Hei sie autonpotkija! Luulekko, että on olemassa sellaista ilmiötä kuin ilmainen autoilu? Miehän voisin tietenki korjauttaa muutkin lommot tämän ilkivallan piikkiin, mutta mitä siitä tulis, jos kaikki olis huijareita, ahneita ja kathen paskoja?
Joku maksaa aina
40
759
Vastaukset
- Annos nivuslääkettä
Huumehörhökö potki pahassa olossaan syytöntä autoa?
Anna sille nivuslääkettä. Navakka ja vimmattu muulinpotku nivusiin yleensä rauhoittaa pahimmatkin anterot.
Lääkkeen jälkeen voidaan toteta eunukki-anterosta: OMPAS KILTTI TUO ANTERO. - Kamalat hörhöt
Pahasti sairaita päästä nuo auton potkijat hörhöt.
Liekkö etelästä päin muuttanheja takatyvisiä epäonnistuneita pikkusieluja.
Purkavat omaa mitättömyyttään toisten autoihin. - Asiaa nyt taas multa
Suomi on kokonaisuudessan melkoinen syrjäkylä. Ei sillä voi mitenkään päteä että on eteläsuomesta. Varsinkin jostain eteläsuomen pikkukylästä. Siellä niitä vasta niitä takapajuloita piisaa. Metsäperäläisiä. Sehän ei ihmisestä mitään tyhmää tee. Se että mistä on kotoisin. Useinhan on näin että eteläsuomesta tulee tänne se heikoin aines. Eteläsuomessa on suurin osa fiksua väkeä.
Lapista taas virtaa hyvää ainesta eteläsuomeen työnpuutteen vuoksi.
Yleisesti ottaen lappilaiset ovat hyvinkin valistuneita, oppineita, hyväntahtoisia, ahkeria, positiivisia jne. Varsinkin kun verrataan muuhun Suomeen.- karvalakki silmillä
Juntinpaa porukkaa ei olekaan kuin lappilaiset. Marisevia, sisäsiittoisia, negatiivisia, laiskoja ja alkoholisoituneita. Etelässä asuu koko sivistyneistö.
- Piera Bonku
Na pergale hyvät towerit. Son nyt Agseli viety ambulanssilla katkasuhoithon! Saa nähä tulleeko Agseli ennää takasin? Tajuttomana soli vieny. Jouni Näkkälä soli menny sinne ja soittanu sen abulanssin sinne. Paskoja ei ollu koriattu housuista. Semmosenhan soli viety. Non tottunhet tämmöshen net abulannssilaiset.
Na pergale kuiten.- Torsti Tuohenkiskoma
No voi pirgale kuiten,niinkö sillä' Agselilla pahasti kävi? No ei sole kummakkha ko viikkokauvvet on kiljjua särvpinyt. No se olisi parempi askelillekki päässä jo pois täältä. No met solemma kyllä nyt väärällä ketjulla,mutta onko se niin väliä,sephän tähänkin ketjuun tulee jotain asiallista tietoo hevelitti vie sentään.
- Näin se on
Ajelin Kittilässä mutkan. Ei se tie ollut sen kummemmin huonompi kuin muuallakaan. En huomannut että olisi ollut sen syvempiä uria kuin muuallakaan.
Niitähän nyt niitä uria joka tiellä nykyään. Urakoitsijat tienaa sillä että jättävät tiet auraamatta. Sama raha tulee aurasi tai ei.
Pikemminkin on nyt näin nyt ja aina ollut että Kittilän tie on paremmassa kunnossa kuin muualla.- Siperiaan yht.palv
Siis siihen asti kunnes kunnanraja tulee vastaan. Siitä Kittilän päin alkaa huomattavasti paremmin hoidettu tie. Näin on ollut jo vuosikymmeniä.
Sodankylän loisvirkailijoiden pitäisi poistua niistä loisviroistaan. Saamattomia pökäleitä aina ja iankaikkisesti. KAIKKI. - Näin se on
Siperiaan yht.palv kirjoitti:
Siis siihen asti kunnes kunnanraja tulee vastaan. Siitä Kittilän päin alkaa huomattavasti paremmin hoidettu tie. Näin on ollut jo vuosikymmeniä.
Sodankylän loisvirkailijoiden pitäisi poistua niistä loisviroistaan. Saamattomia pökäleitä aina ja iankaikkisesti. KAIKKI.Siis tiet ovat aina olleet kuin pottumaat jokapaikassa Sodankylän alueella vuosikymmeniä. Ei vain Kittilään päin menevillä teillä. Laiskoja ukkoja. Mitä lie lihavia kaliahörhöjä? Rahaa vain pitää virrata tilille helpolla ja paljon loisille.
Kaikki vain ovat Sodankylässä nössöjä uunoja lampaita. Siitä se kaikki johtuu. Kestää sitä yksin yrittää vaatia.
- Omaa nössöyttä se on
Mitä se vaikuttaa muutenkaan täälä räyhätä uunona nössönä niistä tienkunnoista. Menkää helekutin nössöt loisvirkapesiin valittamaan. Siis niille jotka ovat vastuussa teitten kunnnosta. Älkää täällä märiskö uunot.
Miksi toletta niin onnettomia nössöjä ja lampaita? Aina joka asiassa. - Kyllä maksaa aina
Sama mihin ketjuun näitä viestejä ruimii. Tulos on plus miinus nolla.
Lukijakunta on nyt sitä mitä se on. No minkäpä ne sille voivat.
Muutama erinomainen viestittäjä pitää koko Sodankylän palstoja hengissä.
Positiivisessä elämänmyönteisessä ja huumoripitoisessa hengessä.
Tässä ketjussa on erinomainen otsikko: Joku maksaa aina!
Se pitää paikkansa kaikissa asioissa. - henkiki haisee
No sanoppa sie paljonko maksaa kilo analtuppea?Ja kuka maksaa
- Lurpsista huh hah he
Esitippä kiperän kysymyksen.
Sanonpa näin vittumaisesti poikkeuksellisesti. Vai liekkö tuo silti niin vittumaisesti sanottu?
Siis näin: Kysyppä kuule towerihyvä MAINAREILTA. Net tietää nämä asiat todella parhaiden. Mistä saa ja miten. Tietävät varmaan edullisimmat ostospaikat.
Varmaan saa ilmaiseksikin niinsanotusti ko maksaa luonnossa mainareille.
- Positiivisuutta nyt
Puistattaa, sanoi ukko, kun akkaansa katteli.
- Oma vastuu
Myönnän, että oon väärin kasvatettu ollakseni kunnon lappilainen luterilainen. Mutta siis totuus on, että Kuivilan Jussi ei möis näitä vakuutuksia näin paljon, ellei meillä olis luottamuksellisia välejä. Myös yläkertaan.
Miks muuten tässä Karjalammentiellä on (kivitetty?) sammutettu katuvalo, jotta pääsee lisää potkimaan?
En näe muuta ratkaisua kuin tyytyä kohtalooni.
- hanhen selässä
Tuli sato taikka kato, rahaa täynnä onpi lato. EU
-Pittääkö paikkansa soankylässä kepulaiset? - Tollot laiskurit
Son muuten ollu jo kymmeniä vuosia tuo äärimmäisen huono tiestön hoito Sodankylässä. Mitättömät äijät hoitamassa kyseisiä hommiaan. Palkka kyllä kolahtaa loisille ja iso. Miksi nonki niin saamattomia. Menisivät pois sieltä loisviroistaan. Kun kerran eivät hoida laiskat tehtäviään.
Hengenvaaralliset tiet vuosikymmeniä. Törkeät paskat. Hirvittävää kansantaloudellista tappiota. Autot särkyy ja muut koneet ennätysajassa huonoilla teillä. Polttoainetta kuluu auraamattomilla teillä.
Siitä on puhuttu jo kymmeniä vuosia että kun kunnanraja vaihtuu sen huomaa suurena muutoksena paremmin hoidettuun ajorataan eli tiehen.
Mihin ne panee ne tien kunnossa pitoon tarkoitetut ruhtinaalliset rahat? - Neuvo tolloille
Opetelkaa tumpelot tollot pysäköimään ne kotteronne näissä asuntoyhtiön parkkipaikoissa omiin ruutuihinne. Vai riittääkö järki. Pitääkö teille kaikki opettaa kantapään kautta. Kysykää ohjeet älykkäämmiltä.
Älkää homostelko ja lähennelkö toiselle kuuluvaa pysäköinti länttiä.
Kysykää jos ette osaa. Isännöitsijän velvollisuus on teitä opettaa pysäköinnissä.- Kaikkia koskeva tämä
Autojen väliin pitää jäädä vähintään 80 senttimetriä (0,80 metriä) tilaa molemmin puolin. Jos tilaa on reilusti, niin mieluummin enemmänkin.
Tämä kuuluu järjestys-sääntöihin jotka on laissa säädetty. Siis autojen oikea pysäköinti oikeisiin niihin tarkoitettuihin paikkoihin.
Ei missään nimessä pihoille.
Jos tämä ei sovellu. Pitää muuttaa sellaiseen paikkaan asumaan jossa tämäntapainen toiminta sallitaan.
- kiitos kunnon työstä
Voisi käydä tuo Sodankylä -Kittilä tien auraaja ottamassa mallia hyvin hoidetuista teistä tuolla Kukasjärven ja Kieringin suunnalla. Ei tarvinnut urissa ajella.
Surkeasti on hoidettu Sodankylän puoli verrattuna Kittilänkin osuuteen. - pettäjämaa
Vieläkö se antero potkii autoja.Tolokku sentään,pitäs riittää kun potkii renkaita,kun auton ostaa
- Herralle siunausta
No tämä kyseinen antero on anonut ittensä munkkiluostariin surullisena eunukkina. Samanhenkisten veljiensä joukkoon. Kiltti siitä tuli kertakaikkisesti.
Siellä net nyt luostarissa rukkoilevat rauhassa herraaaaaaaaaa.
RUKOILKAAMME KAIKKI RAUHASSA HERRAAAAAA!!!!!! - Kädetön kotimies
Hei, mie en edelleenkään pysty lähteen edes ex-vankiserkkutytön luo käymään, koska mulla on paikallisterroristi riesana.
Tää on todellakin terroristi, ja paha juttu, että sukukaan ei myönnä!- Tuli siitä kiltti
Noo, ei se elämä ole ihan käsienkään varassa. Onhan sulla vielä jalat. Vimmattu muulinpotku nivusiin rauhoittaa kylllä pahimmatkin nipottajat ja pätijät.
Kokemusta on. Kamalasta räyhä-Anterosta tuli nivuslääkkeannoksen jälkeen oikein KILTTI Anteropoju.
- Varmat tulokset
Mulle ei kannata muttoottaa. Tällöin on vaarana saaha anteroa. Muttootus tietää anteroa!
Onhan niitä muutamia anteroita muttootuksen seurauksena jo tullu saatua aikaiseksi.
Ainaki yks on anonut munkkiluostariin jo. Jollemina siellä rukkoilee rauhassa herraa.
Kilttejä niistä tulee nivuslääkkeen ansiosta. Se on ainoa toimiva ja tehokas rohto "anteroille". Se on jämptiä niin. Näitä kyseisiä "anteroita" on maailma pullollaan. - LUU-5 NAAMAAN
Olette kyllä nössöä sakkia. Käteen vetelette..sossusta haette tuet.Intti on missattu jollain "pää ei kestä,isä kuoli,äiti kuoli,kaverin koira kuoli"...hohhoijaa.
- Rauhoitutte kyllä
Herra antaa ja herra ottaa. Itku helpottaa teidän olotilaanne. Rauhoitutte kyllä pikkuhiljaa. Voitatte nuo pienet vastoinkäymiset. Päästätte vain paineet kaikki ulos.
Herra auttaa kyllä kyllä. Luottakaa herran hyvyyteen. Tunnette pian paineitenne alkavan helpottaa.
- Riitapesä-kolhoosit
Debiilejä piisaa
17.6.2012 14:19
Kyllähän se kuuluisi isännöitsijälle ja hallitukselle valvoa järjestys-sääntöjä. Oikealla tavalla pysäköity auto kuuluu ilman muuta järjestys-sääntöihin. Erittäin tärkeä onkin.
Aiheuttaa ihan turhaa riitaa. Siitähän maksetaan siitä parkkipaikasta.
Isännöitsijän velvollisuus on puuttua asiaan. Siitä hän saa palkkansa.
Soitat isännöitsijälle ja VAADIT toimintaa kyseisen ongelman poistamiseksi.
Jos isännöitsijä ei noteeraa, näinhän siinä yleensä käy. Mutta kyllä keinot löytyy siihenkin. Kuri se on joka tepsii debiileihin.
Jassoo,,,,,,,,,
17.6.2012 15:56
ettäkö ihan isänöitsijä istumaan jakkaralle parkkipaikalle, ja kyttimään niitä väärin pysäköityjä kotteroita? Onko sulla kaikki hissit noussu yläkertaan, vai onko osa jääny kerrosten väliin?
