Voi olla, että tänä vuonna on viimeiset edulliset ajat saada ostettua asunto. Pitkin tätäkin viikkoa on talousuutisista tihkunut tietoa, että eteläisessä euroopassa pahin on jo ohi, Saksa voi paremmin... jne...
http://yle.fi/uutiset/tontit_jopa_kahdeksan_kertaa_kalliimpia__paakaupunkiseutu_repii_kaulaa/6505285
"Halvempia hintoja ei ole näköpiirissä. Viime vuonna taantumasta huolimatta tonttien hinnat eivät kääntyneet huomattavaan laskuun.
- Ne pysyivät lähes ennallaan, joten voidaan olettaa, että kun tästä nousukausi vielä tulee niin hintojen nousu on sitten aika iso, Konttinen sanoo."
Jo viime vuonna varoiteltiin asuntojen hintojen nousevan tsunamin lailla, kunhan talouskriisin selkä taittuu. Tämä varoitus perustui siihen, että uusia asuntoja rakennetaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden.
http://yle.fi/uutiset/tontit_jopa_kahdeksan_kertaa_kalliimpia__paakaupunkiseutu_repii_kaulaa/6505285
"Halvempia hintoja ei ole näköpiirissä. Viime vuonna taantumasta huolimatta tonttien hinnat eivät kääntyneet huomattavaan laskuun.
- Ne pysyivät lähes ennallaan, joten voidaan olettaa, että kun tästä nousukausi vielä tulee niin hintojen nousu on sitten aika iso, Konttinen sanoo."
Jo viime vuonna varoiteltiin asuntojen hintojen nousevan tsunamin lailla, kunhan talouskriisin selkä taittuu. Tämä varoitus perustui siihen, että uusia asuntoja rakennetaan aivan liian vähän tarpeeseen nähden.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Pääkaupunkiseudulle muuttaa noin 10 000 ihmistä vuosittain, ja uusia rakennuksia tehdää 2500:lle. Siinä on sellainen yhtälö, että asuntojen hinnat tulevat kasvamaan entisestään.
Miksiköhän kaikkien pitää tunkea sinne pks:lle?
Samalla ihmetyttää hintojen nousu myös muualla, kuin kasvukeskuksissa. Eikö loogisesti ajateltuna hintojen pitäisi muualla laskea, kun kysyntä vähenee ?
Joko Suomalaisilla on ihan h****tisti rahaa tai pankeista sitä saa liian helpolla ?
Milloinkahan yritykset lähtevät siirtämään toimintoja maakuntiin?
Kysy sitä niiltä 10 000 vupsittain tänne tulevalta.
Itse en edes viitsi kyseenalaistaa sitä miksi asun tällä. Tottakai asun. Missä muuallakaan jamistä syystä?
Pk-seudulle tulee aika paljon mamuja. Sen myös ns. white flight-ilmiö nostaa lähialueiden hintoja. Parepi väki muuttaa kehyskuntiin ja jättää sossutapaukset kaupunkeihin.
Palstan tuhnut toivovat jälleen että kukaan ei vastaisi tähän ketjuun tai että se poistettaisiin, sillä se ei tue rommausteoriaa, jonka mukaan joka syksy tulee 70% rommi.
Tämä tukee tsunamiteoriaa, joka ei ole mikään huuhaateoria rommausteorian lailla, vaan puhtaaseen järkeen perustuva päättely. Syksyllä siis +70% hintoihin ja tämä on aivan varma. Te tuhnut vaan kulette sokeena ettekä nää mitä tuleman pitää!!! Ajoissa ostanut kertoo teille ette nää kulette sokeena, ettekä varmasti ole ostaneet ilmaa.
Astakaa NYT, ennen kuin nousee taas ja RAJUSTI.
Mutta hei, miten se taantuma on vaikuttanut asuntojen hintoihin ????
Taantuma vaikutti vuonna 2008 asuntojen hintaindeksiin siten, että vuonna 2009 asuntojen hintaindeksi oli suurin piirtein sama kuin vuonna 2007.
http://www.stat.fi/til/ashi/2012/12/ashi_2012_12_2013-01-25_tie_001_fi_002.gif
On syytä huomata, että vuonna 2008 taantuma oli aika raju, silloin Suomen BKT tipahti jotain 8 %. Nyt meneillään oleva taantuma ei ole lähellekään samaa luokkaa. Nyt BKT:n muutos on ollut jotain plusmiinus 1 %:n luokkaa. Nyt viimeisen vuoden- parin aikana asuntojen hintaindeksi onkin pysynyt jokseenkin ennallaan / noussut maltillisesti.
Huomaattehan, että kirjoitin asuntojen hintaindeksistä. Inflaatiosta johtuen tilanne ei suinkaan ole se, että asunnon ostamiseksi olisi riittänyt pienempi kasa euroja. Hintaindeksikäyrän tuijottaminen vuokralla-asuen ja hintaromahdusta odotellen ei ole taloudellisesti kovinkaan kannattavaa.
No heh heh!
Hinnat nousee, jos ihmisillä on varaa maksaa.
