Heinolan seniorijohto: Hilden ja Ahonen

Vain Peukaloinen

Itä-Häme 17.1.2013: ”eläkeläisveteraani” seniori Ahosen (joka hänen sanojensa mukaan ”hölmöilee”), ja 70-v ”donna” Hildenin (jolle hänen sanojensa mukaan ei mahda mitään) ripeä Heinolan hallinto alkoi eilen, 16.1.2013 Hildenin johtamalla kokouksella.

Viimeinen Hildenin ja Ahosen julkinen vastustaja Matti Seppä ei enää ole uhkaa, koska häntä poliittisesti ostettiin ulos, niin kuin omana aikana ostettiin kaupungintalosta.

Esalainen ” horatio caine” Nieminen, joka näköjään syö samanaikaisesti kahdesta lautasesta (ESS ja Itä-Häme) lisää tulta väristämällä totuutta taas, vähän tai ei vähän. Jos kaupunginjohtajasta kaupunkilaisten kiusaksi ja loukkaukseksi paikalliseen lehteen pistetään jättiläiskokoisia pilakuvia, niin koko poliittinen johto vajosi niin alas, että alhaisempi ei enää voi vajoaa.

Minä tajusin nyt, miksi farssi jatkuu vieläkin.
Heinolan kassassa on ilmeisesti ylimääräisiä varoja, jotta voi pistää sinne suun tänne.
Jos kaupunki on valmis antamaan miljoonia Toriparkille, kymmeniä tuhansia Saija Jäppiselle, niin varmasti ei hätä, että maksetaan kymmeniä tuhansia Rinnevaaran eliminointiin.

Sen sijan, että taloudelliset ja poliittiset voimat kaavoittaisin kriisikunta - Heinolan pelastamiseen, kolme kuukautta ne voimat tuhlataan kaupunginjohtajan ajojahtiin. Vain Heikki Mäkisen kuopiolaisen yrityksen asiantuntijapalvelut maksoivat kaupungille 12.000. Mitä maksoivat muut konsultoinnit ja palvelut, tietää vain Ahonen ja Malin ja Tarkastuslautakunnan Hilden.

Sekä Hildenille että Ahoselle Heinolan kassa on aina auki.
Nyt on tärkeä eliminoida Rinnevaaraa, laillisesti tai laittomasti, maksa mitä maksaa.
Seniori-parivaljakko viis Heinolasta.

31

420

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vain Peukaloinen

      #Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Juhani Ahonen (kok) sanoo, ettei heillä ole enää muuta vaihtoehtoa kuin kuntalain pykälä 25. Se tarkoittaa epäluottamuksen syntymistä ja työsuhteen purkamista." (ESS 17.1.13)

      Nyt en tajua, johtaako seniori Ahonen Heinolaa vielä virallisesti tai epävirallisesti?
      Mikä valtuusto antaa potkut Rinnevaaralle?

      Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen. Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.

      Sii mihin takinkääntäjän Ahosen mukaan luottamusmenetys perustuu?
      Jos Ahonen ja Hilden julkisesti mestaavat kaupunginjohtajaa, kertokaa kansalle, mihin konkreettisesti johtaja on syyllinen.

      Älkää vain syötä meille abstraktisia lauseita kanslian ilmapiiristä ja sihteerien pahoinvoinnista, joka kallisti oli ”ostettu” työterveyspalvelulta, vaan faktoja.

      Jos ette uskalla itse, käyttäkää rääväsuista esalaista Helmistä.

    • 4+13

      Itä-Hämeen ja Etlarin mukaan potkut tulee molemmista paikoista helmikuussa. Ehkä sopineet keskenään.

      Tätä päätöstä odotetaan. Jihuu! :)

      • Tsemppiä Kaupunginj.

        Lehdet erehtyivät kerran. . . ja ...


    • asioita seurannut

      Voi Peukaloinen, taistelusi alkaa vaikuttaa epätoivoiselta. Tämän päivän Itä-Hämeessä ja ESS:ssa on täyttä faktaa tämän hetken kaupunginjohtajatilanteesta. Ahonen on ainoa suoraselkäinen poliitikko kun uskaltaa myöntää virheen. Oikea johtopäätös tehdyn virheen jälkeen olisi ollut jättäytyä pois kh:sta. Toisaalta, tällaisessa kriisitilanteessa myös jatkuvuudesta on kaupungille hyötyä. Rämöä kohtaan arvostukseni meni nollille.

      Rinnevaara olisi osoittanut suoraselkäisyyttä kun olisi suostunut/nöyrtynyt neuvotteluihin. Nyt hän on pakoillut työnantajansa kohtaamista, mikä ei ole ollenkaan viisasta jatkon kannalta.

