasillenen viiniä.

      • Hohtoa pimeyteen kirjoitti:

        MOI ccta. Onko uutta miittiä jo suunniteltu? Olen uusi jäsen tällä foorumila ja kiinnostunut tulemaan mukaan jos sellainen tapahtuma on.
        Yksi perinteinen juttuhan olisi hohtokeilailu ja sen jälkeen mennä nauttimaan iltapalan kera lasillenen viiniä.

        Uusi miitti on näillä näkymin tulossa. Miitistä kiinnostuneet voivat laittaa sähköpostia profiilistani löytyvään osoitteeseen.

    • Totuus

      Ette te sitten ole yksinäisiä, jos te tapaatte toisianne.

    • juha261

      Olisko täällä ketään kiinnostunut pääkaupunkiseutu mitistä?

    • hilpaisija

      On helpompaa jäädä yksin kuin ottaa riski tulla syrjityksi vielä muiden yksinäistenkin osalta (=tosi pohjanoteeraus).

      • Ketään ei tulla syrjimään koska kaikki on samalla linjalla

    • ghgjgj
      • mikässiinä

        2 vuotta sitten laitettu alulle ja viimeisin viesti kesäkuulta?

    • kuis monta?

      Kuinka monta tapaamista on järjestynyt?

      1-2:lla henkilöllä rekisteröity nimimerkki?

    • ttyttö90

      Oisko täällä kiinnostusta pieneen miittiin Helsingissä? Itse olen 22v opiskelija tyttönen ja kaipaisin vähän elämää ympärilleni about samanikäisistä ihmisistä. Tekemisestä vois päättä porukalla - mikäli sellaista edes kertyy.

    • Saatasko mitään miitinkiä aikaan pks? =)

    • ..........

      Miittejä tulossa?

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      311
      3700
    2. 208
      3019
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2574
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      171
      1355
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe