Mistäpä kuhmolaiset ostavat silmälasinsa? Omasta kylästä, sotkamosta, kajaanista vai jostain muualta? Hyviä kokemuksia kaivataan (hinta, laatu, palvelu). Kyseessä olisi monitehot ja niiden hankinta.
silmälasien osto
29
1756
Vastaukset
- 002311133
Käy kajaanista specsaversilta, minä kävin sieltä ja parhaat lasit sain sieltä.
Laitoin ensin täältä mutta niillä näki huonosti ja täällä vaan sanoivat että niillä pitää näkeä.
Kajaanista tulee takuu laseille jos ei ole tyytyväinen saa palauttaa..- Täältä myös ääni
specsaversille.
Kuhmossa lasit on tajuttoman kalliita ja laatukin on vähän niin ja näin. Edellisissä laseissa mitkä Kuhmosta erehdyin ostamaan, oli toinen linssi isompi kuin toinen ja ei istunut kehyksiin kunnolla niin ei pysynyt kiinni.
Myös yksi linssiä kiinni pitävä ruuvi oli sangoissa eri kokoinen toisella puolella niin sekin edes auttoi linssin irtoamista. Kierre ruuvissa pienempi kuin itse sangoissa.
Tosin pysyivät muutaman kuukauden kasassa niin en huomannut kyseistä vikaa heti alkuun. Sen jälkeen linssi irtosikin koko ajan ja ruuvi tippui.
Jotain 250€ maksoi kaien lisäksi vielä lasit, yksitehot. Specsaversilta ostin kahdet lasit tarjouksesta ja hintaa jotain 100€. Eipähän tartte nyt ihan heti laseja olla ostamassa.. - Änätin ajattelija
Täältä myös ääni kirjoitti:
specsaversille.
Kuhmossa lasit on tajuttoman kalliita ja laatukin on vähän niin ja näin. Edellisissä laseissa mitkä Kuhmosta erehdyin ostamaan, oli toinen linssi isompi kuin toinen ja ei istunut kehyksiin kunnolla niin ei pysynyt kiinni.
Myös yksi linssiä kiinni pitävä ruuvi oli sangoissa eri kokoinen toisella puolella niin sekin edes auttoi linssin irtoamista. Kierre ruuvissa pienempi kuin itse sangoissa.
Tosin pysyivät muutaman kuukauden kasassa niin en huomannut kyseistä vikaa heti alkuun. Sen jälkeen linssi irtosikin koko ajan ja ruuvi tippui.
Jotain 250€ maksoi kaien lisäksi vielä lasit, yksitehot. Specsaversilta ostin kahdet lasit tarjouksesta ja hintaa jotain 100€. Eipähän tartte nyt ihan heti laseja olla ostamassa..Specsaversin lasit ovat täysin ala-arvoisia. Paras tapa saada hyvät lassit edullisesti on ostaa ne Thaimaasta. Todella laadukkaita laseja ja ennenkaikkea halvalla.
Kuhmosta ostin tänä vuonna suojalasit ja normilasit. Edellisen kerran Kajaanista jossa laatu oli p*skaa ja hinta kaksinkertainen. Välttäkää Instrua.
- rillit
kuhmonta saa sutta ja sekundaa
- Halepa
Tiimarista saa halvalla.
- sisätossu
Kaakinen Kajaanissa oikea osoite, en osta muualta. Laatu ja palvelu luksusta.
Edellä mainitusta halpaliikkeestä saa niin painavia laseja, ettei pää jaksa kantaa ja siten nenänvarsi hankautuu rikki.
- hik
www.silmaasema.fi
- näkee
sotkamosta tuli ostettua lasit.
- halappoa
täällä uudellamaalla saa lasit 19e Specsaversistä.
- Enkko
Ostin Lehonotusta suurennuslasit 13v sitten kahella maarkalla hyvin on kestänyt jeävät vielä perikunnan riieltäväksi,näkemiin.
- monitehoilla mennään
Kyllä silmälasien ostossa pitää katsoa myös laatua ei halpaketjumyymälöiden linssien laatu ole samalainen kuin myös laatua myyvien liikkeiden.Itse ole ostanut Sotkamosta Ajankulmasta (torinreunalta)ja olen saanut laadukkaat lasit ja hyvää palvelua.Soktamossa on myös toinen liike Vuori on Ajankulmaa vastapäätä siellä myös hyvä palvelu.
- optikolle
mitähän ne suurinpiirtein maksaa ne monitehot? Tietysti riippuu sankojen hinnasta ja tuleeko esim ohennetut linssit tai muuta mutta noin keskimäärin?
- UunoUlla
Itselleni maksoivat Kaakisella 3 v. sitten 600 €. Sangat sain puoleen hintaan, vain 60 €. En ota mitään kovotuksia linsseihin, vain sen, että näkökenttä on laajennettu.
- Tihru-silmä
Vaikea on sanoa keskimääräistä hintaa kun niihin voi liittyä niin monenlaista lisä-arvoa, itselleni kesällä 2011 Kuhmon Näkökulmasta 890 € sankoineen, kaikkineen. Onhan noilla nähny lukea Kainarin ja Kuhmolaisen ja muitakin lehtiä.