      Peukaloisellekin olisi hyväksi tunnustaa tosiasiat. Vai oliko Ari Helmisen jutussa jokin asia, joka oli virheellinen? Rinnevaaralla ei omasta toiminnastaan johtuen ole enää tulevaisuutta Heinolan kaupunginjohtajana koska ei suostu keskustelemaan työnantajansa kanssa kuin juristin välityksellä. Terveydentila ei voi olla tähän syy kun kuitenkin pystyy tekemään rikosilmoituksia ja neuvottelemaan juristinsa kanssa.

      Pilakuva ei ole kunnianloukkaus, kaupunginjohtaja on julkisuuden henkilö ja hönestä saa sellaisia piirrellä. Tottahan se esitti, Rinnevaara on mennyt Heinolalata ja heinolalaisilta piiloon.

    • 18+7

      Erittäin loistava kirjoitus. Asia on juuri näin!

      Ei ole kaupunginjohtajalla enää tulevaisuutta Heinolassa, eikä Pyhäjärvellä. Piileskely on naurettavaa.

    • Vain Peukaloinen

      #Rinnevaaralla ei omasta toiminnastaan johtuen ole enää tulevaisuutta Heinolan kaupunginjohtajana koska ei suostu keskustelemaan työnantajansa kanssa kuin juristin välityksellä.#

      1. Rinnevaaran jokainen sana tai ele on väristetty tai tulkittu hänen vahingoksi. Pelisääntöryhmä epäonnistui, Ahosen hallitus jatkuvasti hölmöilee, salailee Rinnevaaralta asiakirjoja, muuttaa asiakirjoja jälkeenpäin ja tee olennaisia muutoksia jo kokouksien aikana.
      Sen lisäksi Rinnevaara alusta yritti etsiä sopua ja julkisesti oikaista asioita. Mutta kun tuli ilmi, että media osallistuu aktiivisesti poliittiseen ajojahtiin ja Ahosesta ja Kankaanpäästä tuli kumppaneita, ja erityisesti kun asiaan puuttui seniori Hilden, niin kenen kanssa voisi asioida ilman juristia?

      2. Miksi ihmeessä muilla on oikeus potea masennusta tai ottaa virkavapaita, mutta ei Rinnevaaralla?

      3. Erottamisasiat ensi pitäisi käsitellä juristien kanssa. Ja nimenomaan juristien kanssa. Rinnevaara osoittaa harkintakykyä, kun ei ryhtynyt loanheittoon, vaan antaa ammattimiehelle tehdä työtä.

      4. Ahonen ei tarvitse lakimiehiä, vaan luottaa omaan harkintakykyyn, joka petti häntä vakavasti jo useita kertoja.
      - Ensin, kun hän itse myöntää, oli suuri moka ja ”hölmöily” kaupunginjohtajan valinnassa. Jos Ahosen apurina olisi ammattijuristi, niin asiat voisi oikaista hyvissä ajoin. Ahosen apurina oli vain varatuomari Kankaanpää, jonka osaaminen on rajoitettu adressien tekemiseen, tuloksena on nykyinen tilanne.
      - Perussääntöryhmän toiminta on erittäin kiistanalainen, koska ryhmän johtaja osoittautui jääviksi ja osti itse itseltään asiointipalveluja (DI = työpsykologi?).
      - Kansliapäällikön valinta on myös farssi: ensin Kankaanpää, sitten Malin ja nyt Romppanen. Nyt vähän epäilen, onko Romppanen tietoinen, mihin hän nyt joutumassa. Varo, Romppanen, sinustakin tehdään valitus ja sinutkin erotetaan, jos yrität tehdä oikeata työtä. Kankaanpäällä, joka olisi sinun alaisesi, on vielä kolme kuukautta, ja kuten näet, se riitaa, jos Kankaanpään kaveri Helminenkin jatkaa Heinolan ”pelastamista” kanslian ”putsareista”.

      Myönnän, että Rinnevaaran tilanne on huono, hän ilmeisesti ei mahda mitään ihmisille, joille ”ei mahda mitään”. Olin varma, että jos Ahonen ja Hilden ovat hallituksessa, niin hyvästi unelmat kriisi-Heinolan pelastamisesta.

      Myönnän, että olen huono Rinnevaaran pelastaja, olen vain mitätön matonen.
      Nyt ”ulostajalle”, joka nimittelee ihmisiä erittäin rumasti, tuli käsky olla hiljaa. Viimeinenkin kirjoitus, perverssin taidon huippu, oli poistettu melkein saman tien. Arvelen, kuka nyt yrittää johtaa palstaa.
      Niin en minä, ei Rinnevaara mahdamme teille mitään.

      Minä vain pidän Rinnevaaran puolta, hän on hyvä, mukava ja rehellinen ihminen. Fiksu sen lisäksi ja halua toimia oikein säästämällä, ei tuhlaamalla.
      Hilden näköjään hylkäsi jo omia vanhuksia, nyt edessä kesäteaatterin hoito Jääppisen yritykseksi ja kulttuuritoimeen kautta Jäppisen sijoittaminen uuteen toimistoon WPK-miljöön.
      Ja tietenkin Kesäteatteri Oy:lle ilmaisen Toriparkin rakentaminen.