Tässäkin keskustelun avauksessa on taas napsittu rusinat pullasta.
Samassa uutisessa sanottiin, että useimmilla ihmisillä ei enää ole varaa asua kovin lähellä pääkaupunkiseutua.
Tuskin hinnat romahtaa, mutta vielä vähemmän tulee hintatsunami !
Ihan siitä syystä, että ihmiset ovat jo nyt pahasti ylivelkaantuneita (ainakin pääkaupunkiseudulla) ja mistä rahoitus hintatsunamille??
Kuulostaa ylihintaisten okt:n ja tonttien kauppiailta nämä puheet
ostaa, jos jo nyt uusi kerrostalokolmio maksaa sijainnista riippuen 2-5 sataa tuhatta. Käsittääkseni palkat eivät kuitenkaan ole kokemassa mitään tsunaminousua, vaan päin vastoin. Hirveä rakennemuutos menossa monella alalla ja tuhansia työpaikkoja häviää tulevaisuudessa. Jotain tulee toki tilallekin, mutta tuskinpa ne heti mitään huippupalkkoja tarjoaa, vaan päin vastoin. Eli eiköhän asuntojen hinnat seuraa ihmisten tuloja. Jos ihmisillä ei ole varaa ostaa, niin hinnat tulevat alasa, tai asuntokauppa pysähtyy.
Kuten jo tuossa ylempänä kirjoitin:
"Pääkaupunkiseudulle muuttaa noin 10 000 ihmistä vuosittain, ja uusia rakennuksia tehdää 2500:lle. Siinä on sellainen yhtälö, että asuntojen hinnat tulevat kasvamaan entisestään."
Tarkoittaa suomeksi sitä, että asuntoja rakennetaan aivan liian vähän
-->
Asuntopula jatkuu tulevaisuudessakin
-->
Asuntoja riittää vain maksukykyisille
-->
Asuntokauppojen määrä joustaa, hinta ei
-->
Asuntojen hinnat eivät tule romahtamaan
Pääkaupunkiseudulle tulee koko ajan ulkomailta väkeä, jonka ei tarvitse itse maksaa asuntojaan. Kaupunki hankkii ne hinnasta tai vuokrasta välittämättä. Luonnollinen hintamekanismi jarruttaa muuttoliikettä vain niiden osalta, jotka joutuvat maksamaan asumisensa itse, ja heille hinnat käyvät koko ajan kovemmiksi. Tämä kierre kestää kunnes kaupungilta loppuvat rahat.
Te s tosiaan uskotte tsunamiin,valitettavasti monilla on usko kiinteistöjen hintojen nousuun.
(itkin tätäkin viikkoa on talousuutisista tihkunut tietoa, että eteläisessä euroopassa pahin on jo ohi, Saksa voi paremmin... jne..)
He eivät tiedä mitä kertovat ,he kertovat pahimman oleen ohi.
Näin he väittää,erehtyvät,mitään ei nimittäin nyt mennä ohi vuosikausiin.
Suomikin julistetaan lamaa virallisesti tämän vuoden aikana.
Onneksi ei tullut rommelia! Asuntojen hinnat nousee ja kaikki jatkuu niinkuin tähänkin asti, lainat lyhenee kohisten etc.
Misstä ihmeen syystä meidän pitäisi uskoa jotain huru-ukkoa Luki.a ansioituneiden asiantuntijoiden sijaan?
Palkat nollalinjalla, verot ja maksut kaikki kasvussa ja siihen sitten roima asuntojen hintojen nousu, niin mitäs siitä seuraa. Muulin velkataakka kasvaa ja kun korotkin talouden elpyessä nousee....
Nyt joku voisi kertoa, mistä saadaan rahoitus niille hintojen nousuille ja tsunameille. Kun nyt on jo monelle vaikeuksia selvitä veloistaan.
"Hienostoalueilla
halpeni
Asuntosijoittaja, kiinteistöneuvos Antti Arjanne näkee, että kyse on hintojen noususta liian korkealle.
– Aina on nähty, että nousukauden päättyessä hinnannousu jatkuu vielä noin vuoden verran alueilla, joita pidetään "liian kivoina". Tilastoissa näkyvä hinnanlasku on väärän arvostuksen korjausta, Arjanne sanoo."
http://www.taloussanomat.fi/asuminen/2013/02/16/nailla-alueilla-asuntosi-menetti-arvoaan/20132491/310
Omassa asuva ja etenkin ajoissa ostanut ricastuu joka päivä enemmän :)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11285036/#comment-60125105
Lainakatto on se asia, joka on nyt unohdettu joko tahallaan tai tietämättömyyttään. Kun se tulee, niin monella ei ole asiaa asuntokaupoille. Ja olen kuullut, että sitä jo nyt pankit noudattaa.
Lainaa ei enää anneta jokaiselle sitä haluavalle!!
Kyllä sitä on pääsääntöisesti noudatettu aina. Poikkeuksia oli muutama, ja niitä nyt ammutaan isolla tykillä (joskin turhaan).
Ei väliä, edelleen riittää kun on rahaa tai vakuuksia.