Tuollahan oli jo hyvä vinkki, mitä itsekkin käytin! Jos ei ole eteenpäin mahdollista ajaa sen väärin parkittaneen autoa, niin ei muuta kun siihen taakse poikittain parkkiin. Ei tarvinnu kun kerran tehdä, ja toimii yhäkin.
On meitä moneksi????
17.6.2012 17:20
Oli miten oli. Se kuuluu isännöitsijän tehtäviin. Hallitus valvoo että isännöitsijä hoitaa tehtävänsä. Ottaa yhteyttä isännöitsijään jne. Siitä on lähdettävä.
Se on koettu jo, mikä siitä tulee jos asukkaat joutuu tappelemaan keskenään omista itsestään selvistä oikeuksistaan. Siinä ollaan pianaikaa käräjillä. Ei sekään ole mukavaa. Ei se ole asukkaan velvollisuus riidellä turhasta. Sitä varten on palkattu isännöitsijä. Hallituksen velvollisuus on valvoa että isännöisijä hoitaa tehtäväsä. Eli tässä tapauksessa sen että autot pysäköidään oikein järjestys-sääntöjen mukaisesti. Tämä on erittäin tärkeä asia asuntoyhtiökolhooseissa. Kaikista tärkeimpiä. Laki on laki.
Jassoo! Harvinaisen tyhmä olet. Debiilitasoa.
Mitä debiili olisi tehnyt jos kotterosi olisi potkittu rusinaksi kostoksi, heti tai myöhemmin?
Se riitely ei aina kannata. Oikeuksistaan kiinnipitäminen on eriasia.
Olette itse yksinkertainen. Sitä tuo tekstisi osoittaa. Pidä hölmöt ohjeesi (mölyt) mahassasi. - Toivotonta se on.
Asuntoyhtiöissä asuu suurimmaksi osaksi vähä-älyiset. 90 prosenttia debiilejä suunnilleen. Itsekeskeisiä pätemisen tarpeessa olevia mitättömyyksiä lähes kaikki.
Uskomattoman tyhymiä. Ittiä täynnä. Sehän on juuri sitä tyhmyyttä. Tyhmähän ei tajua olevansa tyhmä.
Toivoa ei juurikaan ole. Ei edes yhtään Toivo nimistä asukasta.- Tässä infoa tollot
Neuvo tolloille
Opetelkaa tumpelot tollot pysäköimään ne kotteronne näissä asuntoyhtiön parkkipaikoissa omiin ruutuihinne. Vai riittääkö järki. Pitääkö teille kaikki opettaa kantapään kautta. Kysykää ohjeet älykkäämmiltä.
Älkää homostelko ja lähennelkö lähimmäisellenne kuuluvaa pysäköinti länttiä.
Kysykää jos ette osaa parkkeerata. Isännöitsijän velvollisuus on teitä opettaa pysäköinnissä oikeaoppisesti.
- Riesat iänikuiset
Ettäkö te labekon lihavat loiskuskit vois kerätä niitä jäthejä jotenki hiliasemmin. Kauhia meteli keskellä yötä. Vaimentakaa jotenki sitä rotiskon ääntä. Vasiten möykkäätte ja rymtätte että tejäki olemassaolo huomattais. Ihan tahallista huomionkikipiän tarvetta.
Anokaa äitiltänne sitä hellyyttä. Äitö käsköö. Eli omalta muijaltanne. Että semmosta.
Inhot metelöijät. Oikiat hyödylliset ihimiset tarttee lepoa. Kantakaa net jäthet ja jättäkää se äänekäs möykkäri rotiskonne johonko kauemmas meluamasta.
Onnettomat riesat, laiskat.- Turpa kiinni elätti
Haloo.Olekko oikiasti tyhmä vai onko tämä joku provo?
- Parasiitit loiset te
Turpa kiinni elätti kirjoitti:
Haloo.Olekko oikiasti tyhmä vai onko tämä joku provo?
"Riesat iänikuiset" Tuo kommentti kertoo harvinaisesta älykkyydestä. Näille debiilien palstoilla tarvitaankin älykkäitä ja suorasanaisia kommentteja edes joskus harvoin tänne pahoinvoivien tyhmien joukkoon.