      Pilakuvasta: onko jotenkin mahdollista, että Heinolan oikeudenetsijä Itä-Häme tasapuolisuuden nimellä julkaisee pilakuvaa, jossa seniorit Ahonen ja Hilden laulavat kehtolaulua vauva-Saijalle WPK-talon pihalla.

    • 13+16

      ”Oikea johtopäätös tehdyn virheen jälkeen olisi ollut jättäytyä pois kh:sta. Toisaalta, tällaisessa kriisitilanteessa myös jatkuvuudesta on kaupungille hyötyä.”
      Jatkuvuudesta? Hölmöily ja mokat?

    • ja meno jatkuu...

      Sivistystoimenjohtaja Hepo-oja on virkavapaalla - vai masentunutko? Ennen virkavapauttaan päätti useamman kerran, että lapsi-Jäppinen, kulttuurisihteeri, muttaa Galleria Lambertin omaksi toimistokseen, jossa myydään suoraan kadulta teatterilippuja kesäteatterifarssiin.

      Lisäksi Hepo-oja päätti kulttuurisihteeri Jäppisen esityksestä ja äiti-Hildenin luvalla, että Jäppinen saa ostaa pakettiauton kulttuuritoimistolle Jyrää-tapahtumaan. Jyrää tarvitsee pakettiautoa kerran vuodessa yhtenä päivänä ja pakettiautoa ei voi lainata.

      Kulttuurisihteeri päätti Hepo-ojan kannattamana, että kulttuuritoimiston väki lähtee ennen joulua Lontooseen shoppailumatkalle.

      Mistä budjetista pakettiauton ostaminen ja mikä talousarvio?
      Mistä budjetista Lontoon shoppailumatka ja mikä talousarvio?

      Pitäisikö tarkastuslautakunnan kysyä kulttuuritoimiston hankinnoista ja ostopäätöksistä - mihin perustuu? No ei tietenkää. Äiti-Hilden on ollut tarkastuslalutakunnan jäsen ja pian äiti-Hilden on myös Heinolan kaupunginhalllituksen johtaja, kunhan täyttää ensin 71 vuotta.

      Kaupungin virkamiesmafia on päätänyt korottaa omia edustuskulujaan, päättää itse hankinta-oikeuksistaan (unohtaen hallinto- ym säännöt) ja lisäksi päättänyt poistaa palkkakaton ja lisäksi 70-vuotias Ahonen päätti, että viransijaisuuksien palkankorotukset päättää virkamiesmafia itse. Kun arvostetiin sitä, että vs. kaupunginjohtaja, henkilöstöjohtaja S. Malin nostatutti omaa palkkaansa yli 3000 eurolla/kk ja "hovinsa" palkkoja muutamalla tonnilla.

      Hulvatonta on hulvaton meno Heinolassa - virkamiesmafia johtoista Ahosen tukemana.

    • Vain Peukaloinen

      Minä ennustin, että Malinista tulee pitenpiaikainen vs. kaupunginjohtaja, niin Ahosen mukaan tapahtuu.

      Kuinka pitkä aikaa Pekka Virkkunen oli vs. kaupunginjohtajana?
      Tätäkö oli Malinin tavoite pelisääntöryhmässä?
      Tästäkö Malin maksoi 12.000,- Heikki Mäkiselle, joka osti omia palvelujaan Kuopiosta?

    • Vain Peukaloinen

      IH 17.1.13: huippiotteet.

      Naurettavinta en ole lukenut kahteen kuukauteen.
      Onko esalainen Ari Helminen ihan sekaisin? Onko Ahonen tahallaan ”hölmö”?

      Ahonen: ”Rinnevaaran valinta oli hirvittävä virhe”. Onko Ahonen viisaampi, kun Kouvolan HaO?

      ”Ahonen oli paljon tekemisissään Rinnevaaran kanssa. Hänelle selvisi hyvin pian, ettei hän sovi kaupunginjohtajaksi”. Millä tavalla Rinnevaara teknisesti ei sovi kaupunginjohtajaksi? Mitä Ahonen teki, kun pian selvisi hirvittävän virheen? Jos virhe oli todella hirvittävä, miksi Ahonen ei puuttunut asiaan ”hyvin pian”. Ja mitä on ”hyvin pian”? Ahonen vain seurasi sivusta tietäen hirveästä virheestä ja antanut asian paisua. Normaali työnantaja ainakin ottaisi asia puheeksi ”syyllisen” kanssa, mitä meidän seniorimme?

      ”Henkilöstö alkoi oireilla…” No tietenkin, kun tulosaluejohtajat olivat hermona keräämällä allekirjoitukset adressiin, niin se kostautuu alaisille. Nyt kuntalaiset oireilevat.

