Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Narsistille ei tarvitse kostaa

annaanteeksijasiirry

Olen itse käynyt ihan pohjalla narsistin takia, joka hajotti minut täysin.
Paraneminen vei pitkän aikaa ja vaati ammattiapua. Minulle kävi samalla tavalla kuin lähes kaikille (oikean) narsistin uhreille, vaikka ymmärsin ne ihan päättömät ongelmat, mitä meillä oli ja jotka kaikki hän sai uskomaan olevan minun syytäni, niin en ymmärtänyt hänen olevan narsisti. Vasta terapiassa ymmärsin hänen olevan narsisti ja koko meidän elämän olleen valhetta alusta loppuun.

Paraneminen vaatii irtipäästämistä ja irtipäästäminen vaatii sitä, että antaa anteeksi.
Se ei ole helppoa, mutta on hyvä muistaa, että anteeksi antaminen antaa antajalleen paljon enemmän kuin saajalleen.

Yhden asian ymmärtäminen auttoi minua anteeksi antamisessa kun tuntui pahalta, että hän näytti jatkavan seuraavaan uhriin ilmeenkään värähtämättä. Eli kun en antanut oikeaa peilikuvaa, minua ei ollut enää olemassa muuta kuin silmitöntä kostoa varten.

Narsistille ei tarvitse kostaa! Narsisti on itse itsensä pahin vihollinen ja se maailma, jossa hän elää päänsä sisällä on helvetti. Mitä vanhemmaksi hän elää, sitä sekavammaksi hän menee narsististen romahdusten, mielikuvitusminän ja todellisuuden suuren eron takia... eli mitä vanhemmaksi narsisti tulee, niin sitä syvemmässä helvetissä hän elää. Siinä on tuomiota enemmän kuin tarpeeksi kenelle tahansa!

Narsisti ei tuhoa pelkästään tulevaisuuttaan käytökseltään (yhdelläkään heistä ei ole hyvää tulevaisuutta), vaan hänellä ei käytännössä ole nykyisyyttä. Narsistin valeminä ohjaa häntä peilikuvien avulla ja narsisti on tavallaan katselee sivusta elämäänsä (kuin elokuvaa) kun valeminä tekee asioita, joita hänen oikea minänsä ei oikein edes käsitä. Pahin on kenties kuitenkin menneisyyden menettäminen, siilä narsisti uudestaan kirjoittaa menneisyytensä (itselleen, että se vastaa hänen täydellistä kuvaa itsestään), jonka seurauksena hänelle menneisyys on sarja tapahtumia, jotka ei liity toisiinsa, täynnä lukkoja, joita ei voi avata...Hän tarkastelee menneisyyttä kuin elokuvaa, jota on katsonut ja helposti puhuu siitä kolmannessa persoonassa.

Narsistilla ei ole tulevaisuutta, nykyisyyttä eikä edes menneisyyttä. Pelkästään kateutta, tuskaa, raivoa, suuttumusta ja päälimmäisenä riippuvuus narsistiseen lähteeseen (peiliin/peileihin)

Mikä edes voisi olla tuota pahempi rankaisu?

18

638

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahin koskaan

      Ei käy yhtään sääliksi narsistia, enkä olisi lainkaan huolissani, kuinka syvässä helvetissä hän elää. En janoa kostoa, janoan elämän ennalleen ja narsistin pois joukostamme. Narsismissa, anteeksi antamiset eivät auta ketään, sairastuttaa lisää.

    • annaanteeksijasiirry

      Se mitä kirjoitin tarkoitti tietenkin aikaa avioliiton jälkeen.
      Narsistin kanssa kuolee sisältä päivä päivältä enemmän (tuskin minäkään koskaan pääsen lopullisesti eroon siitä kaikesta henkisestä väkivallasta, jonka koin vuosien varrella) ja siksi suhteesta pitäisi lähteä välittömästi, kerralla ja lopullisesti.

      Minulla on henkisten arpien lisäksi myös fyysiset arvet, eikä se hengen menettäminenkään niin kaukana ollut.

      Se että eläisin katkeruudessa tavallaan antaisi voiton narsistille. Se että annan anteeksi ja siirryn eteenpäin on parasta itselle, en minä sitä kiusaajani takia tee...

      Minun on paljon helpompaa olla hänen kanssaan tekemisissä pakollisissa asioissa kun ajattelen hänet vain sairaaksi absoluuttiseksi pahaksi... vähän niin kuin luonnonvoimaksi. Ei tunteita, ei sisäistä tuskaa (ainakaan niin paljoa, vaikka välillä vähän hatuttaakin hänen yrityksensä). Miksi sitä edes antaisi tunteille vallan ja antaisi hänelle tyydytystä siitä, eihän siellä toisella puolella ole kuin sairas ihminen, hyvin sairas ihminen.