Labeko on laiskojen loisien sutki pulju. Rosvotaan rahaa tyhjästä. Ettekö osaa tosin kerätä hiljaisemmin niitä jäthejänne. Yrittäkää edes te onnettomat pohojasakkatumpelot. - Kaatisukot läskit
Parasiitit loiset te kirjoitti:
"Riesat iänikuiset" Tuo kommentti kertoo harvinaisesta älykkyydestä. Näille debiilien palstoilla tarvitaankin älykkäitä ja suorasanaisia kommentteja edes joskus harvoin tänne pahoinvoivien tyhmien joukkoon.
Labeko on laiskojen loisien sutki pulju. Rosvotaan rahaa tyhjästä. Ettekö osaa tosin kerätä hiljaisemmin niitä jäthejänne. Yrittäkää edes te onnettomat pohojasakkatumpelot.Olette ongelmajätettä te jätetyälläiset. Pankaa lihavat ruhonne sinne jätekuormaanne tuoksahtelemaan elonne riennon illan huumassa. Tornioon matkanne sitten vie. Kaatikselle.
- oekauhistus
Onko soankylässä puute parkkipaikoista?Ajakaa ne romunne vaikka vittankiaavalle keskelle suota.Olihan se yks lata kerran keskellä rimpijänkää.Oli ajettu pakkasilla säilöön.
- Tympeitä laiskoja
Kyllä näyttää olevan ja kova. Lihavat laiskat rapavattat eivät viitsi eivätkä haluaisi kävellä 0.45 metriäkään. Siis ei puolta metriäkään. Ajaisivat sisälle asti kauppaankin jos se haiseva ruma kotteronsa sopisi sinne. Uskomattoman saamattomia nössöjä soankylä pullollaan. Mistä ihmeestä näitä sikiää? Se on mysteeri. Tollot lisäävät tolloja keenejänsä.Yhteiskunnan tuet liian hyvät lisääntymiseen. Siitä se varmana johtuu. Huume nimeltä alkoholi maistuu heikoille laiskoille saamattomille hörhöille. Se näyttää olevan ainoa "hyve" näille laiskoille jne.............
Lihavia, laiskoja, tyhymiä, ittiä täynnä olevia lötköpersejalakoja piisaa pilvinpimein.
- Urpot hiljaa
Kyllä se kaikki" luuserin homma" lähtee kotikasvatuksesta.Oletko vaatinut lastasi imuroimaan,viemään roskat,laittamaan ruokaa,käymään koulusssa,siivoamaan huoneensa,hakemaan kesäduunia...jos et niin kandee katsoa peiliin.
- Pökäle-urpo vetoliha
No jaa. Non kyllä satarosenttisesti ne laiskimmat vetolihalaiskat ämmit ja ukot ylhensä keski-ikäisiä lihavia alkoholisoituneita iskiä ja äiskiä. Kärtyjä vähä-älyisiä rapakuntoisia omassa pienessä piirissä eläviä omahyväisiä mitättömyyksiä. Eivät käsitä olevansa mitättömiä haisevia maanmatosia. Ongelmajätettä suoraan sanoen. Siis suurin osa. Menkää joskuskaan itseenne laiskurit.
Laiskoja luusereita. Alkoholille persoja ittiä täynnä olevia silava-ahtereita.
Nuoriso ole hetikään niin laiskaa p a s k a a. Eikä luule olevansa maailman tärkein olento, omahyväisyydessään rypevä pökäle niinkuin juuri te jotka luulette näin.........siis juuri te.
Urpot läskinaamarit umpeen ja heti. - Oma vastuu
Vielä sen verran, että vasta mie prässiin jouvuin ko Leinon pojat laitto auton vimpan päälle hienoon kuntoon. Mie pöljä muka maksanu tyhjää vakkuutuksia. Omasta mielestä oisin ollu pöljä, ellen olis käyttäny maksamiani vakkuutuksia!
Täällä kaikki ossaa itte näköjhän paremmin tehhä kaikki hommat. Mutta mie sanon, että ei net pyhällä hengellä pärjää Leinon pojakkaan! Eikä olis palaveluita, jos kukkaan ei niitä ostais.
Sen mie sanon, että vahingossakhan en myy yhtäkhän autoistani kellekhän pyssykyläläiselle! Ei sitä perkelhen spekulointia kukhan kuuntele! - Viisas voittaa...
Osa sakista maksaa maksut"rintataskuun"...ja osa yrittäjistä hyväksyy ne.
Maalit,untuvatoppatakit,pyörät,kaljat,tupakat...ne menee "maalaustarvikkeina"..."voiteluaineina"...verottajalle....
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772578On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole512560Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732422Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672220Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl371932Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051759Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251254Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille
Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve51242Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411055Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054