      ”Ahonen kantaa vastuutta jatkamalla hallituksessa”: naurettavampi väitteitä en kuulut. Tämä on poliittisen farssin huippu. Ihminen viimeisenä aikaa ei tee muuta, kuin virheitä, ja hän jatkaa… Hyvä poliittinen vastuu.
      Samalla periaatteella rikollisellekin pitää antaa oikaista omia virheitään rikospaikalla.
      Ja miksi ihmeessä AHONEN KANTAA VASTUUTTA JATKAMALLA, JA RINNEVAARA KANTAA VASTUUTTA JOUTUMALLA IRTISANOTUKSI.
      Samalla periaatteella Rinnevaaran pitäisi jatkaa, mikäli hän teki virheitä.

      ”Olen sotkun aiheuttanut, olen vastuussa sen selvittämisestä”. Mikä vastuu? ”Pukki kaalitarhassa”-vastuuko?

      ”Hän (Rinnevaara) on ollut epärehellinen alusta lähtien”. Kenelle? Miten?
      Hän muuttui irtisanomisen yhden vuoden virkavapaudeksi
      Kaikki sen tietää, se on julkinen tieto. Ja eikö se tapahtui sen takia, että hallituksesta ja sen päätöksestään tuli valitus?

      ”Malin on osittanut päteväksi ja jämäkäksi kaupunginjohtajaksi”. No comments...

      ”Kaupunki on palannut normaaliin arkeen Malinin aikana” on todella naurettava väite. Ari, avaa silmät! Palkkakatto pois, palkkojen korotukset, ruumia siirtoja, Toriparkin ajaminen väkisin, Saija Jäppisen palatsin rakentaminen WPK-talon pihalla – tämäkö on normaali Heinolan arki? Kansliapäällikön valintasotku, rikosilmoituksia, asiakirjojen manipulointi, pöytäkirjojen virheet – tämäkö on normaalia?

      Ari, pelastatko Heinolaa vai Heinolan nyväveliverkkoa? Ei tarvitse vastata, kysymys oli ritorinen.

    • Hönölän Kielipoliisi

      Ensinnäkin, se on Mäkilä, ei Mäkinen ja Niemi, ei Nieminen. Pelisääntötyöryhmä, ei perussääntö.
      Romppainen ei ole tulossa Heinolaan, hänhän ilmoitti 17.1. Itä-Hämeessä, että ei hae paikkaa enää uudestaan.
      Käsittääkseni kaupunki ei myöskään ole missään ilmoittanut sitoutuvansa toriparkkiin tai sen kustannuksiin.

      Toisekseen, puuttumatta sen enempää kulttuuritoimen pakettiauton hankintaan, epäilisin, että autolle on käyttöä useamminkin kuin kerran vuodessa. Kulttuuritoimelle kun kuuluu muutakin kuin Jyrää ja kesäteatteri. Tuskin museoiden näyttelytkään henkilöautolla siirtyvät paikasta toiseen.

      Miten minulta on jäänyt huomaamatta, että WPK-talon pihalla rakennettaisiin jotakin palatsia? Lienen sokea.

    • Kehuja peliin!

      Peukaloisen on helppo haukkua, mutta vaikea kehua. Vaikka on selvästi Hannele Rämön lähipiirissä, hän ei ole kuin muutaman kerran maininnut Rämön nimen. Kehu nyt kerrankin Peukaloinen Rämöä, että näkee että osaat kehuakin kaveria. Ehdotus sulle, neljän vuoden päästä kunnallispolitiikkaan. Mikäli kukaan ottaa sinunlaista mielikuvitusleikkijää mukaan. Varmasti on mukava lukea asiakirjoja ja lehtiä, ja tehdä niistä itsekseen omia johtopäätelmiä. Mielikuvitusleikeillä menee nopeasti metsään.

      PS. Ootko nähnyt kulttuuritoimiston pakettiautoa?

    • Vain Peukaloinen

      Kiitos korjauksista.

      Avaustekstissä todella ei pitäisi olla Nieminen. Tietenkin se on esalainen Ari Helminen.
      Myönnän, että olen erittäin hermostunut, koska olen erittäin huolissa kaupunginjohtajan erottamafarssin johdosta. Ja miksi minulla ei ole oikeutta olla hermostunut? Tai hermostuminen on vain kanslian työntekijöiden etuuksia?

      Mäkilä on Heikki Mäkilä Heinolasta, 1 KH:n varapuheenjohtaja ja PELISÄÄNTÖRYHMÄN johtaja.

      Niemestä en tiedä, ei löydy.

      WPK-talon palatsina tarkoitan rakennusta, joka nyt on varastona WPK-talon pihalla ja jota pitää ”kunnostaa” kulttuuritoimen tiloiksi.