      Minua ainakin ylitsepääsemisessä helpotti se kun tajusin, ettei kenenkään tarvitse kostaa hänelle hänen tekemisiään, vaan hän tekee sen kostamisen ihan itse ja tavalla, johon kukaan muu ei edes pystyisi. Meillä kaikilla on jonkinlainen halu hyvitykseen, siihen, että paha saa palkkansa...
      Kun ymmärtää, että hän itse hoitaa sen, niin on helpompi siirtyä eteenpäin.

      • 17+15=32

        "Se että eläisin katkeruudessa tavallaan antaisi voiton narsistille. Se että annan anteeksi ja siirryn eteenpäin on parasta itselle, en minä sitä kiusaajani takia tee."

        Niin olen kanssasi samaa mieltä ettei loputon katkeruus ja sen myötä kostoajatusten miettiminen ole meille itsellemme hyväksi...

        "Mutta on yhtä pahaksi meille, jos juutumme raivoomme. Pysyväisluontoinen sureminen on oman väärinkohtelumme jatkamista toisella tavoin."

        Jos me loputtomiin elämme uudestaan riipaisevia kokemuksiamme, me tahtomattamme toimimme kiusaajamme kanssa yhteistyössä ja ikuistamme hänen pahat tekonsa."

        "Lähtemällä me tuhoamme kiusaajamme ja minimoimme hänen merkityksensä elämässämme. Rakastamalla ja luottamalle uudestaan me kumoamme sen, mitä meille tehtiin. Anteeksiantaminen ei ole koskaan unohtamista. Mutta muistaminen ei välttämättä ole uudelleen elämistä."

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

        "Meillä kaikilla on jonkinlainen halu hyvitykseen, siihen, että paha saa palkkansa...Kun ymmärtää, että hän itse hoitaa sen, niin on helpompi siirtyä eteenpäin"

        Niin siitä syystä on hyvä hankkia sitä tietoa narsistista, tutustua siihen perinpohjin...niin lopultakin ymmärtää myös tämän...että narsisti on myös itse itsensä pahin painajainen...elää siinä helvetissä...

        http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html

        "Olen, kuten sanoin, itse pahin painajaiseni. On totta että maailma on täynnä saavutuksiani, ja olen monesti hauskaa seuraa. Ja on myös totta, että monet samankaltaiset saavutukset eivät ole levottomien sielujen aikaansaamia. Mutta paljon useammat ovat kuin haluaisit uskoa. Ja jos sattumalta joutuisit Verkkooni, voisin tehdä sinun elämäsi helvetiksi. Mutta muista tämä. Minäkin olen siinä verkossa. Ainoa ero meidän välillämme on, että sinä voit päästä siitä pois."


    • mehtä

      Kostaminen voisi tuoda hetkellisen helpotuksen. Mutta kun on omatunto ja kyky empatiaan, niin olo voi jopa huonontua, koska alentuu samalle tasolle. Eiköhän narsistit elä aikamoisessa helvetissä ja aloittajan kuvaus on siitä osuva.

      Onneksi omalla kohdalla metsä=elämä vastasi niin kuin sinne huudettiin. Kutsuisiko tuota karmaksi.

      • Miksi antaa anteeksi????

        Narsisti pitää vain unohtaa, hänet pitää syrjäyttää, käsitellä kuin ilmaa.
        Se on pahinta narsistille.
        Jotta voi antaa anteeksi pitää ottaa narsisti huomioon.

        Lupasin käydä kusemassa narskun haudalle ja sen lupauksen pidän, muuten narsku on mulle ilmaa, en reagoi hänen temppuihin mitenkään.


      • §§§§
        Miksi antaa anteeksi???? kirjoitti:

        Narsisti pitää vain unohtaa, hänet pitää syrjäyttää, käsitellä kuin ilmaa.
        Se on pahinta narsistille.
        Jotta voi antaa anteeksi pitää ottaa narsisti huomioon.

        Lupasin käydä kusemassa narskun haudalle ja sen lupauksen pidän, muuten narsku on mulle ilmaa, en reagoi hänen temppuihin mitenkään.

        Kunnes se siirtyy seuraavaan uhrii, niinkö?

        Narsistille löytyy laki aikanaan.


    • -t-

      anteeksianto vapauttaa

      • Yhtälailla

        Yhtälailla, kuin jos kostaisi, mikä voisi olla anteeksiantamisen vastakohta, jos antaa anteeksi, alentuu narsistin tasolle. Olen samaa mieltä kuin "Miksi antaa anteeksi????"