- Nikkelivaara
Onhan sitä silmälasien laadussa iso ero siinä ostaako optikolta vai tiimarista. Itse ostin tiimarista mutta en voi käyttää koska tekevät ihottumaa ohimoon eli sisältävät ilmeisesti niin paljon nikkeliä pokat. Ei ole optikon sangoista ikinä tullut.
- huijarit huijaa
Havalla ei silmälaseja saa mistään. Koko silmälasikauppa perustuu huijaukseen. Jos paikallisella lasit maksaa 5-600 e on ne todella yli hinnoiteltuja. Specsaves, Nissen ja lappalainen on mainoshuijari liikkeitä. Niiden alimmilla tarjouksilla ei kannata ostaa mitään, varsinkaan moniteho laseja. Sangat ovat halpoja riuskuja ja rumannäköisiä, ainakin Lappaisella. Lisä hintaa tulee kovapinnasta,heijastuksen estosta ja näöntarkistuksesta. Kytkykauppana tulevat toiset lasit nostavat myös kokonaishintaa. Kajaanista voi saada monitehot ja lukulasit Specsaversilts kohtuullisilla sangoilla noin 400 eurolla. Monitehoissa kannattaa ottaa toiseksi parhaat linssit. Kun lähdet liikkeestä tunnet tulleesi huijatuksi.
- käsikopelolla ostava
Specsaversilla ainakin kauniit ja ihanat myyjät.
- Hyvää palvelua sain
Omalta paikkakunnalta ne lasit on parasta ostaa. Hyvä kun tätä palvelua on omalla paikkakunnalla saatavilla. Parhaat lasit saa kun tarkistuttaa silmänsä silmälääkärillä tai optikolla. Ei niitä joka vuosi tarvitse uusia ostaa, ostaa kerralla kunnolliset vaikka vähän enemmän maksaisikin. Palvelukin on lähellä jos lasien kanssa tulee jotakin ongelmaa.
- maksukykyinen
Tärkeintä on minihame myyjällä muu on sivuseikkaa.
- optiikka
Entäs, kun tulee reklamointivaihe. Hoituuko asia.
- Niinpä..
Jos saisikkin laatua niin mikäpä siinä ostellessa omalta paikkakunnalta laseja. Valitettavasti kahdet lasit mitkä olen Kuhmosta ostanut ovat osoittautuneen jollain tapaa virheellisiksi tai heikoiksi. Kannattaa tutkia lasit tarkaan mikäli olet viime aikoina ne hankkinut niin saa korjattua ajoissa kaikenlaiset ruuvi yms. virheet.
- yli-ltn
Niinpä.. kirjoitti:
Jos saisikkin laatua niin mikäpä siinä ostellessa omalta paikkakunnalta laseja. Valitettavasti kahdet lasit mitkä olen Kuhmosta ostanut ovat osoittautuneen jollain tapaa virheellisiksi tai heikoiksi. Kannattaa tutkia lasit tarkaan mikäli olet viime aikoina ne hankkinut niin saa korjattua ajoissa kaikenlaiset ruuvi yms. virheet.
20vuotta sitten myytiin Hymyn ilmoituksessa röntgenlaseja joilla näkyi naiset alastomina. Olisipa mainiot vermeet Kuhmon minihameita arvostaville nuorukaisille.
- Der_ Röngten
yli-ltn kirjoitti:
20vuotta sitten myytiin Hymyn ilmoituksessa röntgenlaseja joilla näkyi naiset alastomina. Olisipa mainiot vermeet Kuhmon minihameita arvostaville nuorukaisille.
Ne muuten toimi, kun naisella oli vaan muutenkin vähän läpinäkyvämpää päällä.
- Markkinarako
Der_ Röngten kirjoitti:
Ne muuten toimi, kun naisella oli vaan muutenkin vähän läpinäkyvämpää päällä.
Kannattaisi bisnesmiehen teettää Kiinassa kysyistä tuotetta, kotiseutuplussaan etusivun reklam.
Hei, olen myymässä nissenin lahjakorttia jonka arvo on 79e tai 129e niin 50 eurolla, koska minulla itselläni ei ole tarvetta siihen ja saisin rahaa vastineeksi. Toimi nopeasti koska lahjakortti on voimassa vain 15.8.2014 asti. Tämä siis on rahaa kun käyt nissenillä ostamassa silmälasit.
http://www.tori.fi/uusimaa/Nissen_lahjakortti_arvo_79e_tai_129e_13289190.htm?ma=1Hei,
Kaikki silmälasien käyttäjät voivat vastata seuraavaan kyselyyn:
https://docs.google.com/forms/d/1pesPGlgd4UtV_M_Xi7Zhhvc-3ShWvnpWQuT7DYBqkSE/viewform
Vastaaminen vie pari minuuttia.
Kiitos!- silmälasit
Haluaisin laittaa silmälasit täältä uudesta silmälasiliikkeestä, mutta kun siellä ei ole ammatti ihmistä katsomaan mitkä kävis.
Harmittaa sen takia lähteä kajaaniin...
- 323423
Lennä Thaimaahan ja osta hyvä ihminen sieltä. Saa piluvakin kaupan päälle muiltakin kuin rotevilta ryssiltä tai leveiltä paikallisilta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 904696
- 293374
- 2013182
- 513027
- 242955
Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3212806Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl442697Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2352478Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252266- 522245