      Toriparkkiin kaupunki on sitoutunut jossain määrin, koska ensimmäiset askelet on jo tehty. Ja sen verran kaupunki on sitoutunut, että omana aikana oli tehty virheellinen päätös toisen kiinteistön yhteydessä ja tasapuolisuuden nimellä nyt kaupungin pakko kohdella muitakin kiinteistöjä samoin antamalla mahdollisuus autopaikkoihin keskustassa. Tietenkin kaupunki ei ole sitoutunut TALOUDELLISESTI, mutta kun mainitaan 20 % ja lainojen ja velkojen takausta, sitten taloudellinen sitoutuminen on lähellä. Sen takia Malin nyt ajaa asian selvitystä. Ja nyt, kun hänelle luvattiin vaikka kuinka pitkä aikaa kaupunginjohtajan sijaisena, jämäkkänä johtajana hän ajaa senkin asian. Jos Malin antaa Mäkilälle ostaa itselle itseltään palveluja, niin en epäile enää Malinin kykyjä. Harmi minulle, koska minä olin Malinista eri mieltää.

      Auton ostosta oli ilmoitettu julkisesti, sen enempää en tiedä. Oikaisusta varmasti olisi ilmoitettu myös, koska tilanne on hyvin kiusallinen.

      Sen lisäksi, olen vain pieni matonen ja voin tehdä virheitä. Tekee Ahonen paljon suurempia virheitä, mutta haukkujen sijalla saa palkinnoksi Bondenin paikan hallituksessa.

      Ja vielä lisäksi. Minulla on oikeus pitää Rinnevaaraa hyvänä johtajana. En huomannut mainintaa virheistä, joita Rinnevaara tekisi kuntalaisten edun ajamisen yhteydessä tai kuntalaisten vahingoksi.

      Minulla on oikeus olla pitämättä ihmisiä, jotka järjestivät Rinnevaaran eliminointia. En pidä Hildenin asenteesta ”minulle ei mahda mitään”, en pidä Jäppisen valetodistusta Rinnevaarasta. En pidä Heinolan resurssien tuhlausta. En pidä kaupunginjohtajan ajojahdista mahtipontisesti koko kaupungin nimellä. En pidä tavasta, jolla Rinnevaaran hypoteettiset ja abstraktiset virheet korjataan.
      Minulla on oikeus, maksan veroja ja tavallaan, hypoteettisesti, olen Hildenin, Ahosen, Jäppisen ja Malinin työnantaja.

      Mutta virheiden mainitseminen otan nöyrästi vastaan.

      P.S. Tarkoitatko, että kulttuuritoimiston uusi auto on palautettu ja kauppa purettu? Kiitos tiedosta, esalainen Ari Helminen voisi mainita tästä, kun hän on kaikesta perillä ja on niin kovasti halukas etsimään totuutta Heinolasta.

    • Vain Peukaloinen

      Jos Anu Romppanen on tosissa ja ei enää halua Heinolaan sillä ehdolla, että häntä alistetaan alaisten sätkynukeksi, niin hän osoittaa kaukonäköisyyttä ja viisasta varovaisuutta.
      Ja syystä, kun Heinolassa erotetaan johtoporrasta niin ripeästi.
      Yrittäkää erottaa juoppoa, lintsaria tai narkkaria. Ei onnistu.
      Mutta kaupunginjohtaja nykyään on täysin lainsuojaton, vapaata riistaa.

    • rrtytryr y yy

      Niin, kysymys niistä sähkölaitoksen myynnistä saaduista rahoista, vai? Kuusikymmentä miljoonaa. Pitäisi saada tuhlattua omiin ja sukulaisten hankkeisiin ennen kuin Heinola liitetäöän Lahteen?

    • kattila ja pata

      Tuo oli hyvä havainto:

      Ahonen kuvittelee kantavansa "vastuuta" mokistaan jatkamalla luottamustoimessa vaikka oli jo edellisissä vaaleissa eläkevaari.

      Rinnevaaran käsketään kantaa vastuuta antamalla kiltisti erottaa itsensä, vaikka hänen "rikoksiaan" ei ole asiallisesti listattu vielä missään.

      • Hiihaaho

        Äänestäjät voi katsoa peiliin, kun funtsivat ketä on luottamusellimissä.....eli seniilikerho on ihan itse äänestetty johtoon.


    • Vain Peukaloinen

      Ahonen taas tekee möhläyksiä.
      Esalainen Ari Helmisen journalismietiikka: laita fiktiot faktoina, voi mennä läpi.
      ESS taas näyttää esimerkkia, miten se manipuloi faktoja ja mielipiteitä.

      1. Heinolassa ei tehdä historiaa antamalla Rinnevaaralle tuplapotkua.
      2. Rinnevaaran Pyhäjärven virkavapaille vuodeksi on muu selitys, kun Rinnevaaran kierous.