      • eli...
        Yhtälailla kirjoitti:

        Yhtälailla, kuin jos kostaisi, mikä voisi olla anteeksiantamisen vastakohta, jos antaa anteeksi, alentuu narsistin tasolle. Olen samaa mieltä kuin "Miksi antaa anteeksi????"

        että haluat käydä pissalla narsistin haudalla?


      • narsistin kiusaaja
        eli... kirjoitti:

        että haluat käydä pissalla narsistin haudalla?

        Narsistin saa helposti särki, yhtä helposti kuin narsisti rikkoo ihmisiä. Narsistilla on heikkoja ja erittäin hauraita kohtia, joiden peittelemiseen hän käyttää muita. Narsistin rikkomat ihmiset selviävät psykiatrian keinoin, mutta narsisti tulee kokemaan elinikäisen yksinäisyyden omassa pätsissään.


      • suosittelen..
        narsistin kiusaaja kirjoitti:

        Narsistin saa helposti särki, yhtä helposti kuin narsisti rikkoo ihmisiä. Narsistilla on heikkoja ja erittäin hauraita kohtia, joiden peittelemiseen hän käyttää muita. Narsistin rikkomat ihmiset selviävät psykiatrian keinoin, mutta narsisti tulee kokemaan elinikäisen yksinäisyyden omassa pätsissään.

        pitäytymään siinä haudalle pissaamisessa.


      • aivot narikassako
        suosittelen.. kirjoitti:

        pitäytymään siinä haudalle pissaamisessa.

        Haudalle kuseminen on luusereinta mikä kukaan voi tehdä!
        Mutta onnea vaan, jos se sua helpottaa.


      • Ei ole
        aivot narikassako kirjoitti:

        Haudalle kuseminen on luusereinta mikä kukaan voi tehdä!
        Mutta onnea vaan, jos se sua helpottaa.

        Ei ole. Luusereinta on se, kun narsisti käy viemässä joulukyttilöitä kuolleiden lähteittesä haudolle uusien lähteittensä kanssa.


      • valhettaalustaloppuu
        Ei ole kirjoitti:

        Ei ole. Luusereinta on se, kun narsisti käy viemässä joulukyttilöitä kuolleiden lähteittesä haudolle uusien lähteittensä kanssa.

        Olen samaa mieltä! "minä olen empaattinen, niin empaattinen, hyvä ihminen, minä yritin auttaa"


    • ...........
    • ei ikinä enään

      Joskus vain on niin vaikeaa antaa anteeksi sille joka vei sen kaiken mistä itse hyötyi. Ensin saaden aikaan luottamuksen ja lopulta tuhoten kaiken.

      Aivan kuin olisi ollut palapeli jonka ensin oli ehjä ja sen narisisti rikkoi. Ei ollutkaan sellainen miltä kaikki näytti. Jokainen pala putosi ja menneisyys josta kertoi itsestään oli muuttuvaa. Lopulta mitkään palat eivät sopinetkaan narsistin kertomiin asioihin.narsistin tapa valehdella on mitä ihmellisin. Ei ikinä hyväksy itseään sellaisena mitä on.

      Mutta yritän oppia antamaan anteeksi..joskus

    • 3 + 9

      Anteeksi antaminen on viisas teko. Siinä on pohjimmiltaan kyses siitä, että vapauttaa itsensä menneisyyden kahleista. Anteeksi antamisella saadaan oma vapaus takaisin. Jos jää miettimään tapahtunutta tai vaikka kostaa jonkin teon, jumittuu vaan menneeseen ja sitoo itsensä henkisesti pahantekijään.

      • oireita vieläkin

        Nuo ova viisauden sanoja. Itse en kuitenkaan usko pystyväni moiseen. Ymmärrän omakohtaisesti tuon jumittamisen ja henkisen sidoksen pahantekijään.

        Olen nyt pari vuotta ollut vapaa suorasta narsistialtistuksesta. Kuitenkin joudun useinkin kuulemaan hänen asioistaan. En koskaan osaa keskusteluun. Minulle narsisti on kuin mielikuvituspiru, jonka haluaisin pyyhkiä pois muististani. Kuvittelen, että anteeksi antaminen olisi helpompaa, jos ei tarvitsisi olla tekemisissä häntä ylistävien ihmisten kanssa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      83
      2112
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1798
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      29
      1744
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1510
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      65
      1461
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1378
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      20
      1354
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1312
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1284
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1261
    Aihe