      Pyhäjärvi ei ole erottamassa Rinnevaaraa
      http://www.itahame.fi/?article=399956

      Pyhäjärvellä ei ole käynnissä mitään valmisteluja virkavapaalla olevan kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran erottamiseksi, kertoo vs. kaupunginjohtaja Veikko Tikkanen. Itä-Häme ja Etelä-Suomen Sanomat kertoivat tänään, että Rinnevaaraa uhkaisivat helmikuussa yhtaikaiset potkut sekä Heinolassa että Pyhäjärvellä.
      ....
      Pyhäjärven kaupunginhallitus ei viime kesäkuussa hyväksynyt Rinnevaaran irtisanoutumista, vaan myönsi hänelle sen sijaan virkavapaata tulevaan elokuuhun asti.

      Itä-Hämeelle kiitos oikaisusta ja pyyntö tarkistamaan Ari Helmisen väitteet.

    • Häpeä Helminen

      Kaupunginjohtaja Rinnevaara ei ole ehtinyt aloittaa työtään Heinolan kaupungin parhaaksi, kun hänet halutaan erottaa tekemiensä virheiden vuoksi.

      Kuka kertoisi, minkä virheen Rinnevaara on tehnyt?

      Heinolan kaupungin "päätöksenteko" kohdasta, jossa on kaupunginhallituksen pöytäkirjat, on luettavissa että Rinnevaara on tehnyt upeaa työtä kaupungin parhaaksi.

      Nyt vaan kaikki oikeudentuntoiset ihmiset, jotka eivät hyväksy toimittaja Ari Helmisen röyhkeää ja kohtuutonta kirjoittelua, peruuttamaan Etlarin ja Itä-Hämeen tilaukset - toistaiseksi. Kunnes journalismin taso parenee ja Heinolan kaupunginjohtajan röyhkeä haukkuminen ja pilakuvien piirtely loppuu.

      Kännytkät käteet ja tilauksia perumaan!

      • diktaattori

        Onneksi en asu heinolassa.
        Ahonen hölmöilee ja sooloilee ,ei tunnu tietävän työsuhde asioista.
        Pöllö !
        Tietysti Rinnevaaran touhut pitää tutkia ja tehdä johtopäätökset.
        Lakia noudattaen.


    • 12+9

      #Tietysti Rinnevaaran touhut pitää tutkia ja tehdä johtopäätökset.#

      Mitkä touhut? Hän ei saannut tilaisuutta tehdä mitään kaupunginjohtajana valtavan hyökkäyksen johdosta.

    • Syyt ja seuraukset

      Rinnevaara ehti olla 1,5 kk kaupunginjohtajana, kun hän aiheutti 51 adressivirkamiehen mukaan kriisin, kriisin, kriisin:

      Heinolan kaupunginhallituksen asettaman työryhmän (Mauno Kuusela, pj,, Timo Virtanen, jäsen ja Sinikka Malin, sihteeri) raportti,
      kohta 2.2.3. "avoin kriisi":

      Tapahtumien kuvaus aineiston ja haastattelujen pohjalta:
      (aineisto on adressivirkamiehiltä ja Wellamon haastattelut, ks Wellamon raportti)

      - virkamiehiä pidetään usein laiskoina ja saamattomina
      - henkilökuntaa sanotaan olevan iikaa
      - virkamiesten asiantuntemus kyseenalaistetaan herkästi
      - virkamiehiä ei aina kohdella arvostavasti luottamuselinten kokouksissa
      - asioiden heikosta valmistelusta ja salailusta valitetaan
      - valituksia, poliisitutkintoja ja vastaavia ilmiöitä esiintyy paljon
      - luottamushenkilöt sekaantuvat operatiiviseen toimintaan
      - hallinnossa ilmenee ns ohijohtamista

      Niin oikein. Näinhän se on. Virkamiehiä on edellisten kuntaliitosten jäljiltä liikaa Heinolan asukasluvun koko ajan vähentyessä. Salailtu on. Valtuutettu Seppä tietänee. Valmisteltu on heikosti. Sosiaali- ja terveyslautakunta irtisanottiin kesken kauden. Turvamiehiä on tarvittu. Kaupungintalolle veronmaksavat eivät mennä kokouksiin (virkamiesmafia). Tiedotusvastuuta ei ole kansliapäälliköllä, kukin virkamies tiedottelee omaan pussiinsa.
      Henkilöstöjohtajuutta ei ole henkilöstöjohtajalla, kun virkamiehiä ei kohdella arvostavasti ja palkkaus ei ole oikeudenmukainen. Toisten tehtävät ovat ylikuormitettuja ja toisten alikuormitettuja. Pätevyys ei ole riittävä. Kaupungin hankitamääräyksiä ja hallintolakia ei noudateta jne.

      Samassa raportissa todetaan, että päättyneen valtuustokauden aikana on ankarien rakennemuutosten keskelä kuitenkin saatu hyviä tuloksia kaupungin talous on edellistä valtuustokautta paremmassa kunnossa jne.

      Eihän se pidä paikkaansa. Päijät-Hämeen kunnista Heinolassa työllisyys on huonoiten hoidettu. Ostopalvelut ovat erittäin kalliita ja huonosti hoidetut.
      Lasten huostaanotot ovat määrältään suuria ja kasvaneet eikä virkamiesten lisääminen ole parantunut asiaa. Lastensuojeluilmoituksia ei ole ehdittu tutkia lain edellyttämällä tavalla. Vanusten palvelut siirretty Reumalle, joka myytiin halpaan hintaan (Kukkoselle ?) ja nyt laskutetaan sekä vanhuksilta että lisäksi Heinolan kaupungilta suuret vuokrat jne.

      Einkeinotoiminnan hoitaminen on heikkoa. Sijoitustoiminnan hoitaminen on ollut heikkoa. Heinolan kaupunki ottaa lisää velkaa heikentyneisiin palveluihin, vaikka veroprosentti on maan suurimpia. Energiarahaston tuotto menee velkojen korkoihin. Energian hinta ja energian siirtohinta on korkea ja veronmaksajat maksavat monikansallisille yritykselle - ei enää Heinolan kaupungille kovan hinnan sähkönsiirrosta.

      Kirsi Korttila aoitti sosiaali- ja terveystoimen tulosaluejohtajana keväällä 2010. Korttila on hakenut Raumalle töihin, mutta Rauma laittaa uuden haun.
      Korttila keräsi "huolenilmaisuun" adressiin nimiä "epäilyttävällä tavalla".

      Toivottavasti Korttilan alaiset kirjoittaisivat Korttilan toimista tälle palstalle.
      Toivottavasti Korttilan työsuhde puretaan epäasiallisen käytöksen vuoksi.

      Heinolan kaupunki tarvitsee tiedotusjohtajan (kansliapäällikön sijaan) , joka vastaa kaupungin tiedottamisesta ja ulkoisesta profiilista. Imagonluojana vs. kaupunginjohtaja Malin on täysin epäonnistunut. Kuka tahansa virkamies on antanut mitä tahansa lausuntoja medialle - ilman virallista kantaa.

      Rinnevaaran erottamistyöryhmä (Kuusela, Virtanen, Malin) ei huomioi lainkaan Malinin tekemiä virheitä:
      - kansliapäällikkönä (tiedotus)
      - henkilöstöjohtajana (virkamiesten kriisiytyminen - ohijohtaminen - ali- ja ylityöllistäminen jne)
      - vs kaupunginjohtajana - vastuu einkeinotoiminnasta, sijoitustoiminnasta ja

      Heinolan kehittämisestä itsenäisenä ja vauraana kuntana - ei ikuisena kriisikuntana ja työttömyyskuntana. Malinilla oli kiire perustaa kaupunginjohtaja Rinnevaaran erottamista varten työryhmä. Hän osti "asiantuntijapalvelun" työryhmälle Heikki Mäkilältä, Dazid Oy, hintaan 14.760 euroa kilpailuttamatta ja vastin kaupungin hankintaohjeita. Heikki Mäkilä oli jäävi, joten hänet tiputettiin työryhmästä pois, mutta myös Malin itse on jäävi, hän kuitenkin jäi työryhmän sihteeriksi.

      Malinin maine kuntajohtana (Ypäjän kunta) on arveluttava en vuoksi, että Malin on lausunut olevansa iloinen siitä, että Ypäjässä ei ole "haisevia teollisuuslaitoksia". Ehkäpä Malinin maine "maailmalla" tunnetaan, koskapa Heinolaan ei ole saatu teollisuuslaitoksia?

    • Hehe.

      Heikki Mäkilältä, Dazid Oy tilasi Heikki Mäkilältä sopivasisäloinen konsultointiraportti.
      Hehe.

    • Ymmällään
    • Johtopäätökset

      Edelleenkään tyyppi ei sanallakaan sano, yritetään vielä kerran tai hommassa on tullut väärinkäsitys tai tarkistan työtapojani. Missään tiedoksiannoiss tämän tyyppisiä asioita ei ole tullut ilmi. Toteaa vain, minussa ei ole mitään vikaa, muissa on vikaa. Teen tollasesta omat johtopäätökseni.

    • Paha uni

      Raili Hilden ei enää hoitaa vanhusten asioita. Tietenkin, Raililla nyt on tärkeä tehtävä, sen voi ymmärtää. Entä vanhukset? Hylkääkö Raili omia eläkeläisiä?
      Aiemmin sivulle oli laitettu erikoinen runo, jota kopion nyt kokonaisena. Säkeistö ” Kymmenen metrin päässä…” ihan kuin Railille omistettu.

      • Paha uni

        Paha uni

        Laitoksen käytävän varrella makaamassa
        puolen tusinaa vanhusta, ilkosen alasti,
        odottamassa pääsyä suihkuun.

        Paljaat rinnat, vuosien rypistämät,
        ruokkineet viisi, kuusi lasta maailman turuille.
        Kädet koukistuneet, tehneet työtä rakkaudella
        tämän maan vapaaksi saamiseksi jälkipolville, kasvualustaksi
        Iho ryppyinen, viluinen, vapiseva,
        häpy paljaana, vailla langan kiertämää peitoksi.
        Silmissä tyhjä katse,
        heidän sielunsa olivat lentäneet pakoon
        tässä nykyajan keskitysleirissä.

        Yksi työllisyysvaroin palkattu pesijä
        pesemässä kiireesti mummoja pesuhuoneessa,
        jotta ennättäisi kaikki ennen työvuoron loppumista:
        Ylitöitä ei saa tulla eikä niistä makseta
        ei ole varaa korvata tätä työtä joka ei tuota mitään.
        Koulutettujen työ maksaa liikaa
        - hyvä että edes työllisyysvaroin.

        Kymmenen metrin päässä käytävällä
        pidetään konferenssia hoidon laadun kohottamiseksi,
        kustannusten alentamiseksi - veronmaksajien varoilla.

        Ne, jotka päättävät
        kohottavat maljoja, hymyilevät, nauravat,
        nauttivat leivoskahveja, tyylikkäinä,
        ylväästi seisoen kauniissa puvuissaan,
        kiiltävissä kengissään,
        kiharat ja solmiot ojennuksessa,
        katseessa tehokkuus ja itsevarmuus.

        Puhutaan henkevästi,
        kuinka vanhusten oloja voitaisiin parantaa,
        kohottamalla asuntojen laatua ja palvelutasoa.
        Rakentamalla ia korjaamalla asunnoiksi
        yksilöllisiä vuokra-asuntoja.
        Muuttamalla vanhainkoteja palveluasunnoiksi.
        Näin voitaisiin saada rakennustyöpaikkoja,
        ja kauniita seiniä vanhuksen katsella
        - ja gryndereille rahaa sijoitettavaksi ulkomaille,
        ja vähemmällä työvoimalla hoitaa useampi vanhus.
        Eihän vuokra-asuntoihin tule kuulua yöhoitajaa.
        Jos olisi yöhoitaja, talo olisi silloin laitos
        eikä silloin saisi valtionapua.
        Mutta vanhuksethan voisi laittaa nukkumaan
        vaipoissa öisin, voi sitä siihenkin virtsata!
        Ei yöllä tarvitse nousta kaatumaan!
        Onhan heillä turvapuhelimet!
        Voi raukkoja päättäjiä.
        Itselleenkin tulevaisuutta rakentavat,
        yksinäisyyttä, pelkoa, turvattomuutta.
        Rahasta on tullut epäjumala.

        Ovat unohtuneet nurkan takana käytävällä
        avuttomina makaavat vanhukset,
        eivät he tarvitse uusia omistusvuokra-asuntoja,
        Eivät he omistamisesta enää pysty nauttimaan.

        Vain lämpimän, pehmeän vuoteen,
        lähelle riittävästi työnsä taitavia ihmisiä,
        jotka auttavat kun tarvitaan.
        Sydämen lämpöä ja rakkautta .
        Siinä olisi kyllin.

        Miltä tuntuu nurkkaan kaatuneesta kipuineen,
        kun apu tulee vasta aamulla.
        ”Uskallanko hälyttää apua?
        Ottavat vielä hälyttimen pois, jos kutsun liian usein.
        Osaisinko edes?
        Nitrotkin jäivät yöpöydälle.
        Hyvä Jumala, ota minut pois tästä helvetistä,
        tarpeeton kun kerran olen!"

        Kuljin käytävällä makaavien vanhusten ohi.
        Sydämeni oli pakahtua.
        Etsin jostain pyyhettä paljaille peitoksi.
        ”Älä ota niitä uusia, niitä ei ole merkitty vielä käytettäväksi."
        Jostain löysin vanhoja riepuja,
        joita vein suojaksi vapiseville vartaloille.
        Muuta en voinut.

        Vanhusten silmiin palasi katse - elämä, loiste, kiitollisuus.
        Sielut olivat palanneet ruumiisiin pakomatkaltaan.

        Heräsin - voiko tämä olla totta?
        Sen tietää vain, jos uskaltaa nähdä riittävän läheltä.
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/11197510


    • cdg fghfhfd

      Ovatkohan nämä senioritkin vapaamuurareissa, ajamassa toinen toistensa etuja oikein valan kanssa?

      • Seniori itsekin

        MOT:in kuvauksisaa oli alinomaa seniorit.


    • Adressi...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5960
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      79
      3409
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2621
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2155
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      2105
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1242
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe